lossi 11.01.2020 21:59:37 (muokattu 11.01.2020 22:08:22) | |
---|
Olen vasta jonkin aikaa sitten alkanut kiinnostumaan musiikista vähän syvemmin ja on tullut törmättyä muunmuassa videoihin katusoittajista jotka soittavat samaa tai samankaltaista melodiaa kuin siinä jossain tutussa biisissä, hmm mikähän se biisi olikaan? Mahdollisesti kuuntelet jonkun sinulle uuden biisin ja melodia matchaa johonkin tuttuun biisiin muttet vain saa päähäsi että mikä se voisi olla? Näin syntyi idea keskusteluun jossa voisi kysellä biisejä joissa on sama melodia tai muuten vain muistuttaa sitä mitä juuri kuuntelet mutta et vain saa päähäsi että miksi se kuulostaa niin tutulta. Voin aloittaa kysymällä biisistä joka suunnattomasti häiritsee minua itseäni eli Four cats - Kaikki muuttuu. Kertosäkeen melodia kuulostaa jo häiritsevän tutulta minulle enkä vain saa päähäni että mistä se on tuttu. Mieleeni tulee vain että olisi jossain Suomirock biisissä sama kertosäkeen melodia, Klamydia? Popeda? Voi myös olla jokin ulkomainen tai mikä vaan mutta jostain tuo melodia vaan on tuttu. En ole ihan varma kuuluisiko tämä ''mikä biisi'' keskusteluun mutta kun käytännössä on puhe eri asiasta eli samankaltaisten biisien kuin biisi x löytämisestä niin ajattelin tehdä uuden keskustelun. Pahoittelut jos olen väärässä paikassa. |
Dave Dangerous 11.01.2020 22:28:18 (muokattu 11.01.2020 22:30:44) | |
---|
Tuosta tuli ainaki mieleeni "Anna pois mun sormuksein" !!! https://www.youtube.com/watch?v=SRR7VU2O27w Ei välttämättä mene sävel ihan samoin mutta suurelta osin yhtäläisyys on melko selvä. En tiedä Popeda ym versioista. hiljaisuus on näkymätöntä liimaa |
jassi 12.01.2020 08:41:50 | |
---|
Mä funtsin tuota Ozzyn uuden sinkkubiisin Ordinary man:in pre-choruksen melodiaa, että mikäs hitto, mutta sit selkis, että sehän on Paul Oxleyn Spanish barsin kitarariffiä mukaileva kuljettelu. |
Arkka 12.01.2020 11:30:49 | |
---|
lossi: Voin aloittaa kysymällä biisistä joka suunnattomasti häiritsee minua itseäni eli Four cats - Kaikki muuttuu. Kertosäkeen melodia kuulostaa jo häiritsevän tutulta minulle enkä vain saa päähäni että mistä se on tuttu. Mieleeni tulee vain että olisi jossain Suomirock biisissä sama kertosäkeen melodia, Klamydia? Popeda? Voi myös olla jokin ulkomainen tai mikä vaan mutta jostain tuo melodia vaan on tuttu. Tuskin se mitä haet, mutta tuli mieleen afroamerikkalaisten gospel-veisut. Tuohon voi melkein kuulla kun joku huutaa päälle "praise Jesus!" Tähän saattoi toki vaikuttaa stemmat ja poljento kovin. |
joku muu sikko 12.01.2020 11:52:43 | |
---|
Juu mast tsamp övei from skvirröls baik ant staat living diu. -Sjömanni- |
artope 12.01.2020 16:51:41 | |
---|
The Baseballs ja kappale Umbrella. Ei ehkä melodisesti mutta taustat... "Siwa-stemma - yllättävän lähellä" |
Sammakko 12.01.2020 22:05:29 | |
---|
|
lossi 13.01.2020 06:24:38 | |
---|
Hmm.. Hyviä vastauksia muttei vielä ainakaan sattunut mikään noista olemaan se joka itsellä pyörii mielessä. Kyllä voi olla häiritsevää kun joku biisi pitäisi löytää muttei vaan meinaa millään sitä löytää :D |
Epämuusikko 13.01.2020 10:02:34 (muokattu 13.01.2020 10:03:51) | |
---|
Tuo nyt kuulostaa joka toiselta gospelilta / country two-beatilta mitä on duurissa tehty. Mun Sormuksein kieltämättä tuli mieleen. Ei se When the Saints Go Marching In oo mikä päässäsi soi? So smooth you can hear the beard. |
billy joe 05.02.2020 17:28:41 | |
---|
|
Epämuusikko 06.02.2020 10:55:26 | |
---|
Biisin eksaktin alkuperäisesityksen löytämisen ohella on silti huomionarvoista se, miten se resonoi amerikkalaisen musiikin peruskonventioihin. Itse en tiennyt tuota orkkista, mutta kappaleessa käytetyt keinovarat maalasivat tietynlaista amerikkalaista maisemaa. Niiden tunnistaminen ja niiden kanssa pärjääminen on soittajalle tärkeää, ja säveltäjälle tärkeää tiedostaa. So smooth you can hear the beard. |
HaloOfFlies 05.05.2020 14:05:21 (muokattu 05.05.2020 14:06:41) | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Fibson 14.05.2020 19:47:22 | |
---|
Arkka: Tuskin se mitä haet, mutta tuli mieleen afroamerikkalaisten gospel-veisut. Tuohon voi melkein kuulla kun joku huutaa päälle "praise Jesus!" Tähän saattoi toki vaikuttaa stemmat ja poljento kovin. Ikivanha piisi, You can have her. Sen on esittänyt niin monet Elviksestä alkaen. |
jukkajylli 14.05.2020 21:40:55 | |
---|
"The answer my friend, ei huolet paina ei rasitu polla, vedit käyntiin robotin, tai anna meidän olla." Melodiat muistuttavat usein toisiaan. Neroutta on saada ne kuulostamaan omaltaan. Stidi alla. |