Yleistä keskustelua musiikista ›

Mistä johtuu se ettei pidä jostain tietystä musiikista tai yleensäkään musiikinlajista?

Onko kyseessä jotain syvällisempää, kuten se mihin on eläessään altistunut tai mitä mielleyhtymiä tietty musiikki itselleen herättää?

Itse en kestä yhtään yksitoikkoista tekno-jumputusta, mutta monet nauttivat siitä. Samaiset ihmiset taas eivät yleensä voi sietää musiikkia jota itse kuuntelen.

makuasioita. toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä, ei näitä pysty sanomaan, toki kaveripiiri muokkaa hieman tätä

Mistä johtuu se ettei pidä jostain tietystä musiikista tai yleensäkään musiikinlajista?
 
Luonteesta? Itse monitahoisena ihmisenä tylsistyn jos musiikki on tylsää ja monotonista, eikä siinä ole tarpeeksi koukkuja.

makuasioita. toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä, ei näitä pysty sanomaan, toki kaveripiiri muokkaa hieman tätä
 
Toisaalta, moni musiikinlaji edustaa myös tiettyä elämäntapaa ja ideologiaa, joka voi myös olla inspiroivaa tai vastenmielistä.
 
Entäs kulttuuri jossa kasvaa?

Eri jutuista pitää vain tajuta se hienous. Itselleni kolahtaa tavara - tilanteesta riippuen - tuosta "yksitoikkoisesta teknojumputuksesta" (jonka itse käsitän hypnoottisena transsiin johtavana musiikkina ;) jazziin, ja hiphopin kautta rankkaan metallijytkeeseen. Kaikesta löytyy se oma juttunsa.

Toisaalta, moni musiikinlaji edustaa myös tiettyä elämäntapaa ja ideologiaa, joka voi myös olla inspiroivaa tai vastenmielistä.
 
Justiinsa näin! Geenien merkityksestä en tiedä, mutta ympäristö ainakin vaikuttaa.

Minä en pidä rautalankamusiikista enkä iskelmästä. Rautalankamusiikista tulee jotain lapsuudenjuttuja mieleen, jotka eivät ole missään nimessä ikäviä, mutta joista tulee silti jotenkin ankea fiilis. Iskelmässä taas ärsyttää se tuotanto. Se on jotenkin kauhean munatonta ja tuntuu hirveän merkityksettömältä...
 
Jostain syystä myös ennen 80-lukua tehdyillä äänitteillä on yleensä jokin ihme muuri, joka estää minua pääsemästä itse kappaleisiin kiinni. Niissä soundeissa on jotain kauhean ankeaa. Onneksi tästä olen pääsemässä kuitenkin yli ja pidänkin joistakin ennen 80-lukua tehdyistä jutuista.

Ikävää on se jos musiikkiin liitetään jokin p***akulttuuri ja musiikki musiikkina ei enää ole sitä itteensä. Tuo on eräs asia joka saattaa tehdä myös ko. alakulttuurin musiikin vastenmieliseksi.

Suhteellisen teoreettisesti voisin sanoa, etten pidä monista musiikinlajeista siksi, etten ole altistunut niille tarpeeksi. Toisin sanoen en ymmärrä niitä.
 
Sitten käytännön pohjalta voisin sanoa, etten pidä esim. hevistä koska se on teatraalista möykkäämistä, suomalaisesta molli-iskelmästä koska se on surullista jne. Nämä ovat kuitenkin ehkä vain selityksiä, jotka eivät käy asian ytimeen.
 
Makuasiat ovat makuasioita. Mutta samoin tykkään joistakin musiikin lajeista siksi, että olen kirjaimellisesti pakottanut itseni kuuntelemaan niitä. Pidän Zappan Civilization Phaze III:stäkin... ;)

Makuasiat ovat makuasioita. Mutta samoin tykkään joistakin musiikin lajeista siksi, että olen kirjaimellisesti pakottanut itseni kuuntelemaan niitä. Pidän Zappan Civilization Phaze III:stäkin... ;)
 
Miksi pakotit itsesi kuuntelemaan? Mikä motivoi, jos ei heti auennut?

Olenpa huomannut, että aika moniin musiikkilajeihin tai lajityyppeihin voi altistaa itsensä kulman kautta. Tyyliinsä, funkista ja rockista hieman funkimpaan jazziin ja siitä sitten hitaasti muunlaiseen jazziin.
 
Tarkoitan siis sitä, että jos olisin heti töräytellyt yhteen lajityyppiin ei olisi ikinä uponnut, mutta laajentamalla eri suunnista, onnistun sitten tykästymään sellaisiin juttuihin jotka eivät aijemmin suoralta kädeltä olisi onnistuneet.
 
Myös se vaikuttaa paljon mihin keskittyy ja keskittää ylipäätänsä kuuntelukeskittymiset. Heti vaihtui vähän musiikkityylin kun aloin kuuntelemaan pieniä melodianyansseja. Toisenlaista näkökulmaa on tuonut erilaisten juosisovistusten ja muun sovitustyön arvostaminen.
 
Eli sen verran voin sanoa, että nämä eivät ole mitään kiveenhakattuja.
 
Toisaalta saattaa olla hyvinkin sellaista musiikkia, josta en ikinä tule pitämään. Aika monien genrerajojen yli pääsen (tosin ooppera on sellainen juttu josta en vieläkään ole saanut oikein kiinni) mutta en tosiaankaan pysty kaikkea kuuntelemaan sitten genren sisältä.
 
Veikkaisin siis, että oma kuunteluhistoria ja korvien totuttautuminen vaikuttaa aika paljon. Sitten se musiikillinen "sanavarasto" mitä oppii ja mikä itselle toimii tehokkaasti. Tätä voi aina tietysti yrittää laajentaa.
 
Olen huomannut, että ärsyttävät mielikuvat on yksi aika paha karkoitin. Jos homma kalskahtaa kornilta tai jotenkin imelältä niin se ei vaan toimi minuun kovinkaan helpolla.

kaikki on hyvää

Olenpa huomannut, että aika moniin musiikkilajeihin tai lajityyppeihin voi altistaa itsensä kulman kautta. Tyyliinsä, funkista ja rockista hieman funkimpaan jazziin ja siitä sitten hitaasti muunlaiseen jazziin.
 
Itse en ole jazz:in kuuntelija, mutta hyvä ystäväni ja bändimme rumpali ei muuta kuuntele. Hänen luonaan kuulen aina jazz:ia. Silti jazz ei vain iske samoin kuin jokin Rage Against The Machine kappale kuten Freedom. Olen yrittänyt päästä sisälle jazz:iin miljoona kertaa, samoin klassiseen musiikkiin. Ei vain iske.
 
Tarkoitan siis sitä, että jos olisin heti töräytellyt yhteen lajityyppiin ei olisi ikinä uponnut, mutta laajentamalla eri suunnista, onnistun sitten tykästymään sellaisiin juttuihin jotka eivät aijemmin suoralta kädeltä olisi onnistuneet.
 
Myös se vaikuttaa paljon mihin keskittyy ja keskittää ylipäätänsä kuuntelukeskittymiset. Heti vaihtui vähän musiikkityylin kun aloin kuuntelemaan pieniä melodianyansseja. Toisenlaista näkökulmaa on tuonut erilaisten juosisovistusten ja muun sovitustyön arvostaminen.
 
Eli sen verran voin sanoa, että nämä eivät ole mitään kiveenhakattuja.
 
Totta puhut.
 
Toisaalta saattaa olla hyvinkin sellaista musiikkia, josta en ikinä tule pitämään. Aika monien genrerajojen yli pääsen (tosin ooppera on sellainen juttu josta en vieläkään ole saanut oikein kiinni) mutta en tosiaankaan pysty kaikkea kuuntelemaan sitten genren sisältä.
 
Veikkaisin siis, että oma kuunteluhistoria ja korvien totuttautuminen vaikuttaa aika paljon. Sitten se musiikillinen "sanavarasto" mitä oppii ja mikä itselle toimii tehokkaasti. Tätä voi aina tietysti yrittää laajentaa.
 
Olen huomannut, että ärsyttävät mielikuvat on yksi aika paha karkoitin. Jos homma kalskahtaa kornilta tai jotenkin imelältä niin se ei vaan toimi minuun kovinkaan helpolla.
 
Loppujen musiikki edustaa kuitenkin henkilökohtaista tunnetilaa.
 
Luulen itse, että kyse on siitä mitä tunteita musiikki itselle antaa. Siihen taas vaikuttaa kaikki. Elämäntilanne, kokemukset jne.
 
Miksi ihmiset ostavat idioottimaisia Crazy Frog levyjä? En voi ehkä koskaan ymmärtää.

Miksi pakotit itsesi kuuntelemaan? Mikä motivoi, jos ei heti auennut?
 
Tärkeä motivaattori on se, jos tuntee jo artistin ennestään ja pitää hänen muista levyistään. Erityisen laaja-alaisten artistien mukana sitten oppii pitämään kaikenlaisesta.
 
Mutta täytyy myöntää, että pakotan myös itseni kuuntelemaan arvostettua musiikkia. Jotkut voisivat ihmetellä, mitä järkeä siinä on, mutta kyllä se ainakin mielenkiintoista on. Toisaalta liian kauas sen hetkisestä musiikkimausta ei voi pelkästään kriitikoiden arvostuksella pötkiä... Olen oppinut pitämään Beach Boysista kovastikin, mutta ooppera on edelleen liian kaukana.

Ihmiset ovat liaan sulkeutuneita tai liian musta-valkoisia avataakseen sielunsa jollekin toisella musiikkityylille.Avoimesti vaa kuuntelemaan musaa joka jotenki siellä sielun syövereissä kiinnostaa.Saa aivan mahtavat vibat ku omaksuu jonku musatyylin osaksi omaa itseään.On toki sellasia musatyyleja jokka ei aukena sitte millään vaikka kuinka yrittäis.Tää kaikki on myös eritoten paljo luonteesta kiinni.

Mutta täytyy myöntää, että pakotan myös itseni kuuntelemaan arvostettua musiikkia.
 
Tämä taitaa olla aika yleistä ja liittyä siihen kuinka tietyt elitistiset arvot musiikin "hyvyydestä" painavat kaikkia samaan muottiin. On ne tietyt musiikin tekijät, joita pitää arvostaa/digata mikäli haluaa olla uskottava.

On ne tietyt musiikin tekijät, joita pitää arvostaa/digata mikäli haluaa olla uskottava.
 
Tämä on mun mielestä helvatan surullista.

Tämä on mun mielestä helvatan surullista.
 
Ja ehkä vielä surullisempaa on jos kokee häpeävänsä sitä että diggaa artistia, joka ei ole ns. "hyväksytty".

Ja ehkä vielä surullisempaa on jos kokee häpeävänsä sitä että diggaa artistia, joka ei ole ns. "hyväksytty".
 
Sanopas muuta. Varsinkin kun sanoit tuossa aiemmin että
 
"Miksi ihmiset ostavat idioottimaisia Crazy Frog levyjä? En voi ehkä koskaan ymmärtää".
 
Olisiko nyt surullista jos en kehtaisi sanoa pitäväni tuosta, vai olisinko vain idiootti jos pidän siitä? (For the record, tämä oli täysin hypoteettinen esimerkki ;-).
 
Itse en ole löytänyt yhtään musiikinlajia, jossa ei jotain hyvää olisi. Vastaavasti on lajeja, joiden sisällä on artisteja joita en voi sietää edes huonosti. Ja myönnän, olen myös yrittänyt opetella pitämään joistain levyistä, joista "pitäisi pitää", mutta ei vaan onnistu. Kamalaa kun makuni ei ole täydellisen uskottava!

Itse en kestä yhtään yksitoikkoista tekno-jumputusta, mutta monet nauttivat siitä. Samaiset ihmiset taas eivät yleensä voi sietää musiikkia jota itse kuuntelen.
 
Sama.
 
Tuskin tää geeneistä johtuu, mutta kyllähän ihmisen kasvualusta jonkin verran varmaan muokkaa musamakuakin.
 
En tiedä miks, mutta meistä tulee sellaisia ku meistä tulee..