![]() 07.06.2006 14:29:50 | |
---|---|
Eiks ne vaan lisää. Ne syö levynmyyntiä kylläkin. Tuo on vain hypoteesi. Henkilö joka lataa mp3-formaatissa olevan levyn ja toteaa sen huonoksi, ei ostaisi sitä levyä muutenkaan. Mutta jos hän lataa levyn mistä hän pitää, niin todennäköisyys on suuri että hän ostaa ko. artistin aikaisempia tekeleitä (joita ei ole niin suurella frekvenssillä jaossa kuin ihan uusimpia julkaisuja) tai ostaa sen saman tekeleen minkä latasi. Ok, myönnän että moni vain lataa ja jättää ostamatta, mutta jos vanhentuneen CD-formaatin hinta olisi hieman alhaisempi, esim 12e/levy niin uskoisin levymyynnin parantuvan. Liian korkea hinta useasti pelottelee asiakkaat pois. Elokuvissa on se hankaluus, että itse kannet eivät sisällä juurikaan mitään. CD-levyissä niissä on sentään usein lyriikat tms. Leffojen kohdalla se ladattu leffa subtitles-tiedoston kanssa DVD-kiekolle poltettuna riittää monelle. Toisaalta taas, leffabisnes pyörii paljon elokuvateattereiden varassa ja myyntikiekot ja nauhat on "oheismateriaalia". Musiikissa taas tuo painettu media on se päätuote (ainakin ulkomailla). Oman käsitykseni mukaan olen "Kitaransoiton kehitysmaa" -bonecrusher http://www.myspace.com/dimeshred | |
![]() 07.06.2006 14:34:12 | |
Tuo on vain hypoteesi. Henkilö joka lataa mp3-formaatissa olevan levyn ja toteaa sen huonoksi, ei ostaisi sitä levyä muutenkaan. Mutta jos hän lataa levyn mistä hän pitää, niin todennäköisyys on suuri että hän ostaa ko. artistin aikaisempia tekeleitä (joita ei ole niin suurella frekvenssillä jaossa kuin ihan uusimpia julkaisuja) tai ostaa sen saman tekeleen minkä latasi. Vielä suuremmalla todennäköisyydellä kyseinen henkilö lataa saman artistin aikaisempia tekeleitä netistä. Kaupassa niistä joutuu maksamaan. | |
![]() 07.06.2006 14:39:49 (muokattu 07.06.2006 14:47:23) | |
Hoho. Ja taas meni analogia perseelleen. Firma joka tarjoaa laitteet työntekijöidensä käyttöön keikoilla ei ole sama kuin yksittäisen työntekijän henkilökohtainen panostus omaan ammattivälineistöönsä. Keikkailevat ammattimuusikot ovat lähes yksinomaan freelancereita, eipä oo mitään "mesenoivia" firmoja tukena. Parempi että olet ihan hiljaa kun et mistään mitään tiedä. Ok, kun kerran pitää vääntää rautalangasta sinulle niin tässä tulee: Raksa Rane, yhden miehen rakennussiivousfirma. Rane ostaa itselleen pakettiauton, 40000e. Rane ostaa itselleen työkaluja ja siivouslaitteita, 25000e Rane hankkii itselleen toiminimen ja tappelee papereiden kanssa, kuluja vaikea arvioida. Rane alkaa markkinoimaan itseään ja painattaa flaijereita, 5000e Rane saa ensimmäisen asiakkaan ja tekee duunia kovasti, josta korvauksena on vaikka 20e/tunti. Tuosta voidaan laskea kuinka paljon Rane on UHRANNUT omaa panostaan ja voit samalla laskea kuinka monta työtuntia Rane saa tehdä hommia että kaluston ja muut kulut on katettu ja lainojen lyhennykset maksettu pois (muista vähentää verot ja ottaa tosiaan lainojen korot huomioon). Siivousalalla on TODELLA PALJON yksityisyrittäjiä jotka hankkivat työvälineensä ITSE! Mistäköhän minun pitäisi olla hiljaa? Minusta vain tuntuu että m.net on täynnä henkilöitä jotka eivät osaa muodostaa itsenäisesti päätelmiä, vaan kaikki on väännettävä rautalangasta. Samoin jos joku kirjoittaa hieman väärin, on siihen puututtava ja heti vähintänä vinoiltava. Omien aivojen käyttö suositeltavaa tällä foorumilla. Oman käsitykseni mukaan olen "Kitaransoiton kehitysmaa" -bonecrusher http://www.myspace.com/dimeshred | |
![]() 07.06.2006 14:40:37 | |
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että työstä tulee maksaa korvaus sen tekijälle. Minusta se ei kauheasti artistin leipää syö jos hänen uusimmalta levyltään on netissä levityksessä vaikka joku neljän biisin promo. Jengi pääsee kuunteleen uuden levyn materiaalia ja tekemään päätöksen ostosta. Tuolla konstilla netissä liikkuisi laillisia ladattavia biisejä jotka voisivat olla "ilmaisia". Oliko sulla muita ongelmia? Ja sullehan ei kelvannu esimerkiksi ilmainen musiikki jota saisi kuunnella jos sietäisi myös hieman mainoksia. Ei kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja jos vaan sattuisi huvittamaan niin voisi maksaa. Ei minulla ole mitään vaikeuksia käsittää, mutta jos työmarkkinat on muusikolle huonot niin vittuako mulle vikistään siitä että palkat on huonot? Jollei se muusikon päivätyö elätä niin VAIHDA ALAA! No sille musiikille kuitenkin on kokoajan kysyntää, halukkuus maksamiseen tuntuu olevan vaihteleva. Jos ei kukaan haluaisi musaa kuunnella, niin varmaan ei kukaan soittaja urputtaisi siitäkään etteikö siitä maksettaisi. Yleensähän se asia on niin, että jos jollakulla on jotain myydä, niin kysytään hinta jolla asian voi ostaa ja sitten punnitaan että onko siihen varaa. Nythän asiakkaat vaan neuvovat, että mikä osa pitäisi saada ilmaiseksi. Susikoira Roi Orbison | |
![]() 07.06.2006 14:40:47 (muokattu 07.06.2006 14:42:11) | |
Vielä suuremmalla todennäköisyydellä kyseinen henkilö lataa saman artistin aikaisempia tekeleitä netistä. Kaupassa niistä joutuu maksamaan. Näillä torrentsivustoilla mistä piratebayssakin on kyse, tapa on se että uusimmat torrentit elävät, eli se kaikista uusin materiaali on saatavissa. Vanhat torrentit kuolevat ja vanhoja julkaisuja on vaikeampi saada. Yleensä tässä vaiheessa turvaudutaan sitten DC++ palveluihin, missä voidaan ladata biisi kerrallaan vanhempiakin julkaisuja jos jollain henkilöllä on ko. julkaisu jaettavana. Oman käsitykseni mukaan olen "Kitaransoiton kehitysmaa" -bonecrusher http://www.myspace.com/dimeshred | |
![]() 07.06.2006 14:45:03 | |
Ja sullehan ei kelvannu esimerkiksi ilmainen musiikki jota saisi kuunnella jos sietäisi myös hieman mainoksia. Ei kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja jos vaan sattuisi huvittamaan niin voisi maksaa. Ilmeisesti sinä et oikein ymmärtänyt pointtiani tuossa kirjoituksessa feggyn threadiin. Kyseessä oli lähinnä vastaväite sille, että asiakas PAKOTETAAN katselemaan tai kuuntelemaan mainoksia ja ainoa vaihtoehto tälle on maksaa, jotta saa mainokset häviämään. Samalla vaivalla sitä jo sitten ostaa sen levyn, jolloni tuo palvelu ei tule toimimaan. Itse käytän nettiradiota ja myspace.com sivuston avulla etsin uusia bändejä. Siellä kun bändit voivat laittaa omaa musiikkiaan kuunneltavaksi ihan ilmaiseksi. Niitä ei voi ladata, mutta kuunnella niitä voi. Olen myös aktiivinen Pandora.com sivuston tukija ja käyttäjä. Sen avulla olen löytänyt USEITA bändejä joiden levyjä olen ostanut. Mainitsen nyt esim. Trivium, Jacknife, Seether jne jne. Oman käsitykseni mukaan olen "Kitaransoiton kehitysmaa" -bonecrusher http://www.myspace.com/dimeshred | |
![]() 07.06.2006 14:49:19 | |
asiakas PAKOTETAAN katselemaan tai kuuntelemaan mainoksia ja ainoa vaihtoehto tälle on maksaa, jotta saa mainokset häviämään. Pakotetaan.. Siis asiakkaalle annetaan ilmaiseksi jotain ja mainokset kuuluvat tuohon ilmaispakettiin. Ei huono diili. Tai sinusta henkilökohtaisesti en tiedä. Susikoira Roi Orbison | |
![]() 07.06.2006 14:53:54 | |
Pakotetaan.. Siis asiakkaalle annetaan ilmaiseksi jotain ja mainokset kuuluvat tuohon ilmaispakettiin. Ei huono diili. Tai sinusta henkilökohtaisesti en tiedä. Se riippuu ihan mainoksista. Jos se mainos on ladattavassa tiedostossa, niin se on väärin. Jos se on lataussivulla, niin se on ok. Oman käsitykseni mukaan olen "Kitaransoiton kehitysmaa" -bonecrusher http://www.myspace.com/dimeshred | |
![]() 07.06.2006 14:55:59 | |
Hei jätkät, Piis nyt vaan kaikille. Mä olen joskus vääntänyt jostain asiasta bonecrusherin kanssa nenää, ja siinä on kyllä sellainen pässi, ettei sitä päätä noin vain käännetäkään. :-) Hän muuttaa kantaansa sitten kun itselle sopii, ei painostuksesta koskaan. Ihan turha latoa faktoja pöytään, tän keskustelun puitteissa ei kuvio muutu... Mutta joo, 4 Ruuvia on ammattilainen. Pussy on ammattilainen. Note on ammattilainen. Bonecrusher ei oo ammattilainen, enkä mä ole ammattimuusikko vaikka olenkin luovan työn ammattilainen osin myös musiikin saralla. Se on nähkääs, veljet ja siskot, identiteettikysymys. Luovassa työssä ammattilaisiksi valmistutaan kuten Napoleon keisariksi - pistetään ite se hattu päähän, ja sen jälkeen yritetään parhaansa ettei muut joudu häpeämään. Jos valitusta kuuluu, se on syystä. Syystä että meillä ei oo lakkoasetta ja ammattiliittomme ovat heikkoja. Jos Pussy nyt päättäis lakata soittamasta sitä pianoo tai 4 ruuvia pistäis kitaran naulaan vastalauseeksi huonoja liksoja ja epävarmaa työn jatkuvuutta vastaan, yleisönosastolla kuohuisi viikon ja siinä se sitten olisi. Maailma ei pysähtyisi, eikä kukaan huomaisi mitään. Jos sulla, Bonecrusher, on 2500 euron kuukausipalkka ja sulle jää sen lisäksi aikaa harrastaa soittamista ja käydä keikoillakin, ole onnellinen. Useimmat joutuvat tuossa tilanteessa tinkimään jommasta kummasta. Mee peilin eteen, taputa itseäsi selkään ja sano kovalla äänellä: "Olet onnenpoika, Bonecrusher!" Olet sen ansainnut. Mutta älä hiero sitä muiden naamaan. Kätyrien 2. helmikuuta ilmestyvän levyn studiopäiväkirja on nyt netissä! Lue ja hämmenny!
Siirry studiopäiväkirjaan. | |
![]() 07.06.2006 14:56:05 | |
Näillä torrentsivustoilla mistä piratebayssakin on kyse, tapa on se että uusimmat torrentit elävät, eli se kaikista uusin materiaali on saatavissa. Vanhat torrentit kuolevat ja vanhoja julkaisuja on vaikeampi saada. Yleensä tässä vaiheessa turvaudutaan sitten DC++ palveluihin, missä voidaan ladata biisi kerrallaan vanhempiakin julkaisuja jos jollain henkilöllä on ko. julkaisu jaettavana. Tekeekö se nettilatailusta jollain tavalla hyväksyttävämpää? Vertaisverkon varassahan toi torrentti hommakin pyörii. | |
![]() 07.06.2006 14:59:02 (muokattu 07.06.2006 15:00:31) | |
>>Enkä edelleenkään usko että PirateBay tai muut waretukseen liittyvät sivustot söisivät artistien keikkoja. Eiks ne vaan lisää. Ne syö levynmyyntiä kylläkin. Just näin. Kuinka monta kertaa pitää vääntää rautalangasta, ettei se piratismista kärsijä oo artisti vaan se biisinikkari, joka saa liksansa vain ja ainoastaan laillisesta soitosta; ei maineesta ja kunniasta eikä yleisön suosiosta. Kätyrien 2. helmikuuta ilmestyvän levyn studiopäiväkirja on nyt netissä! Lue ja hämmenny!
Siirry studiopäiväkirjaan. | |
![]() 07.06.2006 14:59:31 | |
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että työstä tulee maksaa korvaus sen tekijälle. Minusta se ei kauheasti artistin leipää syö jos hänen uusimmalta levyltään on netissä levityksessä vaikka joku neljän biisin promo. Jengi pääsee kuunteleen uuden levyn materiaalia ja tekemään päätöksen ostosta. Tuolla konstilla netissä liikkuisi laillisia ladattavia biisejä jotka voisivat olla "ilmaisia". Oliko sulla muita ongelmia? Eipä niin. Tuo onkin nykyään varsin yleistä esim. MySpacessa. Toisinaan bändeillä on koko levy kuultavissa rajoitetun aikaa, nyt tällä hetkellä esim. Sonic Youthilla. Ja melkein bändillä kuin bändillä on lyhyempiä näytteitä nettisivuillaan. Ei minulla ole mitään vaikeuksia käsittää, mutta jos työmarkkinat on muusikolle huonot niin vittuako mulle vikistään siitä että palkat on huonot? Siksi, että sun mielestä musiikista ei tarvitse maksaa mitään. | |
![]() 07.06.2006 15:01:44 (muokattu 07.06.2006 15:08:07) | |
Tekeekö se nettilatailusta jollain tavalla hyväksyttävämpää? Vertaisverkon varassahan toi torrentti hommakin pyörii. En minä niin ole sanonut. Taas koitetaan syöttää sanoja suuhun... Toki torrenteillakin voidaan vanhoja julkaisuja levittää, mutta pääasiallisesti ne hengissä olevat torrentit koskevat uusinta materiaalia. Tuo oli se pointti, ei mitään muuta. Se että onko se oikein vai väärin, vai jotain tältä väliltä... en ota sen enempää tässä yhteydessä kantaa sillä näissä keskusteluissa tiedetään lopputulos. Jokaisen on saatava sanottua viimeinen sana ja mielipiteet ovat niin äärimmäisiä ettei niiden ulkopuolelle enää nähdä lainkaan. Nahisteluahan siinä seuraa kahden eriävän mielipiteen välillä. Yksinkertaisesti mahdotonta yrittää saada kahdesta eriävästä mielipiteestä sikiämään ratkaisuja tai jotain hyvää. Ilmeisesti on vain ihmisille liian suuri kynnys todeta että: "Hei, vaikka en olekaan samaa mieltä niin tuossa ideassa voisi olla vinha perä. Mitä jos sitä rakennettaisiin tämän palikan kanssa näin" tai "sori, juu minä olin väärässä." Kurjaa sinänsä kun tässäkin threadissa on varmasti henkilöitä jotka pystyisivät brainstorm-tyyliseen meininkiin mutta se tukahtuu aina tuon ränttäämisen alle. Myönnän että olen itsekin osallistunut useasti ränttäämään mutta se ei ole sitä mitä todellisuudessa haluaisin. Siksi, että sun mielestä musiikista ei tarvitse maksaa mitään. Kirjoitukseni ensimmäinen rivi sopii tähänkin. Fiksuinta tässäkin on se että arvostelija ei tiedä minusta oikeastaan mitään, sillä levyhyllystä löytyy reilu 800 alkuperäistä CD-levyä, yli 1000 alkuperäistä LP-levyä, sadoittain alkuperäisiä kasetteja yms. Olen maksanut ja tulen aina maksamaan musiikista. Se että esitän eriäviä näkemyksiä ja mielipiteitä ei tarkoita sitä että tukisin 100-prosenttisesti laittomuuksia. Päin vastoin, olen töissä yrityksessä jossa ohjelmoijat valmistavat räätälöityjä sovelluksia erilaisten asiakkaiden käyttöön. Sovelluksista vain saa demoversiot ladattua itselleen, ilmaiseksi. Haluaisin saman käytännön musiikkiin, eli se 3-4 biisiä ilmaiseksi levyltä nettiin jakeluun. ps. käy feggy lukemassa tuolta "kultainen keskitie" threadista minun viimeisin postaus. Oman käsitykseni mukaan olen "Kitaransoiton kehitysmaa" -bonecrusher http://www.myspace.com/dimeshred | |
![]() 07.06.2006 15:20:25 (muokattu 07.06.2006 15:36:06) | |
Viime keikasta tuli 970€ palkkio (duo), siitä vähennetään verot (46% eli n. 450€) ja äänentoisto (366€). Paljonko jää? Alle kaksi sataa. Ai niin, se sisälsi matkakulut. Eli käteen jäi 0 kun omalla autolla oltiin liikkeellä. ... mitenkä tämä tähän ketjuun liittyy?? ja tuolla matikalla ei tietystikään ole ihme jos homma ei kannata - ensin pitää vähentää kulut pois palkkiosta ja maksaa verot vasta jäännöksestä kävitte keikalla reilun 200 km kotoa? äänentoiston vuokran (vaikuttaa duolle melko isolta) jälkeen joka tapauksessa jäljellä nelisensataa so. 200,-/hlö bruttopalkkaa illasta/päivästä - jos matkoineen 8 h niin 25,-/ tunti!! - ei paha - kuukausipalkkana melkein neljätonnia 40 h työajalta laskettuna - - matkan pituudesta riippuen varsinaisen palkan määrä tietysti riippuu jos pistätte duonne yritykseksi ja hoidatte palkan lisäksi eläke- yms. maksut niin ei vertailukelpoinen palkka senkään jälkeen mitenkään huono ole joku raja väärinlaskunesittämiselläkin täällä vaikka matikan ei tarvitsekaan kuulua rokkarin avuihin - ei mene läpi ... eli tuo edellinen siitä, että jos valitettiin kuinka surkeasti menee Soitetaan jamia! | |
![]() 07.06.2006 15:22:49 (muokattu 07.06.2006 15:23:13) | |
Ok, kun kerran pitää vääntää rautalangasta sinulle niin tässä tulee: Raksa Rane, yhden miehen rakennussiivousfirma. Väännä vaikka berylliumista. Mitäs sille Lassila-Tikanojan jätekuormaajalle tapahtui? Tai 10e tuntipalkalle? Aivan sama se toisaalta on mulle. Eihän tällaista hullukaan jaksa. HOHO ja TALU 200. piste ja aamen | |
![]() 07.06.2006 15:24:02 | |
Väännä vaikka berylliumista. Mitäs sille Lassila-Tikanojan jätekuormaajalle tapahtui? Tai 10e tuntipalkalle? Aivan sama se toisaalta on mulle. Eihän tällaista hullukaan jaksa. HOHO ja TALU 200. piste ja aamen Jep. Minä näytin oven ja sinä et osannut avata sitä ja kulkea siitä. Minun vika! Sori... Oman käsitykseni mukaan olen "Kitaransoiton kehitysmaa" -bonecrusher http://www.myspace.com/dimeshred | |
![]() 07.06.2006 15:41:43 (muokattu 07.06.2006 16:14:17) | |
Tähän muutaman tunnin duuniin kuuluu se että istut jossain paskasessa kulkuvälineessä noin 250 km suuntaansa.Yhteensä siis about 1000 km. Ja kysehän oli bruttopalkasta. No eipä ne opiskelijatkaan limusiinilla ajele :-) Tavallisen ihmisen voi olla vaikeaa ymmärtää, että jos on rakkaasta harrastuksestaan tehnyt itselleen ammatin, pitäisi sen olla hyvin palkattua ja miellyttävää. Vaikke juuri nyt tässä kukaan niin olekkaan väittänyt. Divaritason pelaaja oli mielestäni ihan sopiva vertaus. Järjettömät määrät rahaa, aikaa ja efforttia siihenkin harrastukseen on pistetty ihan pikkuskloddesta asti. Ja kulut korvataan, ei juuri muuta. Jaa niin, Bonecrusherilla on mennyt sairaanhoitajien ja siivoojien tuntipalkat sekaisin. Raskasta ja alipalkattua duunia molemmat, enivei. Ellet sitten puhunut paperiteollisuuden siivoojista, vaan nepä tienaavatkin paljon enemmän. Aina puhutaan että poliiseilla on huonot palkat. Hitto, niillähän on siihen koulutukseen (amis) nähden varsin kelvollinen palkka, siis Suomen mittakaavassa. I read the internet, I know what's going on. - Axl | |
![]() 07.06.2006 15:42:32 | |
JCM: Viime keikasta tuli 970€ palkkio (duo), siitä vähennetään verot (46% eli n. 450€) ja äänentoisto (366€). Paljonko jää? Alle kaksi sataa. Ai niin, se sisälsi matkakulut. Eli käteen jäi 0 kun omalla autolla oltiin liikkeellä. Ei sitä noin lasketa. jos keikkapalkkio on 970 e, siitä vähennetään ensin äänentoisto 366e (tuolla rahalla saa jo ihan kivat isot kamat), jää 604e Sitten siitä vähennetään matkakulut Raahe-Hki-Raahe 0,4e/km, 1220 km = 488e Sitten siitä vähennetään kahden hengen päivärahat ä 28e = 56e Sitten siitä vähennetään 2 ateriaa ä 7e = 14e ja yöllä tehdyn matkan lisä 6e 604 -488 -56 -14 -6 =40 e josta 40 eurosta maksat veroja 46% eli jää 21 euroa 60 c. Käteen pitäisi jäädä 585 euroa 60 senttiä, josta maksatte todelliset auton ja syömisen kulut. Kätyrien 2. helmikuuta ilmestyvän levyn studiopäiväkirja on nyt netissä! Lue ja hämmenny!
Siirry studiopäiväkirjaan. | |
![]() 07.06.2006 15:45:20 | |
bonecrusher tuolla aiemmin: Kuinka moni miljoonia tienaava "p***antärkeä" muusikko olisi valmis tinkimään palkastaan musiikkinsa eteen? En mä ainakaan. Miks pitäis ? Eletäänks me jossain kommunismissa vai ?? Jos mulla ja vaikkapa mun frendillä Robbie Williamsilla pyyhkii hyvin musahommissa, niin totta v**ussa me tehdään kaikkemme, ettei liksat ainakaan huononisi. | |
![]() 07.06.2006 15:47:18 | |
... mitenkä tämä tähän ketjuun liittyy?? Siten, että jos ilmoitan tienanneeni nimellisesti edellisestä keikasta 970 euroa, on se ns. siivoojan silmissä hurja palkka keikasta. ja tuolla matikalla ei tietystikään ole ihme jos homma ei kannata - ensin pitää vähentää kulut pois palkkiosta ja maksaa verot vasta jäännöksestä ja paljon matkakulut - naapurilähiöön vai toiselle puolen maata? Toiselle puolelle maata. Ja oikeassahan sä olet, ensin kulut pois ja sitten verot jäännöksestä.. niinhän se menisi oikein. äänentoiston vuokran (vaikuttaa duolle melko isolta) jälkeen joka tapauksessa jäljellä kuutisensataa so. 300,-/hlö bruttopalkkaa illasta/päivästä - jos matkoineen 8 h niin melkein neljäkymppiä tunti!! - ei paha - kuukausipalkkana kuutisen tonnia 40 h työajalta laskettuna Joo. Valitettavasti joutuu tekemään vielä vähän aikaa keikkaa pitkän matkan päähän. Kohta asutaan lähempänä keikkamestoja, ja kulut luonnollisesti pienemmät sitten kun ei tarvitse pitkiä reissuja. Eli mahdollisuus on saada jotain käteenkin, edellyttäen että keikkaa piisaa.. ja sehän on sitten ihan itsestämme kiinni. jos pistätte duonne yritykseksi ja hoidatte palkan lisäksi eläke- yms. maksut niin ei vertailukelpoinen palkka senkään jälkeen mitenkään huono ole Näitäkin asioita on ajateltu, kyllä. joku raja väärinlaskunesittämiselläkin täällä vaikka matikan ei tarvitsekaan kuulua rokkarin avuihin - ei mene läpi No joo, en näe tarpeelliseksi tässä threadissa yksityiskohtaisemmin tätä nimenomaista tapausta selvittämään.. myönnän toki, että olet oikeassa tossa kuinka homma pitäisi hoitaa. Tässä se nyt ei ollut mahdollista. Tällä reissulla oli kyllä muuta arvoa, eli hukkaan ei mennyt. Tottakai toiveena ja tavoitteena on saada tästäkin hommasta jotain käteen ja unelma olisi tehdä musaa täysipäiväisesti. Se vaatii uhrauksia, ja uhrauksia olen valmis tekemään sen eteen. Tämä tapaus kuuluu osana niihin uhrauksiin. "Äh, ei sillä mitään väliä ole, Aattelen aina, että jos Dylan sai laulaa, niin kyllä meikäkin voi!" -aijommi Murhaliiga on startannut, olet pian uhri.. VARO! Grazy Mama & the Sidekicks going strong | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)