Yleistä keskustelua musiikista ›

Milloin/missä/miksi voitit ennakkoluulosi ja löysit diggailtavaa aivan uudenlaisesta bändistä, levystä tai genrestä josta et koskaan ennen löytänyt mitään kuunneltavan arvoista? Miksi se alkoi yhtäkkiä kolahtaa ja mikä siinä ennen oli "vialla"?

Nuorempana hevi.
Ajattelin että "Se on ihan käsittämätöntä p***aa!, pelkkää ärjymistä ja hakkaamista!"
Kumminkin innostuin alkuun kevyemmästä (gunnarit, metallica)
ja sitä kautta Slayer, Sabbath, yms.

Viime syksynä musiikin historian tunnilla aloin kiinnostua enemmän klassisesta musiikista, etenkin expressionismista. Olin pitänyt klasarijuttuja aina jokseenkin ikävinä, mutta en enää. Yhtään levyä en omista vieläkään, mutta voisin kyllä hankkia.

Aikoinaan isot pojat sano, että räppi on paskaa. Kuutosella tai viitosella kuulin Snoop Doggy Doggin Doggystyle-levyn. Mahtavaa shittiä.

Aikoinaan isot pojat sano, että räppi on paskaa. Kuutosella tai viitosella kuulin Snoop Doggy Doggin Doggystyle-levyn. Mahtavaa shittiä.
 
Odotas kun näet videon..

Vihasin aikanaan Radioheadia sydämeni pohjasta. Myöhemmin perehdyttyäni OK Computeriin perin pohjaisesti, tajusin eläneeni valheessa.

Blues ja kaikki muu vahvan tulkinnan traditioon pohjautuva kama oli ihan alkuunsa kauttaaltaan 'samanlaista' nysväämistä, renkutusta tai ränttätänttää paskoilla soundeilla, ja sellaistahan ne saattavat yhä ollakin, mutta perkule että voikin kuulostaa ja tuntua hyvältä.
 
Yksittäisistä artisteista tulee ensimmäisenä mieleen Tom Waits, joka oli paperilla jotain puistattavaa, mutta henkihän siinä menis jos nyt pitäis luopua.
 
Toimii tää toiseenkin suuntaan: Omasta tahdostani riippumatta noin viikonpäivät Metallicalle päivittäin altistuneena, on vaikea ymmärtää mikä helvetti siinä viehätti aikoinaan niin paljon.

Konemusiikki oli ennen kokonaan pannassa. Nykyään en muuta enää juurikaan osta (200-400€/kk), kuuntelen kylläkin.

Björkin musiikki vaikutti hämärältä ja vastenmieliseltä, kun siitä lyhyitä pätkiä olin siellä täällä kuullut. Sittemmin kuultuani biisit Joga ja Bachelorette kokonaisuudessaan koin valaistuksen. Björkiä ei kuunnella ihan vain automusiikkina, vaan musiikkiin täytyy paneutua huolella. Post-levyä tulee luukutettua nykyään todella runsaasti. Lisäksi olen oppinut, että hiphop-elementtejä voi käyttää todella tyylikkäästi hyväkseen.
 
Olen pyrkinyt pääsemään eroon kaikista ennakkoluuloistani uudenlaista musiikkia kohtaan. Musiikkiin tarkemmin syventymällä siitä saattaa löytää aivan uusia puolia. Aina ei tietenkään näin käy, mutta ennenaikainen tuomitseminen on vain surullista ja pelottava tie genrefakkiutuneisuuteen.

Matin ja Tepon, Jari Sillanpään sekä Paula Koivuniemen ja vastaavien iskelmöinti vaikutti vastenmieliseltä paskalta mutta tutustuttani näiden tuotantoon paremmin huomasin että sehän vaikuttikin oksennuksen sekaiselta vastenmieliseltä paskalta eli kyllä se ennakkoluulojen tarkistaminen kannattaa joskus :)

olin joskus tosi true-bläkkismetalliheebo, ja kaikki muu musiikki oli paskaa. onneksi sitä vaihetta ei kestänyt kauaa..
 
kaikista genreistä löytää mielenkiintoisia artisteja, pitää vaan nuuskia tarpeeksi kauan, kysellä ja kokeilla..

Elämäni on yhtä ennakkoluulojen ja valheiden sekasotkua. Kun joskus elin musiikillisessa helvetissä, kuuntelin pelkkää paskaa.
En tykännyt mistään Bon Jovia raskaamasta jossain vaiheessa. Pelkäsin astua valoon ja unohtaa synnissä vaeltamisen!
 
Kiitos Nirvanan (ja pitää sanoa että Metallican) löysin tien, mutta vielä eksyin väärille sivupoluille, psyykkeeni ei aluksi pitänyt edes Led Zeppelinistä! Saatana, ja tuo on asia mistä voisin nyt rankaista itseäni aivan helvetisti. Sanokaa miten teen sen, niin varmasti toteutan. Smashing pumpkins ei aluksi uponnut, keskityin siinäkin vääriin asioihin, esim. Corganin laulu hämäsi liikaa. Nykyään ei yhtään, tietenkään.
 
Matkan varrella siitä sitten löytää olevansa ennakkoluuloinen paska vaikka missä asiassa. Milloin ongelma on laulukieli, milloin artistin kotimaa (!), milloin aksentti, milloin mikäkin.
Koitan parantaa itseäni ihmisenä kokoajan ja unohtaa liiallisen filtteröinnin. Ei ainakaan haittaisi omaakaan musiikkia moinen, jos heittäisi pari turhaa kritiikkipohjaa menemään.

Rotten Soundista en pitänyt joskus yhtään, en myöskään Rammsteinista. Nyt molemmat menee ihan ok, kun on oppinut poimimaan ne itselle hyvät jutut sieltä. Toisaalta noista pitäminen johtuu kovin paljon niiden 'pakkokuuntelusta' ;)
 
Sen kummemmin ei kyllä ennakkoluuloja musiikin suhteen meikäläisestä saa irti.

Nuorempana vihasin räppiä yli kaiken. Nyt olen avarakatseisempi ja saatan kuunnella räppiä ihan oma-aloitteisesti. Mutten kuuntele kuitenkaan mitään helvetin 15-vuotiaan uhoamista.

Niin ja tosiaan konemusiikkia en ennen pitänyt lainkaan musiikkina. Muutama vuosi sitten ystäväni totutti minut siihen ja nykyyää kuuntelen hyvinkin mielelläni esim. ambienttia ja tietysti Aphex Twiniä.

Hip hop ja Jazz on löytynyt.
Varsinkin tyylikäs ja hyvä funkpohjanen hiphop.

Vihasin aikanaan Radioheadia sydämeni pohjasta. Myöhemmin perehdyttyäni OK Computeriin perin pohjaisesti, tajusin eläneeni valheessa.
 
Sama täällä.

kaikkia musiikkityylejä on tullut nuorempana vihattua, kutakin vuorollaan, sitten vain huomatakseen, että perskeles kun tulikin missattua hyvää shittiä.
ainoastaan pahimmat freejazzit saa vieläkin hermostumaan pahaenteisesti.
viimeisin "löytö" taisi olla kantri-osasto ja eritoten Johnny Cash ja Willie Nelson.

Ennakkoluuloja ei oo tehty voitettaviksi vaan vaalittaviksi.

Vihasin aikanaan Radioheadia sydämeni pohjasta. Myöhemmin perehdyttyäni OK Computeriin perin pohjaisesti, tajusin eläneeni valheessa.
 
Sama täällä.