Yleistä keskustelua musiikista ›

Suosikkibiisejä ja hyvän tuulen levyjä on kyselty, mutta pistetääs välillä toisinpäin. Eli mikä biisi välittää aivoosi negatiivista feng shuita tai ahistaa muuten vain? Onko tähän kenties joku konkreettinen syy?
 
Mua itseä ahistaa pirusti Leevi and the Leavingsin biisi Pölyä ja tuhkaa. Se soi automankassa kun rattijuoppo törmäsi täysillä meidän auton perään. Olin silloin kai 7-vuotias. Toinen vastaava, tai oikeastaan vielä pahempi, on Adamskin 90-luvun alun jonkinsorttinen diskohitti Killer. Sen musavideo tuli TV:stä samaan aikaan kun luin pirun pelottavaa kirjaa. Jotenkin mä yhdistän ne edelleen, enkä kestä kuulla sitä biisiä ollenkaan.

Joku karsea biisi joltain "hittilevyltä" jota kuuntelin pienempänä kun automme pyörähti pari kertaa ympäri ja suoraan ojaan. En ole onneksi sitä biisiä kuullut moneen vuoteen. Onhan niitä paskoja biisejä aika paljonkin mitä ei kestä kuunnella. Leevi and the leavingsillä oli joitain, en muista enää nimiä.

Näköjään tuo autolla töytäily aiheuttaa helposti huonoja assosiaatioita. Itselläni tuollainen nimenomainen kolarointibiisi on Ultra Bran Kaunis ja ylpee. Vieläkin menee kylmät väreet kun kuulee sen alkuriffin.

miä näin kaksvuotiaana telkkarista Nina Hagenin Zarah-biisin ja siitä jäi aikamoiset traumat.. edelleenki menee kylmät väreet selkäpiissä ku sitä vähäki matkaa kuulee.. jännä juttu tosin että ainut Hagenin kappale jota en vapaaehtosesti kuuntele

Yleensä noista hittitrancehumppadance-kokoelmista.

Kaikki suomalainen iskelmä ahdistaa hiivatisti, niin 2000- kuin 1950-luvun.
Se symbolisoi sellaista kalseaa tyhmyyttä, mauttomuutta ja ei-mihinkään-menoa.
Tosin Veikko Lavin "ota löysin rantein" on aika rento

Onhan noita kasaribiisejä, joista tulee kyllä niin helvettillinen.....

Peer Güntin Fuck The Jazz soi, kun sain tietää erään erittäin läheisen ihmisen kuolleen juuri. En tajunnut pysäyttää biisiä kun kelasin mielessäni äitipuoleni kuolemaa. Kuoleman olen jo hyväksynyt, mutta tuon biisin kuuleminen tuo mieleen sen hetkisen hirveän tuskan. En kertakaikkiaan pysty kuuntelemaan sitä.

Lynyrd Skynyrdin Freebird soi, kun kuulin kaverin kuolleen lääkeyliannostukseen. Siinä tilanteessa putosin aika täysin, enkä ole kyllä biisiäkään kuunnellu sen jälkeen. Nyt kyllä vois, hyvähän se on. Varsinkin se loppurevitys.

Ei nyt yksittäinen biisi, mutta kyllä jotkin biisit joissa on semmonen 4/4 jumputusbasso tekee kyllä heti oksetusreaktion ja mikäli biisi on muuten kuunneltava (Industrial) niin käsi kyllä hakeutuu samantien EQ:lle leikkaamaan matalimmat bassot pois.

Ei nyt yksittäinen biisi, mutta kyllä jotkin biisit joissa on semmonen 4/4 jumputusbasso tekee kyllä heti oksetusreaktion ja mikäli biisi on muuten kuunneltava (Industrial) niin käsi kyllä hakeutuu samantien EQ:lle leikkaamaan matalimmat bassot pois.
 
Ihanaa ku hifiä.

Eurovision tunnari on jotakin aivan kammottavaa mitä en oikein vieläkään pysty kuuntelemaan tai katselemaan ilman väristyksiä. Kammo em. tunnusta kohtaan on ollut tosi monta vuotta. Ihmettelin, miksi näin on, ja mutsi kertoi sitten että joskus tosi pienenä olin mummolla ja papalla hoidossa ja olin herännyt tuohon tunnusmusiikkiin ja säikähtänyt missä olin.
 
Lisäksi Leevin Teuvo ja Blackin Its a wonderful world (tjsp) aiheuttaa väristyksiä. Liittynee niihin hetkiin, kun pienenä ymmärtää että tässähän loppujen lopuksi onkin tosi rajallisesti aikaa.

Eric Clapton - Tears in Heaven.
 
Tuosta tulee liikaa mieleen oman elämäni suuret surukokemukset. Vaikkei se mihinkään tiettyyn hetkeen liitykään; tai yhdessä erityisessä muistotilaisuudessa ajattelin esittää tuon instrumentaalina, mutta valitsin tilalle viime hetkellä jotain muuta. Pelkäsin tosissani ettei olis pystynyt. Mä en vieläkään tajua miten Clapton pystyy.
 
Noin muuten pahaa vibaa ei mulle yleensä tule sellaisesta musasta, josta en pidä. Kaikenlaiset ihmisten manipulointiin tähtäävät kappaleet - kuten esim. poliittiset, uskonnolliset, fasistiset, saatananpalvonnalliset yms tekeleet - voisivat ehkä tuodakin niitä.

No kylä skinny puppy on mulle yleensä aika karmivaa kamaa.outoa sinänsä,koska downloadista diggaan..
CMXn sametinpehmeä on kans jäänyt vähän ahdistavaksi kipaleeksi jostain teiniangsti vuosilta....hrrrr....

No T.A.T.U.n Not Gonna Get Us aiheuttaa uskomattoman ikäviä kylmiä väreitä. Onneksi ei enää kuule juuri missään.
 
Kyyneleihin kirvoittaa Eino Leinon Kaikk' On Niin Hiljaa Mun Ympärilläin (lausuttuna tai laulettuna), sekä Ismo Alangon esittämä Karjalan Kunnailla. Johtuen henkilökohtaisista syistä.

Suoranaisia traumaattisiin muistoihin perustuvia musiikista aiheutuvia ahdistustiloja en koe, mutta tietyt levyt onnistuvat kyllä kultivoimaan sellaisen ilmapiirin että alkaa pahemman kerran hirvittää. Esim. Diamanda Galásin performanssi "Schrei X", jossa Galásin kirkuminen on ainoa käytetty instrumentti. Eristyneisyyden ja paniikin tunne välittyy karmivan hyvin. Toinen vastaava on Akercocken "Goat of Mendes", joka saatanallisuudessaan pieksee kaikki bläkkisyrittelijät. (Onko tämä hyvä asia on tietysti vähintäänkin kyseenalaista, mutta voimakas levy se kuitenkin on.)

Popeda- Kun mies unelmoi
 
Ne sanat on melkein kuin viime vuodelta elämässäni...

Leevi & the Leavings - Pimeä tie, hyvää matkaa

Kaikki eurodance-humppa ja Yön biisit tuo niin ahdistavan amis-fiiliksen, että oksettaa. Epämiellyttävyyttä to the maximum.

varpunen jouluaamuna, tykkään laulaa ja soitella sitä huilulla, mutta nousee aina pala kurkkuun ja tulee huono olo, oma pikkuveli kun meinasi kuolla muutama vuosi sitten joulun aikaan..
 
muuten erittäin pahat vibat saan edelleen aikakoneen nti. groove-kappaleesta. siinä kiteytyy kaikki tyhjäpäisyys ja pinnallisuus, jota teininä vihasin ja vastustin ankarasti...