Yleistä keskustelua musiikista ›

Harmi että se ei ollut musiikillinen taso.
 
Noh, en viitsinyt sanoa tuota ääneen.

Turo's Hevi Gee vaihtoi aikanaan solistia melko tiuhaankin.
Sana "selviäminen" ei taida kuulua ko.bändin kollektiiviseen sanavarastoon,eli tämä nyt oli aivan turha kirjoitus.Sori.

Jotenkin tuntuu siltä että laulajien vaihto tapahtuu pääasiassa kahdella tavalla:
 
1) Vaihdetaan uran alkuvaiheella taitamaton tyyppi parempaan. Vrt. Helloween, Iron Maiden, Stratovarius.
 
2) Vaihdetaan laulajaa kun bändin ura on kriisipaikassa, levyt polkevat paikallaan, myyntiluvut laskee, bändissä huono ilmapiiri. Vrt Deep Purple, Uriah Heep, Judas Priest. Tästä voi selvitä, jos uusi tyyppi tuo tarpeeksi uutta bändiin ja ollaan valmiita muuttamaan tyyliä ja suuntaa (kuten Deep Purple teki). Toisaalta jos muihin ongelmiin ei puututa vaan korvatraan vain laulaja uudella niin yleensä tästä ei seuraa hyvää kuten kävi Iron Maidenille ja Judas Priestille.
 
Sanomattakin lienee selvää jos nyt Nightwishiä ajatellaan että kummassa vaiheessa ollaan. Se, kumpaan suuntaan tästä ollaan menossa ei liene mitenkään kiveen hakattua.

Totolla on ollut viisi eri ykköslaulajaa (jos Lukather lasketaan). Byron oli katastrofi, mutta muuten bändi on selvinnyt vaihdoksista aika menestyksekkäästi. Ja vielä ovat voimissaan.
 
Yesille kävi 70- ja 80-luvun vaihteessa ikävästi, kun Jon Anderson lähti Rick Wakemanin kanssa bändistä. Tilalle pestatusta Trevor Hornista ei oikein ollut Andersonin korvaajaksi, ja Yes hajosi - tosin vain pariksi vuodeksi, minkä jälkeen Anderson ja kumppanit perustivat bändin uudelleen.

Marillion tulee ainakin mieleen esimerkkinä bändistä, joka on menettänyt suosiotaan laulajavaihdoksen myötä. Fishän lähti soolouralle 1988, ja Hogarth tuli tilalle. Vaikutuksesta taiteeseen en lähde sanomaan mitään, kun en ole noita uusimpia levyjä vielä kerennyt kuuntelemaan.

Marillion tulee ainakin mieleen esimerkkinä bändistä, joka on menettänyt suosiotaan laulajavaihdoksen myötä. Fishän lähti soolouralle 1988, ja Hogarth tuli tilalle. Vaikutuksesta taiteeseen en lähde sanomaan mitään, kun en ole noita uusimpia levyjä vielä kerennyt kuuntelemaan.
 
Kyllä ainakin minusta Marillion on tehnyt hienoa musiikkia Fishin jälkeenkin. Brave on ehdottomasti bändin parhaita levyjä. Marbles-levyä on kehuttu myös, mutta sitä en ole itse vielä kuunnellut.

Moni on kanssani eri mieltä, mutta Misfits on onnistunut kaksi varsin onnistunutta levyä tekemään Glenn Danzigin lähdön jälkeen. Toinen niistä, Famous Monsters, on jopa yksi kaikkien aikojen suosikkilevyjäni. Nykyään kyllä vaikuttaa jo vähän epämääräiseltä tuo Jerry Onlyn Misfitsin jatkaminen.

Doors ei myöskään oikein hyvin selvinnyt Jimin "lähdöstä". Taisivat yhden levyn tehdä vielä. Kuka muistaa sitä levyä. Olihan sillä levyllä pienoinen hitti nimeltään Mosquito. Tai ainakin hitti suomessa, kun Markku Aro levytti sen nimellä moskiitto. Niin, muutama vuosi sittenhän Doors yritti jonkinlaista comabackia tai reunionia useamman laulajan voimin.
 
Mutta mitäpä olette siitä mieltä, kun pari vuotta sitten Jimi Hendrix Experience oli "maailmankiertueella". En edes muista kuka siinä oli laulajakitaristina..

Moni on kanssani eri mieltä, mutta Misfits on onnistunut kaksi varsin onnistunutta levyä tekemään Glenn Danzigin lähdön jälkeen. Toinen niistä, Famous Monsters, on jopa yksi kaikkien aikojen suosikkilevyjäni. Nykyään kyllä vaikuttaa jo vähän epämääräiseltä tuo Jerry Onlyn Misfitsin jatkaminen.
 
famous monsters tosiaan rokkaa!

Ja Pink Floyd sekä Barretin, että Watersin lähdöstä.
 
Vaikka tosin ei oikeastaan voida puhua edes samasta bändistä ainakaan ensimmäisen eron jälkeen.

Vaikka tosin ei oikeastaan voida puhua edes samasta bändistä ainakaan ensimmäisen eron jälkeen.
 
No, nimi kuitenkin säilyi. Ja kyllähän Saucerful of secretsillä (Barrethan oli ainakin jossain määrin muistaakseni vielä mukana?) on jo enteitä tulevasta, ja vastaavasti esim. Ummagummalla ja miksei Atom Heart Motherillakin kaikuja menneisyydestä. Mutta oikeassa olet: Tyyli muuttui aika radikaalisti Barretin haihduttua takavasemmalle.
 
Jos Watersista puhutaan, niin mielestäni kaksi hänen lähtönsä jälkeen tehtyä studiolevyä ovat parempia kuin kaksi lähtöä edeltävää. Momentary lapse of reasonin ajanmukaisesta soundimaailmasta huolimatta.
 
Tähän kai kuuluisi vielä varmuuden vuoksi kerrata, että minun mielestäni.
 
Ja jos nyt vielä Iron Maidenkin otetaan tähän mukaan, niin Bayleyn aikana bändi teki yhden parhaista levyistään, eli Virtual XI:n...

Minua kiinnostaa lähinnä olisiko Beatles ja Nirvaa selvinneet laulajan vaihdoksella?
 
Kysymys on sikäli väärin aseteltu, että Beatlesillahan ei ollut "laulajaa" siinä mielessä kuin esimerkiksi Nirvanalla tai vaikkapa Rolling Stonesilla. Mielestäni Beatleskin on - monen muun yhtyeen tavoin - lisäksi hyvinkin paljon enemmän kuin osiensa summa eikä siitä porukasta voi nimetä yhtä ainoaa keulakuvaa. Tämän takia yhdenkin yhtyeen jäsenen vaihtaminen olisi muuttanut balanssia radikaalimmin kuin esimerkiksi tässä Nightwishin tapauksessa.

Ja kyllähän Beatles pisti silloin aikanaan suosituimman jäsenensä vaihtoon, eli Pete Bestin.

Vaikka tosin ei oikeastaan voida puhua edes samasta bändistä ainakaan ensimmäisen eron jälkeen.
 
Niinpä, mutta kaupallinen menestys seurasi vasta myöhemmin. Mutta taitaa tosiaan olla melko erilaista tuo Barrettin aikainen Floyd.

Ja kyllähän Beatles pisti silloin aikanaan suosituimman jäsenensä vaihtoon, eli Pete Bestin.
 
Mutta eihän Best ollutkaan Beatlesin laulaja.
 
Ja Beatlesista tuli esimerkiksi "vanha banjosilmä" McCartneyn mukaan "Beatles" vasta kun Ringo liittyi bändiin.

Mutta eihän Best ollutkaan Beatlesin laulaja.
 
Otin hänet esimerkiksi, koska hän oli kuitenkin se tyttöjen suosikki. Kirjojen mukaan. Yhtä ja ainoaa selkeää keulakuvaa ei bändillä todellakaan ollut.
 
Ja Beatlesista tuli esimerkiksi "vanha banjosilmä" McCartneyn mukaan "Beatles" vasta kun Ringo liittyi bändiin.
 
Tämän on historia todistanut oikeaksi.

Faith No More vasta löysi oman todellisen tasonsa Pattonin korvattua Moseleyn.
 
Ja ennen Moseleytäkin ehti käydä monenlaista yrittäjää, mm. Chris Cornell ja Courtney Love.
 
Tuosta Experiencen maailmankiertueesta en tiennytkään.

Mielestäni Di'Annoa ei kovinkaan ole muistettu, itse tiedän vain vanhemmasta tuotannosta ja pari biisistä.
 
On muistettu, ja muistetaan ikuisesti. Lauloi kahdella ensimmäisellä levyllä, joista debyytti on yksi Maidenin parhaista(siis jos tarkastellaan teosta sävellyksien kannalta, ei tuotannon).

Mielestäni Di'Annoa ei kovinkaan ole muistettu, itse tiedän vain vanhemmasta tuotannosta ja pari biisistä. Mutta Bruce on tainnut saavuttaa jo semmoisen asenteen Iron Maidenin keulakuvana että ei sitä ole korjaaminen. Eivätkös Harris ja kumppanit sanoneet Di'Annon lähdettyä/potkittuaan (jompikumpi?) että he ovat löytäneet Iron Maidenille sielun kuullessaan Brucen laulavan.
 
Ok, Dickinson voi olla Maidenin löydetty sielu. Silti Di'Anno on kyllä kova luu: Kundissa on mielestäni jotain sellaista rock-karismaa, jollaista Dickinsonissa ei ole. Oletteko nähneet Di'Annoa keikalla viime vuosina? Kundilla on jäljellä sellaista uhoa, etten näkisi ollenkaan pahana juttuna jos Dickinson pantaisiin vaihtoon ja Di'Anno takaisin kehiin.
 
Otsikon aiheeseen palatakseni: Maiden kyllä muuttui selvemmäksi kun Di'Anno vaihdettiin veke dokaamasta.
 
E: Van Halenin tapausta on pakko sen verran kommentoida, että bändin alamäki ei johtunut laulajan vaihdoksesta vaan veljesten syntsa-AOR-linjauksesta joka lähti liikenteeseen toden teolla 1984:llä, osittain jo Diver Downilla.

E: Van Halenin tapausta on pakko sen verran kommentoida, että bändin alamäki ei johtunut laulajan vaihdoksesta vaan veljesten syntsa-AOR-linjauksesta joka lähti liikenteeseen toden teolla 1984:llä, osittain jo Diver Downilla.
 
Et liene kovinkaan tarkasti tutustunut esim. levyihin F.U.C.K. tai Balance?
 
Ja eihän se Hagarin aika nyt varsinaista alamäkeä ollut, kyllä siellä ihan yhtä suurta suosiota nautittiin, ja levyiltä löyty yhtälailla huteja kuin osumiakin, aivan kuten Diamond Davenkin aikana.