Yleistä keskustelua musiikista ›

No vaikka sellainen 200-300 e.
 
...tämä on kyllä kohta puolen vuoden ikäinen kysymys...
 
minulla on tämmöinen
http://www.vinyyliklubi.com/kauppa/products.php?p=5d8f81
 
Dualissa on se etu, että nopeuden (33/45) voi vaihtaa vivusta vääntämällä so. ei tarvitse värkätä remmin kanssa
 
kalliimpi on joo...

Tämmöinen tuli vastaan:
http://www.yourfilehost.com/media.p … file=WaveForm_rhcp_wetsand_cdlp.png
 
Kyseessä on vertailu Red Hot Chili Peppersin "Stadium Arcadiumin" CD ja LP -versioiden välillä. Lp-versio on joulun alla ilmestynyt Steve Hoffmanin masteroima painos. Kappaleiden äänenvoimakkuus on tasattu alun mukaan samaksi, alussa CD-versio ei ole vielä kompressoitu lyttyyn, kuten näkyy. Loppuosa kappaleesta on aika karua katseltavaa CD:n osalta. CD-versio on siis tuo ylimmäinen ja LP:n wave form alla.
 
Tällä tavalla tasatussa kuvassa näkyy hyvin kuinka paljon cd-formaatin potentiaalisesta dynamiikasta jätetään suosiolla käyttämättä, millaista väkivaltaa musiikille "loudness war:ssa" tehdään ja se miten paljon parempaan CD-formaatissakin olisi aineksia jos haluttaisiin.
 
Tämähän on miljoonaan kertaan jauhettua juttua, eikä varsinaisesti kuulu edes yleisesti cd vs. lp väittelyyn. Kuva oli kuitenkin sen verran pysäyttävä, että oli pakko laittaa esille.

Tämähän on miljoonaan kertaan jauhettua juttua, eikä varsinaisesti kuulu edes yleisesti cd vs. lp väittelyyn. Kuva oli kuitenkin sen verran pysäyttävä, että oli pakko laittaa esille.
 
Ja vielä pysäyttävämpää on se, että tuo CD master kuulostaa valtaosasta paremmalta. Lujempi kuulostaa paremmalta.
 
Kyllä cd masteria on miellyttävämpää kuunnella kuulokkeilla ja pienillä äänentasoilla.

Kyllä ne vinyylit vie voiton. En nyt mikään puristi ole, molempia löytyy hyllystä. Syitä on monta
1) Poikkeuksetta kaikki pre 80's musiikki kuulostaa paremmalta
2) Poikkeuksin kaikki post 80's musiikki kuulostaa paremmalta
3) Kansitaide, tuntuu että nykyään ei sillä ole mitään väliä kun ei kukaan niitä kattele. Miettii vinyyleitä, oli In the Court of the Crimson King, Dark Side of the Moon, Yesin levynkannet... Kuka sanoo yhdenkin CD-ajan tuotteen jolla on 100% panostettu ulkoasuun? No okei, saattaa niitäkin löytyä :)
4) Levy oli silloin kokonaisuus. IMO 45min pitäisi riittää yhteen levyyn. Poislukien 2LP eepokset kuten Tommy ja The Wall. Nykyään lähes jokaisella levyllä on täyttöraitoja. Entäs juuri tuo Stadium Arcadium? Onko järkeä? Olisikos tuo nyt 3LP studiolevy? Huhhuh. Mielummin kuuntelisin yhden levyn huippukamaa kuin 3 levyä keskinkertaista.
5) On se niin paljon hienompaa ostaa lähidivarista vinyylejä kun anttilasta alennuslaarista CD:levyjä. Harmi vaan että Suomen vinyylimarkkinat ja tarjonta ovat tuskastuttavan pienet.
6) Vinyyli pakottaa ja helpottaa keskittymään. Aina odottaa että kohta pitää mennä vaihtamaan puolta :)
 
Ja napsunta ja rahinahan eivät haittaa ketään. Ne tuo tunnelmaa.

Entäs juuri tuo Stadium Arcadium? Onko järkeä? Olisikos tuo nyt 3LP studiolevy? Huhhuh. Mielummin kuuntelisin yhden levyn huippukamaa kuin 3 levyä keskinkertaista.
4LP :)
 
Harmittaa kun ei aikoinaan tullut osteltua enemmän vinyylejä. Nyt niitä on n. 200 kpl ja suurin osa sitä musiikkia mitä kuuntelin 25-15 vuotta sitten, pääosin ovat kyllä kuuntelussa vieläkin. Se on yllättävää kuinka hyvässä kunnossa levyt ovat, vaikka suurinta osaa soittelin aikoinaan JVC:n pakettisoittimella. Klassinen on jostain syystä sellaista jota mieluummin kuuntelen cd:ltä ja sitten tietenkin uudemmat levyt joita ei saa tai joiden LP-painos ei ole CD:tä kummempi. Silloin tällöin voisi harkiten LP-kokoelmaa pitkästä aikaa laajentaa.
 
Ja vielä pysäyttävämpää on se, että tuo CD master kuulostaa valtaosasta paremmalta. Lujempi kuulostaa paremmalta.
 
Volyymi-säädin?
 
Kyllä cd masteria on miellyttävämpää kuunnella kuulokkeilla ja pienillä äänentasoilla.
 
Tuo Stadium Arcadium CD vs. LP -vertailu on siinä mielessä poikkeustapaus, että ko. LP-versio on masteroitu suoraan analogi-nauhoilta(!), ilman digitaalista välivaihetta. Tarkoituksena on ollut tehdä todella äänitykselle oikeutta tekevä audiofiili-painos. Normaalistihan nykyään LP-versio, jos sellaista on, on lähes yhtä lytyssä kuin vastaava CD.
 
Mulla meinaa hiljaisellakin väsyä korvat noihin aivan tappiin masteroituihin. Esim. U2:n viimeisin on jäänyt melkein kokonaan kuuntelematta sen takia että edes hiljaa sitä ei korvat jaksa. Sama ongelma on parin edellisen RHCP:n kanssa. Tuo Stadium ei ole edes pahin. Esim. autossa tai taustamusana ymmärrän että kovin laajaa dynamiikkaa ei voi olla, mutta kotikuuntelussa itsellä aina kuulostavat paremmilta levyt joita ei ole tuolla tavalla murjottu.
 
Tuntuu tyhmältä että monet uusista tai remasteroiduista hyvistä levyistä jää kaupan tai omaan hyllyyn pölyttymään, kun korvat ei kestä. En tarkkaan tiedä mistä korvien väsyminen ja jopa kipeytyminen johtuu tappiin masteroituja hiljaakin kuunnellessa, mutta ainakin ne kuulostavat jotenkin ohuemmilta(!), metallisemmilta ja kolkommilta. Voi olla osin psyykkinenkin juttu, koska itse pidän orgaanisemmasta soundista, enkä turboahdetusta tiiviistä pötköstä, jota nykyään (remastereissakin) suositaan. Lisäksi tuo maksimaalisen äänekkyyden suosiminen hukkaa dynamiikan lisäksi nyanssit, vaikka sen luulisi nostavat hiljaisemmat äänet enemmän esille.
 
Rockiin tietenkin kuuluu ainakin soittimien osalta voimakaskin kompressointi, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana homma on mennyt masteroinnin osalta aivan **tuiksi. Senkin vielä ymmärtäisi että käyttö-/listamusa viilattaisiin radiota ja taustakuuntelua varten, mutta tuo tauti kattaa koko kentän laidasta laitaan. Rick Rubin on aika kettu studiossa, mutta jostain kumman syystä kaikki sen tuottamat levyt on enemmän tai vähemmän tuhottu sitten m-vaiheessa: RHCP:n 3 viimeisintä, Cashin American Recordings -levyt, Neil Diamondin 12 Songs jne... Metallin puolella (black tjs.) on tietenkin aivan eri luokan ääriesimerkkejä, mutta niissä genreissä tappiin masteroinnin tuottama lisäahdistus lienee vain plussaa:)
 
On tietenkin turhaa ja utopistista vaatia ja odottaa, että normi muuttuisi kovin radikaalisti, mutta pieni takaisin otto tässä asiassa olisi todella hienoa.
 
Mutta tuskinpa ne mua varten alkaa tekemään muutoksia hyviksi havaittuihin käytäntöihin, vaikka kuinka tupisisin ja valittaisin. Olivat kait RHCP:nkin jampat olleet ihastuneita uuteen LP-versioon, mutta tuskin jatkossa siitäkään huolimatta tulee mitään muutosta edes Peppers-levyjen suhteen.

CD tietenkin!

Oli tossa jo useita vuosia sitten ollut joku tutkimus (varmaan luin Tiede 2000- tai Tieteenkuvalehdestä) jossa todettiin että kyllä se ihmisen korva on kumminkin tarkempi kuin ollaan oletettu. Asiaa tukee sekin, että vieläkään ei ymmärretä miten korvan skaala voi olla niin laaja.
 
Kumminkin totesivat, että jotta ihminen ei enää erehtyisi tallenteen ja oikeiden luonnon äänten välillä, täytyisi digitaalisessa tallenteessa näytteenottotaajuuden olla luokkaa 96kHz.
 
Tämä saattaa olla jopa syy siihen miksi audio-DVD on just 96kHz eikä esim 88,2kHz, joka olisi helpompi toteuttaa alaspäin yhteensopivaksi (44,1). Nykyisen systeemin D/A-muunnin vaatii aika monimutkaisia algoritmeja muuntaakseen sekä 96kHz että 44,1kHz yhtä hyvin.
 
Joskus olin TTVOn opiskelijoille suunnatussa seminaarissa, jossa mainittiin että CD-teknologiassa käytössä oleva näytteenottotaajuus 44,1 kHz stereo, tarkoittaa käytännössä sitä että mono kanava rajoittuu 22,05 kHziin, ja sitä ylimenevät taajuudet joudutaan klippaamaan tylysti pois. Mistä johtuu että vinyylissä toistuu juuri nämä puuttuvat harmoniset yläsävelet. Senpä vuoksi kitarat ja rummut yleensä soundaa paremmilta ja dynaamisemmilta vinyylillä.

Joskus olin TTVOn opiskelijoille suunnatussa seminaarissa, jossa mainittiin että CD-teknologiassa käytössä oleva näytteenottotaajuus 44,1 kHz stereo, tarkoittaa käytännössä sitä että mono kanava rajoittuu 22,05 kHziin, ja sitä ylimenevät taajuudet joudutaan klippaamaan tylysti pois. Mistä johtuu että vinyylissä toistuu juuri nämä puuttuvat harmoniset yläsävelet. Senpä vuoksi kitarat ja rummut yleensä soundaa paremmilta ja dynaamisemmilta vinyylillä.
 
Lainaus:"Ihmisen kuuloalue on noin 20-20000 Hz ja se huononee iän mukana. Korkeimpia ääniä kuulevat lepakot (max. n. 150 kHz) ja matalimpia myyrät (min. n. 1Hz)." (Wikipedia)
 
Ehkä lepakot voi noista 22 kHz:n ylimenevistä taajuksista nauttiakin...
 
Toisaalta taas vinyylin dynamiikka-alue taitaa olla siinä 50dB:n lukemissa (CD 90dB)? Toisaalta taas se vinyylikin voi olla tehty DAT (Digital Audio Tape) -masterilta jolloin myös nuo 22,05kHz taajuudet on leikkautuu pois olettaen ,että DAT:ssa näytteenottotaajuus on 44,1kHz.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että levyn 'oikea' formaatti on se, missä se on aikanaan ensimmäisenä julkaistu. Eli vanhat vinyyleinä ja uudet cd:nä. Silloin päästään lähimmäs artistin alkuperäistä näkemystä.

Itse ostan lähes pelkästään vinyylejä ja suurin syy siihen on, että omasta mielestä parhaat julkaisut satutaan usein edelleen julkaisemaan vain vinyylillä. Ja kyllä vinyylin fiilis on paljon hienompi... Oikeastaan alkaa oleen aika sama, onko kyseessä cd vai mp3.
 
Äänenlaadusta en sano juuta enkä jaata, jotkut uudet vinyylit on tosin masteroitu aika heikosti - surkeaan cd:hen törmää harvemmin. Mutta laadukkaasti masteroiduista ja niiden eroista en kyllä lähde tekemään tappelemaan.

Joskus olin TTVOn opiskelijoille suunnatussa seminaarissa, jossa mainittiin että CD-teknologiassa käytössä oleva näytteenottotaajuus 44,1 kHz stereo, tarkoittaa käytännössä sitä että mono kanava rajoittuu 22,05 kHziin, ja sitä ylimenevät taajuudet joudutaan klippaamaan tylysti pois. Mistä johtuu että vinyylissä toistuu juuri nämä puuttuvat harmoniset yläsävelet. Senpä vuoksi kitarat ja rummut yleensä soundaa paremmilta ja dynaamisemmilta vinyylillä.
 
Vinyyli ei parhaimmillaankaan hirveesti yli tuon CD:n ylärajan yli mene, mutta käytännössä vinyylit kuluu hyvin äkkiä sellaiseen kuntoon että ei päästä lähellekään CD:n taajuusvastetta. Kun kuuntelen peräkkäin CD:itä ja vinyyleitä, niin hyvin nopeasti huomaa, että ne CD:t kyllä menee korkeammalle ja juuri sen takia luulenkin, että yksi syy siihen miksi nuo edellä mainitut instrumentit kuulostaa monen mielestä vinyyliltä paremmilta, on se että niistä on räikeät yläpäät leikkautunu pois.

Vinyyli ei parhaimmillaankaan hirveesti yli tuon CD:n ylärajan yli mene, mutta käytännössä vinyylit kuluu hyvin äkkiä sellaiseen kuntoon että ei päästä lähellekään CD:n taajuusvastetta.
 
En oikein ymmärrä kuka kuulee yli 22,05 kHz:n ääniä kun se ei keneltäkään ihmiseltä oikein voi onnistua.Jotenkin muuten "aistiminen" on eri asia - lähinnä kai subjektiivinen kokemus.
 
No ei kai mun tarttekaan tajuta :-)

Joskus olin TTVOn opiskelijoille suunnatussa seminaarissa, jossa mainittiin että CD-teknologiassa käytössä oleva näytteenottotaajuus 44,1 kHz stereo, tarkoittaa käytännössä sitä että mono kanava rajoittuu 22,05 kHziin, ja sitä ylimenevät taajuudet joudutaan klippaamaan tylysti pois. Mistä johtuu että vinyylissä toistuu juuri nämä puuttuvat harmoniset yläsävelet. Senpä vuoksi kitarat ja rummut yleensä soundaa paremmilta ja dynaamisemmilta vinyylillä.
 
Itse asiassa monolla ja stereolla ei taida olla mitään tekemistä tämän kanssa, nimittäin korkein toistettavissa oleva taajuus on puolet näytteenottotaajuudesta.
 
Itselleni vinyyli on melko uusi juttu, mutta veikkaisin että niitä tulee kerääntymään vielä. CD:tä vinyyli ei korvaa, eikä toisin päin, ne ovat eri tilanteisiin.

Meiltä löytyy vinyylinä ja CD:nä tuo Rainbow:n mahtava Long Live Rock N' Roll -albumi ja kyllä vinyyli noista vaan on aivan ehdoton. Itteäni ei jaksais vähempää kiinnostaa se onko saundi "kristallin kirkasta". Kyllä se vinyylin rahina vain tuo siihen saundiin oman osansa ja jos se puuttuu niin se on kuin osa siitä kuuntelukokemuksesta olis riistetty.

Kyllähän noissa vinyyleissä jotain sellaista hohtoa ja nostalgiaa on mitä ei taas cd:issä ole. Muutaman Dokkenin levyn omistan lp:inä ja kyllähän se huomattavasti mukavampi niitä on kuunnella vinyyliltä kuin cd:ltä. Harmi vain että itse en omista levaria ainakaan vielä, vaan pitää aina tyttöystävän luo mennä kuuntelemaan. Noh, yksi hyvä syy lisää mennä käymään :P
 
Toki eihän viinyli voita cd:n käyttömukavuutta niinkuin on jo sanottu. Uudemmissa cd-soittimissa kun on jo kaukosäätimetkin että voi vaan vaihtaa kapulasta biisiä tai laittaa levy uudestaan soimaan sängyllä köllöttäessä, kun levarissa pitää käydä vaihtamassa puoli jne.
 
En tiedä voiko vinyylin ja cd:n välillä huomata juurikaan eroa soundillisesti, mutta jotenkin vaikuttaa että vinyyli kuulostaa omaan korvaan miellyttävämmältä ja aidommalta. Omasta mielestäni omien stereoiden äänentoisto on parempi kuin tyttöystävän, joten millaista olisikaan kuunnella vinyyliä omilla stereoilla...?
 
Edit: Itteäni ei jaksais vähempää kiinnostaa se onko saundi "kristallin kirkasta". Kyllä se vinyylin rahina vain tuo siihen saundiin oman osansa ja jos se puuttuu niin se on kuin osa siitä kuuntelukokemuksesta olis riistetty.
 
Aivan, hemmetin hyvä pointti!

Muutaman Dokkenin levyn omistan lp:inä
 
vaiha dokkeni tupla saxon lp kokoelmaan

Minusta aika turha kinastella liikaa äänenlaatueroista, kun kyseessä on usein ehkä ennemminkin harrastuneisuuskysymys, tai sitten jostain syystä vain tykkää toisesta enemmän sen kummemmin syitä erittelemättä.
 
Vertaisin vaikka siihen, että meneekö autolla vai polokupyörällä töihin. Autolla toisaalta saa istuskella lämpimässä, ei joudu rehkimään, mutta se maksaa aika paljon, joutuu ehkä parkkipaikkaa etsimään, ruuhkassa saattaa hermot mennä. Polkupyörällä taas joutuu pakkasessa polkemaan näin talvisin, ylämäet saattavat olla ikäviä, mutta kustannukset ovat vähäiset ja saa raitista ilmaakin.
Se on vähän mistä tykkää, ja tietysti välimatkakin vaikuttaa. Jollain saattaa tuossa levykysymyksessä vaikuttaa jo olemassaolevan levykokoelman laatu. 2000 cd:tä hyllyssä ehkä rohkaisee keskittymään niihin mieluummin.

Minusta aika turha kinastella liikaa äänenlaatueroista, kun kyseessä on usein ehkä ennemminkin harrastuneisuuskysymys, tai sitten jostain syystä vain tykkää toisesta enemmän sen kummemmin syitä erittelemättä.
 
Totta.Tokihan vinyyli häviää cd:lle jos tuodaan kylmää fakta/numerotietoa kehiin.Mutta mitä sitten? Mun mielestä se joka ratkaisee on jokaisen oma subjektiivinen kuuntelunautinto.Siis sitä kantsii kuunnella mistä itse pitää.
 
Itse vaihdoin vinyylin cd:hen joskus -95 tienoilla.Syynä oli vinyylin lähes täydellinen katoaminen levykaupoista.Kertalinttuulla.Ja uusia levyjä ei vinyylinä julkaistu.Tosin vinyyliä on varaston laatikoissa vielä.

Totta.Tokihan vinyyli häviää cd:lle jos tuodaan kylmää fakta/numerotietoa kehiin...
 
Noh, CD onkin pelkkää numerotietoa. Vinyyli on siniaaltoa. Sen takia CD on niin paljon huonompi.

Itse olen kaksikymppinen kitaramies ja omistan enemmän vinyylejä, kuin Cd-levyjä. Kuuntelen musiikkia enimmäkseen mp3 muodossa, mutta rakastan vinyylejäni. Olen aikaisemmin ollut aikamoinen vinyylipuristi, mutta nyt olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että ne laitteet saavat olla aika hyvät, että oikeasti kuulee mitään radikaalia eroa CD-tallenteen ja vinyylin välillä.
 
Asia erikseen onkin sitten vinyylien taika. Vinyylit ovat kuin omia henkilökohtaisia aarteitani, joihin ei koske kukaan muu. Tätä taikaa en CD-levyistä pysty löytämään.
 
Joku mainitsi, että vinyylit ovat kovin kalliita. Onhan se totta, jos uusia ostaa. Ehkä osa rakkaudestani vinyylejä kohtaan johtuu siitä, että jokainen niistä on omalla tavallaan löytö. Voi sitä riemun määrää, kun selailen jossain pikkuputiikissa älppärihyllyjä ja tavallisen paskan seasta löytyykin Steve Vain Flex-able tai Passion & Warfare parilla eurolla. Tai vaikka Stonen debyyttialbumi eurolla.
 
Vinyylit ovat aarteitani ja saahan sitä enemmän respectiä, jos se Opethin damnation löytyy isona mustana kiekkona, eikä datana kovalevyllä ;)
 
Ei tässä oikeastaan kauheammin pointtia ollut.