Aihe: Vielä kerran, Idols
1
pitkätukka
24.01.2004 20:56:05
"Olen päättänyt kertoa tiettyjä tapahtumia idols finaaleista ja siitä kuinka suomen kansaa huijattiin äänestyksissä. En voi kertoa kaikkea kovin tarkasti koska voin jo tämänkin tekstin takia tulla tunnistetuksi ja saada potkut tai kenties haasteen oikeuteen. Työskentelin Idols finaalien ajan taustaryhmässä jonka vastuulla oli melkein kaikki tekninen toteutus.
 
Viimeinen Idols finaali oli HUIJAUSTA!
 
Viimeisen Idols finaalin tulosta manipuloitiin välillisesti ja en epäile hetkeäkään etteikö ollut olemassa myös suunnitelmaa suorasta tulosten manipuloinnista jos sitä olisi tarvittu.
 
Koko Idols ohjelman tarkoitus alunperin oli hankkia uusi NUORI tähti Suomen ja pohjoismaiden markkinoille. Tämä tarkoittaa siis levy-markkinoita, musiikkivideoita sekä radiosoittoa NUORTEN kanavilla kuten NRJ. On sanomattakin selvää että rokki/iskelmä puolelle lokeroituva Jani Wickholm ei tulisi menestymään edellä mainitussa segmentissä. Näin ollen oli tuottajien ja levy-yhtiön (BMG) kannalta erittäin valitettavaa että iskelmää rakastava vanhempi väki kiinnostui myös Idols-ohjelmasta ja loppukilpailuissa jatkuvasti äänesti hieman vanhempaa ja suomeksi laulavaa Jania. Valitettavasti tämä kohderyhmä oli vain täysin väärä levy-yhtiön näkökulmasta katsottuna ja koska he olivat lupautuneet sijoittamaan suuria summia rahaa voittajan markkinointiin oli levy-yhtiö vaarassa saada niskaansa huomattavia taloudellisia tappioita uuden nuoriso-idolin sijaan. Tämän tajutessaan on ilmeisesti tehty salaisessa kokouksessa levy-yhtiön ja tuotanto-yhtiön kesken sopimus että joko Antti Tuiskun tai Hanna Pakarisen on voitettava koska ainostaan heillä on mahdollisuuksia menestyä nuorille tarkoiteuilla markkinoilla kuten esim MTV (music television). Nyt asiaa hieman jälkikäteen tutkittuamme olemme huomanneet että todennäköisesti tuomareita painostettiin vaikuttamaan asiaan levy-yhtiön etujen mukaisesti. Tämä näkyi niin että Jani ei saanut yleensä yhtä hyviä arvosteluja kuin kilpakumppaninsa ja jos hänen esiintymisestään ei löytynyt vakuuttavaa moittimista niin puututtiin mm. ulkonäöllisiin seikkoihin kuten esim legendaarinen "käsi taskussa". Kertaakaan ei myöskään Janille sanottu hänen jo olevan Idoli kuten kahdelle muulle loppufinalistille. Myös erittäin luotettavasta lähteestä (levy-yhtiöstä) on vihjattu että Antti Tuiskua olisi hänen tippumisensa jälkeen painostettu levytys-sopimuksen menettämisen uhalla "testamenttaamaan" äänensä Hanna Pakariselle vaikka heillä oli sopimus kilpailijoiden kesken olla kommentoimatta omia suosikkejaan. Viimeinen konkreettinen todiste ja seikka mikä sai minut ja monen muun taustaryhmän jäsenen epäilemään ja tutkimaan asiaa oli tapahtuma viimeisessä puhelin äänestyksessä jota olimme toteuttamassa ja valvomassa tekniikan osalta.
 
Nimittäin Hanna Pakarinen sai 15 minuutin sisällä yhteensä 200000 ääntä vain 5:stä eri liittymästä lähetettynä (tämä on mahdollista tietokoneohjelmaa apuna käyttäen). Se tekee 40000 viestiä per liittymä!
 
Jokainen näistä liittymistä oli salainen ja numerot olivat hyvin samankaltaisia. Suhteita käyttämällä olemme saaneet tietää että liittymät olivat avattu vain 3 päivää ennen viimeistä finaalia. Liittymien avaajan henkilöllisyyttä emme ole saaneet tietoomme mutta monien tutkimukset ymmärrettävistä syistä ovat kääntyneet levy-yhtiön sekä tuotanto-yhtiön suuntaan koska kenelläkään muulla taholla ei olisi ollut intressejä sijoittaa tälläistä summaa oman suosikkinsa tukemiseen paitsi levy-yhtiöllä joka olisi ollut vaarassa menettää tuon summaan kymmenkertaisena jos Jani Wickholm olisi voittanut sekä lisäksi yhteinen sopimus tuotanto-yhtiön kanssa takasi sen että osa noihin ääniin sijoitetuista varoista tulisi kiertotietä takaisin yhtiöön.
 
Itselläni ei ole pienintäkään epäilystä siitä etteikö levy-yhtiö olisi järjestänyt Hanna Pakarisen voiton heti sen jälkeen kun oli selvää että Antti Tuisku putoaa kisasta ja näin ollen viimeinen äänestys oli PETOS suomen kansaa kohtaan joka käytti omia rahojansa äänestääkseen suosikkiaan tietämättä että toisen kilpailijan voitto oli jo päätetty asia.
 
Onnea kuitenkin Hannalle joka oli omasta mielestäni kilpailun ehdottomasti paras esiintyjä ja olisi varmasti voittanut myös ilman tätä törkeää huijausta levy-yhtiön osalta."
 
Merimiesnaurua kolmannella.
Juugeli
24.01.2004 21:04:05
Vanha juttu.
Media ja Viihde-osastolla oli jo tästä topic ja samaisen henkilön tunnustus, että oli keskinyt koko paskan.
I don't give a damn if you don't like me, coz I don't like you, coz you're not like me (Jimmy Pop)
depe
24.01.2004 21:12:10
"To survive a war, you gotta become war" - John Rambo
pitkätukka
24.01.2004 21:19:00
"HUIJAUS Idols-finaalissa (osa II)
Kirjoittanut: Syväkurkku, 15.1.2004 klo 16.26

Aion kertoa teille tässä viestissäni jotain mikä saattaa järkyttää toisia sekä ihastuttaa ja vihastuttaa toisia.
Kirjoitukseni "HUIJAUS Idols-finaalissa"-otsikolla oli fiktiota.
En ole toiminut Idols-ohjelman tai finaalien järjestäjien taustajoukoissa. Minulla ei myöskään ole mitään tietoa mahdollisista vilpeistä ohjelman teossa.

Haluaisin valottaa hieman taustoja luomastani "legendasta" lukijoille.

Sain päähäni teorian huijauksesta lukiessani Ilta-Sanomia ja huomatessani jutun jossa Jani Wickholm lehden mukaan ihmetteli Antti Tuiskun päätöstä testamentata äänensä Hanna Pakariselle vastoin heidän (kilpailijoiden) väitettyä suullista sopimustaan. Mielestäni Idols-ohjelma oli hyvää viihdettä ja ajattelin että kyseinen villi salaliittoteoria voisi lisätä entisestään ilmiön viihdearvoa. Toki minulla oli myös itsekäs syy kirjoitukseeni ja siihen miksi valitsin juuri suomi24.fi-sivuston julkaisualustakseni ja tämä syy oli luoda "kaikkien provojen äiti" sekä samalla ennätyksellinen keskustelunavaus joka keräisi yli miljoona (1000000) lukukertaa ennen totuuden paljastamista. Mielestäni onnistuin ensimmäisessä kohdassa tyydyttävästi koska tarinani otti hieman kankean alun jälkeen tuulta allensa ja on nyt mainittu valtakunnallisissa medioissa kuten radiossa ja iltapäivälehdissä. Kuinka moni voi sanoa omasta internetin keskustelupalstalle kirjoittamastaan avauksesta samaa? Toisessa tavoitteessani tulen epäonnistumaan mutta en oman kirjoitukseni puutteiden takia vaan täysin odottamattoman takaiskun takia sillä en ollut tietoinen kyseisellä keskustelupalstalla olevasta maksimi viestien määrästä jonka kirjoitukseni saavutti kahdessa vuorokaudessa ja näin ollen päätin puhaltaa pelin poikki jo nyt.

Miksi olen niin varma että olisin päässyt ennätykselliseen miljoonaan lukukertaan?
Koska kukaan ei kyennyt kumoamaan väitteitäni vakuuttavasti sekä tarkoitukseni olisi ollut lisätä ns. vettä myllyyn jos keskustelu olisi osoittanut hiipumisen merkkejä. Voin toki käydä läpi joitain epäileviä vastauksia mihin olisin voinut tarjota mielestäni vakuuttavia vastineita. Ensimmäinen ryhmä joita olisin sohaissut kepillä olisi ollut nämä keskusteluun osallistuneet tekniikan "asiantuntijat". He väittävät kenties täysin perustellusti että on mahdotonta LÄHETTÄÄ viestejä mainitsemallani tahdilla mutta sivuuttavat kokonaan mitä teoksessani itseasiassa lukee. En nimittäin väittänyt että viestejä LÄHETETTIIN 200000 viidentoistaminuutin sisällä vaan että Hanna SAI nuo äänet edellä mainitussa ajassa. Näin ollen ollen tämä vasta-argumentti kirjoitustani vastaan ei ole pätevä koska viestit olisi voitu lähettää pidemmän ajan sisällä ja puskuroida vartavasten perustetun palvelimen muistiin josta ne olisivat sitten purkautuneet 44 viestiä per sekuntti vauhdilla. Olisin myös vedonnut siihen tosiasiaan että viimeistä äänestystä varten oli varauduttu suomessa ennen kokemattomilla toimilla operaattorien toimesta valtaviin tekstiviesti määriin ja arvelen että vain hyvin pieni kourallinen ihmisiä tietää mikä tällaisen massiivisen järjestelyn todellinen kapasiteetti on.
Tarinaani epäiltiin myös sillä perusteella että tuollaisen tekstiviesti määrän lähettäminen tosiaan olisi maksanut huomattavan summan rahaa. Tähän kuitenkin annoin omat vasta-argumenttini jo alkuperäisessä viestissäni jossa esitin että ko. yhtiöt menettäisivät oletetusti vielä enemmän rahaa heille epäsuotuisan valinnan tapahtuessa sekä muistutin että vaikka operaattorit haukkavat isoimman siivun kyseisistä rahoista niin osa kuitenkin olisi kiertänyt takaisin yhtiöille joten väitettyihin viesteihin kulutettu summa ei olisi loppujenlopuksi ollutkaan niin suuri.

Hilpeää mielialaa ovat myös saaneet aikaan palstan "lakimiehet" jotka ovat kärkkäästi olleet lätkäisemässä herjaus-syytettä päälleni. Kuulisin mielelläni näiltäkin "asiantuntijoilta" kuka on se HENKILÖ ketä olen herjannut tai loukannut henkilökohtaisesti? Toisaalta se on myös toiminut koko tarinan hyväksi pitämällä kurissa valheellisesti minun nimimerkilläni kirjoitetut viestit. Tämän viestin kirjoittaja on ainoa oikea "Syväkurkku" tosin ainoa joka sen voi todeta on suomi24.fi ylläpito koska vain he voivat nähdä että tämä viesti on lähetetty saman välityspalvelimen kautta kuin alkuperäinenkin.
Uskon että tänään Ilta-Sanomissa järkyttyneeltä kuullostanut tuotantoyhtiön toimitusjohtaja asiaa pohdittuaan tullee samaan lopputulokseen kuin minä itse eli siihen että tästä viestistä aiheutunut lievä kohu korkeintaan nostaa Idols-ohjelman sekä kolmen finalistin julkisuusarvoa ja näin ollen myös markkina-arvoa myös sellaisilla foorumeilla joita ei ehkä olisi tavanomaisilla keinoilla tavoitettu. Myös Suomi24.fi-sivustoa ylläpitävä Eniro Oy on minulle pullakahvit velkaa heidän palstansa tehokkaasta puffaamisesta. Kenties viikon kävijäennätys oli lähellä rikkoontua?
Täytyy kyllä myöntää että on ollut erittäin mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita. Osa ihmisistä on halunnut uskoa tarinaani kun taas tietty ryhmä ei olisi uskonut vaikka todisteita vastaavasta olisi oikeasti olemassa ja ne esitettäisiin heille. Suurinosa ihmisistä todennäköisesti ei ole oikeasti tiennyt uskoakko vai eikö ja on sitten esimerkiksi vähätellyt koko Idols-ilmiötä ja osa taas lähtenyt rohkeasti mukaan heittäen "lisää löylyä kiukaalle". Toivon ettei kukaan ole kuitenkaan pahoittanut liikaa mieltään vaan ymmärtävät koko jutun viihteellisen arvon. On tosin ollut erittäin huvittavaa lukea palstan "amatööri-provoilijoiden" kateellisia vähättelyjä kirjoitustaidoistani ja mielikuvituksestani sekä oletuksia että olisin kirjoittanut läpi yön "kynä sauhuten" satukirjat vierelläni. Voin rehellisesti kertoa että luettuani lehden ja saatuani idean juttuun mietin sitä päässäni noin 20 minuuttia muiden hommien ohella sekä koneelle päästyäni kirjoitin koko viestin yhteen putkeen noin viidessätoistaminuutissa. En muuten ole osallistunut keskusteluun muilla nimimerkeillä enkä kopioinut viestiäni muille palstoille kuten on epäilty.

Nyt "Syväkurkku" kiittää ja kumartaa sekä poistuu ilahduttamaan ja shokeeraamaan ihmisiä uusilla kujeilla. Kuka tietää Kenties se seuraava iso huhu minkä kuulet on jälleen minun kynästäni. Lähettäisin vielä lopuksi terveisiä NRJ:lle, radio Novalle, Ilta-Sanomille ja muille medioille leikkiin mukaan lähtemisestä. En tule vaatimaan tekinjänoikeuskorvauksia kirjoitukseni lainaamisesta liiketoimintanne hyödyntämisessä :) Hyvää vuotta 2004 kaikille viihteen ystäville.

P.S Tappouhkaukset voi lähettää osoitteeseen syvaekurkku@yahoo.co.uk ettei vaan tule poliisit ovelle, heh."
 
Pistetään nyt tämä toinenkin teksti kehiin.
nallekallio
24.01.2004 21:29:05
Vanha juttu.
Media ja Viihde-osastolla oli jo tästä topic ja samaisen henkilön tunnustus, että oli keskinyt koko paskan.

 
keskinyt.yleensä
SwanHeart
08.02.2004 22:41:58
Onko mitään väliä. Viihde on semmosta, paskaa. Kunnianhimohan se ihmisen pahe on. Niin,ihmisiä huijattiin. NO EI VÄLITETÄ.tai mie en ainakaan.
Jeesus Kristus tulee pelaamaan paskahousua.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)