Aihe: Rollarit rullaa taas
1 2 3
Bonham
12.05.2005 10:08:58 (muokattu 12.05.2005 10:09:24)
Vanhat herrat jaksaa rundata.. kieltämättä kunnioitettavaa toimintaa:
 
Kulttuuri 12.5.2005 4:00:45
 
Rollarit
uudelle
maailman
kiertueelle
 
Rolling Stones -yhtye aikoo järjestää uuden maailmankiertueen. Kiertueen on määrä alkaa 21. elokuuta Bostonista, ja lippuja moniin esityksiin ryhdytään myymään jo tänä lauantaina, yhtyeen keulahahmo Mick Jagger kertoi tiedotustilaisuudessa New Yorkissa.
 
Yhtye ilmoitti soittavansa kiertueen aikana klassikoitaan, mutta myös kappaleita uudelta, vielä keskeneräiseltä ja nimettömältä levyltään.
 
Yhtye soittaa vuoden kestävän kiertueen aikana klubeissa, teattereissa, areenoilla ja stadioneilla. Rollareiden kiertuepromoottorin Michael Cohlin mukaan tähän mennessä yhtyeelle on sovittu noin 40 esiintymistä Pohjois-Amerikassa, kertoi musiikkialan Billboard-lehden nettisivu.
 
Pohjois-Amerikan jälkeen vuorossa ovat Etelä-Amerikka, Aasia ja ensi vuoden kesällä Eurooppa.
 
Julkaistu 12.5.2005 4:00:45
 
Edit, Turun Sanomat lähteenä...
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Jimmy K
12.05.2005 10:13:29 (muokattu 12.05.2005 10:16:30)
Vaan mutta tämäpä loistava uutinen, tullut missattua rollarit liian monesti, notta toivotaan että suomeen saapuvat niin pääsee hytkymään kunnon musiikin tahtiin!
 
edit. Niin, ja kyllä tuosta ihan bändin sivuillakin mainitaan, niin että ei huolestuta vaikka turun sanomatkin siitä kirjoittavat
aikavaikea
12.05.2005 10:16:22
Jep. Eilen (tai toissailtana) oli Iltalehdessä -> http://www.iltalehti.fi/osastot/popstars/200505103054195_ps.shtml
 
Ikibändi Rolling Stones lähtee elokuussa maailmankiertueelle. Tiedossa on vuoden mittainen turnee, jonka aikana yhtye kiertää neljä mannerta. Vielä ei ole tiedossa, tuleeko yhtye esiintymään myös Suomessa.
 
Rolling Stones -yhtye aikoo järjestää uuden maailmankiertueen. Kiertueen on määrä alkaa 21. elokuuta Bostonista, legendaarisesta Fenway Parkista. Lippuja moniin esityksiin ryhdytään myymään jo tänä viikonloppuna, yhtyeen keulahahmo Mick Jagger kertoi tiedotustilaisuudessa New Yorkissa tiistaina. Yhtye ilmoitti soittavansa kiertueen aikana klassikoitaan, mutta myös kappaleita uudelta, vielä keskeneräiseltä ja nimettömältä levyltään.
 
Kiertueen aikana Stonesit soittavat klubeissa, teattereissa, areenoilla ja stadioneilla. Rollareiden kiertuepromoottorin Michael Cohlin mukaan tähän mennessä yhtyeen kiertueelle on sovittu jo noin 40 esiintymistä Pohjois-Amerikassa.
 
Erikoisuutena lavalle rakennettava katsomo
 
Yhtyeen kiertueella nähdään taas totutusti massiivinen show. Tällä kertaa erikoisuutena on itse lavalle rakennettava, sadoille ihmisille tarkoitettu katsomo, kertoi musiikkialan Billboard-lehden nettisivu tiistaina.
 
Pohjois-Amerikan jälkeen vuorossa ovat Etelä-Amerikka, Aasia ja ensi vuoden kesällä Eurooppa, nettisivuilla kerrottiin. Vielä ei tiedetä, tulevatko Rollarit aina Suomeen asti esiintymään.
I like to raise my glass. I like to praise the past. Some things go on forever. Some things never last. (Darrell Sweet, 1947-1999)
Bonham
12.05.2005 10:19:31
Vaan mutta tämäpä loistava uutinen, tullut missattua rollarit liian monesti, notta toivotaan että suomeen saapuvat niin pääsee hytkymään kunnon musiikin tahtiin!
 
edit. Niin, ja kyllä tuosta ihan bändin sivuillakin mainitaan, niin että ei huolestuta vaikka turun sanomatkin siitä kirjoittavat

 
Kannattaa tosiaan käydä tsekkaamassa, jollei vielä ole ukkoja livenä nähnyt... ei ne tästä nuorennu!
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Jimmy K
12.05.2005 10:25:24
Niin, ja tuo Herra K.Richards on elänyt toinen jalka haudassa jo niin kauan, että täytyy pitää peukut pystyssä ettei äijä potkaise tyhjää ennen kun tänne pääsevät.
Bonham
12.05.2005 10:27:05
Niin, ja tuo Herra K.Richards on elänyt toinen jalka haudassa jo niin kauan, että täytyy pitää peukut pystyssä ettei äijä potkaise tyhjää ennen kun tänne pääsevät.
 
Nää on niin karuja juttuja... mulla olis ollu mahdollisuus joskus kauan sitten lähteä katsomaan Bob Marleyta Tukholmaan.
 
En sitten mennyt ja sen jälkeen se olikin myöhäistä...
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
slowdive
12.05.2005 10:56:13
Niin, ja tuo Herra K.Richards on elänyt toinen jalka haudassa jo niin kauan, että täytyy pitää peukut pystyssä ettei äijä potkaise tyhjää ennen kun tänne pääsevät.
 
Pah. Sehän on elämänsä kunnossa ja jää henkiin ydintuhostakin.
 
Mutta tuo uusi levy ja kiertue on kyllä mahtava homma! 40 Licks + Licks -kiertue olisi tuntunut loogiselta lopetukselta vertaansa vailla olevalle uralle, mutta kyllähän siitä lopettamisesta silloinkin puhui kaikki muut paitsi bändi itse. Eikö sitä jo 25 vuotta olla veikkailtu viimeistä kiertuetta.
 
Onkohan se joku oma märkä uneni vai muistanko ihan väärin että se Jagger jopa lupaili viimeisimmällä Helsingin keikalla että takaisinkin vielä tullaan..?
 
Tuon 40 Licks -kokoelman 4 uutta biisiä oli ainakin minusta täyttä timanttia (no okei, ainakin 3 niistä), joten täytyy toivoa että hyvä vire jatkuisi uudella kokopitkälläkin. Onhan ne toki ne muutamat mahtibiisit tehneet edelleen joka levylle, mutta eihän nuo 70/80-luvun taitteen jälkeen ilmestyneet aina mitään täydellisiä kokonaisuuksia ole olleet.
 
Eilen oli jotain viihdeuutisissakin tuosta. Rahan motiiveistahan siinä kyseltiin, mutta en tiedä... Rahaahan ne kyllä tekevät taas sievoiset summat, mutta olisi varmaan 60+ miljonääreillä muutakin ajankulua kuin vetää parin tunnin show harva se ilta 1-2 vuotta putkeen. Kyllä se ihan työstä luulisi käyvän.
 
Soittavatkin vielä niin helvetin hyvin että ei tule sellaisia myötähäpeän tunteita mitä joku muu puhtaasti nostalgia-akti saattaisi herättää.
elbowski
12.05.2005 11:49:48
Noniin, nyt minäkin pääsen todistamaan heidät livenä. Todella jees.
Bind my idle hands, they only claw at me
Drown in emptiness, my soul is left to bleed
IMIK #25
Ärlä #017
Se en ollut minä, se oli pastilli?
Bella Italia #2
-Mickill-
12.05.2005 13:48:57
Pakko nähdä Rollarit livenä.
Toivottavasti nyt tulevat suomeen..
It's not your fault that you're always wrong, the weak ones are there to justify the strong
MV
12.05.2005 14:07:24
Ehän mä musasta tykkää mutta jos porukat innostuu taas lähtemään keikalle niin voisin tupata mukaan itteni...
 
2003 ois porukat kustantanut ilmaiseksi:)
 
Sitten voisin kertoa polleena että on rollaritkin nähty...hoho.
mitä tähän pitäis laittaa perkele?
gogo
12.05.2005 19:08:00
Joo-o, jokakerta on jostain uskomattomasta syystä onnistuttu tääkin poppoo missaamaan ku ovat finskeissä käyneet. Ens vuonna oon stadikalla (tai hartwallilla) eturivissä, that's a promise!
oksettaa.
Artist
12.05.2005 19:54:33
Toivottavasti tulevat Suomeen. 2003 näin, mutta uudestaan tekisi mieli nähdä. Tai no, mulle riittäis ihan hyvin Keith Richards-Ronnie Wood-Charlie Watts -band ilman mitään massiivista show:ta.
I'm a never ever gonna be a nothin' but a reggae rocker! *Bella Italia #10*
...And Justice For All
12.05.2005 20:00:53
Niin, ja tuo Herra K.Richards on elänyt toinen jalka haudassa jo niin kauan, että täytyy pitää peukut pystyssä ettei äijä potkaise tyhjää ennen kun tänne pääsevät.
 
What a fuck, se äijähän on kuolematon!
Copyright ...And Justice For All. All Rights Reserved.
Artist
12.05.2005 20:11:40
Niin, ja tuo Herra K.Richards on elänyt toinen jalka haudassa jo niin kauan, että täytyy pitää peukut pystyssä ettei äijä potkaise tyhjää ennen kun tänne pääsevät.
 
Viimeksi oli kyllä ihan hyvässä kunnossa ottaen huomioon minkälaista elämää on elänyt. Ja ihan yleisestikin, ei missään ole uutisoitu Keith Richardsin olevan huonossa kunnossa eikä viime kiertueellakaan keikkoja peruttu hänen kuntonsa vuoksi... vrt. Ozzy Osbourne vaikkapa.
 
Charliellahan todettiin kurkkusyöpä viime vuonna.
I'm a never ever gonna be a nothin' but a reggae rocker! *Bella Italia #10*
Pluto
12.05.2005 20:17:45
Onko niiltä taas nenäkarkki loppu?
Dillon, you son of a bitch!
slowdive
12.05.2005 20:27:21
http://www.rollingstones.com/news/index.php
 
Tuolla on toissapäiväinen lehdistötilaisuus, klipit 3 biisistä (joista siis yksi tulevalta levyltä) ja pari kuvaa.
Ben_D
12.05.2005 20:33:45
 
 
Mahtavaa!!! Rollarit = Rock'n'Roll.
biibob
12.05.2005 20:38:05
Itse olin katsomassa rollareita 40licks kiertueella pari kesää sitten. Rockia se todella on. Ja kyllähän brown sugarit, honky tonk womanit ja jumping jack flashit toimivat. Hieno oli tunnelma. Ja Rahaa rollarit käyttivät ainakin licks -kiertueelle, eli lava oli kyllä kunnossa kaikkine jättiscreeneineen ja liekkien leimahduksineen. Pitäisiköhän lähteä uudestaan katsomaan.
Jos joku olisi nimettävä jumalan jälkeen niin se on Jimmy Page.
Ben_D
12.05.2005 20:52:49
 
 
Itse olin katsomassa rollareita 40licks kiertueella pari kesää sitten. Rockia se todella on. Ja kyllähän brown sugarit, honky tonk womanit ja jumping jack flashit toimivat. Hieno oli tunnelma. Ja Rahaa rollarit käyttivät ainakin licks -kiertueelle, eli lava oli kyllä kunnossa kaikkine jättiscreeneineen ja liekkien leimahduksineen. Pitäisiköhän lähteä uudestaan katsomaan.
 
Meikäläinen lähtee ainakin aivan varmasti katsomaan jos Härmään tulevat.
elbowski
12.05.2005 21:03:17
Mahtavaa!!! Rollarit = Rock'n'Roll.
 
Näin. Maailman ehdottomin rockbändi.
Bind my idle hands, they only claw at me
Drown in emptiness, my soul is left to bleed
IMIK #25
Se en ollut minä, se oli pastilli?
Bella Italia #2
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)