Aihe: Jääkö levy-yhtiöiden bändeille rahaa?
1
jiize
29.09.2003 08:45:21
Jos bändi/artisti tekee sopimuksen levy-yhtiön kanssa, bändille itselleen ei jää käteen paljon mitään. Maksimi minkä voi saada on n. 10% levyn tuotosta. Onko siinä ideaa, että rikkaat levy-yhtiöt rikastuvat entisestään ja bändin jäsenet ovat köyhiä ainakin ensimmäiset vuodet? Jos pystyisi tekemään omakustanne levyn, se olisi bändille paljon kannattavampaa. Jotkut bändit ovat yhdessä perustaneet levy-yhtiön, ja näin saavat enemmän rahaa itselleen. Se olisi hyvä idea. Ja jos on levy-yhtiössä, siitä on muutakin haittaa; On jonkun "omistama", eikä itse voi vaikuttaa niin paljon asioihin. Monet levy-yhtiöt yrittävät kaiken lisäksi muokata bändejä haluamaansa kuosiin, ja ikävä kyllä varsin usein myös onnistuvat siinä. Ymmärrän kyllä, että rahoitus on ongelma, mutta eikö silti olisi paljon hienompaa, jos olisi omillaan selviävä bändi, ilman levy-yhtiötä?
Fortune
29.09.2003 09:11:28
Ymmärrän kyllä, että rahoitus on ongelma, mutta eikö silti olisi paljon hienompaa, jos olisi omillaan selviävä bändi, ilman levy-yhtiötä?
 
Rahoitus ei ole ainoa ongelma, mutta tokihan sekin jo oikeuttaa ottamaan isomman siivun tuotosta, että markkinointiin ja jakeluun on sijoitettu tolkuton vuori rahaa.
 
Levy-yhtiön työntekijöiden aika maksaa ja kontaktiverkosto on sellainen juttu, jota bändeillä itsellään on mahdoton kyhätä yhtäkkiä pystyyn.
 
Tokihan Levy-yhtiö esimerkiksi toimii ihan hyvin, mutta se vaatii käytännössä paljon ihmisiä täysipäiväiseen työhön sen eteen kuitenkin. Eikä se bändin oma levy-yhtiö loppujen lopuksi olisi sen kummempi kuin isokaan, jos halutaan nostaa bändiä ylemmäs. Rahaa tarvitaan, kustannukset kasvavat ja resursseja pitää olla. Vaihtoehtoina on joko kasvattaa yhtiön toimintaa siinä määrin tai myydä artisti isolle yhtiölle, jolla on kapasiteettia.
 
Liiketoimintaa se vain on.
Jarkko.
29.09.2003 09:17:05
Jos bändi/artisti tekee sopimuksen levy-yhtiön kanssa, bändille itselleen ei jää käteen paljon mitään. Maksimi minkä voi saada on n. 10% levyn tuotosta.
 
Bändejä on monia, ja niin on levy-yhtiöitä ja noiden kahden välisiä sopimuksiakin. Missään ei säädetty 10% kattoa, muistaakseni luin uusimmasta City-lehdestä, että esim. Redrama neuvotteli itselleen 11% rojaltit (artistin itsensä mukaan) - ei huonosti ekaksi sopimukseksi. Mikäähän ei pakota ketään tekemään huonoa sopimusta.
 
Fakta on kuitenkin se, että levyn tekemiseen kuluu rahaa. Siis koko prosessiin. Studio maksaa, mutta yleensä ei ajatella, että myös monistus maksaa, sekä etenkin niiden levyjen saaminen kuluttajien saataville. Eli ensin levittäjälle ja sitten jälleenmyyjälle. Jokainen vetää oman palasensa kakusta, koska levyt voivat viedä varastosta/hyllystä tilaa eivätkä myydä riittävästi. Noin karkeasti yksinkertaistaen.
 
Onko siinä ideaa, että rikkaat levy-yhtiöt rikastuvat entisestään ja bändin jäsenet ovat köyhiä ainakin ensimmäiset vuodet?
 
Jos artisti saa 10%, ei levy-yhtiö todellakaan saa 90%:aa. Yhdet esimerkit levyn hinnan jakautumisesta löytyvät osoitteista http://njet.net/cmx/kysy/2000/52.phtml (viim. kysymys) ja http://www.antipiracy.fi/fakenomore/taustatietoa.html . Edelleen korostan, että vaihtelua on ja jokainen soppari tehdään erikseen, vaikka samasta sopimusmallipohjasta lähdettäisi.
 
Levy-yhtiö saa osansa, mutta se myös kantaa usein taloudellisen vastuun. Eli jos studiokulut ovat suuret mutta levy ei todellakaan myy, niin levy-yhtiöhän siinä takkiin ottaa, eikä artisti. Ihan luonnollista on, että mahdollisesta voitostakin yhtiö ottaa siivunsa, näinhän se menee esim. sijoitustoiminnassakin. Monessa yhteydessä on arvioitu, että yhden menestyneen levyn tuotoilla levy-yhtiö maksaa yhdeksän (9) vähemmän menestyneen kulungit.
 
Jos pystyisi tekemään omakustanne levyn, se olisi bändille paljon kannattavampaa. Jotkut bändit ovat yhdessä perustaneet levy-yhtiön, ja näin saavat enemmän rahaa itselleen. Se olisi hyvä idea.
 
Noinkin voi tehdä, siitä vain. Pelkkä levyn tekeminen ei vielä riitä, se pitää saada myös kauppoihin. Silloin tarvitaan jakelijaa, jonka ehkä voi saada bändi itsekin, mutta levy-yhtiön kautta varmaankin onnistuisi helpommin, kun väylä on jo olemassa. Muitakin juttuja on, kuten markkinointi. Nämä voi tehdä itsekin, mutta moni artisti keskittyy siihen musaan ja tavallaan maksaa levy-yhtiölle siitä, että se hoitaa monia muita käytännön asioita.
 
Välimuotonahan on sitten vielä ns. masterdiili, jossa artisti vastaa koko alkutuotannosta eli studiokuluista ja muista ja levy-yhtiö tulee mukaan kuvioon vasta tämän jälkeen. Tällöin artistilla on isompi taloudellinen vastuu levyn onnistumisesta, joten rojaltitkin voi neuvotella suuremmiksi.
 
Ja jos on levy-yhtiössä, siitä on muutakin haittaa; On jonkun "omistama", eikä itse voi vaikuttaa niin paljon asioihin. Monet levy-yhtiöt yrittävät kaiken lisäksi muokata bändejä haluamaansa kuosiin, ja ikävä kyllä varsin usein myös onnistuvat siinä.
 
Kannattaa varmaan lukea se levytyssopimus ennen allekirjoitusta :). Itse asiassa, parempi luetuttaa se vaikkapa Muusikoiden liiton lakimiehillä.
 
Mun mielestä muovailtavien artistien lisäksi on vähintään yhtä paljon, ellei selvästi enemmänkin, artisteja jotka pitävät oman päänsä ja säilyttävät päätäntävaltansa. Saavat esim. useimmiten valita itse oman (musiikillisen) tuottajansa, joka kuitenkin siihen soundiin vaikuttaa aika paljon. Vaikea uskoa, että ainakaan suomalaisissa sopimuksissa pakotettaisiin ketään esim. ulkonäköjuttuihin.
 
Ymmärrän kyllä, että rahoitus on ongelma, mutta eikö silti olisi paljon hienompaa, jos olisi omillaan selviävä bändi, ilman levy-yhtiötä?
 
Jokainen tehköön oman päätöksensä. Molemmille reiteille on oma tarpeensa.
http://kuoppamaki.cjb.net/
kivi
29.09.2003 14:49:46
Bändejä on monia, ja niin on levy-yhtiöitä ja noiden kahden välisiä sopimuksiakin. Missään ei säädetty 10% kattoa...Jos artisti saa 10%, ei levy-yhtiö todellakaan saa 90%:aa. Yhdet esimerkit levyn hinnan jakautumisesta löytyvät osoitteista http://njet.net/cmx/kysy/2000/52.phtml (viim. kysymys) ja http://www.antipiracy.fi/fakenomore/taustatietoa.html . Edelleen korostan, että vaihtelua on ja jokainen soppari tehdään erikseen, vaikka samasta sopimusmallipohjasta lähdettäisi.
 
Jarkko puhuu taas kerran asiaa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että se kakku jota yhtiön päässä ollaan jakamassa on noin 30% (tai vähemmän) levyn ovh:sta, ja siitä pitää saada sitten kaikille jotain, sen mukaan kuin on rahaa pantu likoon.
 
Mutta totta on tuokin, että iloinen omakustantaja jolla ei oo jakelusopparia, joka hoitaa itse vähittäismyynnin ja painattaa itse levynsä tod näk saa lyhyellä tähtäimellä enemmän käteen.
 
Pitkällä tähtäimellä saattaa vaan käydä hankalaksi viedä henk koht niitä levyjä jokaiseen kauppaan:-)
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Ukko
29.09.2003 18:18:29
 
 
Onko siinä ideaa, että rikkaat levy-yhtiöt rikastuvat entisestään ja bändin jäsenet ovat köyhiä ainakin ensimmäiset vuodet? ?
Talkootyötäkö niiden pitäisi tehdä ? Duunaapa levy kasaan, markkinoi se ja tee vieläpä riskirahoituksella. Jos meinaan rahkeet riittävät. Siinä sitä selitystä kakun jaolle.
kivi
29.09.2003 21:53:23
Niin, joo, unohtui mainita, että vain about joka kuudes levy tuo edes omansa takaisin, about joka 30. tuo voittoa. Jolla pitää maksaa kaikki ne muut, jos mielii olla levy-yhtiönä ensi viikollakin.
 
Suurimmat filantroopit ovat aina konkurssissa.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
salmivaara
01.10.2003 11:44:25
 
 
Niin, joo, unohtui mainita, että vain about joka kuudes levy tuo edes omansa takaisin, about joka 30. tuo voittoa. Jolla pitää maksaa kaikki ne muut, jos mielii olla levy-yhtiönä ensi viikollakin.
 
Eikö se mennyt niin että joka 10. levy myy siihen malliin että saadaan ne muut yhdeksänkin tehtyä?
Against the grain, thats where Ill stay, swimming upstream, I maintain against the grain
kivi
01.10.2003 12:49:40
Eikö se mennyt niin että joka 10. levy myy siihen malliin että saadaan ne muut yhdeksänkin tehtyä?
 
Riippuu laskutavasta, mutta joo - toi on ihan yhtä oikea kaava varsinkin pienemmille yhtiöille, mikäli pidetään kulut minimissä eikä satsata väkisin mihinkään.
 
Sitten kun promoon kuuluu ne puolen sivun pakkomainokset ja videon teko, ollaan tuossa mun kaavassani.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)