Yleistä keskustelua musiikista ›

Suositelkaa.

Mun mielestä aika moni bändi on anaalista!
 
Edit: Sori luin väärin... =)

Fiddu semmosta varmaan olekaan. En tiijä, mene kuuntelemaan lintujen laulua metsään. Siinä on atonaalista mutta hyvänkuulosta musaa.

Suositelkaa.
 
Aulis Sallinen.

Shub-Niggurath. Ranskalaista hämyilyä, ei se meksikolainen death metal -porukka. Pelottavaa musiikkia, hyvällä tavalla hyvin painostava ja ahdistava kuuntelukokemus.

atonaalista musiikkia? No kuuntelepa heti vaikka 12-säveljärjestelmän luonutta Arnold Schönbergiä. On niin helvetin kaunista että ahdistaa. Varsinkin Pierrot Lunaire, kaunista sopraanomusiikkia (not). No, ehkäpä funktio ei olekaan siinä että musiikki on kaunista vaan siinä, että se on omalle ajalleen edistyksellistä. Anton Webern ja Alban Berg ovat myös luoneet teoksensa 12-säveljärjestelmän mukaan. Myös sarjallisuuden puolelta (eli 12-säveljärjestelmää sovellettu myös rytmiin ja muihin elementteihin) löytyy aika ihanuuksia.
 
Eipäs tule atonaalista musiikkia muuta edes mieleen. Kyllähän Wigwamin Pedagoguessakin koko ajan tietää, missä on toonika- ja dominanttitehot, vaikka saattaisikin tuntua aika sekavalta toisinaan.

Kiitokset vinkeistä. Varsinkin tuo Nahkiksen bändi tuntui kiinnostavalta. Kannattanee ensin tutustua vaikka netin kautta ennenkuin tilaa levyjä?

Varsinkin tuo Nahkiksen bändi tuntui kiinnostavalta. Kannattanee ensin tutustua vaikka netin kautta ennenkuin tilaa levyjä?
 
Kyllähän se mielenterveyden kannalta saattaa fiksumpaa olla...

Jos ei ole klasaria kovin paljon kuunnellut niin helppo lähestymistapa lienee konemusiikki sitten. Joku Tangerine Dreamin vanha levy kelvannee esimerkkitapaukseksi.

atonaalista musiikkia? No kuuntelepa heti vaikka 12-säveljärjestelmän luonutta Arnold Schönbergiä. On niin helvetin kaunista että ahdistaa. Varsinkin Pierrot Lunaire, kaunista sopraanomusiikkia (not).
 
Vaatii vain vähän harjaantumista ja kyllä siitä oppii sitten pitämään. Minäkin opin ymmärtämään, kun tarpeeksi kauan yritin. Ja itseasiassa pidän Pierrot Lunairea melko hienona teoksena.
 
Minun mielestäni kannattaa lähteä liikkeelle niistä säveltäjistä, jotka sen loivatkin, eli Schönberg, Berg ja Webern.

Kyllähän se mielenterveyden kannalta saattaa fiksumpaa olla...
 
Hitto tämähän alkaa kuulostaa jo lupaavalta! Pakko etsiä kyseistä bändiä jostain.

Hitto tämähän alkaa kuulostaa jo lupaavalta! Pakko etsiä kyseistä bändiä jostain.
 
http://www.progreviews.com/reviews/display.php?rev=sn-lmvv
 
Tuossa pari mielestäni hyvin osuvaa kuvausta levystä Les morts vont vite (joka on ainoa yhtyeeltä kuulemani). Odotettavissa siis pianon/urkujen/harmonin, pasuunan, rumpujen, äärimmäisen tuhdin säröbasson, sähkökitaran ja viiltävän naislaulun yhteishyökkäys. Niin rumaa että se on valtavan kaunista.

Jos nyt olen termin "atonaalinen" oikein käsittänyt, kannattaa lotkauttaa korvaa myöskin sellaiseen suuntaan kuin Fred Frith: Guitar Solos. Levyä voisi kuvata vaikkapa sanalla veikeä: yksi mies, yksi kitara (poikkeuksena päätöskappaleessa kaksi yhtä aikaa:) ja häiriintynyt käsitys musiikista. Niinkuin RadioMafian Progeyössä joskus asia mainiosti ilmaistiin, tätä kuunnellessa naama on koko ajan virneessä, kun ei voi kuin ihmetellä, miten kitarasta voi lähteä sellaisia ääniä.

John Cagella nyt on kaikenlaista.
Onhan sitten noisekin tietty olemassa.
Sitten vielä nämä lukuisat avant-gardistit.

Jos nyt olen termin "atonaalinen" oikein käsittänyt,
 
Tuota kitaristia en ole kuullut, mutta atonaalinen:
 
Ei tonaalinen. Siis harmonia ei ole sidottu duuri-, mollitonaliteettiin tai moodeihin, vaan oktaavin kahdentoista sävelen tasavertaiseen tai vapaaseen käyttöön.
 
Esimerkiksi Schönberg arpoi oktaavin sisältä nämä 12 säveltä johonkin järjestykseen, kuitenkin niin, että sama sävel ei esiinny kahta kertaa, ennenkuin kaikki muut sävelet ovat esiintyneet. Harmoniset rakenteet voidaan tehdä vaikkapa inversiolla(rivin peilikuva), retroversiolla(lopusta alkuun) tai molemmilla. Muitakin tapoja harmonian tuottamiseen on. Tätä tekniikkaa kutsutaan sarjallisuudeksi(dodekafonia) ja on jopa tiukempisääntöistä, kuin tonaalinen musiikki.
 
Ei sarjallistakin sitten on, mutta melkoinen nakki se olisi selitettäväksi.
 
Yksi hauska piirre atonaalisessa musiikissa on monesti asenne, että ei tehdä tonaalista musiikkia ja sen kyllä sitten kuulee, kun terssejä, kvinttejä, ja muita konsonansseja vältellään henkeen ja vereen.

Jos nyt olen termin "atonaalinen" oikein käsittänyt, kannattaa lotkauttaa korvaa myöskin sellaiseen suuntaan kuin Fred Frith: Guitar Solos.
 
Kannattaa tsekata myös Henry Cow, yhtye jossa Frith 60-70 -luvuilla vaikutti. Canterbury-tyylistä jazzrockia (tai RIO:ta -- Rock In Opposition, kuten yhtye itse asian ilmaisi) ja melkoisen atonaalista ja sekavaa sellaista. Ja tämäntyylisiä edustajiahan löytyy: 5uu's, U Totem, Thinking Plague, Frithin myöhempi yhtye Art Bears ja ties mitä muita.

Comus: First Utterance
 
Se on siinä.

Comus: First Utterance
 
Se on siinä.
 
Loistava levy, muttei mitenkään atonaalista musiikkia.

Anaalinen musiikki on perseestä!