Sen verran tietoa löytänyt lisää, että se on sijainnut omakotitalon alakerrassa, mikä Myllypuron alueen kyseessä ollessa rajaa kohteen aika tiukasti ja mukavasti, koska omakotitaloalue on Myllypurossa pieni. Pääosinhan se on kerrostalolähiö. En ole viitsinyt Salovaaralle soittaa, häneltähän se tieto nopeasti löytyisi.
Olen ajatellut alkaa kirjoitella blogisarjaa edesmenneistä, Suomen mittakaavassa kuuluisista studioista. Käyn paikalla kuvaamassa ja turisen vähän. Tiedot näistä paikoista vaikuttavat katoavan kuin pieru Saharaan, kun toiminta on loppunut.
Muutama päivä sitten löysin vanhan Karillo-studion pitkän Google Earth-session jälkeen, käytyäni ensin Hommanäsin kartanolla ihmettelemässä. Se on siinä lähellä.
Edesmennyt kuuluisa Master Recording-studio on joutunut kovan lanauksen kohteeksi Pitäjänmäellä. Sen eteen ja osittain päällekin on rakennettu kerrostaloalue.
Edesmenneen Microvox-studion kohdalle Lahden kaupunki pystytti juuri muistolaatan, jonka Remu Aaltonen paljasti:
https://yle.fi/uutiset/3-10244744 Oma mielipiteeni on, että moni muukin edesmennyt studio ansaitsisi saman.