Aihe: Korvatulpat
1
JaRokkiSoi
23.11.2006 13:11:52
Tekisi mieleni suojata kuuloa reeneissä, MUTTA laulu on tosi hankalaa tulpat korvissa. Toisaalta korvakäytäväni on jotenkin vääränmalliset tai liian pienet kuusen mallisille eareille, sillä ne painavat korvaa.
Onko pienempiä vaihtoehtoja "kuuselle" ja onko jokin malli joka toimisi laulun kanssa erityisen hyvin? Ei huvittaisi hommata kalliita valettuja tulppia, jos ei niidenkään kanssa osaa laulaa. Vai onko niin, että kaikkeen tottuu?
 
Kuulokäyrässä on ollut monttuja jo vuosia ja viime aikoina ajoittaista tinnitusta/huminaa, vaikka en ole pahasti kovalle metelille altistunutkaan ja bändissäkään en ole hirmuaktiivisesti soitellut, eikä reeneissä soiteta kovaa. Ihan vain varoituksena nuoremmille, että joillakin meistä kuulo menee herkemmin..
Lennu
23.11.2006 13:39:45
 
 
Ongelma on siinä, että korvat kuuluu osana pään paineensäätelymekanismiin ja suutasi aukoessa yksi tasausväylä on dempattu, eli korvat. Kokeile jotain kuulokemallisia luureja treeneissä.
 
Ja se valettujen hinta kyllä maksaa itsensä takaisin, kandee ne ostaa. Niillä keltasilla tateilla ei oikeen tee muuta kuin rälläköi tai sorvaa.
" Hunsvotti on vallaton pikkukersa; "on se aikamoinen hunsvotti tuo teidän Teemu". Sana tulee saksan kielen yhdyssanasta Hundsfott, joka tarkoittaa koiranvittua. Kiva tapa nimitellä lapsia."
JaRokkiSoi
23.11.2006 14:59:36
Kiitos hyvästä selityksestä.
 
Muttamutta, ennenkuin hommaan kalliit valetut tulpat, niin ois kiva totutella ja testailla asiaa jollakin "kuusi"tulpilla. Onko näissä olemassa pienempiä malleja, kun kaikki tuntuu vaan kauppaavan niitä EAR:n peruskuusia. Jos joku toinen merkki tekee pienempiä/pehmeämpiä versioita ja ehken pienemmällä vaimennuksella, niin oispa hieno homma.
Herra Rapu
23.11.2006 15:05:39
 
 
Kokeile apteekista saatavia sinisiä kuusia, n. 5 e/pari.
Ykösellä purkkiin!
FAT = MOTION
PomppoK
23.11.2006 17:03:54
 
 
Kokeile apteekista saatavia sinisiä kuusia, n. 5 e/pari.
 
3M:n kuuset? Mahtaakohan kenelläkään olla kokemuksia sekä näistä että EARin kuusista? Vai lieneekö niillä olennaista eroakaan.
 
Ehkä hieman huonoissa olosuhteissa (jäähallikeikka.. enkä soittanut itse, hah) 'testasin' näitä 3M:n kuusia, mutta pika-arvion perusteella ne ei vaikuttanut mitenkään mullistavasti paremmilta kuin perus vaahtotulpat EARilta. EARin kuusia taas ylistettiin jossakin ylivertaisiks vaahtotulppiin nähden.
"Youth... Optimism... Middle-age... Disappointment... Old-age... Senility and... Death."
Jeltz
23.11.2006 19:25:53
EARin kuusia taas ylistettiin jossakin ylivertaisiks vaahtotulppiin nähden.
 
Ne on. Ja vastaavasti Elacinit (oletettavasti ihan yhtä lailla muutkin valetut) ovat aivan ylivertaisia kuusitulppiin nähden. Itse ainakin olen sitä mieltä, että Elacineihin kannattaa sijoittaa se reilu puolitoista sataa, kun parempaa soundia on kamapuolella haettu paljon suuremmallakin rahamäärällä.
Anteeksi että olen myöhässä. Olin nähkääs paskalla. Salon Seudun Bändit
rairsilf
23.11.2006 22:25:03
Ne on. Ja vastaavasti Elacinit (oletettavasti ihan yhtä lailla muutkin valetut) ovat aivan ylivertaisia kuusitulppiin nähden. Itse ainakin olen sitä mieltä, että Elacineihin kannattaa sijoittaa se reilu puolitoista sataa, kun parempaa soundia on kamapuolella haettu paljon suuremmallakin rahamäärällä.
 
Kyllä kyllä! Olen kokeillut keltasia tulppia, silikonitulppia, apteekin kuusia, earin kuusia ja vuosi sitten sijoitin FinFonicin valetttuihin tulppiin. Keltaset tulpat ja silikonitulpat kelpaa vieläkin jollekin isoille rokkikeikalle (siis yleisön joukkoon) tai festareille, apteekin kuuset ei ainakaan mulla toimi eikä meinaa sopia korvaan, earin kuusia käytin aikasemmin treenatessa, jos soitin kitaraa/bassoa/rumpuja. Oon kuitenkin pääasiassa huilisti ja bändissä joskus laulan, ja nyt vasta FinFonicin tulpilla pystyn olemaan treeneissä kuin treeneissä ja treenaamaan vaikka itekseni huilua. Vähän aikaa meni totutellessa, mutta nyt tulppien käytössä ei ole edes laulaessa mitään ongelmaa. Ainakin musiikkia opiskellessa korvat on kokoajan niin koetuksella, ettei ilman näitä tulppia varmaan pää kestäisi. Siispä juu, allekirjoitan edellisen.
JMP71
23.11.2006 22:29:07
Tollaiset ostin, saanee jokaisesta musiikkiliikkeestä ainakin tilaamalla: http://www.etymotic.com/ephp/er20.aspx
 
Hukkasin EARin hifi-tulpat joten hankin nuo etymotic:it tilalle ja täytyy sanoa että oli ISO ERO Etymotic:ien hyväksi. Hintaluokka sama.
 
Tieten Elacit olisi parhaat, jos vain lompakko venyy.
Alkoholi lyhentää ihmisen ikää, mutta toisaalta ehtii nähdä kaksin verroin. -K.Palsa-
Härski
23.11.2006 22:45:34 (muokattu 23.11.2006 22:46:11)
3M:n kuuset? Mahtaakohan kenelläkään olla kokemuksia sekä näistä että EARin kuusista? Vai lieneekö niillä olennaista eroakaan.
 
Joo, molempia löytyy. M3:t tuntuvat mukavemmilta korvissa, soundeissa ei kauheeta eroa ollut. Voittavat kyllä tommoset keltaset sienet mennentullen koska tahansa, mutta ovat silti vain n. neljänneksen kuusitulppien hinnasta. Itse en enää käytä tulppia. Rokkia pitää voida soittaa lujaa.
Musima Multistar Deluxe
24.11.2006 02:03:42
Earin perusmallia on tullut käytettyä vuodesta -90. Kuuloni on hienoisesti yliherkkää laatua, joten tehokkaalle suojaukselle ei ole oikein vaihtoehtoa, jos haluan välttää normaalista pahentuvan tinnituksen, hyperacusis-tilat ja kuulovaurion. Jossain vaiheessa intouduin kokeilemaan Earfoonin valettua mallia, mutta sen suojausteho ei ollut riittävä tositoimiin. Lisäksi laulaminen tuntui kovin hankalalta noiden akrylaattitulppien kanssa, sillä ne eivät tietenkään mukaudu tässä toiminnassa syntyviin liikkeisiin korvakäytävässä, joten kuultava äänenvoimakkuus vaihtelee. Pahimmillaan ne tahtovat tulla korvista ulos.
 
Useita erilaisia tulppamalleja olen yrittänyt käyttää, mutta parhaiten nuo keltaiset Earit ovat toimineet. En nyt osaa niiden soundistakaan mitään kohtuuttoman kielteistä sanoa. Ehkäpä aivoni ovat oppineet täydentämään niiden parjattua vääristävää taajuusfiltteriöintiä tai jotain. En toisaalta voi oikein verrata muuhun, sillä en tiedä miten hyvältä suuret äänenpaineet kuulostavat oikeasti. Luonnollinen koeasetelma on osoittanut, että paha metakka lähinnä saattaa aistinelimeni overload-tilaan, eikä tietoisuuden prosessoitavaksi tule mitään erityisen kaunista.
 
Ongelmallista tällä hetkellä on vain viime aikoina havaitsemani löystynyt rakenne tuossa suosikkituotteessani. Uudet apteekista haetut tulpat ovat reilusti löysempiä verrattuna joskus varastoimiini, eivätkä tunnu antavan samaa tehoa ja varmuutta. Pitäisi olla mahdollisimman kookasta ja kovaa lajia. Earilla on ilmeisesti paljon malleja tuotannossa, mutta eri asia on, saako niitä muutoin kuin ulkomailta tilaamalla jossain valtavissa erissä. Ei ole lähikaupassa vaikka tuollaisia Superfittejä näkynyt.
 
http://www.e-a-r.info/fi/Product.as … ctCategory_Id=92&Product_Id=188
 
Olen nyt tässä joka tapauksessa soittanut ja kuunnellut 15 vuotta räminärokkia näiden lasikorvien kanssa, minkä seikan voi ottaa varoittavana tai kannustavana esimerkkinä. Aikoinaan korvaspesialisti vannotti minua vaihtamaan harrastusta, mutta suojauksen ansiosta kuulovaurioita ei ole toistaiseksi syntynyt (olen käynyt testeissä). Oikeassa korvassa on tosin pieni dippi ylätaajuuksissa ja ikuinen tinnitus, mutta nämä tuli hankittua jo ennen musiikkiherätystä.
"Yön kiitäjät syyttä taikka syystä, yössä siintävät." - Sir Mr. Taf
balzary
24.11.2006 14:10:22 (muokattu 24.11.2006 14:14:35)
 
 
Ongelmallista tällä hetkellä on vain viime aikoina havaitsemani löystynyt rakenne tuossa suosikkituotteessani. Uudet apteekista haetut tulpat ovat reilusti löysempiä verrattuna joskus varastoimiini, eivätkä tunnu antavan samaa tehoa ja varmuutta. Pitäisi olla mahdollisimman kookasta ja kovaa lajia. Earilla on ilmeisesti paljon malleja tuotannossa, mutta eri asia on, saako niitä muutoin kuin ulkomailta tilaamalla jossain valtavissa erissä. Ei ole lähikaupassa vaikka tuollaisia Superfittejä näkynyt.
 
Kokeileppa 3M:n oransseja tulppia, ovat paljon jämäkämmät. Yleensä noi joutuu vaihtamaan kun likaantuvat tarpeeksi, ei sen takia etteivät palaudu muotoonsa. Apteekista noita saa.
 
E: Sulla on muuten hieno allekirjoitus. Pieksämäen ehdottomasti kovin artisti!
thekimble
24.11.2006 14:38:25
 
 
Kyllä se on laulavan kitaristin ihan mahdoton käyttää tulppia, mulla ainakin lauluääni itsessään peittää kaikki niin sanotusti sisäkautta, jos korvassa on hiukankin jotain tulpan tyylistä.
ainoa vaihtoehto olis varmaan kuulokemalliset vaimentavat korvamonitorit mutta niissäkin joutuis volat pistään varmaan kaakkoon että hyöty menis siinä
Illalla hilpeenä kaljaa, aamulla hilpeenä kaljaa.:sananlasku remix
Musima Multistar Deluxe
24.11.2006 23:41:28
Tulppien kanssa laulaminen voi tuntua hankalalta, varsinkin jos on tottunut operoimaan ilman niitä. Kyseessä on taitolaji, jota joutuu ehkä treenaamaan päästäkseen luontevaan lopputulokseen. Itselläni kun ei ole ollut vaihtoehtoja tässä asiassa, olen aina bändikontekstissa laulanut tulpat päässä. Ainakin treeni- ja ym. taltiointien perusteella lauluni kuulostaisi tulppien kanssa suoritettuna ihan samoissa mitoissa vireiseltä ja kelvolliselta kuin mihin pystyn ilman niitä.
 
Mikä tahansa kuulonsuojausmenetelmä varmasti vähentää ilmaisullista nyansointia ja yleistä osumatarkkuutta oman määränsä, mutta samansuuntaisesti kyllä vaikuttaa vaurioitunut kuulokin. Toisilla korvat kestävät kohtuutonta tööttäystä kuin ei mitään, siinä missä toisilla värekarvat lakoontuvat, joten kannattaa tosiaan kuunnella korviensa kuntoa. Esim. ajoittainen tinnitus ja muutokset kuulemisessa ovat oireita, joille mahdollisesti kannattaa tehdä jotain ennen kuin niistä tulee pysyviä.
"Yön kiitäjät syyttä taikka syystä, yössä siintävät." - Sir Mr. Taf
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)