Yleistä keskustelua musiikista ›

Pidätkö soitintasi työkaluna joka vaihtuu tilanteen mukaan
Vai onko sinulla sellainen soitin jota rakastat joka hoitaa kaiken. joka on tuntojesi tulkki pääsi,sydämesi ja sielusi jatke?

Hyvät soittimet ovat aina lähellä sydäntä, vuodet vaan lisäävät rakkautta. Romut ovat työkaluja, joilla voi sitten vaikka pelata pesäpalloa.

Kyllä se tonne rakkausosastolle ennemminkin menee. Mutta "sen oikean" löytäminen ei tunnu olevan ihan yksinkertaista.

Rippilahjaksi saatu Gibson Les Paul on edelleen kallein aarteeni.

No siis työkalujahan nuo on. Osat, ehkä koko kitarakin vaihtuu. Mutta nyt on aika pätevä setuppi kehissä, joten en usko, että nää vaihtuu kovinkaan nopeasti. Työkalumaisuus johtunee siitä, etten vielä aivan täsmällisesti osaa määritellä, miltä kitaran pitää soundata tai ainakaan en tiedä, milla osilla ja systeemeillä siitä SEN soundin saisi irti. Käsitys alkaa silti jo olemaan, sekä osista, että siitä soundista.

Hyvä kitara on kuin mukava sohva tai kutiamattomat alushousut. Eli intiimimpi kuin työkalu, mutta emmä niin pervo ole että rakastuisin alkkareihini.

Ride-peltini on mulle enempi rakkausosastoa. (Paiste 3000 Reflector 22" Power Ride). Siitä en luovu ikänä. Suunnilleen muut roippeet on sellaisia, että vastaavia saa vielä uutenakin, ja enempi valinnat on tehty muutenkin sen mukaan että kattavat paljon eri tilainteita ja riittävät vaativammissakin oloissa.
 
Eri juttu on sitten, kun samaa settiä on soittanut kohta 11 vuotta putkeen, niin alkaa silläkin tunnearvoa olla. Mahtaisinko luopua...

Mulle soittimet on työkaluja, pidän niistä toki suuresti ja suhtaudun niihin niihin ehkä hiukan maanisesti, mutta työkaluja ne silti ovat.

Rippilahjaksi saatu Gibson Les Paul on edelleen kallein aarteeni.
 
kyllä olisi mullakin varmaan aika kallis aarre tuo Gibson jos sellaisen saisi, mutta tuolla omassa nurkassa nyhjäävä Squier(mistä ihmeestä tuonkin saanut) ei suurempia lämmöntunteita herättele.
Mutta esim. tuota vanhaa Hellastani en kyllä mihinkään vaihtaisi.. niin monta vuotta on yhdessä koettu eikä hänen tämänhetkistä virettäkään enää niin ajattele.. pitäisihän noita ystäviä aina kyllä muistaa huoltaa.

Mulla on sata vuotta vanha Blühtner, joka oli aikoinaan elämäni ykkkönen, mutta kun sain uuden Yamahan, vanha rakkaus surutta nurkkaan ja tulinen suhde uuden kanssa.

Eikö työkalua voi rakastaa?

Myin jo vuosia sitten valkoisen Ibanez Roadstar- bassoni, joka oli niin hyvä. että ikäväni on suunaton. Soitin totteli eri keikoilla luontevasti sormiani/ajatuksiani ja muutamissa levytys-sessioissakin hoiti virkansa hyvin.
Lunastaisin soittimen takaisin, mutta eivät myy sitä. Se on koulutuskäytössä eräässä itäsuomalaisessa koulussa ja uskoakseni hyvissä, nuorissa ja innokkaissa käsissä.

Myin jo vuosia sitten valkoisen Ibanez Roadstar- bassoni, joka oli niin hyvä. että ikäväni on suunaton. Soitin totteli eri keikoilla luontevasti sormiani/ajatuksiani ja muutamissa levytys-sessioissakin hoiti virkansa hyvin.
Lunastaisin soittimen takaisin, mutta eivät myy sitä. Se on koulutuskäytössä eräässä itäsuomalaisessa koulussa ja uskoakseni hyvissä, nuorissa ja innokkaissa käsissä.
 
Hassua, multa lipsahti tuollainen sormien välistä kerran. Kaveri löysi kirppikseltä todella halvalla tuollaisen (melkein kuin uuden) ja yritin häneltä sitä velkojen kuittaamiseksi kinuta. Tanan tampio meni ja kiikutti sen skittakauppaan ja otti vaihdossa jonkin paskan Maisonin telecasterin. Argh!
 
Se oli hyvä beissi, sen mitä kerkesin soitella sillä.
 
Noh, nyt mulla on Roadstar II. Hemmolta ostin. Halvalla.
Tosin vaatii "hieman" duunia vielä...

Oman Iba oli muistaakseni varustettu aktiivimikeillä, siis paristo sisällä.
Eräs basso joka on jäänyt Iban/Fenderien ohella mieleeni on Ovation Magnum-malli, Hondurasin mahonkia ja aktiivimikeillä ja eq:lla
Oli aikoinaan pirun kallis n. 5000mk.
Raskaan oloinen minun soittaa, mutta soundit hyvin muokattavissa kolmialueista eq:takin käyttäen. Paristo ei varoittanut loppumistaan, vaan jos loppui, loppui soittokin ilman varaparistoa.

Oman Iba oli muistaakseni varustettu aktiivimikeillä, siis paristo sisällä.
 
Joo, niitä on eri versioita ollut aika paljon. Nää kummatkin mainitsemani ovat passiiveja ja yhdellä p-mikillä varustettuja.
 
Eräs basso joka on jäänyt Iban/Fenderien ohella mieleeni on Ovation Magnum-malli, Hondurasin mahonkia ja aktiivimikeillä ja eq:lla
Oli aikoinaan pirun kallis n. 5000mk.
Raskaan oloinen minun soittaa, mutta soundit hyvin muokattavissa kolmialueista eq:takin käyttäen. Paristo ei varoittanut loppumistaan, vaan jos loppui, loppui soittokin ilman varaparistoa.
 
Mä kuolailin tuollaista Kitarapajalta, mutta hinta oli niin humoristinen että passasin. Kyl mää joskus vielä...

Mun ESP EC-300 on kyllä kallein aarteeni, pentuna saadun nallen ja levyjen ohella. Ei tuo EC edes maksanut paljoa, mutta silti on tosi hyvä soittaa. Hienokin vielä kuin mikä.

Hyvä kitara on kuin mukava sohva tai kutiamattomat alushousut. Eli intiimimpi kuin työkalu, mutta emmä niin pervo ole että rakastuisin alkkareihini.
 
Erittäin hyvin sanottu.

mä henkilökohtaisesti rakastan sitä itse soittamista.. eli siis jos mun nykyiset rummut meisivät maanjäristyksessä säleiks, ni mä haikailisin niitten perään tasan niin kauan, kunnes saisin uudet, ja tietysti saisin vielä paremmat.. eipä taida pätee tämä naisiin.. ainakaan täysin.. hmm.. kinkkistä.. :/

Sekä että... Olen rakastunut Dimeeni tosin sen verran että olen tehnyt pyhän lupauksen olla ikinä myymättä sitä. Jos minulta joskus katkeaa molemat kädet, Dime muuttaa kunniapaikalle olohuoneen seinälle!

Sam Other ja Zertso S, onkos kyseessä semmonen basso mikä mun omassa kuvassa on? Koska jos on, niin onpahan muuten loistopeli. Siinä on mun rakas, ja samassa kuvassa se toinenkin. Eka bassoni ja eka sähköskebani. Skeba on Ibanezin SA-260JB ja ah että tykkään, en usko että noita myyn ikuna päivänä.