Aihe: Rajatapaus 2 ja Kohti Rokkia Joensuussa
1
Verkko
10.03.2004 12:45:16
 
 
RAJATAPAUS 2 KÄSITTELEE TAPAHTUMAJÄRJESTÄMISTÄ
 
Rajatapaus on seminaaritapahtuma, jossa tietoa, kokemusta ja osaamista jaetaan paikallisille kulttuurialan toimijoille ja musiikista kiinnostuneille. Tietoa ja näkemyksiä tuodaan lähelle musiikintekijän ja -kuluttajan arkea. Rajatapaus on Joensuun Popmuusikot ry:n, Cadimefin ja Joensuun Yliopiston Mediakulttuurin keskuksen yhteistuotantoa. Seuraava Rajatapaus järjestetään 2. päivä huhtikuuta Joensuun Yliopiston auditoriossa P1, Tulliportinkatu 1.
Rajatapaus järjestetään nyt toista kertaa. Tällä kertaa aiheena on tapahtumajärjestäminen. Puhumassa on alan toimijoita sekä paikalliselta että valtakunnalliselta tasolta, kukin omalla sarallaan ehdottomia ammattilaisia.
 
Rajatapauksen ohjelma
 
Rajatapauksessa tarkastellaan ohjelman ostamiseen liittyviä asioita, viestinnän ja tiedotuksen merkitystä tapahtumalle, tutkitaan yrityksien intressejä sponsorointiin ja kuunnellaan artistin näkökulmasta, millainen on hyvä tapahtuma tai keikkapaikka. Päivän päättää Joensuu Areenan käyttömahdollisuuksia kartoittava paneelikeskustelu "Mahdollisuuksien Areena".
 
Luennoimassa ovat Seinäjoen Provinssirockin promoottori Juha Koivisto, Provisual Oy:n Cyde Hyttinen, tapahtumamarkkinointiin erikoistuneen Atmos Oy:n Mikko Kaarlela ja Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki. Lisätietoa Rajatapauksesta osoitteessa:
 
www.cadimef.net/rajatapaus.
 
Paneelikeskusteluun ottavat osaa edellä mainittujen Juha Koiviston ja Cyde Hyttisen lisäksi Piikkikasvi Agencyn Kari Pössi, Joensuu Areenan Esa Moisio, Fun Median Reijo Karttunen ja Ilosaarirockin Timo Tuovinen. Paneelia johtaa Mediakulttuurin keskuksen Jari Kupiainen.
 
Osallistuminen Rajatapaukseen on ilmainen. Päivän ohjelma on suunnattu paikallisille alan toimijoille; tapahtumille, yhdistyksille ja yrityksille, mutta osallistuminen on kuitenkin avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.
 
Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse Rajatapauksen verkkosivujen välityksellä osoitteessa www.cadimef.net/rajatapaus. Ole ajoissa liikkeellä, paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 10.3.
 
Iltaohjelmaa Huvitörmällä - Kohti Rokkia
 
Vielä samana iltana huhtikuun 2. päivä järjestetään Huvitörmällä myös Ilosaarirockin ennakkoklubi "Kohti Rokkia". Illan esiintyjät ovat Apulanta, Loozer, Ankara, Hurmos, Semicute, Assenizator´y (RUS), Sindrom Dauna (RUS). Kohti Rokkia -pääsyliput ovat ennakkomyynnissä Levy-Eskoissa ja liput maksavat 10 euroa. Joensuun Popmuusikot ry:n jäsenille ennakkolipun hinta on 8 euroa. Lippuja voi ostaa myös Rajatapauksen yhteydessä infopisteestä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)