Yleistä keskustelua musiikista ›

Näin myöhään syntyneenä(-86) harvoin saa tuntea nostalgiaa kuuntelemastaan musiikista. Ehkä ainut bändi, jota kuunnellessa tulee kyseinen fiilis on The Offspring. Muuten kaikista muista lempibändeistäni ei välity sen aikakauden tunnelmaa, joka ehkä muille sinä aikana eläneille henkilöille välittyy, mikä on minun kannaltani sääli, koska suurin osa kuuntelemastani musiikista on sävelletty ennen 2000 lukua tai jopa ennen syntymääni.
 
Ja mitä jos vastaavanlaisia bändejä ei enää synnykkään lähiaikoina, joita alkaisin nyt kuuntelemaan ja voisin joskus vanhempana muistella sitä hyvää aikaa kun oli sellaista ja sellaista musiikkia. Tällä hetkellä mainstream on sellaista disco/rap-vallankumousta(Poikkeuksia toki löytyy), ettei sitä halua jälkeenpäin muistella. Paitsi ilolla sitä päivää jolloin se virta katkeaa.
 
Tavallaan olen melko kateellinen niille ihmisille, jotka ovat saaneet nähdä rockin, punkin ja monen muun "päägenren" synnyn vierestä ja nyt tuntevat nostalgiaa kuunnellessaan vanhempaa musiikkia. Millaisia tuntemuksia sana musiikin nostalgia muissa herättää ?

Näin myöhään syntyneenä(-86) harvoin saa tuntea nostalgiaa kuuntelemastaan musiikista.
 
Älä huoli, kyllä se nostalgia tulee sitten myöhemmin. Amerikkalaiset mainostutkijat ovat selvittäneet. että vasta 23-vuotiaana kolahtaneella tai pakosta paljon kuunnellulla musiikilla on voimakkain nostalgiaefekti. Eli mainonnan tehon maksimoimiseksi pitää käyttää musiikkia, joka on ollut pinnalla silloin, kun kohderyhmä on ollut 23-vuotiasta.
 
Omasta kokemuksesta (ei siis mistään tilastoista) voisin sanoa, että kovimmin kolahtaa n. 5-vuotiaana kuullut jutut ja toinen herkkä ikä on siinä 12-13-vuotiaana. Ne teini-iän jutut kyllä hälvenee ajan myötä, mutta ne melkein vauvana kolahtaneet pysyy selkäytimessä eikä niistä pääse eroon ikinä.

Sitten kun tuntee nostalgiaa, on vanha ja aikuinen. Eli hienoa on, jos siltä ei tunnu :)

Sitten kun tuntee nostalgiaa, on vanha ja aikuinen. Eli hienoa on, jos siltä ei tunnu :)
 
Hmm. Peli on menetetty. Mun varhaisin muistikuvani on katkera kaiho jota tunsin maatessani sängyllä, ja tajutessani, etten ehkä enää koskaan pysty saamaan kantapäätäni suuhun. Luulen muistavani, että yritin kertoa siitä, mutta sanat mokomat eivät syntyneet millään. En siis ollut kovin vanha.
:-)
 
Yleensä noin vanhoja ei kai muista, mutta tuo on jäänyt mieleen, koska yritin niin kovasti että sain tyrän ja jouduin sairaalaan.
 
Edit: Ettei menisi offtopiciksi, niin pitää lohduttaa sillä, että kovan jutun muuttuminen henkilökohtaiseksi ei edellytä aikalaisuutta. Kun kokee jonkun asian yhdessä muiden kanssa, se muuttuu osaksi yhteistä historiaa ihan siitä riippumatta koska juttu alunperin on tapahtunut.
 
Jos Lepakon valtauksessa oltais oikeasti oltu paikalla kaikki me, jotka sen elävästi muistamme, Lepakon olis pitänyt olla Stadionin kokoinen. (Mä olin kai koulussa tai mökillä, tulin paikalle vasta suraavalla viikolla.)
 
Jos Mayflower-laivalla olis oikeasti purjehtineet Amerikkaan kaikki ne, joiden sillä kerrotaan purjehtineen, laivan ei olis tarvinnut lähteä satamasta vaan matkustajat olis voineet kävellä laivan kantta Atlantin yli.
 
Silti muistot ovat ihan tosia eikä kyse ole valehtelusta. Ihmisen muisti vain toimii niin.
 
Ja onko Doors jotenkin vähemmän henkilökohtainen niille, jotka sitä 1980-luvulla Baccaran Light My Firen jälkimainingeissa kuuntelivat sitä pimeässä ja kokivat kylmiä väreitä Morrisonin lausuessa: "The Celebration is about to begin!" kuin nille jotka tsiigasivat Fillmore Auditoriumissa (tai missä nyt hyvänsä) pöhöttyneen ja rinnuksilleen kuolaavan sekopää-Jimpan käärmenäyttelyä, ja ihmettelivät kauanko kundi pysyy tolpillaan, ja vieläkö baarista mahtaa saada kaljaa?

Se joku biisi missä lauletaan Keke Råsbergista vai miten se kirjotaan... se menee näin: kekekekekekekeke ruusperi ruusperi. Sitä tuli joskus pikkuisena kuunneltua mankasta.
 
Nostalgiatrippejä kokisin varmaan enemmän jos saisin vanhan kunnon C64:sen ja siihen paljon pelejä joita tuli kakarana pelattua.
 
-85
 
Nii, ja se ensimmäinen kasetti jonka ostin tais olla joku Hittibuumi 5. Pitänee joskus kuunnella sitä.

Kai tämä kaikki liittyy tähän nykyaikseen käsitteeseen "kertakäyttömusiikista"... paras musiikki on jo tehty???
 
No, toki mullakin ne suurimmat suosikit löytyy aika kaukaa, uusia ei äkkiä tule...
 
Mutta aikahan sen kertoo, mikä nyt soivasta musasta kulkee mukana 30 vuotta ja kauemmin.

Elä huoli, kyllä se aika vielä koittaa.

Se joku biisi missä lauletaan Keke Råsbergista vai miten se kirjotaan... se menee näin: kekekekekekekeke ruusperi ruusperi. Sitä tuli joskus pikkuisena kuunneltua mankasta.

Matti Pellonpää: Keke Rosberg Formula-rock (tai suunnilleen noin).

Mutta aikahan sen kertoo, mikä nyt soivasta musasta kulkee mukana 30 vuotta ja kauemmin.
 
Nykyäänhän järjestetään näitä Back To The 60Žs- ja 70Žs-bileitä. Joskus olen kauhulla miettinyt, millaiselta näyttää 30 vuoden päästä järjestettävien Back To The 2000Žs -festarien esiintyjäkaarti. Ulkomaisina pääesiintyjinä vaikkapa Limp Bizkit (alkuperäinen basisti mukana, muut vaihtuneet vuosien varrella) ja Las Ketchup. Kovia kotimaisia mm. Pikku-G (tuolloin isomahainen toimitusjohtaja, encorena "Me ollaan nuoriso"), Nylon Beat (Erin ja Jonna Tervomaa, koska alkuperäinen Jonna K. ei suostunut), Ella & Aleksi sekä Ville Valon, Maija Vilkkumaan ja Pepe Willbergin Beatles-show. Juontajana Jasper Pääkkönen.

Nykyäänhän järjestetään näitä Back To The 60Žs- ja 70Žs-bileitä. Joskus olen kauhulla miettinyt, millaiselta näyttää 30 vuoden päästä järjestettävien Back To The 2000Žs -festarien esiintyjäkaarti. Ulkomaisina pääesiintyjinä vaikkapa Limp Bizkit (alkuperäinen basisti mukana, muut vaihtuneet vuosien varrella) ja Las Ketchup. Kovia kotimaisia mm. Pikku-G (tuolloin isomahainen toimitusjohtaja, encorena "Me ollaan nuoriso"), Nylon Beat (Erin ja Jonna Tervomaa, koska alkuperäinen Jonna K. ei suostunut), Ella & Aleksi sekä Ville Valon, Maija Vilkkumaan ja Pepe Willbergin Beatles-show. Juontajana Jasper Pääkkönen.
 
Hoho! +

Itse olen aina ollut katkera siitä että olen vasta vm. 1985, 5-10v aikaisemmin syntyneenä oisi voinut seurailla grungemeininkiä 90-luvun alussa ja nähdä se musiikkimaailmanmurros mitä tässä nytkin innokkaasti odottelen kun yläasteella tuli faniteltua. Eihän se toki estä kuuntelemasta mitään, mutta olisihan se hienoa elää nykyajassa musiikinkin suhteen, tuppaa olemaan kaikki musiikki mitä tulee kuunneltua tosiaan tehty 60-90-luvuilla, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Varmasti paljon yhtä hyviä bändejä nykyäänkin kuin aikaisemmin, eivät vaan meinaa päästä esille ja niitä on vaikea löytää kun näköjään aika tarkkaan mietittyä ketä mainostetaan ja tuetaan (eli varmoja levy-yhtiöiden suunnittelemia teinien rahojen viejiä.)

Nykyäänhän järjestetään näitä Back To The 60Žs- ja 70Žs-bileitä. Joskus olen kauhulla miettinyt, millaiselta näyttää 30 vuoden päästä järjestettävien Back To The 2000Žs -festarien esiintyjäkaarti. Ulkomaisina pääesiintyjinä vaikkapa Limp Bizkit (alkuperäinen basisti mukana, muut vaihtuneet vuosien varrella) ja Las Ketchup. Kovia kotimaisia mm. Pikku-G (tuolloin isomahainen toimitusjohtaja, encorena "Me ollaan nuoriso"), Nylon Beat (Erin ja Jonna Tervomaa, koska alkuperäinen Jonna K. ei suostunut), Ella & Aleksi sekä Ville Valon, Maija Vilkkumaan ja Pepe Willbergin Beatles-show. Juontajana Jasper Pääkkönen.
 
Hoho! +
 
Eniten repesin tuolle Ellalle ja Aleksille.

Vaaditaanko nostalgian tuntemiseen ensin se uutuuden tunne ennen kun sen voi myöhemmin kokea nostalgisena. Silloin kuin rock oli aivan uutta sen vaikutus oli varmasti erittäin voimakas ja tunne(vapaus?) omalaatuinen.
 
Vaikka nyt tulisi joku hyvä uusi rock-bändi se ei kuitenkaan yllätäisi niin paljon genressään että se antaisi ns. vallankumouksellista tunnetta musiikin historiassa. Pitäisi melkein syntyä kokonaan uusi ihmeellinen genre, jotta nostalgiaa voisi kokea samalla tavalla miten rockia on voinut kokea.

Vaaditaanko nostalgian tuntemiseen ensin se uutuuden tunne ennen kun sen voi myöhemmin kokea nostalgisena. Silloin kuin rock oli aivan uutta sen vaikutus oli varmasti erittäin voimakas ja tunne(vapaus?) omalaatuinen.
 
Vaikka nyt tulisi joku hyvä uusi rock-bändi se ei kuitenkaan yllätäisi niin paljon genressään että se antaisi ns. vallankumouksellista tunnetta musiikin historiassa. Pitäisi melkein syntyä kokonaan uusi ihmeellinen genre, jotta nostalgiaa voisi kokea samalla tavalla miten rockia on voinut kokea.
 
Ai niinku hiphop ja sen monet alalajit?

Ai niinku hiphop ja sen monet alalajit?
 
Niin. Esimerkiksi.

Itse olen aina ollut katkera siitä että olen vasta vm. 1985, 5-10v aikaisemmin syntyneenä oisi voinut seurailla grungemeininkiä 90-luvun alussa ja nähdä se musiikkimaailmanmurros mitä tässä nytkin innokkaasti odottelen kun yläasteella tuli faniteltua.
 
Mutta tähän kerron nyt tällaisen aspektin. Esimerkiksi itse pidän grunge-aallon helmiä todellisina klassikkoina NYT, mutta silloin 90-luvun alussa ajattelin, jotta "mitä ihmeen kakkaa tämä nyt on, eihän nuo osaa edes soittaa", kun vannoin silloin lähinnä teknisen death-metallin nimeen.
 
Tarkoitan, että ehkä saat jopa enemmän nostalgiaa irti siitä, että ET ollut grungeaaltoa ihmettelemässä, kuin että jos olisit sen kokenut.

Mielestäni musiikin nostalgia tapetaan radion soittolistoilla. Siis oikeasti ne samat rallit pyörii päivästä toiseen, tunnista toiseen. Kaikki kulutetaan niin loppuun. Hiteistä tulee kertakäyttöisiä... Tästä syystä suosin itse shoutcast-webbiradiota. Se on kerrassaan mahtava, voi kuunnella vaikka japanilaista poppia jos siltä tuntuu. Monipuolinen tarjonta - lisää nostalgiaa ja hittejä omiksi suosikeiksi :) Löytyy musaa joka fiilikseen ja fiiliksistähän tuo "nostalgia" lähtee...

Nostalgiahan vaatii taustalleen jonkin tapahtuman tai tilanteen ja niiden tuomat muistot. Pelkkä biisi ei nostalgiaa tee. Itselle esimerkiksi Absojen Suljetusta tulee aina mieleeni se, kun kävimme isäni kanssa katsomassa tätä asuntoa ennen tänne muuttoa. Se on sitä nostalgiaa.
 
Itse asiassa hittien tehosoitto vain parantaa nostalgisten biisien syntymistä. Esimerkiksi jos on vaikka ollut reissaamassa jonakin kesänä ympäri Suomea pakettiautolla ja radiosta on tullut useasti sama kesähitti, niin kyllä siihen kesähittiin nivoutuu se pakettiautoretkeilyn nostalgia, vaikka se hitti olisikin korni ja huono.
 
Edit: Bonecrusher on tässä asiassa nyt aika pahasti hakoteillä. Jos kuulee tietyn biisin vain harvoin ja silloin tällöin, niin eihän tällöin koko biisiin ennätä sitä nostalgista yhteyttä syntymään.

Nostalgiahan vaatii taustalleen jonkin tapahtuman tai tilanteen ja niiden tuomat muistot.
 
Juuri näin. Minulla ne tapahtumat ainakin ovat paljon nostalgisempia kuin itse musiikki. Jos joskus kuulen jonkin tietyn kappaleen, niin siitä tulee mieleen se tapahtuma, johon se kappale liittyy. Joistakin kappaleista tulee mieleen yksittäisiä sattumuksia, joistain taas erikoisia elämänvaiheita.

Omasta kokemuksesta (ei siis mistään tilastoista) voisin sanoa, että kovimmin kolahtaa n. 5-vuotiaana kuullut jutut ja toinen herkkä ikä on siinä 12-13-vuotiaana. Ne teini-iän jutut kyllä hälvenee ajan myötä, mutta ne melkein vauvana kolahtaneet pysyy selkäytimessä eikä niistä pääse eroon ikinä.
 
Näinpä se. Itse tuossa 5-7-vuotiaana (E: niin siis 1989-1991) kuulin paljon elektronista musiikkia (kiitos äidin & MTV:n) ja sitten 10-12-vuotiaana (1994-1996) sitten Metallicat Sabbathit & Co. (kiitos äidin).
 
Vieläkin menee juurikin nuo ja varsinkin niiden yhdistelmä.