Yleistä keskustelua musiikista ›

(No niin, muokkasin bisnespalstalta tällaisen vuodatuksen keskustelunavaukseksi. Polemiikkia, ystävät. Puhutaan.)

Kun ennen oli muutama iso artisti jotka myivät paljon, eli julkaistavien nimikkeiden määrä oli vähäinen, pitää nyt suunnilleen samakokoinen myynti jakaa satakertaisen artistikatraan kesken. Eli nimikekohtainen myynti vähenee, vaikka kokonaismyynti pysyisi ennallaankin.

Tästä loogisesti seuraa, että muutaman ison ja usean keskisuuren artistin asemesta meillä on nyt muutama keskisuuri ja luvuttomasti pieniä artisteja. Ja kaikki ne tahtovat estradille, koska tässä maassa rahaa saa keikoista ja biiseistä, ei levyistä koskaan.

Tästä taas seuraa, että keikkajärkkäreillä on aina vain parempi mahdollisuus saada bändejä minimaalisilla naftakuluilla vaikka toiselta puolen maata. Samalla keikkaliksojen maksuperusteet ovat kiristyneet; kun ennen hyvähkö sinkku riitti festaripaikkaan, ei kaksikaan älpeetä nyt takaa sitä, ellei oo rutkasti radiosoittoa.
 
Mikä on julkisen esiintymisen ja tallennetun musiikin suhde tulevaisuudessa? Verkkomusiikin hintoja ei ainakaan päästä näkemään ennen kuin kehitys pysähtyy odottamaan että insinöörit saavat arvionsa tehtyä. Tällä hetkellä vaan ei näytä siltä, että kehitys pysähtyisi, päin vastoin.
 
Samalla keikkapaikkojen määrä ei ainakaan lisäänny, koska edelleen on tilanne se, että isojen keikkojen on maksettava pienten kulut, muuten kehitys pysähtyy, eikä kohta oo niitä isojakaan.

No lyhyesti sanottuna niin mun visio on aika lohduton,toisaalta myönteinen.
Levyteollisuus ehkä loppuu kokonaan ja liveesiintymisistä aletaan todella maksamaan karseita hintoja . Siis jos on nimee. Ihmiset on niin mp3 maailman kyllästämiä että ne enää tiedä mikä on live esitys ja alkavat vaan kaivata jotain uutta. Se mitä ne kaipaa on live esitys joka on sitte tosi kallis. Silloin ne ei enää halua kuulla sitä biisiä niinku se levyllä meni vaan jotenkin muuten. Samoin päätään nostaa ehkä improvisoitu tanssiteatteri ja teatteri ylipäätään koska niissä TEHDÄÄN jotain oikeasti.

Kyseessä on tervettä kehitystä, vaikkakin kertomai tarina olikin hieman turhan paljon synkkään päin kompastunut...
 
Keikalle päästään myös potentiaalista johtuen: Jos promoajat uskoo että (levyttämätönkin) yhtye pystyy jollain aikavälillä "maksamaan itsensä takaisin" niin siihen kiinnitetään toki rutkasti enemmän huomiota kuin esim, hmm, PMMP:hen keikkarintamalla..
 
Totta kai myös musiikillinen ylitarjonta alkaa olemaan uksi tekijä. Kun jokainen retku haluaa elää iisiä elämää ja vaan hei skulaa skebaa niin pakkohan siinä on nostaa rimaa siitä että KETKÄ pääsee soittamaan ja miten ja minne ja millä ehdpoilla, ketkä SAA diilin ja ketlä jatkaa diilä jottei bisnen söisi itseään. Tuolla tavalla rankataan jyvät akanoista ja jäljelle jää ne tyypit joilla oikeasti oli jotain sanottavaa ja asioita tekemättä jääneinä jotka levyttävät jo ovat suosittuja, ja musikaalinen evoluutio jatkuu raiteillaan.

Se mitä ne kaipaa on live esitys joka on sitte tosi kallis.
 
"Meillä onkin tänään jotain todella erikoista! Ihan ihka elävä bändi! Ja huom! Musiikki ei tule nauhalta, vaan se ihan silmienne edessä soitetaan oikeilla soittimilla!"
 
Täytyy sanoa, että aika mielenkiintoinen topic tämä. Tosin itse en omaa juurikaan mitään visiota aiheesta, joten lähinnä odottelen mitä tuleman pitää.

Niin, kaikki muuttuu nyt nopeasti. Se, miksi kaikki on pirstoutunutta johtuu myös aika paljon siitä, että sijoituksia pitää kotiuttaa liike-elämässä aika nopeasti. Neljännesvuosikatsauksessa pitää olla kasvulukuja ja usko loppuu helposti lyhyeen. Paljon pieniä juttuja, joku varmaan tärppää. Yhden kortin varaan on vaikea laskea.
 

Mutta, aina kun on muutosta on myös mahdollisuuksia, jos osaa iskeä siihen oikeaan rakoon. Mä yritän olla katsomatta negaation kautta mitään tilannetta.

Jos joku juttu ei vedä, pitää yrittää iskeä jotain ihan muuta kautta...vähän sitä luovuutta. Tottakai voi vaan jatkaa sitä samaa ja valittaa miksi kaikki on niin väärin...ennen oli parempaa...yms. Mutta ei se ainakaan tilannetta paranna, varsinkaan omalta kohdalta.

Ainoa mikä on varmaa, että mikään ei ole ikuista. Mä uskon, että jossain vaiheessa esim. livebuumi voi hyvinkin tulla...ja paljon sellaista mistä ei ole vielä edes mitään tietoa. Sillä joka osaa ennustaa ja luovia noissa jutuissa on hyvät mahdollisuudet pärjätä.

Niin, kaikki muuttuu nyt nopeasti. Se, miksi kaikki on pirstoutunutta johtuu myös aika paljon siitä, että sijoituksia pitää kotiuttaa liike-elämässä aika nopeasti. Neljännesvuosikatsauksessa pitää olla kasvulukuja ja usko loppuu helposti lyhyeen. Paljon pieniä juttuja, joka varmaan tärppää. Yhden kortin varaan on vaikea laskea.
 

Mutta, aina kun on muutosta on myös mahdollisuuksia, jos osaa iskeä siihen oikeaan rakoon. Mä yritän olla katsomatta negaation kautta mitään tilannetta.

Jos joku juttu ei vedä, pitää yrittää iskeä jotain ihan muuta kautta...vähän sitä luovuutta. Tottakai voi vaan jatkaa sitä samaa ja valittaa miksi kaikki on niin väärin...ennen oli parempaa...yms. Mutta ei se ainakaan tilannetta paranna, varsinkaan omalta kohdalta.

Ainoa mikä on varmaa, että mikään ei ole ikuista. Mä uskon, että jossain vaiheessa esim. livebuumi voi hyvinkin tulla...ja paljon sellaista mistä ei ole vielä edes mitään tietoa. Sillä joka osaa ennustaa ja luovia noissa jutuissa on hyvät mahdollisuudet pärjätä.
 
Toisaaltahan se livebuumi on jo käynnissä .Tääl ainakin pääkaupunkiseudulla joka toisessa baarissa on joku hiton Daltons keikalla. (No offense,Daltons on ihan okei!) mut ne on vaan nykyään kai aika surkeita noi rahnat mitä on sielt saatavissa. JUST KILPAILUN TAKIA! Edit:vähän kirosanoja sievistelin

No jos katsoo vaikka hevikenttää niin on black-,death-, power-,jne. metallia ja kenenkään kannattaja ei voi sietää toista saatika ,että sietäisi toisen tyyligenren keinoja omassa suosikkigenressään.Kärjistettyä? Kyllä ,mutta totta toinen puoli. Vielä 80 -luvulla oli "vain" heviä (ennen speed -metallia).Hevikeskusteluissa ongelma ilmenee "onko Iron Maiden power-metallia vai ei?" keskusteluissa. Eikä homma koske vain heviä vaan koko pop/rock ja yleisimmin kevyen musiikin kenttää.Raja-aitoja kyllä ylitetään menestyksekkäästikin ,mutta ei mielestäni kovin usein.

Totta kai myös musiikillinen ylitarjonta alkaa olemaan uksi tekijä. Kun jokainen retku haluaa elää iisiä elämää ja vaan hei skulaa skebaa niin pakkohan siinä on nostaa rimaa siitä että KETKÄ pääsee soittamaan ja miten ja minne ja millä ehdpoilla, ketkä SAA diilin ja ketlä jatkaa diilä jottei bisnen söisi itseään. Tuolla tavalla rankataan jyvät akanoista ja jäljelle jää ne tyypit joilla oikeasti oli jotain sanottavaa ja asioita tekemättä jääneinä jotka levyttävät jo ovat suosittuja, ja musikaalinen evoluutio jatkuu raiteillaan.
 
Olisihan se mukavaa olla megabändin suosittu ja hyvin tienaava muusikko. Nyt vaan sitä onnea jaetaan pienempinä annoksina useammille.
 
Yleisön kannalta on onneksi, että tarjonta on monipuolista - en kaipaa esim. 70-lukua, jolloin suomalainen rock- yms. musiikkitarjonta oli todella mitätöntä niin laadultaan kuin lajeiltaankin.
 
Ammattimuusikon kannalta asia on myös kaksijakoinen: toisaalta muusikkous on mahdollista useammalle ja toisaalta staroilta on palkkiot pienentyneet. Ja soppaa hämmentävät joka puolelta tunkevat harrastuspohjaiset bändit.
 
Mikähän Kiven pointti varsinaisesti oli? Oliko huoli musiikista vai musiikintekijöistä?
 
Tanssimusiikkipuolella ;-) jossain totesin jo, että lupalappuja/auktorisointeja ei nyky-yhteiskunnassa myönnetä ja sillä säädellä sopivaa taksat ylhäällä pitävää muusikkotarjontaa.
 
Päivätöissäni (ei musiikkia) joudun koko ajan kilpailemaan joko laadulla tai hinnalla tai molemmilla töistäni muiden kanssa. Semmoista se tässä maailmassa on - soittajillakin.

Kun ennen oli muutama iso artisti jotka myivät paljon, eli julkaistavien nimikkeiden määrä oli vähäinen, pitää nyt suunnilleen samakokoinen myynti jakaa satakertaisen artistikatraan kesken. Eli nimikekohtainen myynti vähenee, vaikka kokonaismyynti pysyisi ennallaankin.
 
Nykyään on nämä yhden hitin ihmeet. Musiikista on tullut kertakäyttöisempää kuin ennen. Ennen kuin bändistä ehtii tulla mitään suurempaa, on aika ajanut jo bändin ohi ja joku uusi hitti pyörii siellä sinkkulistan kärjessä. Sen sinkun voimalla saadaan sitten se albumikin myytyä ja se siitä sitten...

...koska tässä maassa rahaa saa keikoista ja biiseistä, ei levyistä koskaan.
 
Noista live-esiintymisistä saattaa todellakin tulla vastapaino mp-kolmosille. Tässähän on hyvät ja huonot puolensa. Live-musiikki on toki aina hienoa, mutta jos niille markkinoille tulee aivan älytön määrä suht samantasoisia bändejä niin keikkapalkkiot voivat tulla kilpailun myötä alas. Ja kuitenkin sen artistin olisi leipänsä tienattava.

Tilanne saattaa luisua siihen, että ainoastaan ne isot bändit saa kunnollisen, jopa liiallisen korvauksen, siitä esiintymisestä. Ja bändit, jotka pystyvät nostamaan oman arvonsa korkealle. Mitä luulette paljonko Don Huonojen comeback-keikat tulevat maksamaan?
 
Tuota julkisen esiintymisen ja tallennetun musiikin suhdetta tulevaisuudessa on hankala arvioida, mutta kyllä minä ainakin yritän uskoa vielä tallennettuunkin musiikkiin. Tallennettu musiikki pitää vaan saada kilpailukykyisemmäksi mp3:sia vastaan...

Toisaaltahan se livebuumi on jo käynnissä .Tääl ainakin pääkaupunkiseudulla joka toisessa baarissa on joku hiton Daltons keikalla. (No offense,Daltons on ihan okei!) mut ne on vaan nykyään kai aika surkeita noi rahnat mitä on sielt saatavissa. JUST KILPAILUN TAKIA! Edit:vähän kirosanoja sievistelin

Niinpä...Kilpailunhan pitäisi perinteisesti lisätä tasoa...päteekö se tässä. Sinänsä tuo kilpailu on vähän joka jutussa lisääntynyt. Ei ole juttua, jota ei kilpailutettais...paras voittaa?...vai halvin? Vai pitääkö olla kokonaisedullisin...halvin niistä, jolla yleisö pysyy tyytyväisenä.

Mutta kyllähän tuokin joskus muuttuu, varmasti. Ihmiset haluavat kuulla & nähdä oikeasti hyvää musikkia, jotain muutakin kun kaljanryyppäyksen taustalle. Ja hyviä artisteja ei tulevaisuudessa, ainakaan toivottavasti, palkata alihintaan.

Mikähän Kiven pointti varsinaisesti oli? Oliko huoli musiikista vai musiikintekijöistä?
 
Ei oikeastaan kummastakaan, eikä kuva edes mun mielestäni ollut kovin pessimistinen. Yritinpähän taas pedata keskustelua niistä kepeistä ja porkkanoista, jotka muuttuvan musiikkikentän tiellä ja tukena on.
 
Se on nimittäin ihan selviö, että tallennetun musiikin kuluttamisessa ollaan menossa biisilähtöiseen ostamiseen albumilähtöisen ostamisen sijaan, mikä ei oo mitään uutta - populaarimusiikin kuluttaminen perustui sinkkuihin ihan tuonne 70-luvun alkuun ja progen nousuun asti.
 
Eikä musta olis pahakaan, jos albumeista taas haettaisiin temaattisia eheitä kokonaisuuksia nykyisen parin hitin pakkopulla-laukaisualustan sijaan.
 
Se, mistä olen huolissani on, että kun jo aikaansaatua livetarjontaa vain supistetaan ja kiristetään, kun festarien on pakko satsata megaesiintyjiin, kun kaupunkien ja kylien vaihtoehtoinen musiikkitarjonta kuolee pois; miten tää on sovitettavissa siihen, että pysyäkseen keskiarvoltaan kannattavana tarjontaa pitäis lisätä hja muuttaa monimuotoisemmaksi.
 
Ja ei, se että Daltons, Turo's Hevi Gee tai Duo Mursankoinarit kiertävät helsingin pitäjän kirkkoa ei valitettavasti auta. Kiitettävää siinä kyllä on se, että pysyypähän livetarjonnan optio mahdollisena, ettei unohdeta kokonaan, että jotkut soittavat elävää musiikkia jossain, mahdollisesti sinunkin lähibaarissasi.
 
Hm. Hyviä pointteja. Jatkakaa!

Postmodernismia.

Mutta kyllähän tuokin joskus muuttuu, varmasti. Ihmiset haluavat kuulla & nähdä oikeasti hyvää musikkia, jotain muutakin kun kaljanryyppäyksen taustalle.
 
- aika toivorikkaasti ajateltu...
- toisaalta tuntuisi, että maahan mahtuu joku määrä kohtalaisen kannattajakunnan omaavia ja osaavia bändejä, jotka saavat sen asiallisen vaan ei super-tähti korvauksen. TOinen sakki pyörii sitten alimmalla mahdollisella hinnalla pitserioiden nurkissa. Ensimmäisestä porukasta saattaa nousta isompia suosikkeja, joiden ilmentyminen on entistä epätodennäköisempää ja lyhytkestoisempaa.
- yhtenäiskulttuuri on kuollut: entistä pienemmät alakulttuurit löytävät omat piirinsa etenkin netin ansiosta. Kulttuuri kukoistaa monimuotoisuudessa - ei suurien tähtien pankkitileillä. 70-luvulla koko suomi kokoontui vielä lauantaina kuuntelemaan telkusta saunan jälkeen jotain tapanikansaa jonkun keskusteluohjeman artistivieraana. Isommissa kaupungeissa saattoi ostaa NME:n. Meillä päin pystyi kuuntelemaan pop-musiikkia Ruotsin radiosta ylen noin 2 viikkotunnin lisäksi.
Parempaan on menty.

Se, mistä olen huolissani on, että kun jo aikaansaatua livetarjontaa vain supistetaan ja kiristetään, kun festarien on pakko satsata megaesiintyjiin, kun kaupunkien ja kylien vaihtoehtoinen musiikkitarjonta kuolee pois; miten tää on sovitettavissa siihen, että pysyäkseen keskiarvoltaan kannattavana tarjontaa pitäis lisätä hja muuttaa monimuotoisemmaksi.
 
Onhan se noinkii...
- yksi käytännössä vaikuttava juttu on myös "rokkisukupolvien" aikuistuminen. Maahan haalitaan "nuoruuden kovia nimiä" stadionkeikoille, joihin sitten firmat vievät muita myynti-/markkinointipäällikkö-/yhteistyökumppanitahojaan. Tosin eivät taida festareille mennä vaan ihan "sivistyneesti" jäähalleihin ja stadikalle, joissa voi keskittyä buffet-antimiin - esiintyvän bändin musiikkiahan voi sitten kuunnella autossa radio-novasta kun ajaa kivenlahdesta keskustaan.
- käyn silloin tällöin klubeilla kuuntelemassa itselleni tuntemattomia esiintyjiä - semmoisista on mukavia kokemuksia & parempi vastine käytetylle ajalle kuin jostain diresteenista. Oikea populaarikulttuuri kuplii parhaiten "siellä jossain" pikkupaikkojen marginaalissa.

Visioikaa tulevaisuutta nuoret!

Yleisön kannalta on onneksi, että tarjonta on monipuolista - en kaipaa esim. 70-lukua, jolloin suomalainen rock- yms. musiikkitarjonta oli todella mitätöntä niin laadultaan kuin lajeiltaankin..
 
Eik se sen ajan mittapuun mukaan ollut yhtään sen surkeampaa kuin nykytarjonta on ( ehkä ) kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Ja silloin bändeillä oli keikkaa. Tanssilavoja oli ylt ympäriinsä Suomen maata eikä niissä aina soinut pelkkä paritanssi biitti vaan tarjontaa riitti jokaiselle. Vähänkin isommissa paikoissa oli yleensä parketilla huttu pumppu ja nuorison puolella rokki puolen orkka. Ja yleisöä riitti.

Visioikaa tulevaisuutta nuoret!
 
Pitää odottaa että isot levyfirmat putoavat pois ja alkaa tehdä sitä hyvää musaa pienemmällä skaalalla ja tuputtaa sitä uusia kanavia pitkin uusille ihmisille ja halvemmalla. Internetin ja uusien levymerkkien kautta.
Liverintamalla pitää tehdä työtä että saadaan ihmiset keikoille ja rahat bändeille. Eikä ravintolanpitäjille. Klubi-iltoja järkeviin paikkoihin, toimivat järjestelyt ja porukkaa katsomaan.
Esimerkiksi suomen räppihemmot tekee yhteistyötä mm. tämän rockin' da northin tiimoilta. Siinä jokainen pääsee vähän maistamaan menestystä ja saa nimeään esiin.

Eik se sen ajan mittapuun mukaan ollut yhtään sen surkeampaa kuin nykytarjonta on ( ehkä ) .
 
sitä mittapuuta ei paljon viitsi nykyään muistella
 
- no ok! - juttu oli juuri tuo, että oli "tanssi"- ja disko/pop - rintamat. Jokaiselle jotakin - Koko perheelle. Paremmin kuin Fordin T-malllissa - mustan lisäksi sai valkoisen ;-)
- arvioin asiaa yleisön/musiikin harrastajan kannalta. Rokkipuolen bändit koin itse aikalailla kotikutoisiksi ja samassa muotissa soittaviksi jo silloin - suurta innostusta rock-musiikkiin ei liveaktien perusteella pahemmin päässyt syntymään ennen kuin levyjen lisäksi myös festareiden ulkomaalaisbändit tulivat kehiin (oli tosin kotimaiset valopilkkunsa silloinkin - mutta se yleistaso)
- sittenhän tuli murrosta 70-luvun lopulla - punkin ja fiftari -tyylin myötä kenttä alkoi monipuolistua (taso sitten ...??) & eteenpäin on menty.
- muusikoiden kannalta silloin varmaan oli helpompaa - jos soitti ammattitaitoisesti valtavirran musiikkia niin keikkaa ilmeisesti edellisen todistuksen mukaan riitti. Ja yleisökin varmaan suurimmalta osalta oli tyytyväistä. Onhan se eri asia nykyään kun on joku tiukan genren bändi, jolla jossain pieksämäellä voisi olla 12 kuulijaa - ei siitä oikein keikkaa kehitä. Näillä genrebändeillä sitten yhteensä olisi ehkä pieni tanssipaikallinen yleisöä - jota ei tietystikään pysty samaan paikkaan saamaan kasaan.

Yleisön kannalta on onneksi, että tarjonta on monipuolista - en kaipaa esim. 70-lukua, jolloin suomalainen rock- yms. musiikkitarjonta oli todella mitätöntä niin laadultaan kuin lajeiltaankin..

Ampukaa mut, mutta itseasiassa mä kyllä pidän kotimaisesta 70-luvun rokista ja jazzista. Tosin tuo kuva muodostuu pitkälti levytarjonnasta.

Pitää odottaa että isot levyfirmat putoavat pois ja alkaa tehdä sitä hyvää musaa pienemmällä skaalalla ja tuputtaa sitä uusia kanavia pitkin uusille ihmisille ja halvemmalla. Internetin ja uusien levymerkkien kautta.
Liverintamalla pitää tehdä työtä että saadaan ihmiset keikoille ja rahat bändeille. Eikä ravintolanpitäjille. Klubi-iltoja järkeviin paikkoihin, toimivat järjestelyt ja porukkaa katsomaan.
Esimerkiksi suomen räppihemmot tekee yhteistyötä mm. tämän rockin' da northin tiimoilta. Siinä jokainen pääsee vähän maistamaan menestystä ja saa nimeään esiin.
 
Selitä nyt yksi asia. Kun sanot, että rahat pitää saada bändeille, ei ravintoloitsijoille... mikseivät bändit sitten hoida itse keikkojaan (tai ohjelmatoimistot tai levy-yhtiöt)? Koska eivät halua ottaa riskiä persnetosta.
 
Jos nyt puhutaan laajemminkin promoottorista, keikan järjestäjästä. Ei riitä, että saa bändin maksettua. Tapahtumaa pitää mainostaa, Teostot ja verot maksaa, palkat maksaa, sali vuokrata, PA vuokrata, henkilökunnan palkat maksaa (järkkärit, lipunmyyjät jne) ja jos on yrittäjä, myös omat sosiaalikulut.
 
Helvetin helppoa sanoa, että rahat bändille. Mutta jos bändi ei halua ottaa riskiä mahdollisesta tappiosta, kuka sen ottaa? Ravintoloitsija tai promoottori. Loppuu nekin vähät keikat tästä maasta jo tätä ei tajua... Vai olenko nyt ymmärtänyt ihan väärin?