Aihe: CelloRock
1
eliaskahila
09.06.2003 17:23:56
 
 
Heips!
 
Ajattelin informoida teitä uudesta cellorock-levystäni.. Olen nimittäin julkaissut juuri uuden cellorock-soololevyn "Rocking The Strings". Levy on tehty kotistudiossa, jotenka äänenlaatu ei ole ihan viimeisintä huutoa(ala Finnvox), mutta suosittelen silti tsekkaamaan mistä tässä musiikissa on kyse:
 
http://www.eliaskahila.net
 
Olen soittanut kaikki instrumentit levylle itse, sekä miksaukset, sävellykset,sovitukset, sun muut. Eli kaikki mahdollinen ja mahdoton. Musiikkityyli on jossain melodisen rock-meiningin(ToTo, Eagles ym.) ja raskaamman rokin välimaastossa. Kokoonpanona on sellot ja bändisoittimet.
 
Ja vaikka tämä levy on nyt minun nimellä, niin tästä lähtien tätä cellorockia soitetaan bändillä nimeltä "CELTICA". Celticaan tulee myös toinen sellisti minun lisäkseni, eli kyseessä on kuusihenkinen cellorock-bändi. Voisin jopa sanoa että livenä ja bändin kanssa tämä musa toimii vielä paremmin kuin "Rocking The Strings" -soololevyllä, juuri soundien takia.
 
Cellorock-formaatilla olen pyrkinyt tekemään hiukan uudentyylistä musiikkia, kun ideat meinaa ainakin hittiradioilla olla jo melko vähissä. Eihän tämäkään mitään aivan totaalisen uudenlaista musiikkityyliä ole, mutta ainakin uudenlainen vaikutteiden ja tyylien sekoitus.
 
Eli Apocalyptica ei ole enää ainut cellorock-bändi.. Tsekatkaa.
Roberto
09.06.2003 17:29:33
 
 
Aivan mahtava meininki!
James Mc Brown
09.06.2003 17:41:31
 
 
Näissä demojen kuuntelemisessa aina korpeaa kun adsl ei pysty streamaan katkeamatta kuin 128kb/s tai huonommin pakattuja piisejä.. Riittäisikö tuo 128?
Sometimes I think that the surest sign that intelligent life exists elsewere in the universe is that none of has tried to contact us.
JarnoH
09.06.2003 18:03:26
 
 
Oli hyvä keikka teillä Viitasaarella!
" La ballerina si chiama bella rusa "
Deep Shadow
09.06.2003 19:05:57
Näissä demojen kuuntelemisessa aina korpeaa kun adsl ei pysty streamaan katkeamatta kuin 128kb/s tai huonommin pakattuja piisejä.. Riittäisikö tuo 128?
 
Miksi et tallenna biisiä koneelle ja kuuntele sitten kunnon laadulla?
 
Kuuntelin tuon Rocking The Strings näytteen ja ihan hyvää tavaraahan tuo oli!
~There´s always someone in the deepest shadow~
James Mc Brown
09.06.2003 19:49:39
 
 
Miksi et tallenna biisiä koneelle ja kuuntele sitten kunnon laadulla? !
 
TÄmä olisi järkevää. Tosin se vie aikaa, jota en välttämättä jaksa tälle uhrata. Siksi striimaaminen onkin niin hieno juttu
Sometimes I think that the surest sign that intelligent life exists elsewere in the universe is that none of has tried to contact us.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)