Yleistä keskustelua musiikista ›

Mietiskelin tällaista: Henkilö kopioi kaverilta jonkun bändin levyjä ja alkaa arvostaa artistia niin paljon, että päättää kerätä vaikka silkasta kunnioituksesta tämän tuotannon ihan virallisina levyinä. Niitä sitten kootaan vähän kerrassaan: osa ehkä uutena kaupasta, mahdollisimman paljon divareista käytettynä.
 
Mutta mutta.. Onko sillä todellisuudessa mitään merkitystä artistin kuin systeeminkään kannalta, onko henkilöllä levy kaverilta kopioituna vai divarista ostettuna? Lanttiakaan ei kilahda artistin lippaaseen, vaikka käytetty levy vaihtaisi omistajaa kymmenen kertaa. Ainoastaan uuden levyn myynti tuo pullaa pöytään.
Divarin omistajaa ja verottajaa ostotapahtuma toki ilahduttaa.

Minä ei tuossa muutoksesta näe mitään oikeaa tai väärää.
Jos kerran on hyväksynyt poltettujen levyjen käytön niin miten se muka eroaisi divarista ostettujen levyjen ostosta? Ehkä ymmärsin väärin kysymyksen, mutta mielestäni kummatkin ovat yhtä oikeita ja vääriä tapoja. Se vain on kiinni siitä minkä itse katsoo moraalisesti oikeaksi.

Samaa asiaa mietin joka ikinen kerta divarissa tai huuto.netissä kauppoja tehdessäni.
 
Nytkin mietityttää: CMX:n uuden levyn saisi jo käytettynä, hieman halvemmalla kuin kaupasta. Silloin en kuitenkaan voisi ajatella tukeneeni yhtyettä ostoksellani, paitsi ajatellen, että levyn alkuperäinen ostaja teki sen puolestani.
 
Toisaalta, kannattaako tällä lailla edes ajatella? Kaupankäynti kun ei kuitenkaan toimi niin, että minä maksan kaksikymppisen Airon Musiikkiin ja he tilittävät siitä sitten asianmukaisen määrän euroja EMI:lle.

Itsehän omaan periaatteen, jonka mukaan en imuta musiikkia netistä, enkä polta levyjä. Saatikka sitten piraattikopioita jostain Tallinnasta osta. Periaate on ei ole mitenkään jäykkä, mutta mä olen niin tajuton materialisti vaan, että nautin alkuperäisistä levyistä.
 
Mutta MUISTAKAA hyvät ihmiset, että piraattilevyllä ja kaverilta poltetulla levyllä (tai netistä imutetulla ja sitten poltetulla) on eroa kuin yöllä ja päivällä. Tallinnasta levyä ostaessasi tuet järjestäytynyttä rikollisuutta -> ei hyvä.
 
En nyt vastannut alkuperäiseen kysymykseen, mutta vähän liippasi aihetta. Sorgensson.

Kansitaide, kansitaide! hyvät ihmiset eihän poltetussa levyssä ole samoja kansia kuin alkuperäisessä. Kyllä siinä on ihan eri meininki jos kannessa on kappaleiden sanat ja muut tilpehöörit, kuin että kannessa lukee TDK CD-R.

eikös levykauppakin osta sen levyn ja sitten myy sulle?

Ehkä ymmärsin väärin kysymyksen, mutta mielestäni kummatkin ovat yhtä oikeita ja vääriä tapoja. Se vain on kiinni siitä minkä itse katsoo moraalisesti oikeaksi.
 
Ei siinä nyt mistään moraalista ole kyse vaan laista.

Samahan se lienee kaikessa tavaran kauppaamisessa; ei autotehdaskaan enää saa hilloa kun sen valmistama auto myydään 7 kerran... musiikin tekijät saavat kuitenkin korvauksia tuotteidensa julkisesta esittämisestä hamaan loppuun asti (ja perikunta sen jälkeenkin).
 
Mutta huolestuttavaa tässä kai on se, että nyt on kasvamassa kokonainen sukupolvi, joka tottuu musiikin imuttamiseen netistä ja kotipolttoon. Pitkällä tähtäimellä homma voi mennä rumaksi...
 
Levy-yhtiöt kovan paikan edessä; pitää keksiä uusia jakelukanavia elikkä varmasti hommaa siirretään virallisesti nettiin ja kännyköihin sun muihin...

Ei siinä nyt mistään moraalista ole kyse vaan laista.
 
Näinhän se on. Laki ei kiellä sen kummemmin kopioimasta levyä omaan käyttöön kirjaston levyltä tahi parhaalta kaveriltakaan. Ainakaan vielä.

Samahan se lienee kaikessa tavaran kauppaamisessa; ei autotehdaskaan enää saa hilloa kun sen valmistama auto myydään 7 kerran... musiikin tekijät saavat kuitenkin korvauksia tuotteidensa julkisesta esittämisestä hamaan loppuun asti (ja perikunta sen jälkeenkin).
 
Mutta huolestuttavaa tässä kai on se, että nyt on kasvamassa kokonainen sukupolvi, joka tottuu musiikin imuttamiseen netistä ja kotipolttoon. Pitkällä tähtäimellä homma voi mennä rumaksi...
 
Levy-yhtiöt kovan paikan edessä; pitää keksiä uusia jakelukanavia elikkä varmasti hommaa siirretään virallisesti nettiin ja kännyköihin sun muihin...
 
Näinhän se tosiaan on, pakko myöntää itsekin että vaikka melkoisesti käytän rahaakin levyihin niin tulee niitä kyllä myös poltettua... Netistä en ole imuttanut paitsi täällä Ruotsissa kun piti saada tilapäisesti lisää musiikkia...

Samaa asiaa mietin joka ikinen kerta divarissa tai ...
...
 
...Toisaalta, kannattaako tällä lailla edes ajatella? Kaupankäynti kun ei kuitenkaan toimi niin, että minä maksan kaksikymppisen Airon Musiikkiin ja he tilittävät siitä sitten asianmukaisen määrän euroja EMI:lle.
 
On muuten hupaisaa, kuinka Airoa "vastapäätä" sijaitseva Feelgood myy välillä käytettyjä levyjä kalliimmalla kuin millä ne löytyisi Airosta uutena.

Mutta mutta.. Onko sillä todellisuudessa mitään merkitystä artistin kuin systeeminkään kannalta, onko henkilöllä levy kaverilta kopioituna vai divarista ostettuna? Lanttiakaan ei kilahda artistin lippaaseen, vaikka käytetty levy vaihtaisi omistajaa kymmenen kertaa. Ainoastaan uuden levyn myynti tuo pullaa pöytään.
Divarin omistajaa ja verottajaa ostotapahtuma toki ilahduttaa.
 
Voihan se olla niinkin että kun joku myy uutena ostamansa levyn hintaan x niin se saatu raha saattaa mennä jonkun toisen uuden levyn ostoon. Siinä tapauksessahan se käytetyn osto tavallaan tukee uusienkin levyjen kauppaa.
 
Itse olen muutaman levyn kopioinut kaverilta tai kirjastosta, mutta ei niitä oikein kehtaa pitää levyhyllyssä ainakaan kovin näkyvällä paikalla. Ja on ne myös aika tylsän näköisiä ne tyhjien levyjen kannet.

Mutta huolestuttavaa tässä kai on se, että nyt on kasvamassa kokonainen sukupolvi, joka tottuu musiikin imuttamiseen netistä ja kotipolttoon. Pitkällä tähtäimellä homma voi mennä rumaksi...
 
Vaihteeksi eilen taas pari kaveria kyseli et voinko polttaa jotain levyjä. "No ei mul oo rahaa mihinkään levyihin..." Vähemmistöön kyllä ikäluokassani kuulun kun oikeita levyjä ostan... :/
 
Mut onko sekään sit hyvä et musiikkia rupeaa saamaan vain imutettua netistä (ja maksullisena, kun samassa formaatissa saa myös ilmaiseksi vaikka Kazaalla)? Tai pitää kuunnella jostain kännykästä? Aika pelottavaa jos tuohon mennään.
 
Itse kysymykseen: Ei sillä lopulta niin paljoa väliä ole, mun mielestä artistin taloudellinen tukeminen varsinkaan Suomessa levyostoilla on vähän niin ja näin. Enemmän mä olisin artistina tyytyväinen jos joku ostaa sen levyn (kaupasta tai divarista) siksi että haluaa kuunnella, ei sen takia että mulle tipahtaisi siitä 10c rojalteina; ja että haluaa omistaa aidon levyn koska arvostaa sitä. Piraatteja en kannata missään nimessä, kotipolttoiset CD:t on kai pakko hyväksyä mutta itse en pahemmin harrasta, mitä nyt jotain satunnaisia omia kokoelmia joskus.

On muuten hupaisaa, kuinka Airoa "vastapäätä" sijaitseva Feelgood myy välillä käytettyjä levyjä kalliimmalla kuin millä ne löytyisi Airosta uutena.
 
Käytettyjä en muista nähneeni Airon hintoja kalliimmalla sentään, uusia kylläkin.

Ongelman yksi puoli on tämä:
 
Levykauppa X (ei 'Levykauppa X') ostaa asiakkaalta 2 sinkkua ja 2 pitkäsoittoa hintaan 10e (kaikki käytettyjä, mutta moitteettomia ja melko uusia). Hetken päästä hyllyillä on levy, johon on kiinnitettynä hintalappu: 10e. Muita levyjä odotellaan.
 
Tämä tietenkin vain marginaalitapaus, mutta ajatellessa vaikkapa EMI:n julkaisemaa hittituotetta, 21e on Suomenkin oloissa varsin 'hyvän rojaltin hakuinen' hinta. Levybisnes pyörii samoin kuin mikä tahansa bisnes. Ainoa syy ostaa levy-yhtiön tuotteita, on nimenomaan artistin taide (niin musiikki kuin kansitaidekin) ja sitä en ainakaan henk.koht. ratkaisujen kautta halua tappaa. Kaikella on kääntöpuolensa.
 
Kotipoltto ei mielestäni ole hirveän epäreilua ketään kohtaan, mutta ei tätä tietenkään kaikkiin tapauksiin voi soveltaa. Itse saatan polttaa levyn, mikäli kaveri on nihkeänä lainaamisen suhteen (on minullakin huonoja kokemuksia... jotkut kun osaavat turmella jopa cd-levyn). Poltettu levy ajaa saman asian minulla kuin laina: jos se on hyvä, ostan sen... jos ei, niin periaatteessa heitän sen pois, vaikka konkreettisesti se pyörii nurkissa. Tällainen 'tutustumisoikeus' ei liene keneltäkään pois, kun taas on melko epäreilua, että levy-yhtiöt saisivat myydä 'sian säkissä'. Kaikkien kotipaikkakunnalla EI ole kattavaa levykauppaa, tai edes sitä levykauppaa, jossa käydä kuuntelemassa.
 
Ja kopiosuoja... luultavasti se vain lisää välikäsien ja vähentää levy-yhtiöiden rojalteja, sinänsä järjetön mielipiteenilmaus levy-yhtiöiden taholta, mutta minkäs teet (kun ei levytkään soi).
 
Niin että tehkää analogisia kopioita ihan vitusti.

Käytettyjä en muista nähneeni Airon hintoja kalliimmalla sentään, uusia kylläkin.
 
Muutaman kerran ollut parillakympillä käytettyjä. Airossa samaan aikaan 15ekin luokkaa... Kai ne oli sitten niin minttuisessa kondiksessa...

Mutta mutta.. Onko sillä todellisuudessa mitään merkitystä artistin kuin systeeminkään kannalta, onko henkilöllä levy kaverilta kopioituna vai divarista ostettuna? Lanttiakaan ei kilahda artistin lippaaseen, vaikka käytetty levy vaihtaisi omistajaa kymmenen kertaa. Ainoastaan uuden levyn myynti tuo pullaa pöytään.
Divarin omistajaa ja verottajaa ostotapahtuma toki ilahduttaa.
 
Sen käytetyn levyn on kuitenkin joku ostanut joskus ja sitten päättänyt siitä luopua. Silloin käyttöoikeus siirtyy uudelle omistajalle.

Mutta huolestuttavaa tässä kai on se, että nyt on kasvamassa kokonainen sukupolvi, joka tottuu musiikin imuttamiseen netistä ja kotipolttoon. Pitkällä tähtäimellä homma voi mennä rumaksi...
 
Kyllähän tuosta saa levyteollisuus hieman syyttää itseään kun yhä harvemmin levyt ovat selkeitä kokonaisuuksia, mennään siitä mistä aita on matalin ja yhä kasvavassa määrin tulee näitä yhden videohitin ihmeitä. Siitä yhdestä biisistä on 20 egeä kova hinta.
Tästä johtuen monet pienlevy yhtiöt tekevät käsittääkseni kohtuullista tulosta pitämällä laadun korkealla ja kasvattamalla näin uskollista kuulijakantaa.

Kyllähän tuosta saa levyteollisuus hieman syyttää itseään kun yhä harvemmin levyt ovat selkeitä kokonaisuuksia, mennään siitä mistä aita on matalin ja yhä kasvavassa määrin tulee näitä yhden videohitin ihmeitä. Siitä yhdestä biisistä on 20 egeä kova hinta.
Tästä johtuen monet pienlevy yhtiöt tekevät käsittääkseni kohtuullista tulosta pitämällä laadun korkealla ja kasvattamalla näin uskollista kuulijakantaa.
 
Totta. Ja varsinkin kun cd:lle mahtuu niin jumalattomasti sitä musiikkia. Vinyylille riitti usein 8 biisiä. Nyt jos cd:llä on tuon verran biisejä, se vaikuttaa ep:ltä...

Totta. Ja varsinkin kun cd:lle mahtuu niin jumalattomasti sitä musiikkia. Vinyylille riitti usein 8 biisiä. Nyt jos cd:llä on tuon verran biisejä, se vaikuttaa ep:ltä...
 
Voisi vähän keventää levyn tuotantokustannuksia (studioajan osalta) jos äänitteelle tehtäisiin vain ne toimivat biisit. Liian moni artisti käyttää 70 minuuttia vaikka eväitä ei sellaiseen ole. (Vaikka tuskin tämä mikään ratkaisu mihinkään on)
 
Kesältä muistan Rättö ja Lehtisalon "Kopernikus..." -levyn, jolla on mittaa muistaakseni jotain 35 min (ja siitäkin olisi voinut pari biisiä karsia)- - hintaa oli 17,- - ei mikään huippuedullinen, mutta ei tappiinkaan rahastettu (tuotantokustannukset taitavat siinä muutenkin olla Veijon-Baari - äänitetasoa ;-))