Gaines: Kuusamossa soitettin Piratesia nuorina miehinä kolme vuosikymmentä sitten treenikämpillä ja bändiä kuunneltiin kyllä aktiivisesti. Mick Greenin kitarointi ei jäänyt huomiotta ja Dr. Feelgoodin kautta bändi toki löytyi, kun alettiin selvittelemään, mitä kärmeskeittoa Wilko oli nauttinut..tasaisin väliajoin tulee kuunneltua vieläkin. 80-luvulla tuli itselläkin soittohommat aloitettua The Piratesin, Dr. Feelgoodin, Lynyrd Skynyrdin ja Creedencen materiaalilla. Parin kaverin kanssa oli sitte noin vuoden ajan "Talousporsas"-niminen yhtye, joka soitti sitte ainokaisella keikallaan "Out Of Their Skullsin" läpi, siitä keikasta pari pätkääki tuubissa: https://www.youtube.com/watch?v=AGA8X2zaU3o Juu ja kuuntelussa on nuo kaikki bändit edelleen!! Don't you know that I'm losing hold |
Ranskalainen Hauteville. Viisimiehinen bändi, tai siis laulaja on nainen. Ne on tehny kaksi levyä, joista jälkimmäinen on vuodelta 2006 Relief Data Incomplete ja parhaita albumeja joita olen koskaan kuullut. Melodista heavya kai lähinnä, mukana ehkä hieman progesävyjäkin? Tästä bändistä ei ole juuri mitään tietoa, ja häipyi tuntemattomuuteen toisen levynsä jälkeen. Taitavaa soittoa, miellyttävä laulaja, kertakaikkiaan upeita ja tarttuvia biisejä. |