Yleistä keskustelua musiikista ›

Kiinnostaisi kuulla muiden mielipiteitä ja kenties käynnistää keskustelukin asiasta?
 
Minulle merkitsee jopa pelkästään nimellisesti se että kappaleet ovat bändin itse tekemiä, eli joku tusinalaulaja biisintekijöinen ja stailaajineen ei saa propseja meitsiltä.
 
Toinen on imago: Jos se on kertakaikkisen naurettava ja teennäinen niin yök! Eriasia on tietenkin nämä kasarihevin ihmeet jotka eivät taida aina ottaa edes itseäänkään kovin vakavasti.
 
Kolmas on tietenkin musiikki: Hyvät biisit ja hyvät lyriikat saattavat pistää tosissaan kelaamaan asioita, toisinaan ne ovat vain viihdettä mutta hyvää sellaista. Eniten kuitenkin annan plussaa veteraaneille(Deep Purple, Led Zeppelin, Black Sabbath,..jne..).
 
Viimeisenä muttei vähäisenä: Keikallahan sen huomaa lopuksi kuka osaa viihdyttää ja hallitsee touhun kuten ammattilaismuusikon kuuluukin.
 
Noniin, pistin nyt muutaman oman mielipiteen mutta kertokaas omianne.

Bändin/artistin pitää olla olemassa.

Hyvä musiikki. Kaikki muu on toisarvoista.

Viimeisenä muttei vähäisenä: Keikallahan sen huomaa lopuksi kuka osaa viihdyttää ja hallitsee touhun kuten ammattilaismuusikon kuuluukin.
 
Siis tavoitteena on yleisön viihtyvyys. Kuulostaa kovin kärkevältä tuo "kuka osaa viihdyttää". Sehän kun on tietenkin aivan sama vaikka artisti/yhtye seisoo kuin heinähalko perseessä koko keikan ajan jos vain yleisö viihtyy. Jokaisella tietysti oma tapansa viihdyttää.
 
Keikkaesiintymisessä voisi olla jännää jos jokin rauhallista musiikkia soittava yhtye riehuisi kuin pahin punk ja jokin nu-metal yhtye soittaisi kappaleensa täysin tyynenä katseet lasittuneina...tai no ehkä ei.

Musiikin pitää olla hyvää, ja muutenkin pitää olla asiameininki. Tietty linja pitää hommassa myös olla, eli jos lähtee hyppimään joka hemmetin trendin perässä, niin ei tipu meikäpojalta sympatiaa. Sitä en tarkoita, ettei musiikissa saa tapahtua uudistumista. Aika vähän on sellaisia bändejä, joita voi tosissaan arvostaa. Leevi and the Leavings on/oli kyllä esimerkki bändistä, jota mä arvostan. Myös Johnny Winter ansaitsee todellista respectiä. Äijä teki kovan comebackin aikanaan kaikkien sekoilujen jälkeen ja esiintyy ja tekee musiikkia edelleen, vaikka kunto on huono. Vaikkapa Johnny Cash ansaitsee (tai ansaitsi) arvostusta samasta ja muistakin syistä. Tottakai vaikka Hurriganes on ollut niin tärkeä tekijä Suomen rock-elämässä, että hattua pitää nostaa. Ja kyllä Hanoi Rocksinkin jäbät ansaitsevat arvostusta pioneerityöstä. Tossahan noita respektitekijöitä tuli vähän rivienkin välissä. Tommonen itseensä uskominen on varmaan kanssa yks tekijä, joka merkkaa mulle aika paljon, samaten tiettyä hulluutta on oltava. Eihän kiltistä naapurin nöösistä kukaan diggaa. Esimerkkinä hulluudesta vaikkapa Lemmy. Mutta loppujen lopuksi kaikki palaa aina tuohon ekaan teesiin: En mä arvostais noista ketään vitun vertaa, jos en tykkäisi siitä musasta mitä ne on tehneet.

Hyvä aihe!
 
Mulla homma on monenkin tekijän summa...
 
Toisaalta perinteiden kunnioittaminen. Tässä pelataan pitkän linjan bändien kanssa; Lynyrd Skynyrd vaikka. Periaatteessa saman asian toistamista, mutta tehdään kerta toisensa jälkeen erinomaisesti.
 
Jonkin uuden elementin tuominen mukaan kuvioihin; U2 aikoinaan toi mukanaan uuden oman soundin. Pikku hiljaa siirtynyt tuohon edelliseen kastiin.
 
Rehellisyys - ollaan sitä mitä ollaan (eikä pelkkiä meikkipellejä)... tottakai showta saa olla, mutta joku roti:).
Tässä kohtaa mieleen tulee vaikka Led Zeppelin, ukot vanhentuivat ja tekivät sen tyylikkästi.
 
Tietty energia ja vimma voi olla hyvästä; Hellacopters hyvä esimerkki. Melko yksinkertaiset palikat, mutta homma toimii.
 
Erikoisen lahjakkaat yksilöt; Thin Lizzy ja Phil Lynott... ah mikä ääni.
 
Mielikuvituksellisuus; King Crimson ja monet muut progebändit...
 
Tämmösiä mulle tuli mieleen...

Musa ratkaisee mun mielestä aika paljon. Ja kuten Bonham jo sanoi, rehellisyys. Eli ollaan sitä mitä ollaan, eikä aleta trendien takia meikkaamaan ja tekemään pelleä itsestään. Mulla ei todellakaan ole mitään meikkejä eikä muita sellaisia vastaan, jos joku meikkaa ja pukee värikkäät kledjut omasta tahdostaan ja tekee sen rehellisesti tyylillä niin se on siistiä.
 
Hyvä aihe, vaikea vastata tyhjentävästi.

Aika mielenkiintoinen aloitusviesti, itse kun koen kaikki nuo listatut asiat itsestäänselvyytenä, ja siitä on vielä harvinaisen pitkä matka arvostukseen.

Erikoisen lahjakkaat yksilöt; Thin Lizzy ja Phil Lynott... ah mikä ääni.
 

 
Arvostan suuresti Bonhamia tuon lauseen vuoksi!

- Musiikin pitää olla aitoa; itse tehtyä ja soitettua.
 
- Haastatteluista. Allekirjoittanut ei ainakaan jaa pisteitä siitä hyvästä kun jonkun bändin jäsenen vastatessa haastattelijan kysymyksiin, on IHAN PAKKO lyödä joka toiseksi sanaksi sanakirjasta kalastettu sivistyssana, heittää homma ihan taiteeksi ja loppujen lopuksi koko haastattelu on pelkästään omahyväistä "minä olen älykkö" -suitsutusta. Ei iske muhun. Sama pätee sanoituksiin.
 
- Edelliseen. Ei hoeta kaljuuntuvana kolmikymppisenä lippis takaraivolla: "Meidän sukupolvelle ei vittuilla", ja samalla lökäpöksyiset teinit hurraa "Yeah, meille ei vittuilla! Yeah!!" (Limp Bizkit)
 
- Esiintyessä näytetään ketkä on pomoja, eikä nyhrätä tukka silmillä jossain esiripun takana. (esim. Motörhead, Peer Günt, Popeda, Tehosekoitin,jne. OVAT pomoja esiintyessään)
 
- Näytetään hyvältä, eikä Maj Karman Kuvilen rumpalilta
 
- Ei ruveta sotkemaan omaan musiikkiin liikaa konebiittiä, vaikka olisikin oltu bisneksessä yli kymmenen vuotta. Ei myöskään käännetä omaa kelkkaa rock-puolelta hiphop_hevonen_on_pop -tyyleille.
 
- Naama ei löydy joka seiskan kannesta tai muiden juorulehtien palstoilta
 
EDIT: korjailua

Oman kokonaisvaltaisen näkemyksen tinkimätön toteuttaminen.
Luovuus, musiikin kentän laajentaminen, uuden etsiminen ja löytäminen.
Suunnannäyttäminen, ei perässäseuraaminen.
 
Poikkeuksellisesti minä arvostan myös monia sellaisia artisteja, joita en itse välttämättä mainittavasti kuuntele.

Hyvä kokonaisuus, hyvät sovituksetm ei mulle oo mitään vliä, jos on cover mutta kun se on tehty hyvin niin pitää parempana kuin alkuperäistä,
 
Ja, että bändi on bändi eikä bändi ja solisti...

MusiikkI; jos tunnen, että se on rehellistä. Nämä ovat henkimaailman juttuja, mutta uskon, että hyvä muusikko toimii vain kanavana jollekin. Hän pystyy välittämään jotain oleellista tästä olevaisesta. Minun ei tarvitse, edes pitää musiikista, mutta silti sen tuntee. Tietysti, jos tulee vielä tippa silmään niin silloinhan asia on ihan varma. Eli lavashowlla ei ole mitään merkitystä. Ilman rehellisyyttä musiikissa, voivat mennä voimistelemaan muualle.

- Yleensäkin se, että musiikki tulee omasta sydämestä. Mieluummin musiikki saisi kuvastaa tekijänsä omia tunteita, kollektiiviset tunteet ovat tylsiä (sellaiset joihin jokainen voi samastua, kuten ooh baby I love you so much -tyyliset poppijutut.. eikä esittäjä laula näitä sydämestään).
 
- Hyvässä musiikissa on myös jotain omaa, eikä sitä ole pyritty tekemään jotain trendiä varten ja pelkästään rahaa tahkotakseen.
 
- Hyvässä musiikissa on vaan sitä jotakin, mitä ei välttämättä voi käsittää aivan suoraan. Hyvä musiikki ilmaisee jotain, jollain tavalla. Hirtän itseni, jos Britney Spears on todellakin ainut tämän sukupolven äänitorvi... maailma tosiaan menee aina vain pinnallisemmaksi.

Se, että nautin artistin/bändin musiikista. Ei siinä sen kummempaa. Muusikot henkilöinä tai uskottavina rock-ikoneina eivät kiinnosta minua pätkääkään, vaan nimenomaan se musiikki.

Ilman muuta musiikki vaikuttaa siihen, mihin bändeihin kiinnittää huomiota, mutta arvostusta on pakko antaa kaikille, jotka tekevät puhtaista lähtökohdista omaa juttuaan. Olkoon kyseessä vaikka kansanlauluryhmä, annan porukalle arvostuksen, mikäli heidän jutuissaan on näkemystä, ja uskoa siihen, mitä ollaan tekemässä.

Oman kokonaisvaltaisen näkemyksen tinkimätön toteuttaminen.
Luovuus, musiikin kentän laajentaminen, uuden etsiminen ja löytäminen.
Suunnannäyttäminen, ei perässäseuraaminen.
 
Poikkeuksellisesti minä arvostan myös monia sellaisia artisteja, joita en itse välttämättä mainittavasti kuuntele.
 
Olisin voinut myös Tupunaa lainata tähän, mutta kyllä, olette molemmat oikeassa.
 
Suomalaisen esimerkin voisin mainita: Absoluuttinen nollapiste.

Innovatiivisuus, kaavoihin kangisumattomuus, perinteiden häpäisy, vilpittömyys omaa hommaansa kohtaan, rehti ja oikeamielinen asenne ei pelkästään kuulijoitaan, vaan myös maailmaa itseään kohtaan, josta parhaimpana esimerkkinä tulee mielee RHCP, jonka musiikista en välitä, mutta artistit itse ansaitsevat hatunnoston. Samoin Beastie boys.

Kyllä mä sanoisin, että lavashow ja -soundi. Myös sovitukset ja suoraviivaisuus on kovasana meikäläiselle.

Sellaset bändit saa minun hartaasti toivotun arvostuksen, jotka tekee sen oman juttunsa hyvin.
Ei välttämättä tarvitse olla uuden soundin tai tyylilajn pioneeri, mutta se musa mitä tekee, kuulostaa aina hyvältä eikä vanhan kertaukselta.
 
EDIT: Tuli mieleen vielä... Tiettyä asennetta täytyy löytyä. Sellaista, että tiedetään mitä ollaan ja haistatetaan kaikille paskat, jotka ei siitä pidä. Ja tinkimättömyys omasta linjasta. Musiikilliset kokeilut eivät merkitse oman linjan menettämistä.