Yleistä keskustelua musiikista ›

Tässä mietittyäni ja hörpittyäni ajattelin kysäistä seuraavaa asiaa muilta tallaajilta. Onko kenelläkään muulla sellaista oloa, kun kuuntelee niitä omia suosikkejaan ja tietää että ei p*le, tätä bändiä et koskaan voi nähdä livenä. Joko se on hajonnut tai porukkaa on kuollut ja tiedät, ettei se enää ole se sama juttu mikä aikoinaan. Itseäni hajottaa se, että kaverit löytää aina niitä uusia hienoja juttuja ja jaksaa innostua uusista biiseistä ja bändeistä, mutta itellä kiertää aina se sama, ettei sellaisia bändejä enää tule mitä joskus on ollut.. typot anteeksi pahvi-punkku menossa.

Vähän samaa fiilistä ollut, paitsi että mun tapauksessa yleensä käynyt niin, että oon löytäny jonkun mulle uuden bändin, kuunnellu sitä, hankkinu sen tuotantoa niin paljon kun mahdollista ja sit saanu tietää että bändi kuoli vuos sitten.

Tuttua hommaa kyllä.
 
Parhaimmillaan on käynyt niinkin, että iski hillitön halu päästä yhtyettä katsastamaan lavalle, menin kotisivuillensa ja kuukauden sisään oli tullut uutinen hajoamisesta.
 
Beatlesin hajoaminen oli kans kova paikka.

Tuo aloituskirjoitus oli kuin omasta kynästä, itsellä on juuri noin ja minun on ainakin lähes mahdoton löytää sellaisia bändejä nyt joita voisi alkaa kunnolla digata.
Kun sitten katson levyhyllyä, niin kokonaisia albumeja joita on tällä vuosituhannella tehty, taisi olla 3, Von Hertzen Brothersin uusin, Ozzyn Ozzmosis ja Ismo Alangon kokoelma, sitten joitain yksittäisiä sinkkuja mm. Lapko
Ja kun kaverikin tulee kylään ja on juuri tilannut kaikkie uusien bändien uusia levyjä, niin kyllä siinä tulee sellanen olo, että "voisinpa seota jostakin niin paljon kuin Zeppelinistä", mutta oikeastien ole varma kaipaanko edes sitä...
Aina tosin kun täälläkin joku kirjoittaa jostakin uudesta bändistä, niin lähden aina kuuntelemaan suurella innostuksella niitä biisejä, niinkuin mm. Rubik, se sai niin suurta hehkutusta tuolla omassa triidissään, että kädet ristissä lähdin kuuntelemaan että olisiko tämä se... mutta ihan p*skaahan se ja pettymys on aina kova, sitten koittaa uudestaan kuunnella parin viikon päästä, jos odotukset ei olisi niin korkealla, mutta sama se aina on... ei toimi... ehkä näin on tarkoitus, vaikkakin pidän monenoisesta musiikista, enkä ole tuomitsevainen tyyleille useinkaan, kun alas menee klassisesta folkkiin ja hieman raskaammasta räppiin.... mutta ei vaan sellaisia bändikokonaisuuksia tule, jotka todella löisivät suun auki!

Itse kuuntelen pääsääntöisesti 70-luvun musaa, ja tähän saakka olen ollut onnekas, kun olen jatkuvasti löytänyt uusia tuttavuuksia menneiltä ajoilta. Kieltämättä nyt kun katsoo levyhyllyään, tulee jo vähän sellainen fiilis, että mitähän seuraavaksi? Aktiivisesti olen kuitenkin yrittänyt etsiskellä itselle mieluista musaa kaikilta aikakausilta, mutta nykyajan musasta vain hyvin pieni osa, jos sitäkään, kolahtaa samalla tavalla kuin nuo menneiden aikojen legendat. En nyt kuitenkaan täysin pessimistinen ole tulevaisuuden suhteen, vielä on kuitenkin aika paljon kehuttuja nykyajan bändejäkin tsekkaamatta.
 
Jo kuopatuista bändeistä haluaisin ehdottomasti nähdä livenä Gentle Giantin, mutta toivo lienee turha.

Kun sitten katson levyhyllyä, niin kokonaisia albumeja joita on tällä vuosituhannella tehty, taisi olla 3, Von Hertzen Brothersin uusin, Ozzyn Ozzmosis
 
Itseasiassa Ozzmosis on julkaistu vuonna 1995.

Itseasiassa Ozzmosis on julkaistu vuonna 1995.
 
Aivan, niin muuten onkin, mulla on vaan painos mikä on julkastu 2002, tänks.
Onhan mulla sitten Ozzin Gets me throughn ja Dreamerin sinkut, eli jotain 2000-luvun "Ossia" ainakin.... =)

Panteran kuolema kaivelee vieläkin. Hitto oli liput keikalle ja kaikki...No, aina ei voi voittaa.

Pantera ois todella ollu mukava nähdä.
 
Toisaalta olen todellllllla tyytyväinen että edes Sabbath, Maiden(varmasti vielä monesti tulevaisuudessa) ja Helloween on turvattu.

Genesis Peter Gabrielin ja Steve Hackettin kanssa olisi erittäin nannaa. Samoin King Crimson sen Red/Lark's Tongues in Aspic -aikaisella kokoonpanolla.
 
Edit. Mainittakoon vielä Queen Freddie Mercuryn kanssa... Ja sitten kun saan aikakoneen niin lähden amerikanraudalla jenkkeihin seuraamaan The Grateful Deadin keikkabussia.

Niin se menee joskus ja se vain on hyväksyttävä, varsinkin tapauksissa, joissa yhtyeen jäsenet menehtyvät (joskaan sekään ei kaikkia hidasta).
 
Kuitenkin tunnen olevani käsittämättömän onnekas, kun jo 60-70-luvun taitteessa aloittaneista progesuuruuksista olen saanut nähdä livenä niin King Crimsonin, Yesin, Magman, Jethro Tullin kuin Roger Watersinkin (joka on lähin mahdollinen vastine Pink Floydille). Samoin en voi kuin hämmästellä, että sekä Cynic että Atheist tekivät paluun yli vuosikymmen kuoppaamisensa jälkeen, ja sain nähdä molemmat yhtyeet keikalla -- Cynicin (toistaiseksi) kerran, Atheistin kahdesti. Jo kertaalleen kuolleen Emperorinkin ehdin bongata peräti kolmesti.
 
Kapeakatseisuutta tyyliin "ei nykyään ole hyviä bändejä" en itse kykene ymmärtämään, mutta kukin tyylillään. Nykypäivän aktiivibändeistä löytyvät kuitenkin taas ne tulevat legendat, joiden perään viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä haikaillaan.

Rainbow Blackmore/Dio/Powell joukolla, mutta cozyn kuolema teki tuon kokoonpanon mahdottomaksi. Tosin Rainbow Blackmoren ja Dion kanssa olisi myös unelmien täyttymys, ja tähän on vielä pieni mahdollisuus ehkä joskus tulevaisuudessa...

Kapeakatseisuutta tyyliin "ei nykyään ole hyviä bändejä" en itse kykene ymmärtämään, mutta kukin tyylillään. Nykypäivän aktiivibändeistä löytyvät kuitenkin taas ne tulevat legendat, joiden perään viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä haikaillaan.
 
Itsellä tuo ei ole ennakkoluulo, vaan nykyajan kuulluista bändeistä tullut fakta itselleni.
Se on harmi, että vielä ei ole eteen tullut todella kovaa uutta bändiä, en tietenkään ole läheskään kaikkia kuullut, mutta niitä mitä olen, niin niistä rakennan arvioni, että: "ei nykyään ole hyviä bändejä"

Ainoa kyseiset vaatimukset täyttävä bändi josta mä pidän on Hanoi Rocks. Mutta, mutta kyllähän jätkät rokkaa vieläkin täysillä vaikka kokoonpano on jokseenkin eri kuin 25v sitten.
 
Ainahan sitä tulee mietittyä, että olisko näistä jätkistä tullut iso stadionrock bändi, vai olisivatko kuolleet tavalla tai toisella kun rahaa ja sukseeta olisi ollut liikaa. Ehkä ihan hyvä että bändi hajosi aikanaan, yhden henki saattoi pelastaa pari muuta tyyppiä.

No, joskus tulee mieleen, että se ja se bändi olisi ollut kiva nähdä. Mutta muuten on turha itkeä sitä ettei jotain bändejä voi nähdä, ennemmin keskityn siihen, että on lukuisia bändejä joita voi nähdä ja kannattaakin nähdä.

Pantera. Ärsyttää olla nuori.

Kyllä itseäki syö se ku ei Panteraa nähny sillon kun Helsingissä oli se Tattoo the Planet . Mulla oli liput sinne ja kyllä vaan sapetti ku kuulin että Pantera on peruuttanu. No, olihan siellä onneks Slayer. Yks mikä olis kans kova sana nähdä ihan alkuperäsessä kokoonpanossa on Misfits. Vaan eipä taida Danzig enää lyöttäytyä samaan remmiin Jerry Onlyn ja kumppaineiden kanssa. Too bad.

Justin Hawkinsin lähtö The Darknesista kyrpii, ku en ehtiny livenä nähä. Eiköhä nuo palaa vielä yhteen kuitenki.

Queenin olisin halunnu nähdä, suosikkibändini pensakasta asti. Led Zeppelin ois kanssa toinen kova.

1972/1973 Santana. Siitäkin on pari-kolme sellaista tyyppiä kuollut joita ei vaan korvata.