Aihe: Rajatapaus Joensuussa
1
kimmo
13.11.2003 17:00:54
Tällaista tapahtuu Joensuussa pian:
 
Rajatapaus I alkaa joulukuussa
 
Joulukuun 11. päivä järjestetään Joensuun Tiedepuistolla uusi seminaarityyppinen populaarikulttuuritapahtuma, joka kantaa nimeä Rajatapaus. Tapahtuma on Joensuun Popmuusikot ry:n ja Cadimefin yhteistuotantoa ja se on rakennettu kohderyhmänä pohjoiskarjalaiset muusikot ja musiikista kiinnostuneet ihmiset.
 
Tietoa ja osaamista musiikista kiinnostuneille
 
Rajatapauksissa tietoa, kokemusta ja osaamista jaetaan niin, että nykyäänkin jo vahva paikallinen rock-osaaminen yhä kehittyy ja kasvaa. Mukana Rajatapauksissa on aina paikallisia ja valtakunnallisia näkijöitä ja tekijöitä. Tietoa ja näkemyksiä tuodaan aina mahdollisimman lähelle musiikintekijän ja -kuluttajan arkea. Ensimmäinen Rajatapaus tarkastelee sitä, mitä kaikkea tapahtuikaan vuonna 2003 pohjoiskarjalaisesssa rockmusiikissa. Asiasta luennoivat ja vievät keskustelua eteenpäin Joensuun Popmuusikoiden Janne Riiheläinen ja Helsingin Sanomien toimittaja Ilkka Mattila.
Vahvojen saavutusten halutaan myös saavan jatkoa ja siksi paikalla on musiikkialan osaamista valtakunnan ehdottomalta huipulta. Puhumassa ovat Poko Recordsin A/R Managerina työskentelevä Jouni Tamminen ja ohjelmatoimisto Kingfoo Entertainmentin Toni Peiju ja Ewo Rytkönen, jotka toimivat mm. Nightwishin ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen managereina. Soittajan näkökulman päivän seminaariin tuo listaykköseksi vastikään noussut Kotiteollisuus -yhtyeen Janne Hongisto.
 
Hieman enemmän tietoa Musiikkibisnes-osiossa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)