Aihe: Katusoiton substanssi
1 2
kuha isko
14.09.2003 10:45:16
Kelailin mielenkiinnolla katusoittamiseen liittäviä (aika niukkoja) kirjoituksia tällä Saitilla.
 
Olen 1.5 vuotta harrastanut katusoittoa ja -hoilotusta Helsingissä. Säestän teräskielisellä kitaralla espanjankielisiä ikimelodioita. Kyllä se aina toimihenkilön konttorihommille antaa mukavan vastapainon.
 
Kokemukseni mukaan katusoitto jakaa musiikkia harrastavat ihmiset ihan luonnollisesti kahteen leiriin. Jo senkin takia että "aito" katusoitto on mielestäni aina sähkötöntä. Jos PA-kamoja aletaan kiskoa mukana niin ollaan jo jonkinmoisen muun esiintymisen piirissä. (Olisko ehkä kyse villistä konsertoinnista silloin..). Esim. hanuristi taikka vielä enemmän laulaja voi kokea uskomatonta "ykseyttä" tuntemattoman ihmisjoukon kanssa. Kun taas näppäilevä kaapissa itselleen soittava soolokitaristi ei varmaankaan näe koko hommassa mitään järkeä. Kyse on siis tyylilajista!
 
Yksi viikottaisen katusoiton etu on, että oppii esiintymään häiriöalttiissa ympäristössä. Sen jälkeen firman pikkujouluissa PA:n läpi esiintyminen ei ole vaikeaa!
 
Yksi erikoisuus jota en oikein ymmärrä, ovat introvertit katusoittajat. Mielestäni ihmisten kanssa jutskailu, (olivat sitten kaljoissaan taikka eivät), on koko homman suola. Usein menen juttelemaan soitteleville kolleegoille, silloin kun he pitävät vesipullotaukoa setin lomassa.
 
Jotkut jäävät todella mieleen. Muutama viikko sitten Malmin putkessa esiintyessäni paikalle tuli aasialaisperäinen n. 14. v. poika sellon kera. Ja pyysi päästä soittamaan jälkeeni. Niin sovittiin. Kaveri kun aloitteli niin suuret kylmän hien karpalot olivat otsallaan. Mutta niin se vaan lähti soitto kulkemaan pienen alkukangertelun jälkeen. "Some of them have Balls!"
Jusstus
14.09.2003 11:53:53
Totta turistelet...
 
Ite en oo katusoiton jaloa taitoa noi niinkuin virallisen formaatin mukaan suorittanut, mutta ajatus on monesti käynyt mielessä. Ja onhan tuota tullut musisoitua usein julkisilla paikoilla, muttei ihan esiintymismielessä.
 
Ehdottomasti katusoitto on formaattina hieno. Pitäisi laittaa kokeilun asteelle jonain päivänä. Mitenkäs niiden lupien ja muiden kanssa? Mikä on käytäntö?
"These go to eleven.."
kuha isko
14.09.2003 12:29:42
Tuo lupakäytäntö on kuntakohtainen.
Hgissä katualueet ovat yleisesti lupavapaita. Metroasemat, torit, jne. ovat luvanvaraisia.
 
Kiinteistöillä (kauppahallit, -kujat) on omat rajoituksensa.
Esim. pohjoishelsinkiläinen katusoiton Mekka (Malmin putki) on varustettu kahdella "tunnetulla lokaatiolla" - putken itä- ja länsipää. Niissä saa soittaa kuin Herran kukkarossa...
 
Enemmän kuin luvat tässä taitaa painaa ns. yleiset hyvät tavat. Huomasin itse että kauppiailla on omia ennakkoluulojaan ns. ovensuukonserttien osalta. (Yleensä ne hälvenee pian kunhan ilmoittautuu palvelukseen ennen kuin aloittaa)
poppamies
14.09.2003 12:36:05
 
 
Mitenkäs niiden lupien ja muiden kanssa? Mikä on käytäntö?
 
No ei siinä kannata mitään lupia ruveta kyselemään...siitähän häviää silloin sellaisen sponttaani katusoittomeininki ja siitä tulee ikäänkuin joku kulttuuritilaisuus jos rupea kovin laajalti kyselemään. Toki voi kauppiailta kysellä etukäteen, ja ainakin minulla on sellainen kokemus että jopa kauppiaat kyselivät jälkeenpäin että milloin tuutte uudestaan...
"G-strings are for strippers"
Roberto
15.09.2003 22:04:12
 
 
Näin Kingston Wallin ensimmäisen kerran livenä Vanhan rappusten vieressä, Petellä oli 2 patteri-Marshallia, Jyllillä kontrabasso ja Kuoppis veti ämpäribassarilla, virvelillä, yhdellä pellillä ja sudeilla.
Oliskohan ollu kesä -91 tai jotain.
 
Toinen siisti oli kun Uncut-lehti pani Badly Drawn Boyn veivaamaan Camdeniin muutamaksi tunniksi... punta kakskyt tuli tienattua :)
baron
16.09.2003 08:58:46
 
 
No ei siinä kannata mitään lupia ruveta kyselemään...siitähän häviää silloin sellaisen sponttaani katusoittomeininki ja siitä tulee ikäänkuin joku kulttuuritilaisuus jos rupea kovin laajalti kyselemään. Toki voi kauppiailta kysellä etukäteen, ja ainakin minulla on sellainen kokemus että jopa kauppiaat kyselivät jälkeenpäin että milloin tuutte uudestaan...
 
Mua on kiinnostanut ja kyselin kaverilta, joka on harrastanut, mitä lupia tarvitaan ja hän antoi saman neuvon, ei mitään, muuten menee fiilis.
Fortune
16.09.2003 09:01:38
Helsingissähän ei käsittääkseni enää nykyään ainakaan ole maksullista katusoittolupakäytäntöä, korjatkaa jos olen väärässä.
 
Jos soiton fiilis on kiinni luvattomuuden mukanaan tuomasta tunteesta, niin aika heikkoa on.
poppamies
16.09.2003 09:21:05
 
 
Jos soiton fiilis on kiinni luvattomuuden mukanaan tuomasta tunteesta, niin aika heikkoa on.
 
Mitä h****ttiä suomalaisia oikein vaivaa. Joka asiaan pitää olla joku lupa tai ainakin joku EU'n direktiivi. Mitään ei voi tehdä kysymättä joltain "auktoriteetilä". Voisinko minä tehdä näin tai näin, sopiiko tämä sinun mielestä? Milloin tällainen tsaarinvallanaikainen menttaliteetti oikein loppuu suomesta. Milloin meistä tule eurooppalaisia. Pitääkö tänne oikein tuomalla tuoda italialaista verta että saadaan katkaistua tällainen s******llinen kierre.
"G-strings are for strippers"
Fortune
16.09.2003 09:22:20
Ihme vinkunaa. Jos lupa _pitäisi_ olla, niin se kysytään. Jos sitä ei tarvitse, niin ei kysytä.
 
Ei niitä turhaan kehitetä niitä sääntöjä ja ei yhteiskunta toimi jollei kukaan niitä noudata.
 
Mielestäni suurempi sairaus on se, että säännöistä ei välitetä, piste.
Lennu
16.09.2003 09:48:44
 
 
Näin Kingston Wallin ensimmäisen kerran livenä Vanhan rappusten vieressä, Petellä oli 2 patteri-Marshallia, Jyllillä kontrabasso ja Kuoppis veti ämpäribassarilla, virvelillä, yhdellä pellillä ja sudeilla.
Oliskohan ollu kesä -91 tai jotain.

 
Sen jälkeen ootkin sitten "nähnyt" bändin vähän useammin livenä? :)
 
Katusoittamisessa on kyllä oma juttunsa. Spontaanina vetona se on hauskaa "ei niin tarkkaa" iloittelua.
kaaos
16.09.2003 12:02:49
Kyllä katusoitto on kivaa, miksi aina vaan pitäisi kuunnella kun ihmiset hälisee typeriä juttujaan. AIvan, ei miksikään. Katusoittajat kunniaan, itselläni on vain hyvä ääni, en vaan osaa soittaa. Ja ei jaksaisi A capellana lähteä laulamaan vaikka ääneni kantava onkin;)
Tsorri
16.09.2003 15:07:29
Sittenkun oppii soittamaan niin tuon teen. Ehkä jo aikaisemminkin :-)
Pehmeys ennenkaikkea.
kassu_90
16.09.2003 15:16:28
Kyllä katusoitto on kivaa, miksi aina vaan pitäisi kuunnella kun ihmiset hälisee typeriä juttujaan. AIvan, ei miksikään. Katusoittajat kunniaan, itselläni on vain hyvä ääni, en vaan osaa soittaa. Ja ei jaksaisi A capellana lähteä laulamaan vaikka ääneni kantava onkin;)
 

 
Mä voin tulla soittamaan ja laulamaan 2. Ääntä! ;)
adretlan
16.09.2003 16:05:20
Mä voin tulla soittamaan ja laulamaan 2. Ääntä! ;)
 
Mäki voin tulla.. Sittenhän se on 2+15 ääntä eli 17 ääntä.. jee :)
Vastustakaa langattomia hiiriä joiden hännät ovat raa´asti typistetty
pitkätukka
16.09.2003 17:28:24
Kuka myöntää olleensa soittamassa Seurasaaren sillalla viime kesän loppupuolella? Karma Policea soitti, kun annoin rahaa. Varmasti joku Mnettiläisistä.
mikko1
16.09.2003 17:44:38
minä se olin.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
kusetin.
Mullon kans tele.
pitkätukka
16.09.2003 18:16:25
haha, huonosti meni. Painoin page down -nappulaa ja ensimmäiseksi tuli teksti "kusetin".
 
;)
folkkari
16.09.2003 19:27:03
 
 
Yksi viikottaisen katusoiton etu on, että oppii esiintymään häiriöalttiissa ympäristössä. Sen jälkeen firman pikkujouluissa PA:n läpi esiintyminen ei ole vaikeaa!
 
Asian ytimeen.
Katusoittajat ovat soittajien aatelia. Musiikkityöläisellä, joka soittaa kadulla saadakseen lantin, on suhde musiikkiin, omiin taitoihinsa ja esiintymiseen kohdallaan. Koska olet kuullut katusoittajan ruikuttavan, että "tosi tyhmää soittaa, ku kukaan ei kuuntele..." Sellaista valitusta kuulee meinaan liian usein kapakissa soittavien muusikkojen suusta.
 
Katusoitossa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä.
Minkä takia musiikkia esitetään?
Senkö takia, että joku istuisi hiljaa hartaana kuuntelemassa, ihailisi, taputtaisi ja sanoisi, että hitto sä oot hyvä?
 
Katusoittaja soittaa ja toivoo, että laulu koskettaisi jotain niin paljon, että lantti putoaisi kitaralaukkuun. Silloin sitä soittaa varmasti musiikin eikä ihailun takia.
Luulisin.
Ihmisen suurin heikkous on luovuttaminen.- T.Edison
Makuupussimies
16.09.2003 21:53:14 (muokattu 21.09.2003 12:07:39)
Kyllähän nuo katusoittajat ovat hyvä asia. Kerran kuuntelin jotain naispuolista blueskitaristia melkein tunnin, kun soitti niin hyvää musiikkia. Laitan tähän listan katusoittajista mitä olen nähnyt lähiaikoina:
 
-Nainen, yliopistonkadun kävelkatu, sähkökitara, bluesia
-Mies, yliopistonkadun kävelykatu, klassinen kitara ja laulu, jotain Espanjalaista
-2 Miestä, yliopistonkadun kävelykadulla, klassiset kitarat ja toinen lauloi, kantria
-Mies, Wiklundin kulma, Saxofoni, blues
-Nainen, Eerikinkadun ja Aurakadun kulmassa, viulu, en tiedä mitä oli.
-Mies, yliopistonkadun kävelykatu, Haitari, blues
-Mies, H&M kulma, (slap)basso, rock tms.
+ muita joita en muista
 
Itse voisin ehkä vuoden tai parin päästä mennä kadulle soittelemaan kun on kokemusta soittamisesta.
 
EDIT: Lisäsin listaan eilen näkemäni basistin.
"It's better to burn out than to fade away" -Neil Young
kaaos
19.09.2003 21:02:21
Mä voin tulla soittamaan ja laulamaan 2. Ääntä! ;)
 
selkeetä, tehdään näin=9 Millon;)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)