Aihe: Katusoitolla rikkaaksi
1 2
Volume
10.08.2005 11:12:29
(Eiköhän tästäkin keskustelu ole, mutta ei näyttänyt haulla löytyvän ihan täysin vastaavaa)
 
Terve!
 
Kertokaapa ihmiset minkä verran olette yleensä tienanneet katusoitolla? Pohjanoteeraukset ja äkkirikastumiset kiinnostaa myös. Tulisiko kesän toimeen pelkällä aktiivisella katusoittamisella?
 
Oma pohjanoteeraus tapahtui vuosi sitten Jämsän Evankeliumijuhlilla. Uskovaisia ihmisiähän sinne odotettiin viisinumeroinen luku, joten ajateltiin parin kaverin kanssa että voivat olla hyvinkin anteliaita jos vähän gospelia veivaisee. Kaapistakin löytyi sopivasti joku rippileiriltä taskuun unohtunut laulukirja (sisältää lapsuuden uskot yms.).
 
Kun päästiin paikalle, katsottiin että erilaisia rahastusmuotoja oli paljon; cd-levyjä, koristeita, väkikeinu jne., joten ajateltiin että ei pientä rahastusta katsota kovin pahalla edes. Laukku auki ja pari pahaista kolikkoa rekvisiitaksi. Vettä satoi ja vitutti, mutta mitäpä sitä ei rahan eteen tekisi. Laulu raikasi kitaran ja bongon säestyksellä, mutta ei näkynyt kolikkosuihkua eikä setelilennokkeja. Yhteensä neljä tuntia soitettiin vesisateessa, ja arvatkaapa mikä oli päivän saldo? 1,60 euroa.
 
Eipä ollut kovin anteliaita he, vaikka hyvin vedettiin. Tuon jälkeen olen ajatellut useimpia uskovaisia (eli ihmisiä jotka käyvät moisissa tapahtumissa) ahneina, sillä en minä ainakaan voisi vastustaa almujen antamista kun toiset veivaa gospelia vesisateessa ja itse olen saamassa juuri 20 euron setelistä vaihtorahaa 2 euron hot dogista. Yksi jopa työnsi lastenrattaansa meidän eteen, koska siinä oli pieni sateensuoja. Monet kyllä jäivät kuuntelemaan ja ohi käveli päivän aikana yli tuhat ihmistä, mutta vain kolme antoi rahaa.
 
Parhaiten on tullut tienattua Helsingissä. Tunnin saldo voi nousta helposti 10 euroon ja ylikin, vaikka yksin soitteleekin paskasti improvisoiden pelkän akustisen kanssa. Kuukaudessahan sillä tienaisi hyvin jos jaksaisi vaikkapa 6 tuntia päivässä soittaa, ja siihen päälle vielä mahdolliset tuet ym. Helsingissä tosin tuli koettua myös toinen pohjanoteeraus, nimittäin Senaatintorin japanilaisturistit eivät heittäneet rahaa sitten niin millään, mutta kovasti kuvasivat. Oli sen näköinen kamera jollakin että pääsin vähintäänkin johonkin Tokion kulttuuritelevisioon.
Tämä viesti oli 100 % totuus.
Abugali
10.08.2005 11:28:50
Eikö katusoittoon pidä olla jonkilainen lupakin?
Hanok
10.08.2005 11:41:02
Eikö katusoittoon pidä olla jonkilainen lupakin?
 
Helsingissä ei tarvita lupaa.
M-Juhana
10.08.2005 11:48:47
 
 
Helsingissä ei tarvita lupaa.
 
Eikä tos meitin talon edessä.
You know we ain’t too good looking, But we are satisfied -LEMMY-
Curry
10.08.2005 12:12:02
 
 
Viime keväänä kun kirjoitin ylioppilaaksi, otettiin kaverin kanssa akustiset kitarat mukaan kaupungille ja jossain vaiheessa iltaa jäätiin sitten Rotuaarin varteen soittamaan. Meillä oli puvut päällä ja yo-lakit päässä, soitettiin yhtä bluesriffiä koko ilta ja ölistiin siihen päälle, mitä milloinkin keksittiin. Meille kannettiin läheisistä baareista kaljaa ja pizzaa, ja aamulla löydettiin kaverin kitaralaukusta 60e rahaa ja iso nippu puhelinnumeroita!
 
Sitten kun olin päässyt kotiin, avasin Kalevan. Arvatkaa ketkä olivat eturivulla :D
Rockbändi haussa
C
10.08.2005 12:17:52
Helsingissä ei enää tarvita lupaa.
 
Joskus oltiin Helsingissä Espan puistossa soittelemassa. Reilun tunnin verran väännettiin, tienattiin nykyvaluutassa noin 17 euroa. Kirka nähtiin, ei antanut ;)
Heavy on kaunista ja melodista musiikkia. - General Njassa
lasol
10.08.2005 12:28:53 (muokattu 10.08.2005 12:30:22)
Sun ois pitänyt vääntää jotain black metallia ja kirjottaa lappu "Kun on 20e koossa lähen meneen" :D
Volume
10.08.2005 12:42:36
Sun ois pitänyt vääntää jotain black metallia ja kirjottaa lappu "Kun on 20e koossa lähen meneen" :D
 
Kävi mielessä!
 
Toisaalta lopulta se olikin yhtä röytämistä ja sanat muuttui joka kerralla kun niitä biisejä vedettiin.
Tämä viesti oli 100 % totuus.
C
10.08.2005 12:45:15 (muokattu 10.08.2005 12:45:26)
Parhaiten on tullut tienattua Helsingissä...
 
Senhän ovat monet huomanneet. Kadut ovat nykyisin täynnä ammattitasoisia soittajia, monet kuulemma Venäjältä, jotka päivästä toiseen skulaavat milloin mitäkin. Ihan mukavaa pääosin, mutta niitä kurjimpia nokkahuilisteja käy sääliksi...
 
Oli sen näköinen kamera jollakin että pääsin vähintäänkin johonkin Tokion kulttuuritelevisioon.
 
No ihan varmasti pääset, japanilaiset kun eivät yleensä juurikaan kuvaa missään!
Heavy on kaunista ja melodista musiikkia. - General Njassa
cnr
10.08.2005 15:03:48
Olin lauantaina soittamassa pohjoisesplanadilla, hotelli kämpin kulmalla. Porukkana oli puhallinkvintetti, kaikki sibelius-lukiolaisia. Ohjelma pääosin kevyttä klassista. Setti kesti puoli tuntia, joka soitettiin neljä kertaa. Rahaa tippui tänä aikana 77 euroa. Taisi olla kuitenkin high- season kisaturistien takia.
 
Kaksi markkinavinkkiä:
- kyltti, joka kertoo, että artisti on suomalainen (muut soittajat/ laulajat lähes poikkeuksetta venäläisiä - tämä tuo pihit suomalaiset myös kohdeyleisöksi)
- vahvistamaton musiikki tuonee sympatioita, monet valittavat melusaastetta
- soittapaikan löytäminen on erittäin haastavaa keskustassa liian kovaäänisten inkayhtyeiden takia. ole ajoissa paikalla
Kaikki mitä et tee on menetettyä
PomppoK
10.08.2005 15:13:52 (muokattu 10.08.2005 15:15:12)
 
 
Kadut ovat nykyisin täynnä ammattitasoisia soittajia, monet kuulemma Venäjältä, jotka päivästä toiseen skulaavat milloin mitäkin. Ihan mukavaa pääosin, mutta niitä kurjimpia nokkahuilisteja käy sääliksi..
 
Venäjältä ylipäätään tulee suuret määrät soittajia, montaa sorttia. Jopa Tampereella venäläiset katusoittajat ovat selkeä enemmistö (itse asiassa tiettävästi vain yksi 'vakioista' on suomalainen, loput Venäjältä).
 
Ammattilaisen oloisia ei tosin yksikään, eikä kyllä haittaakaan.
 
Tuohon tienaamiseen vaikuttanee kyllä samat tekijät kuin muillakin muusikoilla: pitkäjänteisyys, oikea asenne ja suosio. Ei sillä, etteikö pistokeikoilla voisi tienata, mutta ei tässäkään asiassa liene oikotietä onneen.
 
Vielä tuohon venäjäläis-enemmistöön sen verran, että toki Suomeen on hyvä tulla soittamaan, koska täällä suhtaudutaan huomattavasti suopeammin katusoittajiin, kuin Venäjällä, vaikka kyllä täälläkin saavat osakseen kaikenlaista käytöstä.
 
Myös 'palkka' on luonnollisesti parempi täällä, etenkin heille, kun suhteutetaan suomen BKT:n venäjän BKT:een. Ei mikään ihme, että niinkin monet tulevat tänne viikonloppu toisensa jälkeen. Suuret rahat eivät tietenkään liiku näissä puuhissa, eikä kukaan varmastikaan pääse rikastumaan. Ainakin tällä tapaa itsensä elättäminen pelkällä katusoitolla on kuitenkin mahdollista, jos on uskominen soimanneilta itseltään kuultuihin puheisiin.
 
--
 
Niin, oma tienesti lienee muutamien eurojen luokkaa korkeintaan, sekin 'tuuraajana', muiden pussiin ansaittua. Ehkä joskus myöhemmin myös 'soolokeikoille', kunhan aika on kypsä.
Take me don't leave me.
Leikari
10.08.2005 15:27:26 (muokattu 10.08.2005 16:07:20)
en anna katusoittajille rahaa - lilluttaa kun esim. helsingissä ei saa hetken rauhaa vaan joka nurkalla soi
 
ohimenevää taustamusiikkihälyä en kaipaa + erityistä musiikkinautintoa ei ko. esityksistä saa - eikäpä yleensä ole aikaa jäädä fiilistelemäänkään vaikka olisi aihetta (ei kyllä ole ollut). Koen katusoiton "poliittisesti korrektina" pidettynä kerjäämisenä, enkä koe huonoa omatuntoa kun en kolikoita heittele - päin vastoin ihmettelen ihmisten julkeutta tunkeutua julkisille alueille toisia häiritsemään
 
siitä voisin jo maksaa, jos joku varaisi kolmensepän patsaan seudun itselleen todella hiljaiseen soittoon, joka ei häiritse ja pitäisi samalla inkkarit poissa - - ja ..kele niitä maalaisia, jotka antaa sille inkabändille rahaa - kaupungin järjestyssääntöihin pitäisi laittaa taas vanhat kyltit "pulujen ruokkiminen kielletty" päivitettynä "inkkarien rahoittaminen kielletty!" - - eikä tämä ole rasismia vaan sen hiton meluterrorismin aiheuttama tunne.
 
P.S onkos ne venäläiset soittajat täällä jonkun mafian "suojeluksessa" - sikäläisen naiskauppakulttuurin perusteella voi hyvin epäillä, että igorille pitää laittaa provikat tai tulee turpiin. Ja meikä kun ei järjestäytynyttä rikollisuutta tue!
 
edit: toki on niin, että jos pysähtyy kuuntelemaan on asiallista/kohteliasta myös muistaa lantilla
Soitetaan jamia!
vantage
10.08.2005 15:27:33
Jyväskylässä on tottunut sellasiiin haitarin soittajiin, mutta tampereella oli viime lauantaina toodella loistavia soittajia! Hendrixiä, metallicaa ja vaikka mitä veti, tuli hyvä fiilis!
Oli vähän offtopikki mutta sanottava oli...
Well... IHKK #5
PomppoK
10.08.2005 15:42:40 (muokattu 10.08.2005 15:43:04)
 
 
Täytyy kyllä myöntää, että vaikka todennäköisintä onkin "rikastua" coveroimalla metallicat ledzeppelinit ym. puhki, ei sellainen juurikaan avaa meikäläisenkään kukkaroa saatika hermopuristusta. Viihdenautintoa tuottaa lähinnä keski-ikäistyvien ukkojen eksponentiaalisesti kasvava lukumäärä poloisen katusoittajan ympärillä ja kaulalla, kun vahvistimesta alkaa raikaa acdc. Toisinaan.
 
Toinen mahdollisuus on toki ryhtyä panhuiluterroristiksi, niinkuin joku täällä osuvasti asian ilmaisi.
Take me don't leave me.
eleeton
10.08.2005 16:30:14 (muokattu 10.08.2005 16:31:16)
Hieman offtopic, tuli yöllä sängyssä unta odotellessa mieleen että miten levyjen myyminen kadulla? Onhan noita kaikkia mansikanmyyjiä yms. kesällä. Tarvitaanko erityisiä lupia katukaupusteluun tai torikaupusteluun. Jos laitan kyltin "tue paikallista musiikkitoimintaa, osta omakustenne" ?
Katson toki googlella mutta tuli vaan mieleen tähän topikkiin mainita..
 
ps. Olikos se niin että vahvistamattomaan musiikkiin ei tarvita lupia. Vahvistimien käyttö onkin sitten heti vähintään tulkinnanvaraista..?
ja takaisin sorvin ääreen... Lähdön Aika mp3-sivu -- Verkkokauppasi on patentoitu!
eleeton
10.08.2005 16:30:57 (muokattu 10.08.2005 16:31:26)
väärä nappi.
ja takaisin sorvin ääreen... Lähdön Aika mp3-sivu -- Verkkokauppasi on patentoitu!
Stain
10.08.2005 16:40:18
Ei me ainakaan tienattu paljoa mitään, soitettiinkin niin paskasti joskus pari vuotta sitten. Hauskaa hommaa katusoittelu ainakin on, varsinkin hyvällä ilmalla. Puistossa on parasta soitella.
Would you believe in love at first sight, Yes I’m certain that it happens all the time.
Teijo K.
10.08.2005 16:45:41
 
 
Joitain kymppejä saatiin kun muutama tunti akustisesti soiteltiin Jyväskylässä. Vähän syrjemmällä soiteltiin ja oli viulu, akustinen ja kontra kokoonpanossa.
"Oi korkein onni: rakkaus, tutkimukset! Ne ovat molemmat persoonallisuutensa, itsensä unohtamista."
-von Ranke.
PomppoK
10.08.2005 16:48:00
 
 
ps. Olikos se niin että vahvistamattomaan musiikkiin ei tarvita lupia. Vahvistimien käyttö onkin sitten heti vähintään tulkinnanvaraista..?
 
Nuo luvathan ylipäätään vaihtelee kaupunkikohtaisesti. Ei viranomaiset noita 'vahvistin-lupia juuri kyttäile kuitenkaan. Nyrkkisääntönä voi tässäkin asiassa pitää, että kaikki on ok, kunhan ei ole muille merkittävästi häiriöksi. Toisin sanoen, järjen käyttö sallittua.
Take me don't leave me.
Leikari
10.08.2005 16:57:46
kesällä oli iltapäivälehdissä aiheesta kirjoittelua...
 
taisi olla, että mm. tampereella ei saa käyttää sähköistä äänenvahvistusta
Soitetaan jamia!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)