Beelsebub 30.01.2009 16:17:37 | |
---|
Onkohan kellään antaa mitään hinta/laatuarviota seuraavasta laitteesta: Sansui P-L50 Kyseessä siis 80-luvun huipputekniikkaa edustava "fully automatic dd turntable with compu edit." Omaan korvaani ääni kuulostaa ainakin hyvältä ja tämä yksilö on ihan toimiva. Tuttu olisi myymässä ja voisin tuon itselleni vaikka ostaakin. Paljonkohan tuollaisesta voisi pyytää/tarjota niin että molemmat olisivat tyytyväisiä? Tässä ketjussa aiemmin mainitsemani Dualin soitin on minulla myös edelleen käytössä ja soittaa levyjä hienosti. Jos siis joku muistaa vielä vanhoja kirjoituksia ja ihmettelee miksi olen jo uutta hankkimassa. Meinasin tuota Sansuita vaan tuolta tutun varastosta käyttöön jo senkin takia että laite pysyy käyttökunnossa eikä osat leikkaa kiinni. Sitäpaitsi molemmat laitteet (Dual, Sansui) kuulostavat täysin erilaiselta enkä osaa edes päättää että kumpi olisi parempi. Eri levyt toimivat paremmin eri soittimissa. |
Karlsson 30.01.2009 16:48:43 | |
---|
Hmm. Ihan hauska vekotin kun pääsee oikein skippaamaan raitoja, mutta noin muuten voi olla hankala tapaus. Onko se täysin toimiva? googletuksen perusteella olisi lineaarisella varrella? Mikäli tuo lähtee halvalla, niin osta pois. Ongelmana voi olla tuon lineaarivarren toiminta, mikä tarkoittaa sitä, että jos siitä sattuu pettämään vähänkään strateginen osa, muuttu laite levarista sorviksi. Lineaarisella varrella varutetut soittimet ovat aika herkkiä tällä saralla, mikä johtuu nimenomaan tuosta toteutustavasta. Toimiessaanhan nuo ovat vinyylitoiston geometrian kannalta parempia. Toinen silmään osunut seikka on jonkin sortin oma äänirasiapatentti eli olet sidottu käyttämään tuota alkuperäistä mallia jota saa jos saa. "Opelin omistajat pääsee taivaaseen. Ne on jo kokeneet helvetin." |
Beelsebub 30.01.2009 17:04:14 | |
---|
Onko se täysin toimiva? googletuksen perusteella olisi lineaarisella varrella? Lineaarisella varrella on joo. Tällä hetkellä on täysin toimiva (paitsi ettei tunnista Hectorin Herra Mirandos levyn raitoja oikein... ominaisuus?), mutta vähän samoja ajatuksia on itsellänikin että sitten kun tuosta vehkeestä joku osa hajoaa niin sen korjaaminen/vaihtaminen voi olla enemmän kuin hankalaa. |
Karlsson 30.01.2009 17:16:53 | |
---|
Lineaarisella varrella on joo. Tällä hetkellä on täysin toimiva (paitsi ettei tunnista Hectorin Herra Mirandos levyn raitoja oikein... ominaisuus?), mutta vähän samoja ajatuksia on itsellänikin että sitten kun tuosta vehkeestä joku osa hajoaa niin sen korjaaminen/vaihtaminen voi olla enemmän kuin hankalaa. Oletko keksinyt millä periaatteella tuo raitojen hakeminen toimii tuossa? Jonkin verran löytyi netistä muuten mainintoja tuollaisten fiksaamisesta, mutta tarkemmin en jaksanut kaivella. "Opelin omistajat pääsee taivaaseen. Ne on jo kokeneet helvetin." |
L4t3 31.01.2009 18:47:11 | |
---|
Onko noista ~150 euron USB-levareista mihinkään? Stockmannilla iskin johonkin Technicsiin silmäni, hintaa taisi olla juurikin tuo 150. Grunge is commercial garbage |
Karlsson 31.01.2009 18:52:09 | |
---|
Onko noista ~150 euron USB-levareista mihinkään? Stockmannilla iskin johonkin Technicsiin silmäni, hintaa taisi olla juurikin tuo 150. Vielä kerran: ei. "Opelin omistajat pääsee taivaaseen. Ne on jo kokeneet helvetin." |
NitroJeesus 31.01.2009 18:53:18 | |
---|
"USB" ja "levari" eivät kuulu samaan lauseeseen.. ;P Unless you take pride in what you're doing, it won't last / Craftsmanship is a quality that some lack / You got to give people a reason for them to come back |
Beelsebub 31.01.2009 20:21:42 | |
---|
Oletko keksinyt millä periaatteella tuo raitojen hakeminen toimii tuossa? Jonkunlainen infrapuna(?) silmä tuolla näyttää ainakin olevan takavallissa. Lisäksi äänirasian päällä lukee "computer" joten en tiedä olisiko siinäkin jotain tunnistustekniikkaa mukana. |
Karlsson 31.01.2009 20:32:44 | |
---|
Jonkunlainen infrapuna(?) silmä tuolla näyttää ainakin olevan takavallissa. Lisäksi äänirasian päällä lukee "computer" joten en tiedä olisiko siinäkin jotain tunnistustekniikkaa mukana. Ainakin B&O:lla oli aikoinaan tangentiaalilevarissaan äänivarren vieressä toinen tanko, jonka päässä ollut silmä haisteli levyä. Tosin ilmeisesti uran liikettä, eikä "biisejä", sillä tuota ominaisuutta ei soittimessa ollut. Silmän hajoaminen muutti soittimen sitten sorviksi joka veteli ilmeisesti neulan pitkin levyä mielensä mukaan. Nykyään suosituin tapa toteuttaa tangentiaalivarsi on ilmalaakeri, jolloin kitka on niin olematon, että ura riittää itsekseen ohjaamaan neulaa ja sitä kautta koko vartta. Tähän viritelmään siis tarvitaan erillinen pumppu ilman syöttöä varten. "Opelin omistajat pääsee taivaaseen. Ne on jo kokeneet helvetin." |
Nazareth 04.02.2009 17:23:00 | |
---|
"USB" ja "levari" eivät kuulu samaan lauseeseen.. ;P Miten niin? Miusta tuo helkkarin kätevä systeemi. At one hundred yards! Volley fire, present! Aim! Fire! |
Kailis 04.02.2009 17:36:20 | |
---|
Miten niin? Miusta tuo helkkarin kätevä systeemi. Olisi, jos levarin laatu olisi kelvollinen. Nyt näin ei ole. |
Karlsson 04.02.2009 19:12:55 | |
---|
Olisi, jos levarin laatu olisi kelvollinen. Nyt näin ei ole. Jep, paska ei muutu bittimuodossakaan konvehdiksi. "Opelin omistajat pääsee taivaaseen. Ne on jo kokeneet helvetin." |
Ratsaaja 14.03.2009 22:57:48 | |
---|
Se on kallista tuo levareitten korjauttaminen.. Meikäläisellä jotaan vikaa pääteasteessa, paikallinen ja ainoa korjaaja ottaa 50eskoo jo pelkästä arvioimisesta. 130 hujakoissa tulee tämä lysti maksamaan. Mutta kyllä se kannattaa, on kyntäjä kuitenkin severan hyvä. Salora 6600s. Tulipa taas kirjotettua. On askeleemme näin kepeä, kun kuuntelemme vain Epeä.. |
kepe-5 15.03.2009 00:42:38 | |
---|
Sam Other: Jep, paska ei muutu bittimuodossakaan konvehdiksi. Mutta eikö Pro-jectillakin ole nykyään niitä usbimalleja? Debut kolmosesta oon itse tykännyt ihan kauheasti; hyvä hintaisekseen. "But I love that dirty water - Boston you're my home." |
Karlsson 15.03.2009 01:18:40 | |
---|
kepe-5: Mutta eikö Pro-jectillakin ole nykyään niitä usbimalleja? Debut kolmosesta oon itse tykännyt ihan kauheasti; hyvä hintaisekseen. On. Lisäksi valmistavat ainakin halvimmasta phono-asteestaan USB-versiota. Debut alkaa kuitenkin olemaan jo ihan oikea levari, mitä nuo halpasorvit taas eivät ole, oli niissä USB tai ei. Soittohommissacoverkeikkaabehringereitäkeikkaympäristökamat paskaksi |
Coach 10.04.2009 21:04:04 | |
---|
Sam Other: Debut alkaa kuitenkin olemaan jo ihan oikea levari, mitä nuo halpasorvit taas eivät ole, oli niissä USB tai ei. Kyllästyin vanhan levysoittimeni häiritsevään jyrinään ja hommasin pari viikkoa sitten Pro-Ject Debut III soittimen kun sitä niin kovasti on täälläkin kehuttu. Mutta kyllä tuntuu tässäkin hieman tuo moottorin ääni kuuluvan, ei tosin niin paljoa että se musiikin soidessa pistäisi korvaan mutta hiljaisissa kohdissa se on kuultavissa. Olenkohan tehnyt jotain väärin vai pitäisikö olla sitten semmoinen soitin missä moottori on kokonaan erillinen vehje jos haluaa sen äänestä eroon? Muuten äänenlaatu on selvästi miellyttävämpi kuin vanhalla soittimellani. Iso osa äänenlaatua jäänee silti kuulumatta kun kaiuttimet on jotkut 80-luvun Pioneerit. Pitää nyt kuitenkin jonkun aikaa pärjätä vielä niillä. |
Jamzku 10.04.2009 21:22:27 | |
---|
Muuten äänenlaatu on selvästi miellyttävämpi kuin vanhalla soittimellani. Iso osa äänenlaatua jäänee silti kuulumatta kun kaiuttimet on jotkut 80-luvun Pioneerit. Pitää nyt kuitenkin jonkun aikaa pärjätä vielä niillä. Itse kun vaihdoin tuossa puoli vuotta sitten Philipsin stereopaketin levarin Debut III:een niin monttuhan siinä tipahti auki kun ero äänenlaadussa oli niin suuri vaikka mikään muu osa ketjussa ei muuttunut. Nyt uusilla kaiuttimilla (Chorus Compact 662) ero on tietenkin vielä suurempi ja levyiltähän alkoi kuulua ihan uusia soittimiakin. "Music is a safe kind of high" - Jimi Hendrix |
Coach 10.04.2009 21:36:41 | |
---|
Jamzku: Itse kun vaihdoin tuossa puoli vuotta sitten Philipsin stereopaketin levarin Debut III:een niin monttuhan siinä tipahti auki kun ero äänenlaadussa oli niin suuri vaikka mikään muu osa ketjussa ei muuttunut. Nyt uusilla kaiuttimilla (Chorus Compact 662) ero on tietenkin vielä suurempi ja levyiltähän alkoi kuulua ihan uusia soittimiakin. Näilläkin kaiuttimilla kuunnellessa olen kuullut semmoisia soittimia mitä en ole aiemmin huomannut. Ääni on jotenkin strereofonisempikin. Toivottavasti mahdollisimman pian saisi hommattua oikeasti hyvät kajarit mutta kun olisi kaikkea "järkevääkin" ostettavaa niitä ennen. Kovasti olen kuitenkin nyt innostunut paremmasta äänentoistosta, toivottavasti en silti tule uppoamaan hifismin suohon matkalla kohti äänentoiston rajamaita. |
Karlsson 10.04.2009 22:02:48 | |
---|
Coach: Kyllästyin vanhan levysoittimeni häiritsevään jyrinään ja hommasin pari viikkoa sitten Pro-Ject Debut III soittimen kun sitä niin kovasti on täälläkin kehuttu. Mutta kyllä tuntuu tässäkin hieman tuo moottorin ääni kuuluvan, ei tosin niin paljoa että se musiikin soidessa pistäisi korvaan mutta hiljaisissa kohdissa se on kuultavissa. Olenkohan tehnyt jotain väärin vai pitäisikö olla sitten semmoinen soitin missä moottori on kokonaan erillinen vehje jos haluaa sen äänestä eroon? Muuten äänenlaatu on selvästi miellyttävämpi kuin vanhalla soittimellani. Iso osa äänenlaatua jäänee silti kuulumatta kun kaiuttimet on jotkut 80-luvun Pioneerit. Pitää nyt kuitenkin jonkun aikaa pärjätä vielä niillä. Tarkoitatko moottorin äänellä suoraan akustisesti kantautuvaa ääntä vai sellaista, mikä siirtyy runkoa pitkin rasiaan ja sieltä loppujen lopuksi kajareihin? En ihan ulkoa muista Debutin moottoria, mutta noissa pykälää paremmissa projekteissa se roikkuu muistaakseni kumin varassa, mutta ruuvataan kiinni kuljetuksen ajaksi. Eli jos tuossa on sama, niin eihän ole jäänyt kuljetusmoodiin? Soittohommissacoverkeikkaabehringereitäkeikkaympäristökamat paskaksi |
Coach 10.04.2009 22:10:41 | |
---|
Sam Other: Tarkoitatko moottorin äänellä suoraan akustisesti kantautuvaa ääntä vai sellaista, mikä siirtyy runkoa pitkin rasiaan ja sieltä loppujen lopuksi kajareihin? En ihan ulkoa muista Debutin moottoria, mutta noissa pykälää paremmissa projekteissa se roikkuu muistaakseni kumin varassa, mutta ruuvataan kiinni kuljetuksen ajaksi. Eli jos tuossa on sama, niin eihän ole jäänyt kuljetusmoodiin? Kaiuttimista kuuluvaa ääntä tarkoitan. Moottori on kumilenkin varassa, kuljetusta varten olevat ruuvit olen kyllä irroittanut. |