Yleistä keskustelua musiikista ›

Jenkkityyliin on näköjään laitettu kuukausi ennen päivämäärää, joten virhettä tuossa ei ole.
 
Aaa! Tietenkin. Kiitos ku valaisit

kaikki on kehunu helsingin keikkaa... anteeksi kaikille mutta en tajua miksi. Olin siellä ja en saanut laulusta yhtään mitään selvää. Ensimmäinen dylan-keikka mulle, ja varmaan viiminen. Mielummin muistan dylanin parikyt vuotta sitten kun ääni oli vielä korkea ja käheä, eikä sen kuulonen että ei ole juonut muuta kun viskiä puoleen vuosikymmeneen. Kyllä, arvostan dylania, mutta omasta mielestä dylanilta on terä mennyt.

Kyllä, arvostan dylania, mutta omasta mielestä dylanilta on terä mennyt.
 
Tämä kommentti lienee sanottu ensimmäistä kertaa n. 40 vuotta sitten ;)

Jos pitäisi selvitä elämästä viidellä Bob Dylanin levyllä, niin selviäisin varmaan live -75:lläkin, mutta onneksi äijä on tehnyt niin monta niin uskomattoman hienoa levyä:
 
1. Blood on the Tracks (1975). Lauluja - kitkeriäkin sellaisia - ihmissuhteista ja niiden päättymisestä. Koko levy on kova, mutta Tangled Up In Blue on Vitun Paras Biisi Ikinä, ja parhaat sanotukset on siinä.
 
Me I'm still on the road
heading for another joint
we always did feel the same
just saw it from a different point
of view
 
...kylmiä väreitä.......
 
2. Freewheelin' Bob Dylan (1963). Kaikkien aikojen parhaita folklevyjä. Hienoja protestilauluja.
 
3. Blonde on Blonde (1966). Klassikko, hyllyyn jo "Stuck inside of mobilen" ja "visions of johannan" takia, mutta muutenkin ehkä se kaikkein kovin rock-levy (dylanilta, tai muuten vaan ikinä), kun son varsin pitkä, mutta silti silkkaa neroutta lähes alusta loppuun.
 
4.Highway 61 Revisited (1965). Sähköistä Bobia. "Ballad of a thin man" ja "Desolation Row". Juuri muuta ei tarvinne sanoa. Paitsi "Just Like Tom Thumb's Blues ja "Like a Rolling Stone" on pakko mainita. Häviää Blonde on Blondelle lähinnä kestossa.
 
5. kolmesta viimeisestä ehkä Love and Theft, tai sittenkin Modern Times. Vai olisiko se kuitenkin joku Slow Train Coming. Ei osaa päättää, joo kyllä se on Modern Times (2006) ja
 
6. Slow Train Coming (1979).
 
Mutta nyt se live -75 unohtui... no, ei sitä tarvi jos on nämä. Ja Desire. Jokseenkin sekava viesti on tämä=p
 
Miksiköhän muuten en pidä Oh Mercyä yhtenä Bobin parhaista?

Sitä on sitten joulumarkkinoille Dylanilta tulossa tuplalevy ennenjulkasemattomia kappaleita ym. "harvinaisuuksia". Tell Tale Signs Bobdylan.comissa on biisi "Dreamin' Of You" jo ladattavissa ja ihan kiva draivi siinä on.
 
http://bobdylan.skyroo.com/se/view/music/index.html

kaikki on kehunu helsingin keikkaa... anteeksi kaikille mutta en tajua miksi. Olin siellä ja en saanut laulusta yhtään mitään selvää. Ensimmäinen dylan-keikka mulle, ja varmaan viiminen. Mielummin muistan dylanin parikyt vuotta sitten kun ääni oli vielä korkea ja käheä, eikä sen kuulonen että ei ole juonut muuta kun viskiä puoleen vuosikymmeneen. Kyllä, arvostan dylania, mutta omasta mielestä dylanilta on terä mennyt.
 
"Jaha, tämän lyhyen otannan prusteella kaikilla muilla sitten on ollut hauskaa keikalla. Oma rehellinen kommentti keikasta on lyhyesti sanottuna huono. kyllä nyt jonkinlaista kontaktia yleisöön vois ottaa, vaikka olisi ite ukko ylijumala. Ehdottomasti huonoin keikka vissiin kymmeneen vuoteen, mitä on tullut todistettua.

Eikö voisi jo laittaa eläkepapereja vetämään, jos ei todellakaan kiinnosta? En odottanut mitän Iggy Popin kaltaista sähköjänistä lavalla näkevänikään, mutta olisi edes voinut tehdä jotain muutakin tehdä kuin seisoa lähes koko keikka melkein selin yleisön suuntaan." LAINAUS teqilta
 

 

Sähköjänis-IGGY oli vetänyt loisteliaan keikan, jälleen, Seinäjoella! !!HARMITTAA vietävästi kun keskitin kesän konserttitapahtuman Hartwall-areenalle. Konsertti ei mitenkään heilauttava ollut, vaikka Modern Time -levy loistelias onkin.

J ... otkut asiat VAAN pitää kokea. Dylan saa riittää vastedes soitettuna.

Kiinnostavaa muutenkin se, että miksi tuon yleisön pitää olla niin p:n traumaattinen asia itseään kunnioittavalle muusikolle. Iggy on niitä harvoja joille ei. Aloitti pahanilkisella flirtillä yleisön kanssa ja sitä rataa jaksaa jatkaa. Lähtee esiintymisessään siltä pohjalta, että katsotaan miten hienosti meillä tänään kulkee (eikä pohjalta, että kuunnelkaapa hartaasti perseeltänne, miten hyviä kappaleita meillä tällä kertaa on).

Mulle toi Dylan keikka oli ainutlaatuinen ja hyvä kokemus jäi. Ballad of a thin man oli niin upee että huh. Ja kyllä siinä tuli niin hyvä fiilis ku kuuli encorena sen "how does it feel....". Like A Rolling Stone on niin upee biisi että!

Mulle toi Dylan keikka oli ainutlaatuinen ja hyvä kokemus jäi. Ballad of a thin man oli niin upee että huh. Ja kyllä siinä tuli niin hyvä fiilis ku kuuli encorena sen "how does it feel....". Like A Rolling Stone on niin upee biisi että!
 
Omaa kokemustani rikkoi lauluäänentoiston särinä tai särkyminen ainakin Areenan takaosan penkkiriviin kuunneltuna. Like A Rolling Stone on upea biisi. Aivan upeata siltä osin, myönnetään.

http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=95047293
 
Bootleg series 8 olisi nyt kuultavissa tuolla. Ja hyvältähän se kuulostaa.

Bootleg series 8 olisi nyt kuultavissa tuolla. Ja hyvältähän se kuulostaa.
 
Kiitos. Joo, hyvältä tosiaan kuulostaa!

Tell Tale Signs on todella hyvä levy. High Water (For Charley Patton) kappaleessa Dylan yhdistää hienosti monien Charley Pattonin biisien sanoja..

Kattokaa KT Tunstallin LOISTAVA coveri Tangled Up In Bluesta.
En osaa päättää kumpi on parempi, alkuperäinen vai coveri...
http://www.youtube.com/watch?v=dkQpVgOcGVY

Dylanin levyjä on tähän mennessä löytynyt lähinnä vanhemmilta perittyinä vinyyleinä ja olisi tarkoitus hankkia ainakin osa levyistä myös CD-muodossa. Yksinkertaiselta kuulostava asia muuttuu taas monimutkaisemmaksi siinä vaiheessa, kun huomaa eri painoksia ja versioita olevan jo viidettäkymmenettä.
 
Haussa olisivat siis ainakin 1963-1967 -akselin albumit ja päälle ainakin Blood on the Tracks ja Desire. Ehkä muutamia muitakin. Viimeisenä mainittuja on sentään olemassa "vain" kymmenenä eri versiona per levy, mutta ensimmäisiä taas kymmenittäin. Eri versioiden eroista bonus-raitoineen en ala kyselemään mitään, mutta lähinnä kuulisin mielelläni, onko joitakin tiettyjä versioita niin sanotusti kustu remasteroinnilla muodottomiksi tai vastaavaa? Tätä on kuitenkin tapahtunut aika usein, minkä sain viimeksi huomata päivittäessäni Van Der Graaf Generator -kokoelmaa CD-muotoon ja tulos ei ollut mikään huumaava.

Dylanin levyjä on tähän mennessä löytynyt lähinnä vanhemmilta perittyinä vinyyleinä ja olisi tarkoitus hankkia ainakin osa levyistä myös CD-muodossa. Yksinkertaiselta kuulostava asia muuttuu taas monimutkaisemmaksi siinä vaiheessa, kun huomaa eri painoksia ja versioita olevan jo viidettäkymmenettä.
 
Haussa olisivat siis ainakin 1963-1967 -akselin albumit ja päälle ainakin Blood on the Tracks ja Desire. Ehkä muutamia muitakin. Viimeisenä mainittuja on sentään olemassa "vain" kymmenenä eri versiona per levy, mutta ensimmäisiä taas kymmenittäin. Eri versioiden eroista bonus-raitoineen en ala kyselemään mitään, mutta lähinnä kuulisin mielelläni, onko joitakin tiettyjä versioita niin sanotusti kustu remasteroinnilla muodottomiksi tai vastaavaa? Tätä on kuitenkin tapahtunut aika usein, minkä sain viimeksi huomata päivittäessäni Van Der Graaf Generator -kokoelmaa CD-muotoon ja tulos ei ollut mikään huumaava.
 
Super Audio CD-painokset vaan hankintaan. Eipä taida parempia olla.

http://dylanchords.info/
 
Kaikkiin Dylanin biiseihin soinnut!

Kyllä tämä Live 1975 on kohtuullisen lähellä täydellistä musiikkia

Minua puhuttelee ainakin The Slow Train coming ja Saved- albumit. Mies on itsekin selvästi innostunut tekemisestään ja sen kuulee.

Mihin se aihe, jossa todettiin Dylanin julkaisevan uutta katosi?
 
No, kaipa voi sitten tänne kirjoitella mietteitä uudesta levystä...
 
Eilen sain sen hankittua, tietenkin tuon luksusversion, jossa on bonuksena yksi jakso Theme Time Radio Houria, DVD:llä Roy Silverin haastattelu, pieni juliste ja tarra.
 
Dylanin 1990- ja 2000- lukujen julkaisuthan ovat lähinnä erinomaisia, eli ei liene yllätys, että Together Through Life on melkoista herkkua. Hieman kevyempänä pakettina taidan itse asiassa pitää tästä enemmän kuin Modern Timesista. Jotenkin nämä kappaleet ovat yksinkertaisempia ja tulkinta vielä maanläheisempää. Jalan tämä musiikki joka tapauksessa saa liikkeelle, ja erityisen hyvää ovat mehukkaat kitarasoundit. Enemmän kuullaan kuitenkin Los Lobosin David Hildagon haitaria, joka tuo oman makunsa tähän herkkuun.
 
Suosikeiksi ovat tähän mennessä nousseet "Beyound Here Lies Nothin'", "I Feel A Change Comin' On" ja "Forgetful Heart" (tässä on semmoista lähes pelottavaa jännitettä, bluesia parhaimmillaan). The door has closed for evermore/ if indeed there ever was a door.

Makkari: Mihin se aihe, jossa todettiin Dylanin julkaisevan uutta katosi?

 
tuollahan se, mutta eipä sen nostaminen välttämätöntä liene kun tääkin aihe on olemassa
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=176081&co=90
 
en ole vielä ehtinyt hommata uutta levyä, mutta ehkä huomenissa. tykkään kyllä tosi paljon ton beyond here lies nothingin modern timesiin verrattuna kevyemmästä otteesta ja bob laulaa taas paremmin kun ikinä

Bonham: Kyllä tämä Live 1975 on kohtuullisen lähellä täydellistä musiikkia
 
Tosiasiassa tarkoitat tietenkin Live 1966:a, tai lähinnä sen kakkoslevyä. Ja olet siinä oikeassa!