Yleistä keskustelua musiikista ›

CD levyjen aikakaudellahan on/oli monia eri versioita levyistä, ..erikoinen ensipainos.. ..rajoitettu painos, mukana bonusraita.. jne, mitä sinä olet mieltä?
 
Minua harmittaa jos jostain yhtyeestä innostuu joskus myöhemmin niin eipä sitä ensipainosta jostain levystä olekaan saatavilla, vain jokin myöhempi painos josta puuttuu biisi tai pari. Sitten etsimään sinkkua jossa se on ja niitä kun ei löydy käytettynä ehjiä jne. Sitten menet esim wikipediaan etsimään minkä maan ja missä versiossa jokin tietty kappale on.. blaah.. Julkaistaa levy niinkuin se on. Markkinavoimat kai tuota määräävät(?) mutta joskus kiukuttaa. Vali ja Vali. Uikuti ja Uikuti.
 
Onhan toki sitten erikseen LP painoksien bonusbiisit.. mulla ei ole LP soitinta.
 
Aihe on toki voinut olla esillä ennekin?

wau, tulipa hieno otsikko.. 1128&# #&2811 tms.
Rikoinko internetin?

Kannattaa etsiä niitä eri painoksia ja tietoja niistä discogsista, ei Wikipediasta. Mun mielestä on todella hienoa, että levystä tulee useita eri painoksia. Jos vaikka se eka painos jonka on missannut, maksaa käytettynä esim. 150€, mutta tuleekin uusintapainos jonka saa uutena 30€:lla, niin aivan mahtavaa. Samaa mieltä siitä, että kaikki typerät bonus-biisit ja demoversiot niissä muissa painoksissa ovat pelkkää typerää roskaa. En todellakaan halua bonusbiisejä ja mitään kikkailuja, vaan mahdollisimman yksi yhteen alkuperäisen kanssa. Ei väri- tai kuvalevyjä. Stop the madness!

Mua ärsyttää puuttuvat biisit, sen sijaan demot, alternate taket ja bonusbiisit ovat erittäin jees.

Yleensä bonusbiisit ovat turhaa tauhkaa. Haluan nauttia albumini sellaisena, kuin se on alunperin tarkoitettu. Harvemmin jollain ylimääräisillä otoilla, kuppaisilla demonauhoilla tai jollain biiseillä jotka on alkujaan hylätty albumilta, on levyn loppuun ripoteltuna kokonasuuden "draaman kaarta" parantavaa vaikutusta.
 
Toki jos bonusbiisejä tulee erillisellä levyllä, eivät ne niin haittaa. Mutta etenkin CD-levyillä varsinaisen albumikokonaisuuden perään pyytämättä ja yllättäen pärähtävät lisät ovat lähinnä ärsyttäviä.

Bullitt: Yleensä bonusbiisit ovat turhaa tauhkaa. Haluan nauttia albumini sellaisena, kuin se on alunperin tarkoitettu. Harvemmin jollain ylimääräisillä otoilla, kuppaisilla demonauhoilla tai jollain biiseillä jotka on alkujaan hylätty albumilta, on levyn loppuun ripoteltuna kokonasuuden "draaman kaarta" parantavaa vaikutusta.
 
Toki jos bonusbiisejä tulee erillisellä levyllä, eivät ne niin haittaa. Mutta etenkin CD-levyillä varsinaisen albumikokonaisuuden perään pyytämättä ja yllättäen pärähtävät lisät ovat lähinnä ärsyttäviä.
 
Kyllähän sinä tiedät, milloin levy "oikeasti" loppuu ja silloin voi painaa soittimesta stop. En ymmärrä miten ne bonusbiisit nyt haittaavat siellä levyn lopussa, eri asia tietty sellainen historian uudelleenkirjoitus, että joitain kappaleita on poistettu ja jotain uutta tuputetaan keskelle levykokonaisuutta.
 
Mutta sääntö on se, että mitä enemmän bonusta ja plussaa uudelleenjulkaisulla on, niin sitä parempi. Eihän niissä uusintapainoksissa muuten ole mitään järkeä, jos samaa tavaraa myydään samoissa kansissa vuodesta toiseen.

Ainoa oikea tapa IMO on sijoittaa bonusbiisit erilliselle levylle. Mulla on aika monta lättyä, jossa on jotain b-puolen huumoribiisejä lisätty levyille ja jos miettii albumia kokonaisuutena alusta loppuun, ei joku lopun livebiisi suoraan miksauspöydästä istu kokonaisuuteen.
 
Oma lukunsa on sitten masteroinnit ja uudelleenmiksaukset. Esim. ostin yhden 70/80-luvun vinyylin juuri uusintapainoksena ja yhden biisin pellit kuulostaa siltä, kuin olisin Cool Edit Pro:ssa laittanut jonkun halvan presetin päälle. Olen melko varma, ettei alunperin ole ollut samanlaista soundia äänityksessä. Megadethit uusioversiot on sitten taas oma lukunsa.
 
Ja kamalimpana esimerkkinä Ozzyn soololevyt, joista soitettiin pari jäsentä ulos.

Remastereihin suhtaudun aina varauksella. Liian monesta ennen hyvin masteroidusta levystä on vedetty kaikki dynamiikat kasaan limiterillä. The Beatlesin ne uudet remasterit Abbey Roadista sun muista oli kyllä ihan jees. Bassot potkii noissa ihan eri tavalla kun aiemmin ja selkeemmän kuulosia osa biiseistä.

Bullitt: Yleensä bonusbiisit ovat turhaa tauhkaa. Haluan nauttia albumini sellaisena, kuin se on alunperin tarkoitettu. Harvemmin jollain ylimääräisillä otoilla, kuppaisilla demonauhoilla tai jollain biiseillä jotka on alkujaan hylätty albumilta, on levyn loppuun ripoteltuna kokonasuuden "draaman kaarta" parantavaa vaikutusta.
 
Toki jos bonusbiisejä tulee erillisellä levyllä, eivät ne niin haittaa. Mutta etenkin CD-levyillä varsinaisen albumikokonaisuuden perään pyytämättä ja yllättäen pärähtävät lisät ovat lähinnä ärsyttäviä.
 
Samoilla linjoilla. Karmein omistamani esimerkki aiheesta on Yesin Going for the One, jolla on lopusssa niitä räkäraitoja enemmän kuin mitä itse levyä niiden edellä.
 
Marllionin 80-luvun levyjen remasterit taas on erinomainen esimerkki siitä, kun asia on tehty hyvin: biisit on oikeasti kiinnostavia ja eri levyllä.

Bonusbiisit ja vaihtoehtoiset otot ovat tosi kiinnostavia, eivät tietenkään aina. Mutta esimerkiksi Beatlesin Strawberry Fields: ällistyttää miten taianomainen otto se tunnettu versio on, kun kuuntelee toista yritystä periaatteessa samoilla aineksilla, joka ei ole oikein mistään kotoisin :)
 
Eivät nuo tökeröt lisäraidat alkuperäistä kokonaisuutta tietenkään paranna mutta tuovat kiintoisaa lisäperspektiiviä siihen tekoprosessiin. Rohkaisee omaakin tekemistä kun tajuaa että ei se ammattilaisillakaan ihan heti selvää ole miten parhaaseen lopputulokseen päästään.

Kefiiri: tuovat kiintoisaa lisäperspektiiviä siihen tekoprosessiin.
 
mm. tämä. Vastikään kuuntelin Crowded Housen Woodface-kauden demoja ja hämmästelin Weather with You:n levyltä poisjäänyttä toista pre-chorusta.
 
Musiikki on ihanaa!

Mun mielestä bonukset ovat kivoja, jos ovat ennen julkaisemattomia oikeita biisejä. Varsinkin jos ovat kyseisen albumin sessioista. Myös vaikeasti saatavilla olevat sinkkubiisit ja hyvät liveäänitteet kelpaavat, jos ne liittyvät ajallisesti tai muuten varsinaiseen albumiin. Sen sijaan saman biisin lukuisia eri ottoja, joita tuskin erottaa toisistaan, ei jaksa kuunnella. Myös versiot ilman lauluraitaa -tyyppiset bonukset ovat useimmiten turhia. Tällaista tavaraa on tungettu mm. Led Zeppelin -levyjen viimeisimmille uusintaversioille. Vastaavaa laarinpohjien kaavintaa on harrastettu mm. Deep Purple klassikkolevyjen cd-uusinnoissa. Alkuperäisen pitkäsoiton mitta on lähes tuplattu kaikenlaisella jämäroskalla.

Riippuu. Ostin Procol Harumin ensimmäisen. On se ihan kiva että siinä on myös pari sinkkujulkaisua mukana, kuten Whiter Shade of Pale. Monesti ne bonukset on kyllä tarpeettomia, vaan ei ne mua häiritse, kunhan alkuperäinen on niinku pitää.

carnation: Kyllähän sinä tiedät, milloin levy "oikeasti" loppuu ja silloin voi painaa soittimesta stop. En ymmärrä miten ne bonusbiisit nyt haittaavat siellä levyn lopussa, eri asia tietty sellainen historian uudelleenkirjoitus, että joitain kappaleita on poistettu ja jotain uutta tuputetaan keskelle levykokonaisuutta.
 
On siitä se harmi, että albumikokonaisuutta syventyen kuunnellen ei voi jäädä albumin loputtua vain nojatuoliin pureskelemaan kuulemaansa, vaan pitää kiiruhtaa painamaan stoppia tai nostamaan neula, ettei se joku huumoricover kolmossinkun kääntöpuolelta pärähdä latistamaan tunnelmaa. Jollain CD:llä muistan olleen ennen bonusbiisejä pidemmän, luokkaa ainakin 30 sekunnin hiljaisuuden ennen bonuskappaleita, mikä nyt on jo jonkunlainen kompromissi. Mutta parasta on jos ne bonushärväykset ovat erillisellä levyllään.
 
Mutta sääntö on se, että mitä enemmän bonusta ja plussaa uudelleenjulkaisulla on, niin sitä parempi. Eihän niissä uusintapainoksissa muuten ole mitään järkeä, jos samaa tavaraa myydään samoissa kansissa vuodesta toiseen.
 
No en nyt tiedä, toki jotkut vaikeammin löydettävät sinkkujulkaisut yms. voivat olla parhaimmillaan kivakin lisä, mutta kyllä tässä pätee myös se että määrä korvaa laadun.
 
Ja mitä noihin uusintajulkaisuihin tulee niin onhan se ihan järkevää julkaista uusiksi ihan alkuperäisessäkin muodossaan jos vaikkapa ensimmäinen painos on myyty loppuun.

Gary Enfield: Riippuu. Ostin Procol Harumin ensimmäisen. On se ihan kiva että siinä on myös pari sinkkujulkaisua mukana, kuten Whiter Shade of Pale. Monesti ne bonukset on kyllä tarpeettomia, vaan ei ne mua häiritse, kunhan alkuperäinen on niinku pitää.
 
Sama juttu myös esim. The Kinksin remasterien kanssa, ihan hienoa että siellä on ne levyiltä aikanaan pois jätetyt singlebiisit mukana bonusraitoina.
 
Sitten taas on levyjä, kuten Jethro Tullin Aqualungin 25-vuotisjuhlapainos, jonka bonusbiiseillä ei ole mitään tekemistä koko levyn kanssa.

CD:n myötähän noita tuli.
 
Spotify on ruvennut lähinnä nyppimään viime aikoina, mutta yksi hieno puoli on että sieltä löytyy juurikin streamattavissa näitä laajennettuja laitoksia ja boxeja. Ovat jopa merkinneet eri levyt.
 
Joskus ne ovat ihan kivoja, sisältäessään vaikkapa pitkiä 12-tuumaisia versioita, remixejä, accapella-versioita yms. bonusta. Joskus noista saa tosiaan kunnon ahaa-elämyksen kuten Miles Davisin 60-luvun kvintetin boksista, mistä kuulee kuinka bändi harjoittelee ja hahmottelee aikalailla ekaa kertaa biisejä nauhalle.