Aihe: Lahjat "lukittuna"?
1
Matoleka
05.06.2019 18:55:45
En tiedä olisiko tämä kuulunut tuonne aloittelijoiden osastolle paremmin mutta ajattelin jos tämä saisi täällä enemmän näkyvyyttä.

Eli onko muilla omakohtaisia kokemuksia, havaintoja tai tietoa ilmiösta jossa hetkellisesti yllätät itsesi ja ehkä kaverisikin, soittamalla (omassa tapauksessa kitaraa) paremmin kuin koskaan olisit odottanut osaavasi.

Minulle kävi noin puoli vuotta sitten.
Soittelin erästä suosikkibiisiäni perinteisesti sointuja rämpytellen.

Tämän jälkeen aloin piikkaamaan plekulla samoja sointuja aivan random järjestyksessä (siis kieliä). Ikäänkuin fingerpickingiä mutta plekulla.

Muistan että soitto kuulosti omaankin korvaan aivan käsittämättömän hyvältä ja hienolta. Ainakin sen hetkiseen omaan taitotasoon verrattuna.
Jatkoin soittelua hetken hämmästellen taitojani:)

Meni joitain päiviä ja yritin soittaa samalla tavalla eikä se onnistunut millään.

En nyt muista olenko enää sen jälkeen edes yrittänyt soittaa ko. biisiä kun kaikkea muuta pukkaa päälle mutta tilanne on jäänyt elävästi mieleen.

Sen tiedän että en nähnyt unta enkä ollut liiemmin humalassakaan. Saatoin olla ottanut muutaman keskioluen.
Eikä tilanteeseen liittynyt mitään erityistä fiilistä. Omassa olohuoneessa soittelin niinkuin yleensä.

Voiko olla mahdollista että tälläisiä piilossa olevia lahjoja on "lukossa" jossain alitajunnassa mutta esim. eletty elämä tai sen hetkinen elämäntilanne tjms. ei päästä näitä taitoja pintaan?

Jos näistä on ihan tutkittua tai omakohtaista tietoa niin olisi ihan mielenkiintoista kuunnella.

Vastaavat tapauksethan ei koske pelkästään musiikkia. Onhan näitä tarinoita esim. kielten ja kuvataiteen parista.
-säätö ei lopu koskaan
seppo69
06.06.2019 11:10:58
Matoleka: Eli onko muilla omakohtaisia kokemuksia, havaintoja tai tietoa ilmiösta jossa hetkellisesti yllätät itsesi ja ehkä kaverisikin, soittamalla (omassa tapauksessa kitaraa) paremmin kuin koskaan olisit odottanut osaavasi.
 
Kyllä on, myös muualta kuin musiikin saralta. Muutaman kerran on käynyt niin, että sellaiseen flow-tilaan pääsee/joutuu ja silloin kitara vie miestä eikä toisinpäin. Tätä on muutaman kerran tapahtunut tiettyjen päihteiden vaikutuksen alaisena, mutta myös ihan selvinpäinkin. Yksi tällainen kerta on jopa mennyt ihan narulle asti, en vieläkään usko että itse soitan siinä kohtaa.
 
Myös rumpuja soittaessa tätä on pari kertaa tapahtunut. Yhtäkkiä vaan havahtuu siihen kun bändikaveri katsoo ihmeissään, että mitä täällä tapahtuu ja itsekin on vähän hämillään. Tätä se musa parhaimmillaan on, mennään vaan sen fiiliksen ja musan mukana eikä mietitä mitään. Joskus siitä syntyy jotain sellaista mitä ei todellakaan olisi edes kuvitellut voivansa tehdä.
Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita.
Epämuusikko
06.06.2019 11:41:49 (muokattu 06.06.2019 11:43:18)
Ne on niitä flow-kokemuksia. Hyvä renki, huono isäntä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=eG1_Fcaq280
 
En ole aiheen ekspertti, mutta kiinnostaa.
So smooth you can hear the beard.
seppo69
06.06.2019 13:00:08
Epämuusikko: Hyvä renki, huono isäntä.
 
Miksi näin? Itse sanoisin että hyvä renki, mutta vielä parempi isäntä.
Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita.
Epämuusikko
06.06.2019 15:05:26 (muokattu 06.06.2019 15:06:10)
seppo69: Miksi näin? Itse sanoisin että hyvä renki, mutta vielä parempi isäntä.
 
No siis joo, ja ehkä käytin kys. sanaa hieman vapaasti, mutta että
 
a) jos oman toiminnan maksimipotentiaali on flow'hun pääsemisestä kiinni, ja sen alle kuulostaa aina paskalta, niin asiat ovat huonosti, ja
 
b) tosiaan kun käytin termiä, jota käytetään tuossa videossa (lähes-)ammattilaisten extra-sujuvan musiikillisen toiminnan nimikkeenä, yleisellä tasolla kaikille mahdollisen "jumalauta että nyt muuten natsaa!" -akustisten-, soittoergonomisten-, soittokunnon-, vireystilan (tarpeeksi?sopivasti?justsopivastiliianvähän?jokumuumikä)-, psykologisten yms. muuttujien optimaalisen yhdistelmän yläkäsitteenä, niin kumpaankaan en, vaikka mieli tekisi, perustaisi musiikillista uraa tai edes harrastusta. Olikohan tuo edes suomea? en tiedä.
So smooth you can hear the beard.
seppo69
06.06.2019 15:26:15
Epämuusikko: No siis joo, ja ehkä käytin kys. sanaa hieman vapaasti, mutta että
 
a) jos oman toiminnan maksimipotentiaali on flow'hun pääsemisestä kiinni, ja sen alle kuulostaa aina paskalta, niin asiat ovat huonosti,

 
Okei. Jos omia kokemuksia heijastelen, niin soitto kuulostaa hyvältä kyllä muutenkin ja ne maksimit saadaan monestikin irti. Mutta tuollaisessa flow-tilassa mennäänkin jo sitten niiden maksimien yli, tai siis siltä se tuntuu. Vähän hankala tuota on selittää, mutta kun tavallaan ruumis soittaa itsekseen sellaisia juttuja mitä ei ole ennen osannut tai edes tiennyt olevan olemassa, niin kyllä se pistää miettimään.
 
Ns. perus-flowhun pääsen itse suht pienellä vaivalla, mutta välillä tulee tuollaisia "kohtauksia" että oma käsityskyky ei riitä. Päästähän tämä on tietenkin kiinni. Ehkä jostain alitajunnan syövereistä tuossa kaivautuu esille jotain. Itse olen huomannut, että opin passiivisesti mm. rumpujen soittoa, ihan vaan videoita katselemalla ja biisejä kuuntelemalla.
 
Voisikin alkaa tutkimaan, että miten tuohon tilaan pääsisi useammin.
Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita.
ituvirtanen
06.06.2019 21:16:26
 
 
seppo69: Voisikin alkaa tutkimaan, että miten tuohon tilaan pääsisi useammin.
 
Mikä erottaa ammattilaisen amatööristä?
 
Välillä soiton määrä auttaa ihmeesti soiton sujuvuuteen. Myös se, miten treenaa, merkitsee. Harjoittelua ei voi liikaa korostaa mutta myös sillä tavoitteella on merkitys. Jos ui joka kerta kaksi kilometriä tasavauhtia, nopeus vähitellen hidastuu. Vauhtia varten pitää harjoitella nopeasti.
seppo69
07.06.2019 10:20:46
ituvirtanen: Mikä erottaa ammattilaisen amatööristä?
 
Välillä soiton määrä auttaa ihmeesti soiton sujuvuuteen. Myös se, miten treenaa, merkitsee. Harjoittelua ei voi liikaa korostaa mutta myös sillä tavoitteella on merkitys. Jos ui joka kerta kaksi kilometriä tasavauhtia, nopeus vähitellen hidastuu. Vauhtia varten pitää harjoitella nopeasti.

 
Ei ne ammattilaisetkaan soita aina YLI osaamistasonsa. Tämä lienee tässä se juttu. Ja ei tosiaan päde pelkästään musaan, esim. joissain taitoon perustuvissa videopeleissä minulla on tullut samanlaisia kokemuksia. Hyvin harvoin tosin, mutta kuitenkin. Siinä tavallaan on itse aivan sivustakatsojana.
Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita.
Epämuusikko
07.06.2019 10:52:10
Ehkä asian vierestä, mutta kuitenkin.
 
"Even if you establish a fairly high success rate in the most difficult passages via mindless practice, and find that you can nail it 3 or 4 out of every 5 attempts, your confidence wont grow much from this. Real on-stage confidence comes from (a) being able to nail it 10 out of 10 tries, (b) knowing that this isnt a coincidence but that you can do it the correct way on demand, because most importantly (c) you know precisely why you nail it or miss it i.e. you know exactly what you need to do from a technique standpoint in order to play the passage perfectly every time."
 
lähde: https://bulletproofmusician.com/how … ny-hours-a-day-should-you-practice/
So smooth you can hear the beard.
Sax-pappa
07.06.2019 11:29:21
Epämuusikko: Ehkä asian vierestä, mutta kuitenkin.
 
"Even if you establish a fairly high success rate in the most difficult passages via mindless practice, and find that you can nail it 3 or 4 out of every 5 attempts, your confidence wont grow much from this. Real on-stage confidence comes from (a) being able to nail it 10 out of 10 tries, (b) knowing that this isnt a coincidence but that you can do it the correct way on demand, because most importantly (c) you know precisely why you nail it or miss it i.e. you know exactly what you need to do from a technique standpoint in order to play the passage perfectly every time."
 
lähde: https://bulletproofmusician.com/how … ny-hours-a-day-should-you-practice/

 
Tähän se vanha sanonta: Amatööri harjoittelee niin kauan että se menee oikein. Ammattilainen harjoittelee niin kauan että se ei voi mennä väärin.
Zibaldone
07.06.2019 16:05:18
 
 
Miljonääri T Harv Ekerin suusta:
 
"Every master was once a disaster."
Epämuusikko
11.06.2019 10:55:32
Sax-pappa: Tähän se vanha sanonta: Amatööri harjoittelee niin kauan että se menee oikein. Ammattilainen harjoittelee niin kauan että se ei voi mennä väärin.
 
Mutta se, miten tuohon päästään, on toinen juttu.
+ meidän alallamme, "väärin" on suhteellinen käsite. Itse ajattelen sen siten, että 99% musiikista täytyy pystyä soittamaan lukemattomin variaatioin, mutta aina oman mielen /"puhuttelevan hengen" mukaan.
So smooth you can hear the beard.
Sax-pappa
11.06.2019 12:03:02
Epämuusikko: Mutta se, miten tuohon päästään, on toinen juttu.
+ meidän alallamme, "väärin" on suhteellinen käsite. Itse ajattelen sen siten, että 99% musiikista täytyy pystyä soittamaan lukemattomin variaatioin, mutta aina oman mielen /"puhuttelevan hengen" mukaan.

 
Tämä on totta meidän alallamme. Klassisen orkesterimusiikin puolella väärän äänen pelko aiheuttaa paineita, joita kaikki eivät kestä.
Epämuusikko
14.06.2019 10:47:45
Oli männäviikolla sopivasti pitkästä aikaa flow'ta päinvastainen keikkakokemus, koko ajan meni yliajattelun puolelle. Ja oli ihan perus-cover-veto mutta silti joku vaivasi. Olin vesiselvänä, hyvin lämmitelleenä ja lavan kuuntelussa ei ollut mitään vikaa. Mutta vika oli jossain. Nämä asiat kiinnostavat, koska niillä on vaikutus keikasta suoriutumiseen. Toki "kukaan ei huomannut mitään", mutta tunne siitä miten keikka olisi voinut omalta osaltani mennä jää aina kalvamaan.
So smooth you can hear the beard.
Socialite
16.06.2019 16:22:55
Epämuusikko: Oli männäviikolla sopivasti pitkästä aikaa flow'ta päinvastainen keikkakokemus, koko ajan meni yliajattelun puolelle. Ja oli ihan perus-cover-veto mutta silti joku vaivasi. Olin vesiselvänä, hyvin lämmitelleenä ja lavan kuuntelussa ei ollut mitään vikaa. Mutta vika oli jossain. Nämä asiat kiinnostavat, koska niillä on vaikutus keikasta suoriutumiseen. Toki "kukaan ei huomannut mitään", mutta tunne siitä miten keikka olisi voinut omalta osaltani mennä jää aina kalvamaan.
 
Tunnistan tilanteen. Näitä tulee joskus ja kyllähän ne jää harmittamaan. Yleensä tällaisia vetoja leimaa se, että tulee sitten vähän tahtomattaankin puskettua ja tosiaan yliajateltua vaikkei se yhtään helpota vaan päinvastoin. Kai nää on niitä "ohipelejä" kuten jollain ammattiurheilijallakin voi olla. Helppoja kiekkoja menee selän taakse eikä niitä saa enää takaisin.
McLeach
17.06.2019 14:26:23 (muokattu 17.06.2019 14:27:01)
Tämmönen arjen pieni flowtila: Pitkästä aikaa reenailin taas tabeista covereita ja nimen omaan tilutuksia, jotka ovat ittelle hyvin pitkälti mukavuusalueen ulkopuolella. Hirveetä tusaamista pari päivää, mutta sitten se kerta kun ei keskity suorittamiseen ja otelaudan tuijotteluun niin yhtäkkiä huomaakin osaavan homman yllättävän hyvin. Sit seuraavalla kerralla tuntuu, että tekniikka taas aika hukassa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)