Yleistä keskustelua musiikista ›

Koneilla tarkoitan kaikkia mahdollisia teknisiä vempaimia, joita näkee pitkät rivit kitaristien ja basistien edessä keikoilla. Toki rummut saavat oman osansa tekniikasta.
 
Lisäksi miksaajalla tulee olla pienen miehen mittainen torni efektejä sun muita.
 
Eikö enää riitä periaate mies-keppi-styrkkari? Onhan noita laitteita kai ollut yhtä kauan kuin esim sähkökitaroitakin, mutta ainakin minusta homma on hieman karannut käsistä.
 
Mistä syystä kehitys on mielestänne kulkenut tähän suuntaan? Vaativatko kuluttajat näitä vermeitä?
 
Vaikuttaako kaikkien efektien yms opiskelu itse perusasiaan eli soittimen opetteluun?
 
Tuleeko jossain vaiheessa käännös takaisinpäin?..

Onhan noita tosiaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Rumpujen osalta kehitys on ollut myönteistä, soundit ovat taatusti paremmat kuin koskaan.
 
Kitaroiden suhteen homma onkin ihan toinen. Nykyään tuntuu nuorilla kitaristeilla unohtuneen, että hyvän soundiin tarvitaan ennen kaikkea hyvä kitara ja hyvä vahvistin. Itse tykkään mahdollisimman karusta soundista juuri tyyliin keppi suoraan styrkkariin. Soolojen soittoon tietysti voi hommata jotain boostia, jos sellaista kokee tarvitsevansa, mutta välillä mennään aika naurettavuuksiin.

En mä ainakaan kovin laitekeskeinen oo, multiefektikin jää yleensä pois kun ei jaksa tunkea sitä skitan/basson ja vahvarin väliin

mites sillä Kornin kitaristilla olikaan... 300 poljinta ja jokaselle oma polkija

Terve
 
Jos puhutaan kitarasoundista, mielestäni ongelmaksi efektit ja muut härpäkkeet nousevat siinä vaiheessa, kun halutaan uskoa, että avain hyvään ja uskottavaan kitarasoundiin löytyy laatikoista (...paitsi tietysti myös silloin, jos niitä on niin pirusti, ettei ehdi ja/tai tiedä mitä polkea :)
Vanha (vanhin) sanonta ”soundi lähtee sormista” pitää paikkansa, mutta sitä on vaikea selventää soittajalle, joka on kitaransa kanssa pelannut vasta vähän aikaa. Ja ehkäpä on niin, että asiaa ei edes voi selittää; se täytyy löytää ja oivaltaa itse.
Tietysti tuon soundi-sanan määrittäminen täytyisi myös tehdä niin, että kaikilla olisi yhtenevä kuva siitä mikä/mitä (kitara)soundi on. J.Nikku taisi jossain haastattelussa puhua ”käden soinnista” ja siitä, miten toinen soittaja saa samalla setillä soundiinsa paljon enemmän botnea ja voimaa.
 
Efektillä ”viimeistellään” ja ”kruunataan” se, mitä kädestä lähtee, ja jos siitä kädestä ei lähde, se nyt vaan ei kuulosta hyvältä, olkoon siinä sitten millainen paavoarsenaali tahansa.
Paitsi ehkä omiin korviin. Joskus ja jossain määrin.
Näin minä sen näen.

mites sillä Kornin kitaristilla olikaan... 300 poljinta ja jokaselle oma polkija
 
Häh!?! Head ja Munky käyttää livenä loppujen lopuksi paljon vähemmän efektejä kuin voisi luulla. Headilla on joku 5-7 pedaalia ja Munkyllä sitten vähän enemmän.
 
Itse aiheeseen sen verran, että näkisin asian lähinnä soundi-ihanteiden muuttumisena. Onhan vieläkin niitäkin, jotka vannovat efektoimattoman kitarasoundin nimeen ja sitten taas niitä, joilla _pitää_ olla laidasta laitaan kaikenlaisia soundimuljuttimia käytössä (kuulun tähän ryhmään). Kun suosikkiartisteilla on efektejä vaikka kuinka paljon ja mitä oudompia ja hienompia soundeja niin niitä vain haluaa sitten koittaa itsekin saada aikaan. Tosin, olen kyllä myöskin sitä mieltä, että perussoundi kannattaa hoitaa ensin kuntoon ja vasta sitten alkaa miettimään niitä efektejä mukaan.

Ei.
Jos laitteita käytetään oikein eli ne on renkejä ei isäntiä, niin ei ongelmia.
 
Eikö enää riitä periaate mies-keppi-styrkkari? Onhan noita laitteita kai ollut yhtä kauan kuin esim sähkökitaroitakin, mutta ainakin minusta homma on hieman karannut käsistä.

Monet hyvät biisit toimivat mies-keppi-styrkkari pohjaltakin, mutta joissain biiseissä koneiden & efektien lisäys vie kappaleen kuudenteen potenssiin. Esim. rytmit voi olla sen verran haastavia, että tarvittaisiin monta rumpalia ilman triggeröintiä.
 
Tuleeko jossain vaiheessa käännös takaisinpäin?..
 
No mun mielestä se alkoi jo tässä noin reilu vuosi sitten. Bändit ovat järjestäen julistamassa että ovat peruuttaneet koneellisemmasta soundista takaisin orgaanisempaan. Osa hypänneet takaisin - osa ottanut vain pari askelta takaviistoon.
 
Ja eihän nämä konekuviot mikään uusi juttu ole (onhan ne nyt sentään reilusti toistakymmentä vuotta läsnä ollut, elektroonisemmat soundit jne.), ne vaan on massamarkkinoillakin otettu käyttöön viime aikoina (ehkä liiankin kanssa).

Mistä syystä kehitys on mielestänne kulkenut tähän suuntaan? Vaativatko kuluttajat näitä vermeitä?
 
Olisikohan jotain yhteyttä vedettävissä levytystouhujen monipuolistumiseen tuotannon ynnä muun osalta? Kun studiossa voidaan levylle lisätä ties mitä nuotinkiillotusta ja sävynsäätöä, niin homman uskollinen livetoteutus vaatii paljon soundinmuokkausmahdollisuuksia. Ja toisaalta digitaalinen mallinnustekniikka kehittyy ja eräät haluavat ottaa siitä kaiken irti.
 
Vaan nyt kun mietin, niin en itse ole kyllä lopulta huomannutkaan mitään kovin poikkeuksellista kiinnostusta mitenkään erityisen valtaviin efektimääriin.
 
Vaikuttaako kaikkien efektien yms opiskelu itse perusasiaan eli soittimen opetteluun?
 
Soittimen opettelukin on kuitenkin ajan saatossa muuttuva käsite. Joidenkin näkemys on, että kaikki oheiskilkkeetkin ovat osa soitinta ja sen ilmaisukirjoa. Jos nyt ajatellaan vaikkapa kitaraa, niin varsinkin Rage Against The Machinesta ja nyttemmin Audioslavesta tunnettu Tom Morello on ollut melkoinen uranuurtaja nimenomaan kitarasoundien kirjon laajentamisen suhteen. Kaikki ne lukemattomat pedaalit ja efektihässäkät ovat täysin erottamaton osa miehen soittoa ja ilmaisua. Voi olla, että Morello olisi huono jos yrittäisi olla B.B. King, mutta sillehän hänellä ei liene tarvista. Molemmat lienevät yhtä lailla kitaristeja, vaikka ovatkin valovuosien päässä toisistaan.
 
Tuleeko jossain vaiheessa käännös takaisinpäin?..
 
Aina on soutajia ja huopaajia. Ja tulee aina olemaan.

nyttemmin Audioslavesta tunnettu Tom Morello on ollut melkoinen uranuurtaja nimenomaan kitarasoundien kirjon laajentamisen suhteen. Kaikki ne lukemattomat pedaalit ja efektihässäkät ovat täysin erottamaton osa miehen soittoa
 
Itsekin oon kuullut tuon väitteen, mutta kun mä tänä kesänä ohimennen otin ja perehdyin Morellon signaalitiehen, niin ei siellä paljon delay-kaikua ja whammya monimutkaisempia laitteita ihan oikeasti oo. Ne tehosteetkin ovat useimmat saatavissa aikaan ihan millä vain kitaralla, kotisivuillaan on jopa ohjeet:-)
 
Harva tämän päivän efektisuma vetää vertoja Dave Gilmourin Pink Floydissa kautta aikojen käyttämille seteille, ja useimmilla efektikeskeisillä soittajilla varmaan efektivimma on lähtenyt jo vaikkapa Hendrixistä tai Neil Youngista ennemmin kuin mistään "uudesta". Tilanne on itse asiassa aika terve verrattuna 80-luvun "räkkiaikaan", perussoundilta kun ymmärretään nykyään jo vaatia lämpöä, soivuutta ja täyteläisyyttä...
 
Heh, ei paha :-)

On kyllä totta. Varsinkin omalla kohdalla. En nyt puhu efekteistä, mutta sitä jostain syystä aina kuvittelee, että uudella skitalla sais paremman saundin. Mutta eihän mikään Telecasteria päihitä, ei yhtään mikään.

Soitinlaitteiden kehittyminen johti jo varmaankin 20 vuotta sitten siihen pisteeseen ettei varsinaisia keksintöjä enää synny (konemusavehkeitä lukuunottamatta) tosta vaan. Niitä vanhoja kitaroita tulee uusilla mikeillä tai eri kaulalla ym., rumpuihin ei ole sitten 70-luvun alun keksitty mitään muuta kun eri (ja varsinkin huonomman) kokoisia tomeja ja uusia (liian isoja) ständejä, ja efektilaittetkin on suurimmaksi osaksi vanhojen kamojen parannettuja tai "parannettuja" versioita.
 
Luulen että hyvän perus-soittotaidon harvinaisuus tai "puute" johtuu studiovehkeitten kehityksestä: enää ei tarvitse oikeasti osata soittaa niin hyvin, saatika laulaa samalla otolla ja vielä koko kööri yhtäaikaa.
 
Lisäksi markkinamiehet ja -naiset ovat saaneet soittajaparat tehokkaasti unohtamaan seuraavanlaisen homman: ensin pitää kuulla mitä soundia haluaa, sitten etsiä mistä sitä saa. Nykymentaliteetti on sitä, että ostapa tämä purkki niin soundaat ihan samalta kuin __________ (lisää teini-iän lempiartistisi). Joku Tama tekee rummuille viritysmittaria jonka mukana tulee neuvoja millä kalvoilla ja vireillä kuulostat Peter Erskineltä tai Charlie Benantelta... jotain rotia luulis olevan, vaan ei.
 
Vastareaktiota odotellessa... parempaan tuntuu tosiaan meininki olevan menossa, paitsi tietty hevissä :) Hevi pysyy, Metaltronixit huutaa!

..................

King Crimsonia katsoessa ja kuunnellessa Finlandia-talolla hiljattain tuli todettua, että moni niitä laitteita voi ostaa, mutta harva niitä osaa hyödyntää täyteen laajuuteen. King Crimson kuului totta kai ryhmään joka osaa. Laittetia oli, mutta tuskin yhtäkään turhaa.
 
Se on ikuinen kierre jos lähtee siihen, että mielenkiinto musiikkiin pysyy yllä vain uusilla laitteilla. Olen nähnyt muutaman sellaisen vanhemman muusikon jotka ovat kierteessä.
 
Itse en juuri tämän takia kovin herkästi lähde ostamaan jotain uutta laitetta vain sen takia että oishan toi kiva lelu.
 
Ja varsinkaan sen jälkeen kun kitaramaikkani kerran otti mun kitaran joka oli kytketty mun laitteisiin, eli siis mun saundilla, ja soitti vähän. Totesin että ensin soittotaito, sitten voi kikkailla.

Ihan järkevä keskustelunaihe pitkästä aikaa. Joo, kiva olisi olla efektilaite tai vahvistin, joka saisi kitarointini kuulostamaan vaikkapa Mississippi John Hurtilta tai Robert Johnsonilta. :-) Sanoisin, että saattaisi olla terveellistä kuunnella välillä näitä vanhoja bluesheppuja, jotka kuulostivat järjestään ainutlaatuisen omaperäisiltä ilman efektejä tai edes vahvistimia.

Onneksi nykyään ollaan jo tajuttu, että soittamalla ääntä nopeammin ei laitteistolla ole enää mitään väliä.

Mä yritän välttää puritaanista suhtautumista musaan. Aina on mukava kuulla, jos joku keksii uusia tapoja tehdä musikkia, efekteillä tai ilman. Ei noilla mausteilla paskaa musaa peitetä, mutta luova työskentely on tuollakin saralla ihan jees.

Periaatteessa diggaan paljonkin myös tuollaisesta perinteisestä soitosta, mutta ei sitä helvetti jaksa koko ajan kuunnella samoja kuluneita likkejä samoilla perussoundeilla. Kyllä varmaan 90% soittajista on varsikin suomessa ihan sillä turvallisella peruslinjalla.

Itse melkein hurahdin laitehulluuteen tuossa vuosi sitten, mutta rahatilanne pysäytti sen hullutuksen ajoissa.
 
Toki vahvistinosastoni on mielestäni kyllä viimeisen päälle viilattu ja rahaakin on uponnut, mutta hyvästä multiefektistä huolimatta huomaan soittavani käytännössä vain paria valikoitua efektiä käyttäen, sooloihin delayta ja boostia, puhtaille kompuraa ja chorusta, komppisoundi on täysin efektivapaa jne.
 
Mutta hyvältähän se tuntuu, kun tietää, että on "varaa" eikä kamoja voi syyttää (ja ennenkaikkea vehkeet venyvät tarpeen mukaan varmasti, mies ei kylläkään välttämättä :).
 
Nyt on taas biisitekovaiheen iskettyä päälle tullut enimmäkseen tartuttua akustiseen ja sähköinen soundipolitiikka tuntuu menevän aina vain askeettiseempaan suuntaan. Johtunee bändisoiton astumisesta jälleen kuvioihin, ei niitä hehtaariflangereita ja efektiorientoituneita kitarakuvioita jaksa yrittää sovittaa bändin äänimaailmaan, se vaatisi tyylitajua, aikaa (tai vaihtoehtoisesti täyttä kuuroutta ja itsepäisyyttä soundipoliittisesti).
 
Loppujen lopuksi nykytilanne ei huolestuta minua yhtään, uutta kamaa tulee koko ajan markkinoille ja halutessaan pedaaleja ja vatkaimia voisi kasata lattialle parin jalkapallokentän verran, mutta ei kitaristien edessä ole millään tapaa enempää pedaaleja kuin ennenkään. Ainakaan sellaisia, joita _oikeasti käytettäisiin_, huom! Rekvisiitta erikseen.
 
Itse asiassa nykyisillä vehkeillä pitäisi päästä jo siihen tilanteeseen, että hifisoundia hakeva ei tarvitsisi kuin yhden linjaan vedettävän "keskusyksikön" ja kontrollerin lavan eteen. Kyllähän ko. systeemiä näkeekin ammattimuusikoilla, mutta eritoten rock-kitarointiin kuuluu oleellisena osana teatraalisuus ja kamojen näyttävyys (kitarakaappivallit/pari tyylikästä Orangea/Voxia, pedaalilajitelma, telineellinen kitaroita jne.) ja mikäs siinä.
 
Koetan siis sanoa, että kyllä niitä kamaorientoituneita ja -orientoitumattomia artisteja on aina ollut suunnilleen samassa suhteessa ja tuosta joukosta nousevat esille yleensä parhaat biisit parhaiten sopivilla soundeilla ja parhaiten biisejä tukevilla visuaalisilla ulosanneilla ryyditettyinä. Eli ne, jotka kuulostavat ja näyttävät hyvältä ja iskevät kuulijan rock-rauhaseen :)

Kaikkea pitää laittaa tyylillä.
 
Eli efektejä laitetaan jos tarve niin vaatii.Taas jälleen kerran,näihin asioihin vaikuttaa se musa mitä soittaa ja tietenkin maku soundien suhteen.
 
Jos on turtunut paavojen käyttäjä,niin on suositeltavaa opetella ruuvaamaan sitä vahvistinta ja opetella soittamaan kitara/styrkkari pohjalta.

Efektillä "viimeistellään" ja "kruunataan" se, mitä kädestä lähtee, ja jos siitä kädestä ei lähde, se nyt vaan ei kuulosta hyvältä, olkoon siinä sitten millainen paavoarsenaali tahansa.
 
Olen vahvasti samoilla linjoilla Heikin kanssa (Pyhä Perhe, kyllä, hehe..) Ja otsikon kysymykseen vastaan myöntävästi.
 
Itse kokisin olevani soittajana hieman hakoteillä, mikäli soitannollinen "perusturva" vaatisi kitaran ja vahvistimen väliin johdon lisäksi e h d o t t o m a s t i jonkun härpättimen. Toki niitä mullakin silloin tällöin on käytössä.
 
Meni kitarakeskeiseksi, kuten tavallista.
 
Hyväpoljentoinen biisi vaikka hieman karheillakin soundeilla soitettuna toimii mulle paremmin kuin sama tavara millilleen joka kantilta viimeisen päälle viilattuna. On tietysti helppo olla tuota mieltä, koska olen itsekin jäänyt kykyjen puutteessa tuonne "rosoistensoittajienkerhoon."
 
Erään tamperelaisen kitaristin tulevan levyn muutamat biisit ovat oiva osoitus siitä, kuinka juna lähtee liikkeelle vähän toiselta pohjalta kun säätäminen ja himmailu jätetään viimeinkin vähemmälle.

On se kyllä hienoa että en ole kitaristi! Nimittäin näin basistinkin roolissa jo on tarpeeksi miettimistä laitepuolessa - vaikka onkin perinteisesti se keppi&styrkkari-linja niin molempia löytyy nykyään miljoonana variaationa.
 
Bassopuolella tietenkin korostuu tuo vahvistimien osuus kun ei efekteillä niin suurta osaa saundissa ole. Esimerkiksi erilaisia kaappeja on jo elementtiensä osalta 4x8", 8x8", 1x10", 2x10", 4x10", 6x10", 8x10", 1x12", 2x12", 4x12", 1x15" 2x15", jopa 1x18" kaappeihin asti, kaikki enemmän tai vähemmän yleisessä käytössä olevia ratkaisuja, puhumattakaan erilaisista yhdistelmäkaapeista mihin eksyy milloin mitäkin elementtikokoa. Siinäpä sitten valkkaamaan omiin tarkoituksiin sopivaa kaappiläjää kun laadukkaana pidettyjä valmistajia on vielä pari tusinaa. Ja sitten pitäisi vielä valkata vahvistinosiotakin. Hulluksihan tulee.
 
Ei tässä suinkaan heijastu että koetan oman vahvistinkasani tulevaisuudensuuntaa pohtia juuri ;) Jonkinverta on kyllä alkanut tulla esiin kyllästyminen tuohon tekniikkaan ja suunta tuntuu olevankin mahdollisimman simppeliin roinaan.. Presari kouraan, 1x15" alle ja menoksi tai jotain.