Pebbe 25.05.2005 20:10:12 (muokattu 25.05.2005 20:11:51) | |
---|
Vielä olisi minulla peruskoulun yhdeksäs ja lukio edessä ja tuo ammatinvalinta kiinnostaisi todella paljon. Musiikkikasvatusta opiskellaan Jyväskylässä, Oulussa tai Sibelius-Akatemiassa. Onko kokemusta opinnoista ja miten vaikea noihin on päästä? Pianonsoittoa olen harrastanut 10 vuotta yksityisellä. Aloin soittamaan klassista vasta puoli vuotta sitten, koska aloin miettimään että kadunkohan, jos sittenkin haluan ammattiopintoihin. Soitan nyt 3/3 ja I-tason kappaleita ja tarkoitus olisi 3/3 suorittaa opistolla ulkopuolisena parin vuoden aikana (2/3 pois alta ensin). Lisäksi tähtäimessä olisi vapaa säestys musiikkiopistotason tutkintoon asti. Se onkin vahvinta alaani. Lisäksi sähköbasson ja harmonikan suoritan 3/3 asti ja rumpujakin soitan varsin hyvin. Kaikissa soittimissa käyn soittotunneilla. Eli mielestäni musiikkillista monipuolisuutta minulta voisi löytyä. Teoria ja säveltapailu mietityttää. Teoria on helppoa (luet vaan), mutta säveltapailu on ongelma. Minulla on hyvä sävelkorva (se on jonkin verran absoluuttinenkin), mutta huono sävelmuisti. Mutta sitäkin voin kehittää. Lisäksi pitäisi opiskella musiikin historiaa. Kaikin puolin minulla vielä kova urakka edessä, jos haluan pyrkiä yliopistoon. Vai sanotteko te suoraan, että ajatus on mahdoton? |
la m quina 25.05.2005 20:18:37 | |
---|
never say never |
Pebbe 25.05.2005 20:23:22 | |
---|
Niin ja kaikki muutkin musiikin ammattiopinnoista kiinnostuneet voivat puhua aiheesta. Muusta kuin musiikkikasvatuksesta. |
Ostinaatio 25.05.2005 20:30:58 (muokattu 25.05.2005 20:31:47) | |
---|
Kokemusta ei kyllä itsellä ole, mutta olet niin varhaisin ja hyvin liikkeellä, että tähän uskaltaa kommentoidakkin. Vai sanotteko te suoraan, että ajatus on mahdoton? Ei todellakaan. Vielä on hitosti aikaa, ja lähtökohtasi ovat paremmat kuin hyvät, jos jaksat ahkerasti jatkaa samalla linjalla niin homman pitäisi onnistua ihan normaalisti. "Die Grenzen meiner Sprache sind die Grenzen meiner Welt." -- Ludwig Wittgenstein |
tanjuli 26.05.2005 15:55:57 | |
---|
Vielä on hitosti aikaa, ja lähtökohtasi ovat paremmat kuin hyvät, jos jaksat ahkerasti jatkaa samalla linjalla niin homman pitäisi onnistua ihan normaalisti. kannattaa myös kehittää sitä laulutaitoa silleen että pystyy stemmalaulantaan. akatemialla on ainakin stemmalaulantaa pääsykokeissa. ja säveltapailut/teoriat/hissat kannattaa tehdä tolppaykköseen asti jos ei halua että siitä jää kiinni. vielä on hyvin aikaa, onnea matkaan! yks vinkki vois olla että hankkii kaikkien koulujen opinto-oppaat ja kattelee sieltä niitä vaatimustasoja, vaikuttaako ne ekan vuoden kurssit ylitsepääsemättömän vaikeilta tms. saa sitten osviittaa siihen missä on vielä petraamista. ja kannattaa myös harrastaa jotain semmosta missä oot ikäänkuin ope-hommissa, partiota tai jotain valmennusjuttuja. hyvää kokemusta, joudut kuitenkin ryhmänopetusnäytteen antamaan ainakin sibiksellä. tiedät sitten vähän mitä odottaa :) [i hear voices but at least they're on tune] |
Pebbe 26.05.2005 22:45:49 (muokattu 26.05.2005 22:47:15) | |
---|
kannattaa myös kehittää sitä laulutaitoa silleen että pystyy stemmalaulantaan. akatemialla on ainakin stemmalaulantaa pääsykokeissa. ja säveltapailut/teoriat/hissat kannattaa tehdä tolppaykköseen asti jos ei halua että siitä jää kiinni. vielä on hyvin aikaa, onnea matkaan! Laulutaito on jo nyt kohtuullisen hyvä. Se improvisoitu stemma tulee siban kokeissa, joten sitä pitäisi miettiä. Teoriat ja hissat hoituvat helpolla I:seen asti, mutta saas nähdä mitä tuo säveltapailu sanoo. yks vinkki vois olla että hankkii kaikkien koulujen opinto-oppaat ja kattelee sieltä niitä vaatimustasoja, vaikuttaako ne ekan vuoden kurssit ylitsepääsemättömän vaikeilta tms. saa sitten osviittaa siihen missä on vielä petraamista. Ekan vuoden kurssit olivat ainakin Jyväskylän opinto-oppaassa aika johdantomaisia ja peruskatsauksia. Syventävät tulevat vasta myöhempinä vuosina. Eikä mikään vaikuttanut aivan liian vaikealta. Eikös se ole muuten mahdollista, että voi käydä monen yliopiston valintakokeissa? Kolme vaihtoehtoa kun on. Paitsi jos kokeet osuvat päällekkäin. |
tanjuli 27.05.2005 10:08:07 | |
---|
Eikös se ole muuten mahdollista, että voi käydä monen yliopiston valintakokeissa? Kolme vaihtoehtoa kun on. Paitsi jos kokeet osuvat päällekkäin. tottakai voi, yleensä eivät ole päivälleen päällekkäin. joissain hakupapereissa kysytään että ootko hakenu muualle, tietävät sitten vähän ajoittaa jos on mahdollista. ja siitä säveltapailusta: elä ota ressiä, ei se o mitään ylivoimaista :) ainakin akatemialla riittää että pääsee läpi. treenaa vaikka suurten toivelaulukirjojen kanssa, laulat melodioita suoraan nuotista ja sitten soitat että menikö oikein. aloita ukkonooan tasolta ja etenet useemman kun kahden soinnun biiseihin. [i hear voices but at least they're on tune] |