Yleistä keskustelua musiikista ›

Kun tuossa alempana on topic, jossa etsitään maailman huonointa biisiä niin laajennetaanpa hieman aihepiiriä. Mikä on teidän mielestänne maailman huonoin levy?
 
Oma ehdokkaani tähän on Coldplayn A Rush Of Blood To The Head. Coldplayn tuotannosta tämä levy on ainoa mistä en ole koskaan pitänyt. Umpitylsää ja tasapaksua uikutusta ja jollotusta koko levyn läpi. Pari kohokohtaa (In My Place ja Clocks) ei paljoa umpisurkeaa kokonaisuutta pelasta. Totaalinen rimanalitus hienon Parachutesin jälkeen..

The Dark Side of the Moon. Ei voi tylsempää vinguttelua ollakaan.

Tales from Topographic Oceans. On täysin käsittämätöntä, miten niin hyvä bändi kuin Yes saattoi kahden niin hyvän levyn kuin Close to the Edge ja Relayer välissä tehdä niin täydellisen rimanalituksen.

Jos minulta kysytään, niin tietyistä genreistä kelpaisi melkein mikä tahansa levy, mutta rock-puolelta The Shaggsin Philosophy of the World on aika lähellä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=jQqK1CjE9bA

Vessajono: Tales from Topographic Oceans. On täysin käsittämätöntä, miten niin hyvä bändi kuin Yes saattoi kahden niin hyvän levyn kuin Close to the Edge ja Relayer välissä tehdä niin täydellisen rimanalituksen.
 
Olen kanssasi 100% samaa mieltä, ihme kuikuilua, lallatusta,virittelyä ja munatonta haihattelua, silkkaa vinyylin tuhlausta. Jopa Big Generator on mestari teos tuohon lanta kasaan verrattuna.

Jethro Tull - Too Old To Rock'n'Roll: Too Young To Die! Kaksi kertaa olen saanut tämän kuunneltua alusta loppuun, ja kokemus on ollut uuvuttava kuin kuuden kilometrin kahluu lumessa kainaloita myöten. Käsittämättömän laiskaa ja unohdettavaa paakerrusta ottaen huomioon, että seuraavaksi yhtye teki kuitenkin Songs from the Woodin. Suomalaisista levyistä olkoon ehdokkaani YUP:n Leppymättömät, yksi harvoista levyistä jotka tylsyydessään aiheuttavat fyysisen pahoinvoinnin.

Varmaankin joku AC/DC:n helvetin tylsä jööti. Back in Black nyt ainakin on maailman yliarvostetuin levy.

Tähän aiheeseen voisi tietenkin luetella ziljoona levyä genreistä, joita ei ylipäänsä voi sietää, mutta jos otetaan muutama nosto kuitenkin bändeiltä, jonka muusta tuotannosta yleensä pitää, niin
- Coldplay: A Head Full of Dreams. Ensimmäistä kertaa kuuntelin tämän autossa. Ällistyin miten koherentin paskalta se kuulostikaan. Ajattelin, että olosuhteet eivät kuitenkaan olleet ensikuuntelulle otolliset, joten annoin sille vielä toisen tilaisuuden paremmin keskittyen. Sitten aloin todella vilpittömästi vihata albumia.
- Radiohead: The King of Limbs. Jos sanoisi, että tämä on bändiltä ns. "välityö", niin vähättelisi ja kaunistelisi sen surkeutta. Tämänkin yritin muistaakseni kohdata rohkeasti pystypäin vielä toisenkin kerran, mutta se oli hullunrohkeutta se.
- Jethro Tull: Under Wraps. En keksi yhtään parempaa esimerkkiä albumista, joka omalla panoksellaan tahraisi väkevämmin bändin muuten varsin komeaa levytysuraa.
Jotta voisin paremmin kuvailla mikä noissa kolmessa albumissa on vikana, joutuisin kuuntelemaan niitä muistin virkistykseksi uudestaan, mutta kun minä en ole vähääkään masokisti.

Deep Purplen Stormbringer! Karsea pettymys, ei mitään muistikuvaa muuta kuin että svengi on nollatason alapuolella ja väkinäisyys tapissa.

vanha_pieru: Jethro Tull: Under Wraps. En keksi yhtään parempaa esimerkkiä albumista, joka omalla panoksellaan tahraisi väkevämmin bändin muuten varsin komeaa levytysuraa.
 
Tämä olisi minunkin pitänyt ehdottomasti valita, mutta mainitsemani levy petti odotukseni pahemmin, joten päädyin siihen. Under Wraps on muuten Barren mielestä yhtyeen parhaita levyjä. Käsittämätön on tekijöiden suhde omiin töihinsä.

Kuinka saatoinkaan unohtaa erään ikihirveän 60-luvun lopulta, nimittäin Pink Floydin Ummagumma-tuplan. Jos olet joskus tilanteessa, että luonasi on liuta rasittavia vieraita, joista haluaisit mahdollisimman pikaisesti eroon, niin pistä muina miehinä/naisina/henkilöoletettuina Ummagumman studiolevy soimaan kovalla ja jää seuraamaan kuinka vieraat kaikkoavat välittömästi toinen toistaan luovempia verukkeita käyttäen. Jos kuitenkin käy niin, että vieraat innostuvat levystä hillittömästi ja viihtyvät luonasi sen myötä yhä paremmin, yritä jollain keinolla selvittää oletko huomaamattasi luiskahtanut rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki asiat ja ilmiöt ovat heilahtaneet peilikuvikseen.
Ei se kyseisen tuplan liveosuuskaan kovin kaksinen ole.

pekkap82: Jos minulta kysytään, niin tietyistä genreistä kelpaisi melkein mikä tahansa levy, mutta rock-puolelta The Shaggsin Philosophy of the World on aika lähellä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=jQqK1CjE9bA
 
Se on yksi maailman parhaita levyjä.
 
Itse äänestän (kuunneltuani sen) Corey Feldmanin Angelic 2 the Corea, se on jotenkin kertakaikkisen kuuntelukelvotonta paskaa. Toki en ole _huonon_ musiikin ekspertti, tuo nyt vaa tulee mieleen.
 
Tässä ketjussa on "lajeissaan (vissiin) huonoja" levyjä, mutta ei ehkä maailman huonoimpia. Minäkin luettelen alle lajeissaan huonoja:
 
Ben Folds - Ways to normal. Digitaalisärö ei ole millään mittarilla perusteltava efekti, sekä biisit ovat valitettavan mitäänsanomattomia muuten niin erinomaiselta biisinikkarilta ja pianontamppaajalta
 
Danny Gatton - Cruisin' Deuces. Erinomaiselta kitaristilta keskinkertainen levy.
 
Lenni-Kalle Taipale Trio - Hiutaleita. Sori vaan jätkät: olitte nuoria ja ymmärrän, mutten hyväksy vieläkään.
 
Pat Metheny - Zero Tolerance for Silence. a) mitä vittua? ja b) jos Thurston Moore tykkäsi niin pakko olla paska. Sori, en oo faninsa.
 
Kai joku näistäki jotainn vaivautunutta riemua repii, mutta eivät nuo ole maailman huonoimpia.
 
Bonuksena eräs Shaggsin levyn ohella kalleimpia aarteitani. Melvin Leonard - The Prince of the Blues. Äänestäisin tätä maailman huonoimmaksi jos siinä ei haisisi hieman erinlainen syyntakeettomuus kuin The Shaggsissa. Luvassa ratkiriemukkaita hetkiä kappaleiden "I'm a fool for you baby, but mama didn't raise no fool" sekä "Don't talk bad about my baby, leave my baby alone" kanssa. Kyllä, nuo olivat biisien nimiä.
 
Ja missä on Steven Seagal, tai Arokanto?

Dave Dangerous: Big Generator on mestari teos tuohon lanta kasaan verrattuna.
 
Mutta sehän on. Tormato on kehno, ja Talk/90210BeverlyHillsiä en oo uskaltanu ees tsekata.
 
tähän vapaasti lainattu muistelo erään ei ihan täysiä pisteitä saaneen Woody Allenin elokuvan arvostelusta parin vuoden takaa. En muista ihan tarkkaan notta miten meni, mutta: "Tuntuu siltä, että Woody Allen olisi osannunt tehnyt tämän elokuvan vaikka unissaan. Toisaalta, Woody Allen tekee unissaankin parempia elokuvia kuin aika moni".
 
tjsp.

Epämuusikko: Tormato on kehno.
 
Meinasin ehdottaa tuota. Ensimmäinen ja ainoa omistamani Yeksen levy. Sen kuultuani ajattelin: eiköhän tämä ollut tässä. Jostain halpalaarista pöyhäisin, ajattelin että kai siinä sentään jostain kulmasta tarkasteltuna jotain kuuntelemisen arvoista on. En löytänyt mitään. Ehkä pyöreää levyä ei voi tarkastella kulmista.

Epämuusikko: Se on yksi maailman parhaita levyjä.
 
Maailman parhaasta levystä meidän ei tarvikaan äänestää, kun se on jo kaikkien tiedossa.
 
https://open.spotify.com/album/6PXkZcK1tSS1hGa1yYPb0D

pekkap82: Maailman parhaasta levystä meidän ei tarvikaan äänestää, kun se on jo kaikkien tiedossa.
 
https://open.spotify.com/album/6PXkZcK1tSS1hGa1yYPb0D
 
Kieltämättä!
 
Mutta siis, the Shaggsilla on paikka sydämessäni, ja heidän taustatarinansa tietäen kyseessä ei voi olla maailman huonoin levy. Sellaisen tulee tulla lähteestä, jolla onnistuisi paremmin. The Shaggsit eivät parempaan pystyneet, ja he soittivat sillä levyllä oman näkemysmaailmansa puitteissa "oikein". Mutta se siitä.

En tiedä, joihinkin ovat odotukset ainakin olleet väärät.
Fogertyn Eye of The Zombie oli antikliimaksi Centerfieldin jälkeen.
Jethro Tullilta ostin joskus Broadsword and the Beast, jäi hyvin vähälle kuuntelulle.
Onhan noita, pettymyksiä.
Joskus on vain se yksi biisi, kuten Momentary Lapse of Reasonilla Learning to Fly Pink Floydilta, vaikka ei tuo varmaankaan maailman huonoin levy ole, tylsä vaan.

Epämuusikko: Mutta sehän on. Tormato on kehno, ja Talk/90210BeverlyHillsiä en oo uskaltanu ees tsekata.
 
Ei Tormato mikään mestariteos oo, mutta on siellä hyviä hetkiä: lähinnä Don't Kill the Whale ja On the Silent Wings of Freedom. Ja vaikka biisit onkin huonoja niin se ei oo silti lähellekään niin ärsyttävää kuin Talesin 80 minuuttia tyhjäkäyntiä.

carnation: The Dark Side of the Moon. Ei voi tylsempää vinguttelua ollakaan.
 
Painoin toki varoitusta.

En ole kuullut maailma huonointa levyä, mutta epäilen että se on jonkun ranskalaisen uuden aallon yhtyeen teos 70-luvun lopulta.