Yleistä keskustelua musiikista ›

Levyhyllyni jazzosastoa tarkastellessa olen huomannut, että hyvin monella levyllä toistuva instrumentaalinen kokoonpano sisältää basson, rummut, pianon ja saksofonin ja/tai trumpetin. Nämä instrumentit ovat jo pitkään olleet käytössä jazzkokoonpanoissa. Rytmiryhmä ja puhaltimet ovat jazzissa yleisesti käytössä. Toki poikkeuksiakin on eikä edellä mainittu instrumentaatio ole mitenkään erityisen säännönmukainen kyseisessä genressä. Lisäksi löytyy useita erilaisia puhaltimia, koskettimia, jousisoittimia, perkussioita, etnosoittimia, akustisia ja sähköisiä… Ja mitä erilaisimpia kokoonpanoja, joista eräät ovat tyystin puhaltimiin tukeutuva (esim. Rova ja World Saxophone Quartet, joissa kummassakin ainoat soittimet ovat saksofoneja), toiset taas hyödyntävät enemmänkin klassisella puolella käytettyjä jousisoittimia ja jotkut taas hyödyntävät mitä moninaisimpia pikkuinstrumentteja ja lelusoittimia (Art Ensemble of Chicago)… Kokoonpanot vaihtelevat big bandeista sooloinstrumentaatioon (jossa yleensä piano, voi olla kitarakin tai jopa saksofoni tai muu puhallin). Ja tämä kaikki voi sisältyä jazzina tunnettuun musiikkigenreen.
Onko jazz tunnistettavissa juuri instrumentaationsa tähden vai onko se sittenkin ennemminkin lähestymistapa musiikkiin, tyylinsä puolesta määrittyvää ja instrumentaatioltaan useammallakin tapaa muunneltavaa?
 
Voiko jazzia soittaa hevikokoonpanolla ja päinvastoin? Soveltuuko sähkökitara klassiseen musiikkiin? Voiko jazzissa ja klassisessa yleisempi musiikin puhdas instrumentaalisuus soveltua myös muihin genreihin, poppiin, heviin, rockiin jne? Kuinka tiukasti määrittyvät käytettävät ja hyväksyttävät instrumentit eri genreissä? Määrittääkö musiikkigenre sen, mitä soitinta siinä voi käyttää tai määrittääkö soitin sen, missä genressä sitä voi käyttää?
 
Minulta on usein kysytty, soitanko jazzia, kun on käynyt ilmi, että minulla on saksofoni. Saksofoniahan voi toki käyttää muissakin musiikin lajeissa, kuten esim. klassisessa ja jopa rockissa, mutta juuri jazzissa se on saanut osakseen eniten suosiota.

Kitarajaskaa: kuunteles John Scofield & Pat Metheny - I can see your house from here, ja Pat Metheny Trio Live (kitara-basso-rummut).

Apocalyptica soittaa heviä selloilla. Kävisikö hevin soittaminen päinsä, jos instrumentaatio käsittäisikin kontrabasson, rummut, pianon ja saksofonin (sekä laulajan)? Laulaja, rummut, kosketinsoittimet, kitarat ja bassokitara - siis bändisoitin kokoonpano - toimii myös jazzissa.
 
Tiputetaan pois laulaja, niin voiko yhtye soittaa poppia tai rokkia puhtaan instrumentaalisesti? Vai kuuluuko se ennemminkin jazziin ja klassiseen?
 
Sopiiko a cappella myös poppiin ja rokkiin, vai onko se sittenkin kirkkomusiikkiin paremmin sopivaa?

Sopiiko a cappella myös poppiin ja rokkiin, vai onko se sittenkin kirkkomusiikkiin paremmin sopivaa?
 
Tsekkaa vaikka Club for Five, Fork, Take 6... kyllä acapella-ryhmät voi vetää ihan mitä vaan.

Ei kai tähän ole kuin yksi oikea vastaus. Tottakai voi soittaa mitä tahansa millä tahansa.
 
Aivan toinen juttu onkin sitten se, että miten moisiin "kummajaisiin" suhtaudutaan. Aika helposti ja melkoisella varmuudella sitä nimittäin tuntuu moiset poppoot saavan jonkinlaisen kikkailu- hassuttelu- tai "ei niin vakavasti otettavan" bändin leiman otsaansa.
 
Surullista sinällään, mutta kertonee aika paljon siitä, miten selviönä pidetään sitä, että vaikkapa pop-bändissä on rummut, basisti, kitaristi ja laulaja. Tai että jazz on pääosin akustista musiikkia.

Voiko jazzia soittaa hevikokoonpanolla ja päinvastoin?
 
Eikö Meshuggah ole rankkaa jazzia? Jos miettisi, että bändi soittaisi ilman säröjä ja vähän pienemmällä temmolla. Selvää jazzia.

Tsekkaa vaikka Club for Five, Fork, Take 6... kyllä acapella-ryhmät voi vetää ihan mitä vaan.
 
Manhattan Transfer, The Swingle Singers, Lambert, Hendricks & Ross,... Onhan näitä.
 
Ei kai tähän ole kuin yksi oikea vastaus. Tottakai voi soittaa mitä tahansa millä tahansa.
 
Aivan toinen juttu onkin sitten se, että miten moisiin "kummajaisiin" suhtaudutaan. Aika helposti ja melkoisella varmuudella sitä nimittäin tuntuu moiset poppoot saavan jonkinlaisen kikkailu- hassuttelu- tai "ei niin vakavasti otettavan" bändin leiman otsaansa.
 
Surullista sinällään, mutta kertonee aika paljon siitä, miten selviönä pidetään sitä, että vaikkapa pop-bändissä on rummut, basisti, kitaristi ja laulaja. Tai että jazz on pääosin akustista musiikkia.
 
Niin. Kai urkujakin voi käyttää rokissa, mutta onko se juuri tietyn tyyppiseen bändi-instrumentaatioon tottuneen yleisön mieleen, onkin sitten jo eri asia. Kai ainakin periaatteessa on soittimella kuin soittimella mahdollista tehdä hyvin monen tyyppistä musiikkia, koska eivätkö musiikin muoto- ja tyyliseikat ennemminkin edellä instrumentaatiota, sen sijaan että ne olisivat seurausta siitä?
 
Toki afrikkalaisilla etnosoittimilla on hankala soittaa Mozartia (ja varsin ilmeisistä syistä) ja vastaavasti klassisen puolen instrumenteilla tulee hankaluuksia yritettäessä tulkita vahvasti perinteisiin soittimiin tukeutuvaa orientaalia kansanmusiikkia.
 
Popuulaarimusiikin piirissä luulisi sen sijaan olevan enemmän tilaa laveammalle instrumentaatiolle. Tässä voivat kuitenkin esteeksi muodostua tottumukset ja ennakkokäsitykset kuhunkin musiikkigenreen kuuluvasta instrumentaatiosta.
 
Ehkeivät soittimet sinänsä määräydy genren mukaan vaan ratkaisevaa lienee, mitä soittimia ajatellaan tiettyyn genreen kuuluviksi, mitä soittimia on totuttu pitämään itsestäänselvänä osana tietyntyylistä musiikkia.
 
Mutta asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Voiko kukaan kuvitella hevibändiä, joka koostuu vaikkapa neljästä saksofonista (satb)? Eipä varmaankaan. Genret eivät kuitenkaan kulje täysin instrumentaationsa talutusnuorassa - tai päinvastoin. Liikkumavaraa varmasti on ja kysymys onkin vain siitä, kuka uskaltaa lähteä kokeilemaan ja etsimään rajoja.

Voiko jazzia soittaa hevikokoonpanolla ja päinvastoin?
 
Hevikokoonpanolla voisi mielestäni hyvin soittaa jatsia. Varsinkin, jos on kosketinsoittaja toisen kitaristin tilalla. Silloin se olisi periaatteessa jazz-kokoonpano ilman puhaltimia. Mutta heviä on aika vaikea soittaa ilman sähkökitaraa säröllä, koska hevi perustuu siihen. Ainakaan kiippari, jossa on särö, ei kuulosta kovin hyvältä. Apocalyptica toimii kyllä, mutta muuten on vaikea kuvitella heviä ilman sähkökitaraa. Jos tiedätte, niin kertokaa esimerkkejä hevistä ilman sähkökitaraa.
 
Myös rock ilman rumpuja tuntuu aika mahdottomalta.

Popuulaarimusiikin piirissä luulisi sen sijaan olevan enemmän tilaa laveammalle instrumentaatiolle. Tässä voivat kuitenkin esteeksi muodostua tottumukset ja ennakkokäsitykset kuhunkin musiikkigenreen kuuluvasta instrumentaatiosta.
 
"Konemusassa" kaikki instrumentit ovat "sallittuja" ja kaikkea mahdollista käytetäänkin. Kun soppaan lisätään laulaja, niin siitä tulee "poppia". Tämä on syy siihen miksi "konemusa" on pääpainoisesti instrumentaalista. :)
 
Esim. Jos vaikkapa joistain uudemmista Madonnan biiseistä ottaisi laulun pois jää jäljelle "konemusaa" ei "poppia".

Mutta heviä on aika vaikea soittaa ilman sähkökitaraa säröllä, koska hevi perustuu siihen. Ainakaan kiippari, jossa on särö, ei kuulosta kovin hyvältä.
 
Ei kuulosta minustakaan hyvältä, mutta eikös usein industrial- yms. bändien soundi pohjaa jonkinmoiseen särökiipparivalliin. Ja nämä bändit, vaikkei varsinaista heviä olekaan, ovat usein sieltä osastolta musiikillisen pohjansa ottaneet.

Myös rock ilman rumpuja tuntuu aika mahdottomalta.
 
Jotkin (vanhemmat?) bläkmetalbändit ovat aika lähellä rummutonta heviä. Tai rummutus on niin tiuhaa ja yksitoikkoista, että niiden rooli rytmisoittimena jää häviävän pieneksi.
 
on vaikea kuvitella heviä ilman sähkökitaraa
 
Kyllä 70-luvun hevi- ja progegenreissä on toisinaan kitara sivuroolissa, kun taas Hammond räyhää senkin edestä.
 
Sellon saundihan on usein lähes identtinen särökitaran kanssa, joten se toimii luontevasti (apocalyptica, tuomari nurmio ja alamaailman vasarat...) Kyse on siis enemmänkin saundista kuin soittimesta, ts. jos musiikkityylille on ominaista särökitara, sen voi korvata sellolla, muttei kellopelillä.
 
Tai voi, mutta puritaanit ei tykkää.

Sellon saundihan on usein lähes identtinen särökitaran kanssa, joten se toimii luontevasti (apocalyptica, tuomari nurmio ja alamaailman vasarat...) Kyse on siis enemmänkin saundista kuin soittimesta, ts. jos musiikkityylille on ominaista särökitara, sen voi korvata sellolla, muttei kellopelillä.
 
Näin juuri. Jos nyt m.netille tyypillisesti jatketaan vielä tästä hevi-aiheesta.
 
Mä en näkis mitään ongelmia sähkökitaran kokonaisvaltaisesta korvaamisessa vaikkapa syntetisaattoreilla tai juurikin selloilla.
 
Eri "musiikkigenret" ovat mun näkökannan mukaan kuitenkin vain erilaisia tyylisuuntia ja tapoja esittää musiikkia omine ominaispiirteineen. "Hevi" on suhteellisen yksinkertaisesti sovitettua riffi (fraasi) -painotteista musiikkia, jonka sävellyksellinen tyyli sekä soittotapa ovat muovautuneet hyvinkin omaleimaisiksi ja tunnistettaviksi. Sitten tähän vaikkapa ääninäytteeksi Metallican Creeping Death.
 
Syntikalla on hyvinkin helppoa korvata särökitara ja tuottaa musiikkiin samanlaisia elementtejä. Eikä pointti siis ole se, että pystytään matkimaan sähkökitaran saundia mahdollisimman tarkasti, vaan tuottamaan matskua, joka ajaa saman asian.
 
Se on sitten jokaisen kuuntelutottumuksista ja mieltymyksistä kiinni miltä vaikkapa puhaltimilla soitettu creeping death-riffi kuulostaa. Mutta tempastaas jostain pieni vihreä mies ja soitetaan sille creeping deathista syntikka- ja kitaraversiot ja kysytään jotta kumpi on TrUE?
 
Mutta tämä hevistä. Loppuun haluaisin vielä sanoa, että Lars Ulrich on huono ja kuuro ja että POST...AJFA on kaupallista ja huonoa.

Hammondilla heviä, Tenorisaksarilla Punkkia, johan irtoaa.
 
Blues bändi ilman kitaraa, onko toimivia? Jotenkin kitara on aika "ehdoton" blues soitin.

Blues bändi ilman kitaraa, onko toimivia? Jotenkin kitara on aika "ehdoton" blues soitin.
 
Ei tartte soittaa kun pari oikeaa nuottia pianolla, niin lamppu syttyy: kappas, bluussia. Jos et usko, niin olet tervetullut kuuntelemaan.

Jotkin instrumentit nauttivat suosiota yli genrerajojen. Laulusta lienee turha sanoa mitään, koska se on niin selviö, mutta soittimista esim. kitaralla ja pianolla voi esittää yhtä hyvin niin klassista kuin jazzia sekä muuta popuularimpaa musiikkia. Jos eteen liittää sanan sähkö, on kyseisten soittimien käyttö yleisempää populaarimusiikin puolella.

Saksofoni on mielestäni myös soitin joka istuu aika kivasti niin poppiin, rockkiin kuin synkimpäänkin black metalliin. Esimerkkinä synkistelystä Carpathian Forestin parilla uudemmalla levyllä olevat kaukaisen kummittelevat saksofonit jotka luovat todella hienon tunnelman.
Hieno soitin on se, monesti on himottanut opetella moista soitteleen.
 
Oikeastaan kun ajattelee niin, harvassa tuntuu olevan soitin joka ei istuisi muka mihinkään muuhun kun perinteiseen genreensä. Kyse on enemmänkin siitä onko tarpeeksi luova hyödyntämään soitinta niin että se sopii "genreen".
 
Minusta ei ole kyse millä soittaa vaan miten soittaa.

Pohdin eilen kävellessä tätä keskustelua. Tuli ajatus, että instrumentteja tärkeämpi tekijä genren hahmottamisessa on soundi. Sitten ajattelin että soundi taitaa ollakin määrävin tekijä, sitten ehkä rytmi, sitten fraseeraus, harmonia ja kaikkein vähiten melodia koska melodiat siirtyvät aika helposti genrestä toiseen.
 
Kun joku nosti bluesin esille, jouduin miettimään asiaa uudelleen. Asteikot taitavat nousta tuossa listassa tuonne rytmin ja fraseerauksen nurkille.
 
Vai onko niin, että genren hahmottamisessa yleensä kaikki nuo tekijät ovat merkityksellisiä, mutta niiden vaikutus yksittäisen genren kohdalla on erilainen.
 
Mietin sitten myös noita tekijöitä klezmerin kohdalla. Itseäni taannoin kiinnosti sähköinen klezmer. En tarkoita mitään kovin rajua, mutta sähkösoittimien käyttöä kuitenkin. Sain kuitenkin sellaisen käsityksen, että klezmer ei oikein veny tuohon suuntaan. Äskettäin luin Pete Sokolowin klezmersovitusopasta, ja siellä sanottiin aika suoraan että sähkökitara on "absolute monster", "on the edge of respectability" ja sitä on käytettävä äärimmäisellä itsehillinnällä. Samaten opuksessa todettiin, että yleensä kansanmusiikin tms. ja rockin fuusiossa rock voittaa. Mielsin että tuossa on rytmistä kysymys. Klezmerin alkuperäiset pääelementit ovat soundin lisäksi tietyt rytmit, tietyt skaalat/moodit ja tietynlainen ornamentaatio.
 
Olen myös huomaavinani, että klezmer genrenä leviää klassisen, jazzin ja avantagarden suuntaan, ei rockin ja popin suuntaan. Yksi syy siihen voisi olla, että siellä on vastassa israelilainen pop ja rock ja hasidijuutalaisten pop-musiikki (joissa tuo perinteen ja pop/rockin fuusio on tapahtunut), joihin halutaan ottaa etäisyyttä. Eli genren määräytymisessä voi myös vaikuttaa tarve erottua muista genreistä.
 
Vaikka aluksi esitinkin, että instrumentteja oleellisempi tekijä on soundi, niin visuaalista tekijää ei voi kokonaan sivuuttaa. Uskon esimerkiksi että strato puhtailla soundeilla ja kohtuuvolyymillä kyllä sopeutuu hyvin akustiseen soundiin. Mutta sähkökitara tai -basso genressä jolla on vahvasti akustinen leima ei näytä oikealta.