Yleistä keskustelua musiikista ›

Tuli mieleeni tällainen asia, kun monissa keskusteluissa on mainittu The Darkness "ei tosissaan otettavana bändinä". En itse ole Darknessin fani joten en ole vihoissani tai mitään, mutta minusta tuollainen ajattelu on aika ihmeellistä.
 
Mikä tekee bändistä vakavasti otettavan, uskottavan? Onko musiikki, jonka tarkoitus on välittää hyviä fiiliksiä ja rentoa meininkiä jotenkin "vähemmän musiikkia" kuin ahdistuksesta kumpuava? Tänä päivänä tuntuu usein siltä, että ainoa hyväksyttävä motiivi tehdä musiikkia on juuri ahdistuksen purkaminen ja epäkohtien esiintuominen. Miksei sitä saa olla iloinen ja silti olla samalla myös tosissaan otettava? Samalla tavallahan esim. Darknesskin on musiikkia kuin kaikki muukin.
 
Itseäni oikeastaan nykyään ärsyttää se ajatus, että muusikon täytyy olla kärsivä sielu saadakseen muiden hyväksynnän. Tämä nimittäin näkyy varsinkin aloittelevien biisintekijöiden keskuudessa, ja se on aika koomista kun 14-vuotias tyyppi purkaa syvimpiä tunteitaan musiikkiin vain siksi, että se on ainoa oikea tapa tehdä musiikkia. Ahdistuksesta on tullut välttämätöntä.
 
Vai onko se näin?

Mun mielestä Darkness on kyllä uskottava ja aito artisti. Jos vertaa kaikenmaailman Popstars Idoleihin. Uskottava artisti tekee itsensä näköistä musaa itse, eikä pompi toisen narujen vetojen mukaan. Darkness on kaikessa friikkeydessään oma itsensä.

No juuri se helevetin ahistus ja siitä mussuttaminen ovat nimenomaan niitä tekijöitä, jotka saavat meitsin automaattisesti pitämään bändiä/artistia epäuskottavana. Ollaan niin vitun synkkiä, että musta aukkokin on sen rinnalla silkkaa ilotulitusta. Samaten nämä "arkielämän sankarit" jotka nyt ovat kovassa huudossa ovat niin falskeja että yököttää. Ei vakuuta, ei.
 
Mutta koska tässä threadissa ei ollut varmaankaan tarkoitus ruveta morkkaamaan nimeltä mainiten epäuskottavaksi kokemiaan artisteja (vaikka sellaiseksi tämä tulee kyllä jossain vaiheessa menemään) niin eipä tehdä niin... On aika vaikea sanoa, mistä se uskottavuus syntyy. Jos kyseisestä esiintyjästä herää muuten positiivinen mielikuva, niin se auttaa varmaankin jo aika pitkälle. Ja sitä uskottavuuttakin on montaa lajia. On rock-uskottavuutta josta on puhuttu paljon, ja sitten on sitä muunlaista, kantaaottavuutta ja muuta. Kantaakin voi ottaa monella tavalla. Uhoaminen voi olla jonkun mielestä naurettavaa, mutta henkilökohtaisesti diggaan kyllä enemmän vaikkapa jonkun Exploitedin tyylistä antaa panoksensa keskusteluun maailmanparannuksesta kuin vaikkapa John Lennonin.
 
Kaikesta huolimatta täytyy sanoa, että tietty uskottavuus on ihan olennainen ehto sille, että mä yleensä jaksan kuunnella jonkun tekemää musiikkia. Ajatellaan nyt esimerkiksi jotain Baddingia, joka tulkitsi aivan tosissaan ja hienosti todella naurettaviakin tekstejä. Kyllä se välittyy, jos bändi tai artisti uskoo tekemisiinsä. Sellaista meininkiä on hyvä diggailla.

Tänään tuli MTV:ltä Darknessin joululauluvideo. Sehän oli juur kovaa kamaa. Hyvä bändihän se on, en ota sen enenpää asiaan kantaa.

Robert Fripp on uskottava muusikko.
 
(turhaa, oli pakko)

Tuli mieleeni tällainen asia, kun monissa keskusteluissa on mainittu The Darkness "ei tosissaan otettavana bändinä". En itse ole Darknessin fani joten en ole vihoissani tai mitään, mutta minusta tuollainen ajattelu on aika ihmeellistä.
 
Mikä tekee bändistä vakavasti otettavan, uskottavan? Onko musiikki, jonka tarkoitus on välittää hyviä fiiliksiä ja rentoa meininkiä jotenkin "vähemmän musiikkia" kuin ahdistuksesta kumpuava? Tänä päivänä tuntuu usein siltä, että ainoa hyväksyttävä motiivi tehdä musiikkia on juuri ahdistuksen purkaminen ja epäkohtien esiintuominen. Miksei sitä saa olla iloinen ja silti olla samalla myös tosissaan otettava? Samalla tavallahan esim. Darknesskin on musiikkia kuin kaikki muukin.
 
Itseäni oikeastaan nykyään ärsyttää se ajatus, että muusikon täytyy olla kärsivä sielu saadakseen muiden hyväksynnän. Tämä nimittäin näkyy varsinkin aloittelevien biisintekijöiden keskuudessa, ja se on aika koomista kun 14-vuotias tyyppi purkaa syvimpiä tunteitaan musiikkiin vain siksi, että se on ainoa oikea tapa tehdä musiikkia. Ahdistuksesta on tullut välttämätöntä.
 
Vai onko se näin?
 
Mun mielestäni bändi, joka tekee itse biisinsä ja soittaa myös ne itse eikä seuraa trendejä on uskottava. Kyllä Darkness mun mielestäni on uskottava bändi, vaikka ei niin vakavaa musiikkia teekään. Ja jos mennään toiseen ääripäähän, sieltä löytyy Enrique Iglesias;hän tekee itse musiikkinsa, mutta trendikäs look tekee hänestä kovin epäuskottavan.

Mielestäni artisti on uskottava silloin kun hän ei yritä esittää enempää kuin mitä on. Ismo Alanko on rockuskottava, Jore Marjaranta taasen ei. Mike Monroe on rockuskottava, Jonne Aaron taas ei.

Raimssi on todella uskottava.

Jonne Aaron taas ei.
 
Kaksi keikkaa sattumalta nähneenä väitän toisin.

Kaksi keikkaa sattumalta nähneenä väitän toisin.
 
Ärsyttävää kun oma inhokki saa kehuja.

On ainakin kaksi vaihtoehtoa. Se että mä olen ihan ulkona..tai Jukka Orma.

Munmielestä itsensä esiintuominen jatkuvasti sen musiikin sijaan, eli imagolla huoraaminen vie uskottavuutta. Mutta sillähän sitä paskaa saadaan ilmeisesti myytyä, vai pystyykö joku muuten selittämään miksi britney, pikku-g, backstreet boys jne ovat myyneet yhtään levyä?
 
Let the art do the talking. Björk on uskottava.

... pikku-g...
 
Kuulin tuossa juuri eilettäin kaverin levyn plus pari uutta biisiä. Sehän edusti täsmälleen niitä arvoja, mistä -80-luvun alun hiphop-artistit puhuivat: hyvät ihmiset liittykää yhteen...uskokaa itseenne, jos 16-vuotia räppäri on saanut näin paljon, kannattaa yrittää...kiitos kaikille, jotka uskovat ja tukevat. Eli sitä aitoa ja alkuperäistä "unite" -touhua.
 
Muodollisesti homma varmaan kehittyy. Eka levy nääs ja ikää vähän.
 
Sen sijaan esim. tää Eminem, mitä täällä skloddit pitää uskottavana, sehän on vain teollisuuden tekemän analyysin tulos: okei, vähän naisvihaa, vähän sitä ja vähän tätä. Jos Tupac tekee tota, vähän siistitään ja me kans.
 
Siinä ei ole Pikku-G:hen verrattuna mitään aitoa. Sama koskee rock-puolella esimerkiksi Kissiä. Sekin on vain näköispainos siitä, millä elementeillä rockin kaltaista musaa kuvitellaan myyvän.
 
Näissä Eminemin ja Kissin tapauksissa jopa onnistuttiin. Myös Pikku-G on puskaradion kautta myynyt mukavasti, mikä on hyvä juttu ja osoittaa, että myös aito asia voi myydä. Mikä nyt on itsestään selvää ennestäänkin.
 
Pointti on se, että aitous tulee sisällöstä, ei muodosta. Näköisrock on ihan sitä samaa kuin kaikki nää ressuredfordit ja britneyspearsitkin.
 
Se on sitten toinen asia, miten paljon rockŽn rollissa sisältö ja muoto kietoutuvat yhteen.
 
PS. pitää heti lisätä, että saahan sitä Kissiä tai whatever digata ja "vihata" Pikku-G:tä tai jotain muuta, mutta ei sillä aitouden kanssa ole mitään tekemistä.

Siinä ei ole Pikku-G:hen verrattuna mitään aitoa.
 
Mikä on kenenkin mielestä aitoa tai uskottavaa, mikä ei.

Agents is... Real

Juu. Mä en kyllä ymmärrä tämän threadin aloittajaa...
 
kyllähän The Darkness on aina esitetty uskottavana ja aitona, autenttisena bändinä. Myös rockjournalistisissa julkaisussa Briteistä Suomeen... mistä ihmeestä oot saanu päähäs, ettei muka pidettäis uskottavana?

On ainakin kaksi vaihtoehtoa. Se että mä olen ihan ulkona..tai Jukka Orma.
 
Susta en tiedä, mutta Orma on ainakin aika helvetin uskottava.
 
EDIT:
 
Kyllähän asia on niin, että tässäkin mielipiteet jyllää.
Sanon edelleen että jos biisi on hyvä, mulle on aivan sama veivasiko sen TikTak, Anal Cunt vai Tool. Hyvä se on silti. Ja uskottava.

Juu. Mä en kyllä ymmärrä tämän threadin aloittajaa...
 
kyllähän The Darkness on aina esitetty uskottavana ja aitona, autenttisena bändinä. Myös rockjournalistisissa julkaisussa Briteistä Suomeen... mistä ihmeestä oot saanu päähäs, ettei muka pidettäis uskottavana?
 
Huomasitko, että kirjoitin "kun monissa keskusteluissa on mainittu". Eli siis täällä muusikoiden.netin palstalla olen useaa otteeseen törmännyt kommentteihin, että Darkness on parodiabändi ja vitsi. Siitä siis puhuin.
 
Itse en jaksa miettiä sitä, onko jokin bändi parodiaa, uskottavaa tai mitään muutakaan. Musiikki musiikkina, muusta viis.

Luulenpa että todella "uskottava" artisti tekee hyvää musiikkia ja on joko:
 
1) kärsivä (Kurt Cobain, Ian Curtis)
2) mystinen (Kraftwerk)
3) seksuaalinen (Bolan, Prince, hmm, silloin joskus)
4) jotenkin todella jännittävän kuuloinen ja uutta luova (hmm, Beck)
 
Yleistystä, mutta vähän noin se menee...

Enrique Iglesias;hän tekee itse musiikkinsa, mutta trendikäs look tekee hänestä kovin epäuskottavan.
 
Enrique on uskottava.
 
Dave Lindholm on uskottava artisti.