Yleistä keskustelua musiikista ›

Tänään oli mukava pikku yllätys huomatessani jonkun siirtäneen levyni pois soittimesta ja jättäneen sen ns. hauraamman puolen levystä pöytää vasten. Lisäksi levyyn oli imestynyt pari kunnon naarmua jotka eivät taatusti ole siinä ennen olleet. Luonnollisesti kukaan ei myönnä aiheuttaneensa naarmuja, joten joudun itse ostamaan uuden levyn. Vanha kun on kuuntelukelvoton.
 
Tästä kerrasta oppineena en jätä enää koskaan levyjäni minnekään muualle kuin omiin kansiinsa.
 
Onko muilla vastaavia tapauksia?

No asiahan on siis niin että levyjen säilyttäminen pöydällä (tai no, missä tahansa muualla kuin kotelossaan) on suunnilleen yhtä väärin kuin kesken olevien kirjojen säilyttäminen menossa oleva aukeama vasten pöytää, margariinin keittiön pöydälle pidemmäksi aikaa unohtaminen ja pizzan syöminen suoraan uunista. Eli erittäin, erittäin väärin. Vahinkoja sattuu, ja pienemmistäkin asioista on tehnyt mieli nostaa miestä seinälle.
 
Omakohtaiset kokemukseni taitavat rajoittua yhteen: joskus muinoin lainasin pikkuveljelleni toisen ikinä ostamani levyn, Stratovariuksen Visions -plätyn. Palautushetkellä vilkaisin vaistonvaraisesti datapuolta. Tiivistettynä seurannut keskustelu:
 
"Mitä helevettiä, täähän on naarmuja täynnä!"
"No, se putos lattialle."
 
Piti ihan käydä tarkistamassa ettei pikkuveljen huoneeseen ollut joku käynyt levittämässä tukevaa kerrosta jämerää soraa, sen verran oli levy ottanyt kopsua. Olkoonkin että kyseinen tapaus ehkä pelasti minut sen suuremmalta teini-iän altistumiselta sankariheville, sen jälkeen on ollut ihan eri säännöt käytössä levyjen lainailun suhteen. Fataalit naarmut hyvissä levyissä pistäis ketuttamaan ihan omalla suuruusasteikollaan.

Itse olen aika tarkka levyjen suhteen, vaikka kuljetankin joitain levyjäni tuommoisessa monen levyn kangashärpäkkeessä. Se on aika paska tapa, mutta ei viitsi koteloineen päivineenkään raahailla. Lainattuja levyjä kohtelen kyllä mahdollisimman varovasti, joskin pieniä naarmuja saattaa jostain mystisestä ja minulle tuntemattomasta syystä aiheutua, mutta niitä tulee aina omiinkin levyihin, eikä yksikään ole naarmuuntunut niin, ettei kuunteleman pystyisi. Omien kotipolttoisten kokoelmien suhteen en ole yhtä tarkka: saatan nakella niitä miten sattuu ja tälläkin hetkellä mun huoneista lytyy kolme tai neljä moista pitkin lattiaa ilman koteloa.
 
Huomasin tuossa pari päivää sitten kauhistuksekseni, että olin epähuomiossa jättänyt Stratovariuksen livekokoelman toisen levyn tuohon pöydälle lojumaan ilman koteloa, ja se oli siinä varmaan jotain puoli vuotta. Mietin vain aina että se on niitä kotipolttoisia, ei sen niin väliä, lojukoot tuossa. Olin nakannut levyn siis kuva alaspäin ja olihan se sitten ottanut narmua vähän molemmille puolille, siinä kun oli lojunut päällä vähän kaikkea avaimista jugurttipurkkeihin. En ymmärrä kuinka tämä on mahdollista, kun yleensä katson tarkkaan etten "oikeita" levyjä noin heittele. Vituttaahan se, mutta oma moka tälläkertaa. Jänskättää vieläkö se soi, vai onko ihan susi.

On kokemusta...Joka helvetin kerta kun isosisko lainaa kannettavaa on kuuntelemani levy just "herkkä" puoli pöytää vasten...Mutta ei se sitä varmaan kiinnosta, oman musansa kun warettaa.

Eikös CD ole etikettipuoleltaan "herkempi", vai olenko käsittänyt väärin levyn anatomian? Sillä kiiltävällä puolella saa olla naarmu poikineen ennen kuin vaikuttaa.

Eikös CD ole etikettipuoleltaan "herkempi", vai olenko käsittänyt väärin levyn anatomian?
 
Näin ainakin cd:n alkuaikoina varoiteltiin; jos etikettipuolelta "peilikerros" rikkoutuu, alapuolelta tuleva lukusäde menee levyn "läpi" tai ainakin heijastuu ihan väärin.
 
Voisikohan joku avata kohta topicin aiheesta "cd-tuplalevyjen rakenne - saatanan keksintöä vai enkö vain osaa".
Ainakin meillä tuplalevyjen "väliseinän" kestoikä on ollut maksimissaan 2 viikkoa, riippumatta siitä miten levyä on kohdeltu.

Onko muilla vastaavia tapauksia?
 
Levyt on pysyny kondiksessa, mut kerran kun luukutin stereoista jotain rokkenrollia, ex-vaimo tuli saksien kanssa ja pokkana leikkas kaapeista piuhat poikki. Jumalauta kyllä meni meikälaiseltä jauhot suuhun. Ihan ku olisin tullut kuohituksi!
 
E: Sori off-topic mut oli pakko avautua, sillä trauma tapahtuneesta on mittava.

Eikös CD ole etikettipuoleltaan "herkempi", vai olenko käsittänyt väärin levyn anatomian? Sillä kiiltävällä puolella saa olla naarmu poikineen ennen kuin vaikuttaa.
 
Näin minäkin ymmärsin kun tuolla aiemmassa topicissa siitä keskusteltiin. Tässä tapauksessa etikettömän puolen naarmut riittivät tekemään levystä suden.
 
Muistin toisenkin tapauksen:
 
Olin aikeissa kuunnella Offspringin Smashia kun totean sen loistavan poissaoloaan omista kansistaan. Kysyn pikkusiskolta asiasta ja eikös vain kyseinen levy loju etiketti alaspäin kaapin päällä ja siinä muutama kokislasin jättämä tahmea rinkula levyn pinnalla. Vittu että meinasi palaa käämit siinä vaiheessa. Jos mennää ilman lupia ottamaan toisen levyjä niin pitäisi edes huolta niistä.

Ei liene monta ärsyttävämpää asiaa kuin naarmujen takia huonosti soiva CD. Itse käsittelen levyjä sen verran varovasti, että olen onneksi enimmäkseen välttynyt näiltä ongelmilta. Huonojen kokemusten seurauksena olen kuitenkin luopunut käytettyjen levyjen ostamisesta. Sieltä saattaa tulla aivan mitä tahansa.

Voisikohan joku avata kohta topicin aiheesta "cd-tuplalevyjen rakenne - saatanan keksintöä vai enkö vain osaa".
Ainakin meillä tuplalevyjen "väliseinän" kestoikä on ollut maksimissaan 2 viikkoa, riippumatta siitä miten levyä on kohdeltu.
 
Sama.
Kaikista ikävintä on se kun ei tajua aukeaako se väliseinä "saranoiden" puolelta vai niinkuin kannet yleensä. Kerran riuhdoin jotain koteloa saranoiden puolelta ja rikkihän se meni. Ei onneksi ollut niin tärkeä.
 
CD-kotelot on muutenkin niin hermoja raastavia vempaimia. Aerosmithin tuplalevyjen kotelot ovat niin palasina että jos kaikki osat eivät ole kokonaan irtaimistoa niin kannet ainakin pyörivät ympyrää! Ja kohtelukin on ollut sentään ruhtinaalista kun Aerosmithistä kyse.
 
Offtopicia siis tähän väliin.

CD-kotelot on muutenkin niin hermoja raastavia vempaimia. Aerosmithin tuplalevyjen kotelot ovat niin palasina että jos kaikki osat eivät ole kokonaan irtaimistoa niin kannet ainakin pyörivät ympyrää! Ja kohtelukin on ollut sentään ruhtinaalista kun Aerosmithistä kyse.
 
Offtopicia siis tähän väliin.
 
Jou, tuplakotelot ovat rikos ihmiskuntaa vastaan. Lähes kaikki rikkoutuvat ajan myötä. Ja vaihtakaapa autolla ajaessa tuplalevykotelosta uusi levy auton cd-soittimeen. Akrobatiaa ja liikenneturvaa!
 
Cd:n ja lp:n eroa ei kyllä arkikäytössä juuri huomaa, ja cd-levyjä tulee kuunneltua niin paljon, että lp:t tahtovat jäädä hyllyihin. Sitä paitsi cd-levyä kuunnellessa on hyvä vaikka nukahtaa: ei tarvitse nousta vaihtamaan kesken unien levyä. editys: höh, tämän viimeisen kappaleen piti tulla kyllä cd- ja lp-levyjen erot -aiheeseen.

"cd-tuplalevyjen rakenne - saatanan keksintöä vai enkö vain osaa".
 
Saatanan keksintöä. Ei osaa kukaan. Luulisi että joku tukevampi systeemi niillekkin löytyisi. Ei, vaan tuohan on selvä markkinointikikka. Kotelot hajoaa ja kuvittelevat ihmisten ostavan siksi uuden levyn. Mörrbäy. Kurts. Rölö.
 
E: Tilannekatsauksen jälkeen: yhden tupla-cd:n kotelo on kunnossa. Rok Rok.

Oon itte tosi tarkka levyistäni, enkä oikein mielelläni lainaa niitä kellekkään ihan vaan siksi, että muut ei välttämättä pidä niitä yhtä arvossa kuin minä. Joskus menee hermot kun löydän levyjäni pelkilteen jostain siskon huoneesta lojumasta. Viimenen pisara oli kun tässä kuukausi takaperin löysin siskoni lattialta 19 levyäni (kaikki aitoja ja hyviä levyjä) epämääräisessä kasassa, jonka päälle oli kaatunut Battery-tölkki. Nätisti se kupli, kuin joku olisi virtsannut hopealammikkoon. Kyllä itketti.

Tästä syystä tulee monesti poltettua kopiot levyistä mitkä voi sitten ottaa helposti reissuun ja autoon ja hyvin mielin lainaillakin. Ei o vitutusta jos se sitten menee epäkelvoksi.

Enpä tiiä, onko tuo stereopaketin soitin jotensakin herkkä, vaiko mikä on, mutta yhtä ainutta kirjastosta lainattua cd:tä en ole siinä saanut soimaan jossain kohtaa jumittamatta alusta loppuun. Okei, niitä saatetaan lainailla paljon ja näin ollen myös käyttää ja käsitellä runsaasti, mutta ei se himpura soikoon voi selittää näitä kuuntelukelvottomia tapauksia. "Ei oo penniikään kiinni ja p*skaks vaan mikä ei oo omaa" tuntuu olevan julkisten palveluiden käyttäjien, paitsi mun, mottona (ankara yleistys, sori). Ihan käsittämättömiä naarmuja uudehkoissakin levyissä, samaa sarjaa ku avaimella vedetty naapurin ökyauton kylki...
 
EDIT: Niin ja omaa kokemusta piti kanssa laittaa... kerran tuli lainattua Donkkareitten Tähti (simmoinen pahvikansiversio, en tiiä oliko noita tavallisissa muovikoteloissakin) yhelle kaverille, albumi palautui ilman sisälehteä ja levyssä oli naarmuja, ettei siitä montaa biisiä pystynyt kuuntelemaan. Siihen jäi ne levyjen lainailut sitten. Oli levy sitten oma tai lainattu, käsittelen niitä kuin kukkaa kämmenellä ja säilytän koteloissaan, paitsi niitä, mitkä on tossa 25:n levyn vaihtajassa sisällä.

Yksi kaveri saa aina vähintääkin kotelon rikottua ja varmasti pieniä naarmuja myös. Aina lupaa säilyttää hyvin, mutta harvoin levyä löytää sen kotelosta kun levyä olen takaisin hakemassa. En tiedä pitäiskö lopettaa lainaaminen kokonaan. Levyt on kuin omia lapsia ja omat lapset on aina parhaassa turvassa kotona.

En pahemmin lainaile levyjäni. Kun mua vituttaa jo periaatteesta, kun luvataan säilyttää hyvin, ja sit on levy saatana suunnilleen hampaanjälkiä täynnä. Onneks kaveritkin tuntuu ymmärtävän, etten oikeen mielelläni lainaa mitään sadan euron bokseja tai keräilykappaleita.
Mutta mikä siinä on, että se levy on niin vaikea ottaa kotelosta pitäen vain niistä reunoista kiinni? Mun mielestä se ei oo yhtään vaikeempaa, kun ottaa siitä levystä semmonen nipistysote, että rasvanen peukalo on lukupinnalla, ja etusormi etikettipuolella.

Ei tee mieli lainata puolitutuille, tai edes tutuille. Tyttökaveriakin oli n-kertaa huomauttanut, että mun levyjä EI jätetä pöydälle lojumaan ilman koteloa.

Levyjä ei lainata, levyjä ei soita kotana kukaan mu ku minä, levyt on pyhiä. Palvokaa levyjä.

Mutta oletteko huomanneet levyjen naarmuuntuvan ilman mitään väkivaltaakin? Vaikka kuinka neitseellisesti kohtelisit, ni jossain vaiheessa heräät todellisuuteen: lemppariceedeeseesi on "ilmestynyt" naarmuja/hankaumia.
 
Mystistä.
 
Levynaarmutustontut on kuulemma liikkeellä tähän aikaan vuodesta..