Bonham 04.07.2005 14:22:31 | |
---|
Tässä topicissa olikin hieman kahlaamista, mutta nyt on kaikki Lontooseen lähdön jälkeen kirjoitetut viestit tullut luettua. Kuten joku oli tuolla bongannutkin, meikäläinen oli tosiaankin Hyde Parkissa paikan päällä, vieläpä suhteellisen hyvillä paikoilla, eli siinä valokuvausaitiossa. Siinä oli Forssan mies ihmeissään, kun tuollaiseen paikkaan oli saanut itsensä järjestettyä. Madonna ja Robbie olivat järjettömän hyviä ja Pink Floydin näkeminen oli kyllä hienointa ikinä. Ja väännetäänpä veistä haavassa vielä sen verran, että perjantai-iltana olin jo pyörimässä keikkamestoilla ja pääsin seuraamaan hieman intiimimmän version tuosta Pink Floydin keikasta, kun bändi veti kenraaliharjoituksenomaisesti keikkansa läpi. Tässä on tullut jo aika pitkään treenattua tätä rokkikuvien ottamista ja Live8 oli kyllä parasta, mitä meikäläiselle on tällä rintamalla tapahtunut. Nyt odottelen vaan kauhulla, että pääsen näkemään tuolta keikalta niitä pätkiä, missä olen itsekin kuvissa. Käsittääkseni ainakin Robbien ja Slashin kanssa sitä on esiinnytty aika lähikuvissakin... toivoo se teeveestä tuttu, puutarhatontulta näyttävä valokuvaaja
Hehe, sulla näytti olevan melko kiire...:) Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
voltasparta 04.07.2005 14:38:56 | |
---|
esiintykö tuo josh todd muissa kappaleissa ku rockin in the free world? Consume my love, devour my hate
Only powers my escape
The moon is out the, stars invite
I think i'll leave tonight. |
suhar 04.07.2005 16:08:36 | |
---|
Mistähän saisin imuroitua the Who:n keikan? |
ozz3 04.07.2005 20:59:07 | |
---|
Miten on, oletteko saaneet nauhoitettua tuolla ohjelmalla itsellenne mitään? Apuva sitten, mulla ei tahdo wörkkiä. ozz3 kuittaa.| MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6 |
HaloOfFlies 04.07.2005 22:01:05 | |
---|
17 minuuttia nauhoitti ja sen jälkeen katkas. Olen koittanut ettiä hieman parempaa ohjelmaa netistä. Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
leka 04.07.2005 22:33:30 | |
---|
http://www.yle.fi/uutiset/talous/vasen/id14218.html Brittiläisen HMV-levykauppaketjun mukaan konserttia varten kootun Pink Floydin Echoes-levyn myynti nousi sunnuntaina peräti 1 343 prosenttia viikon takaisesta. Seuraavaksi eniten lisääntyivät The Whon, Annie Lennoxin entisen yhtyeen Eurythmicsin ja laulajatar Didon levyjen myynti. Yhtä lukuun ottamatta kaikkien konserteissa esiintyneiden artistien levymyynti hyppäsi ylöspäin. Heikon esityksen jälkeen Pete Dohertyn entisen yhtyeen The Libertinesin levyn myynti putosi kolmanneksen edellisviikosta. Konserttien tarkoitus oli kuitenkin painostaa G8-ryhmän maiden johtajia toimimaan köyhyyden poistamiseksi. G8-kokous alkaa Skotlannissa keskiviikkona. Reuters JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT! |
Planetist 04.07.2005 22:38:19 | |
---|
Mutta didohan oli ihan perseestä! Laulu särkyi koko ajan! |
Vyötiäinen 04.07.2005 23:07:10 | |
---|
Hyvinhä se aluks veti. Jossain vaiheessa tais korvamonitorointi pettää. Nii, kyllä se laulaja veti hyvin. Mutta ne muut... I am pork boy, the breakfast monkey. "Even samurai have teddy bears, and even the teddy bears get drunk." Alle satakiloiset punnitaan Kouvolassa? |
Krice 04.07.2005 23:42:51 | |
---|
Mutta didohan oli ihan perseestä! Laulu särkyi koko ajan! Mutta sillä on mainio peppu! |
G-mies 05.07.2005 00:22:12 | |
---|
Mutta didohan oli ihan perseestä! Laulu särkyi koko ajan! Dido on ihq. "Hard work often pays off after time, but laziness always pays off now." |
HaloOfFlies 05.07.2005 00:48:20 (muokattu 05.07.2005 01:17:46) | |
---|
Vielähän näitä konsertteja on yksi jäljellä, keskiviikkona Edinburghissa. Osallistujalista on sielläkin kova. Garbage, Bono, Robbie Williams, Annie Lennox, The Corrs ja James Brown muiden muassa. Tuokin on nähtävissä netin kautta BBC:n sivuilla. Että ei tämä vielä ole ohi! Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
Flash 05.07.2005 09:21:48 | |
---|
Oli se pettymys siihen nähden, että Helsingissä olivat pirun timmissä kunnossa. Juuri näin. There Is A Light That Never Goes Out |
J.Hollström 05.07.2005 09:30:46 | |
---|
|
Flash 05.07.2005 14:42:31 | |
---|
Maroon 5. Totaalisen munatonta soitantaa, jonka kruunasi TÖRKEÄ Rockin In The Free World-raiskaus. No ei se minusta niin kamala versio ollut. Paljon pahempi oli se Kanadassa heitetty yhteislaulu versio. Pahempaa raiskausta en ole kuullut vähään aikaan. Oli vissiin liian progea se biisi toimiakseen tollaisella isolla köörillä vedettynä... There Is A Light That Never Goes Out |
Flash 05.07.2005 14:46:10 (muokattu 05.07.2005 14:46:25) | |
---|
There Is A Light That Never Goes Out |
HaloOfFlies 05.07.2005 14:53:57 (muokattu 05.07.2005 14:55:37) | |
---|
Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
Toveri 05.07.2005 16:23:37 | |
---|
http://www.yle.fi/uutiset/talous/vasen/id14218.html Brittiläisen HMV-levykauppaketjun mukaan konserttia varten kootun Pink Floydin Echoes-levyn myynti nousi sunnuntaina peräti 1 343 prosenttia viikon takaisesta. "--konserttia varten kootun--", what the christ? Oon vaarallinen(Pastilli?). Janoatko mua? |
Aerodactev 05.07.2005 16:24:28 | |
---|
"--konserttia varten kootun--", what the christ? Psst... se on se Pink Floyd joka koottiin sitä konserttia varten, ei se kokoelma...
Long = progressive = good
|
Toveri 05.07.2005 16:45:22 | |
---|
Psst... se on se Pink Floyd joka koottiin sitä konserttia varten, ei se kokoelma... Ai nii joo, totta tuokin. Tuohduin suotta. Oon vaarallinen(Pastilli?). Janoatko mua? |
Brian May jr. 05.07.2005 19:06:11 | |
---|
Vasta nyt pääsen kirjottamaan(olin landella tätä katsoessani) mutta oli kyllä hienoa settiä, mitä nyt 9 tuntia putkeen katselin tv:stä. Sting, The Who, Pink Floyd ja Robbie Williams jäivät parhaiten mieleen. Pink Floyd ehkä ylitse muiden, syytä ei tarvinne edes sanoa. Sanotaanko että olin "aika viboissa" kun tajusin että miehet tosiaan aikovat soittaa Comfortably Numbin, tuon biiseistä hienoimman. |