Jay Zero 17.05.2005 22:58:39 | |
---|
Miten on mahdollista että Provinssi tuhlaa mahdollisuutensa SOAD:iin taas, kun Systeemi vetää Hultsfredissä kuitenkin samana viikonloppuna, muttei lahden toisella puolella Provinsissa? Tämä siksi, että pitää muistaa, että SOAD on kuitenkin ollut Provinssirockin toivotuin ulkomaalainen esiintyjä ja että Slipknot ja Manson on nähty Suomessa useaampaankin kertaan aiemmin. |
Janne F 17.05.2005 23:19:27 | |
---|
Miten on mahdollista että Provinssi tuhlaa mahdollisuutensa SOAD:iin taas, kun Systeemi vetää Hultsfredissä kuitenkin samana viikonloppuna, muttei lahden toisella puolella Provinsissa? Hultsfredin kolmen päivän lippu maksaa 1 290 kruunua eli jotain 130-140 euroa. Provinssin kolmen päivän lippu maksaa 77 euroa. Voisikohan tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, miksi niitä systemofadowneja, radioheadeja, pollyjeaneja, pixiesejä sun muita Hultsfredin herkkuja ei aina välttämättä samana viikonloppuna Suomeen saada? Entä sillä, että Ruotsin ja Suomen välissä on pikku lätäkkö, jota myös Itämereksi kutsutaan? Entä sillä, että Suomi on valtaisan levymyyntinsä ansiosta markkina-alueena suunnilleen yhtä kiinnostava kuin joku Turkmenistan tai Kirgisia? |
lxi 17.05.2005 23:24:19 | |
---|
SOADin keikkakalenterin mukaan ovat melkoisen intensiivisellä Euroopan kiertueella koko alkukesän. Provinssin viikonlopun perjantaina bändi on Oslossa ja lauantaina Hultsfredissä, joten ainoaksi mahdolliseksi esiintymispäiväksi jäisikin sunnuntai. Onko sinulla jotain tietoa siitä, että kyse on tosiaan "mahdollisuuksien tuhlaamisesta"? Jospa bändi onkin todennut tiedusteluihin että nada, sunnuntai on pyhitetty lepopäiväksi. Tai ehkä kiertueen logistiikka ei salli koukkausta lahden tälle puolelle, kun tiistaina pitää olla jo Rotterdamissa. Mistäpä näitä tietää? The fact that no one understands you doesn't make you an artist. kuunneltua |
riimu 17.05.2005 23:26:56 | |
---|
Käsittääkseni sunnuntaille on kait vielä yksi paikka vapaana päälavalle, että ylläri voi vielä tulla. Tosin en ole asiasta varma kuitenkaan. :) Let us go in; The fog is rising. |
Räkis 17.05.2005 23:40:49 | |
---|
Siihen kait tuli Kauko Röyhkä. Eli se siitä soadista poijjaat Wir fahr'n fahr'n fahr'n auf der Autobahn |
tuluppa 17.05.2005 23:48:12 | |
---|
Provinssipoppoo on käsittääkseni yrittänyt houkutella joka vuosi SOADia kekkereilleen, eli ei pitäis olla siitä kiinni. Mutta kun bändin saaminen festareille ei oo aina niin yksinkertainen juttu vaikka sitä pätäkkääkin löytyisi. |
la m quina 17.05.2005 23:51:22 | |
---|
Kerran luulin, että ne ois tulossa provinssiin. |
orionstar 17.05.2005 23:54:54 | |
---|
SOADin keikkakalenterin mukaan ovat melkoisen intensiivisellä Euroopan kiertueella koko alkukesän. Provinssin viikonlopun perjantaina bändi on Oslossa ja lauantaina Hultsfredissä, joten ainoaksi mahdolliseksi esiintymispäiväksi jäisikin sunnuntai. Onko sinulla jotain tietoa siitä, että kyse on tosiaan "mahdollisuuksien tuhlaamisesta"? Jospa bändi onkin todennut tiedusteluihin että nada, sunnuntai on pyhitetty lepopäiväksi. Tai ehkä kiertueen logistiikka ei salli koukkausta lahden tälle puolelle, kun tiistaina pitää olla jo Rotterdamissa. Mistäpä näitä tietää? Jun 19 - Copenhagen, Denmark - Valby Hall tälläinen päivä löytyi www.systemofadown.com sivustolta, eli sunnuntai arvailut voi lopettaa... Caught under wheels' roll... |
Angus 18.05.2005 01:00:45 | |
---|
En mä nyt oikein tajua tämän threadin pointtia. Vai pitäisikö tässä jokaisen ruveta nyt oikein oma thread pyhittämään sille, että oma suosikkibändi ei tullutkaan sinne mihin halusit? Turha tossakaan tilanteessa on valittaa jos oma suosikkibändi edes keikkailee tällä hetkellä jossakin päin maailmaa, vieläkin noin lähellä kuin esim. Köpiksessä. "It has been a great day though, you know, a nice piece of crumpet in the admin and a great piece of cake in the hut." - Moxey |
Jay Zero 18.05.2005 01:12:25 | |
---|
Hultsfredin kolmen päivän lippu maksaa 1 290 kruunua eli jotain 130-140 euroa. Provinssin kolmen päivän lippu maksaa 77 euroa. Voisikohan tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, miksi niitä systemofadowneja, radioheadeja, pollyjeaneja, pixiesejä sun muita Hultsfredin herkkuja ei aina välttämättä samana viikonloppuna Suomeen saada?
Yksi pointtini olikin nimenomaan se, että ku ois töytässy esim. Mansonin ym. veke nii sillä rahalla ois saanut jo paljon kivaa. Ts. uusia naamoja kehiin. |
Jay Zero 18.05.2005 01:14:07 | |
---|
Onko sinulla jotain tietoa siitä, että kyse on tosiaan "mahdollisuuksien tuhlaamisesta"? Aivan - aivan näin yksioikeisesti asia ei välttämättä ole. Juuri _sen_ takia kysynkin, koska muusikoiden.nettiläisten keskuudessa lienee joku jolla on tietoa asiasta. |
Jay Zero 18.05.2005 01:17:27 | |
---|
Turha tossakaan tilanteessa on valittaa jos oma suosikkibändi edes keikkailee tällä hetkellä jossakin päin maailmaa, vieläkin noin lähellä kuin esim. Köpiksessä. Niin, no kyl Hultsfred taitaa olla vähän lähempänä. Ja olin muuten katsomassa erään bändin keikkaa vastikään ulkomailla. |
Nimismies 18.05.2005 09:30:18 | |
---|
Soundissa ainakin annettiin ymmärtää, että muut olisivat yksinkertaisesti ehtineet varata yhtyeen ensin. "Life is only about fucking and staying online." - Jim Goldworth |
Ben_D 18.05.2005 09:31:43 | |
---|
Kerran luulin, että ne ois tulossa provinssiin. Ai kun kiva. |
Bonham 18.05.2005 10:10:19 | |
---|
Soundissa ainakin annettiin ymmärtää, että muut olisivat yksinkertaisesti ehtineet varata yhtyeen ensin. Näänyt vaan tahtoo olla sellasia juttuja, että bändiä ei välttämättä voi ostaa... sitä tarjotaan, jos tarjotaan. Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
aivokuolio 18.05.2005 11:07:33 | |
---|
2002 ja 2005 bändiä on koitettu Provinssirockiin saada, ja tuloksetta. Mitään erikoisempaa syytä tähän ei varmaan ole. Käsittääkseni bändi aikoo Hypnotizen julkaisun jälkeen kiertää sellaisia maita, joissa ei ole aikaisemmin käynyt. Eli toivon mukaan SOAD nähdään Suomessa loppuvuodesta 2005 tai sitten keväällä 2006. mustan huoneen testi. |
orionstar 18.05.2005 11:55:08 | |
---|
ja sen verran vielä, että ainakin minä näen soadin paljon mielummin syksyllä/keväällä suomessa omalla keikalla.. Caught under wheels' roll... |
pimp 18.05.2005 15:00:05 | |
---|
Mites se ny menikaan... Jos vuori ei tule jonkun luokse ni sitten siita pitaa valittaa muusikoiden.nettiin? Miks et lahtis hultsfrediin kattomaan soadia, ma ainakin menisin. Siella on sitapaitsi muutama muukin hyva bandi... EIKA YHTAAN SUOMALAISTA ORKESTERIA!! Aattele, ykskin festivaali ilman apulandee ja zen cafeeta ja muita mitka on kuultu ja nahty niin miljardiin kertaan. Ja sitapaitsi siel on ruottalaisii mimmeja. Ja kakkoskaljaa. Ja sinne voi menna laivalla. Ja laivalta voi ostaa neloskaljaa. -Dance like it hurts. Love like you need money. Work when people are watching. -Dogbert |
author 18.05.2005 15:21:41 | |
---|
Hultsfredin kolmen päivän lippu maksaa 1 290 kruunua eli jotain 130-140 euroa. 150€. Aattelin just että vois jopa lähteä tuonne. |
pimp 18.05.2005 15:57:54 | |
---|
150€. Aattelin just että vois jopa lähteä tuonne. Tyfmii noi svedut, niitten sivulla lukee: Three day-tickets prices are 1,290 SEK (approx. £98) Lippupalvelun hinta 150e, kylla lahtisin tonne mielummin ku rovinssiin kuitenkin. -Dance like it hurts. Love like you need money. Work when people are watching. -Dogbert |