Yleistä keskustelua musiikista ›

Kuuntelin syvästi nostalgiassa rypien luurit korvilla jotain 60-luvun levyä kun heräsin ihmettelemään tavallista iltaunisemman vaimon juuttumista telkkarin ääreen. Ensin ajattelin, että hää herkistelee kulttuuriohjelman parissa entistä päiväduuniaan haikaillen tai sitten on poloinen vajonnut koomaan enkä tietenkään hädissäni muista ambulanssien, poliisien ja palokuntien kontaktinumeroita yms.
 
Oli pakko tarkastaa tilanne ja juutuin itsekin ruudun ääreen. Kyseessä oli henkilökuva mm. H:gin kaupunginorkesterin kalustoon kuuluvasta oboistista, Aale Lindgrenistä. Äärettömän sympaattisen ja laajasydämisen oloinen muusikko, joka oli selvästi sinut niin romanitaustansa kuin lastenkodissa orpona eletyn lapsuutensakin kanssa, musiikista puhumattakaan.
 
Heräsi jopa pieni agressio, että vasta tässä iässä oivallan mm. sellaisen itsestäänselvyyden, että frakkipukuinen klassisen musiikin tekijä ja vaikkapa käpäsesti rutisevan putkivaffistimen kautta tuskaansa tulkitseva bluesharpisti on loppujen lopuksi veistetty hyvin pitkälle aivan samoista puista. Puitteet ovat ehkä erilaiset mutta asia on yhteinen.
 
-Hitto kun pystyis elämään vaikka 100-vuotiaaksi, niin alkaisi ymmärtää edes hitusen siitä, mistä loppujen lopuksi on kysymys-
 
P.S. Kuuluis vissiin enempi tuonne media-palstalle mutta toisaalta; alunperin vähemmän kiinnostavaan asiaan perehtyminen saattaa aiheuttaa aikamoisia ahaa-elämyksiä. Ja se on minusta aika Yleistä.

Niinhän se on, soitto on suuruksista tehty.
 
Yhteinen maaperä löytyy yleensä aika vähällä raapimisella, kun ensin on päästy sen kuilun yli, että toinen on amatööri ja vapaa tekemään muutakin, toisella on leipä liossa ja koko kunnia kyseessä.

Yhteinen maaperä löytyy yleensä aika vähällä raapimisella, kun ensin on päästy sen kuilun yli, että toinen on amatööri ja vapaa tekemään muutakin, toisella on leipä liossa ja koko kunnia kyseessä.
 
Niin löytyykii. Tällä Aalella ei kuitenkaan tuntunut olevan kyseessä kunnia. Enempikin kai hinku tehdä sitä omaa juttuaan vaikka menikin, omien sanojensa mukaan, hetkittäin reisille ihan tositilanteissakin.

P.S. Kuuluis vissiin enempi tuonne media-palstalle mutta toisaalta; alunperin vähemmän kiinnostavaan asiaan perehtyminen saattaa aiheuttaa aikamoisia ahaa-elämyksiä. Ja se on minusta aika Yleistä.
 
Ihan hyvä tämä on täällä.
 
Pitäisi varmaan opetella katsomaan näköradiotakin. Aina välillä huomaa menettäneensä jonkun helmen, vaikka edelleen suurin osa mitä sieltä tuutista tulee lie ei niin laadukasta olle.

Pitäisi varmaan opetella katsomaan näköradiotakin. Aina välillä huomaa menettäneensä jonkun helmen, vaikka edelleen suurin osa mitä sieltä tuutista tulee lie ei niin laadukasta olle.
 
Sama ongelma.
 
Mä elän myös sellaisessa maailmassa, että televisiosta ei tuu ohjelmaa (paitsi ostos-tv ja uutislooppi) ellei videota tai dvd:tä laita koneeseen, mutta olishan se periaatteessa mahdollista laittaa vaikka herätyskello soimaan ja pitää duunista tauko jonkun hyvän ohjelman ajan.
 
Mutta sitten tulee se ongelma, että nähdäkseen ohjelmatiedot pitäis opetella lukemaan sanomalehdet päivän tarkkuudella, eikä koko viikon lehdet sunnuntaina kuten nykyään.
 
Vaikeeta on, joo.
:-)

Mutta sitten tulee se ongelma, että nähdäkseen ohjelmatiedot pitäis opetella lukemaan sanomalehdet päivän tarkkuudella, eikä koko viikon lehdet sunnuntaina kuten nykyään.
 
Muutes, http://www.telkku.com