Yleistä keskustelua musiikista ›

Terve
 
Eräs asia on aina vaivannut minua. Hyvin usein jonkun musiikkilehden levyarvosteluja tai netistä fanien mielipiteitä lukiessa saa törmätä seuraavanlaiseen kommenttiin:
 
Levy on kokonaisuutena liian pitkä, ja loppupuolella kuuntelu alkaa jo puuduttamaan.
 
Kysynkin, että miten se on mahdollista, että kun ostat suosikkibändisi levyn, niin se voi olla mielestäsi liian pitkä tai siinä voi olla liikaa biisejä? Etkö mieluummin kuuntele sen suosikkibändisi musiikkia 70 minuuttia kuin sen melko standardi 45 minuuttia? Joskus kun bändi julkaisee tuplastudioalbumin (esimerkkejä RHCP:n Stadium Arcadium tai Foo Fightesin In Your Honor), fanit ja arvostelijat itkevät, että olisi voinut aivan yhtä hyvin julkaista vain yhden levyn ja jättää toisen kokonaan pois. Mutta silloinhan et ikinä olisi tullut kuulemaan niitä monia muita biisejä, joista suuri osa voi olla hyviäkin! Eivätkä kaikki poisjätetyt biisit olisi esim. singlejen b-puoliksikaan mahtuneet.
 
Ymmärrän toki, että määrä ei korvaa laatua, mutta filosofiaani kuuluu vahvasti, että ei se ainakaan haittaa, että lempibändini levyllä on mahdollisimman paljon uutta, ennenkuulematonta materiaalia. Kunhan ei ihan luokattomaksi mene, mitä tuskin usein tapahtuu, jos kyseessä kuitenkin on se lempibändisi, jonka tuotannosta olet aina pitänyt. Selittäkää minulle tämä asia. Tiedän että olen mielipiteeni kanssa kuin kirahvi etelänavalla, yksin.
 
Toinen asia joka joskus ihmetyttää on levyjen biisivalinnat. On tapauksia, joissa bändi on tarkoituksellisesti jättänyt jonkin levytyssessioissa nauhoitetun erittäin hyvän biisin levyn ulkopuolelle, sitä koskaan julkaisematta (eli kuunteleminen onnistuu vain esim bootleggauksen kautta), ja itse levylle jää monta heikompaa suoritusta. Sen vielä ymmärtää, jos yksi hitti on vaikka jätetty varalle esim. levyn jälkeen suunnitellulle singlelle tai EP:lle kantavaksi voimaksi.
 
Mielipiteitä, kommentteja ym!!

Levyhän on taideteos myös kokonaisuutena. Monet kuuntelevat levyjä ainakin joskus nimenomaan ensisijaisesti kokonaisuuksina eivätkä biisikokoelmina, on ihan ymmärrettävää että esim. 35 äärimmäisen tiukkaa minuuttia on vahvempi kokemus kuin 70 minsaa joista vain puolet on oikeasti väkevää matskua.

Jep, itse kuuntelen levyjä mielellään yhtenä kokonaisuutena, en "Best Of" -läjänä. Siksi suosin tiivistä ja linjakasta pakettia enemmän kuin "valitse omat suosikkibiisit ja skippaa loput" -tyylistä kasaa. Ei siis mitään ole pitkiä levyjä vastaan, kunhan materiaali pysyy kasassa ja on laadukasta, ts. pituus on sivutuote, ei pääasia.
 
Pahimpia tapauksia ovat juuri Metallican viimeisimmät levyt alkaen Loadista. Tuntuu, että kaikkiin levyihin on väen vängällä ängetty se 70+ minuuttia tavaraa, vaikka olisi kuinka täytekamaa.

Lp-aikakauden kuuntelijat ovat tottuneet tiukkoihin 30-40 minuutin paketteihin, joista on karsittu heikot esitykset ja turha kelaus pois. Ts. panostettu enemmän laatuun kuin määrään, enemmän hyvään kokonaisuuteen kuin pituuteen. Niin yksinkertaista se on.
 
Ei minullakaan ole mitään sitä vastaan, että cd:llä on 75 minuuttia laadukasta kamaa.
 
E: hidas olen.

Minä ainakin tykkään kun levyllä on semmoinen n. 30-40 minuuttia huippumateriaalia. Sitä on sitten kiva kuunnella vaikka monta kertaa putkeen. Ja toisaalta sen kerkeää kuunnella vaikka ei niin paljon aikaa oiskaan. Ja kyllä ainakin minun suosikkibändit on tehneet vähä huonompiakin biisejä, eikä semmoisia tasapaksuja tylsiä väkisin väännettyjä huvita kuunnella. Niitä jos sitten lisättäis vaan sen takia levylle, että saadaan cd täyteen, niin aika nopeasti loppuis mielenkiinto sitä bändiä kohtaan. Eikä määrä tosiaankaan minulla korvaa laatua. Ja jos tosi pitkä levy on, niin ei siinä se draamankaarikaan kanna yleensä loppuun asti ja senkin takia saattaa ruveta tylsistyttämään. Tämmöisiä hieman sekavia mietteitä tähän väliin.

Hyvä aihe. Itselläni ei tosin ole paljoa sanottavaa, lähinnä vanhan toistoa. Jos paketti toimii, ei pituudella ole väliä.
 
Toinen asia joka joskus ihmetyttää on levyjen biisivalinnat. On tapauksia, joissa bändi on tarkoituksellisesti jättänyt jonkin levytyssessioissa nauhoitetun erittäin hyvän biisin levyn ulkopuolelle, sitä koskaan julkaisematta (eli kuunteleminen onnistuu vain esim bootleggauksen kautta), ja itse levylle jää monta heikompaa suoritusta. Sen vielä ymmärtää, jos yksi hitti on vaikka jätetty varalle esim. levyn jälkeen suunnitellulle singlelle tai EP:lle kantavaksi voimaksi.
 
Danzig julkaisi tässä vähän aikaa sitten levyn, jolla julkaisi leikkauspöydälle jääneitä biisejä. Paljon oli sellaista kamaa, joka ei vain ollut tarpeeksi hyvää levylle, mutta olihan siinä (tai niissä, tuplalevy) myös biisejä, jotka ovat todella mehukkaita, mutta ei vain olisi sopinut levylle, jota tehdessä biisi oli sävelletty.
Hyviä biisejä joutuu joskus jättämään pois sen halutun kokonaisuuden ehdoilla, oli kuinka hyviä tahansa.
 
(Edit) Miksi aina lukiessa tulee paljon ajatuksia ja asiaa ja sitten kirjoittaessa pää tyhjenee kokonaan, eikä saa kuin ehkä puolet sanottua ja senkin huonosti?

Joo, kyllä nykyään levyt on turhan venytettyjä. Pahin tapa venyttää on esim. Iron Maidenin käyttämä, että kaikki piisit on vähintään 7 minuuttia pitkiä. Ne kun toimisi paremmin lyhennettyinä ja hieman nopeutettuina.
 
Kyllä 30-45 minuuttia ja 10 piisiä on useimmiten sopiva pituus levylle. Pistäisivät edes ne huonot täytekappaleet levyn loppuun bonuspiiseiksi, niin ne ei niin häiritsisi kokonaisuutta.

"Täytekappaleet" usein myös pilaavat levyn kokonaisuuden, ennemmin lyhyt ja ytimekäs hyvillä biiseillä kuin pitkä levy, joissa puolet turhaa. Hyvä esimerkki tästä on mielestäni Smashing Pumpkinsin Mellon Collie and the Infinite Sadness, turhat biisit kun karsisi, saisi todella toimivan yhden levyn. Tuota tuplaa harvemmin jaksaa soittimeen edes laittaa, kun joutuu puolet biiseistä skippaamaan kuitenkin.

kun joutuu puolet biiseistä skippaamaan kuitenkin.
 
Nimenomaan tästä syystä itsekin pidän enemmän vähän lyhyemmistä levyistä. Mutta enemmän mua häiritsee biisien paljous kuin kesto. Esimerkiksi Wintersunin levyllä on kahdeksan biisiä, mutta kokonaiskesto on melkein tunti. Sen levyn kuuntelee todella monta kertaa peräkkäin skippaamatta yhtään biisiä. Samoin Maidenin uusimmalla on se kymmenen biisiä, ja kesto 70 min. Kuitenkin monta loistavaa biisiä, ja loputkin hyviä.

Pituudet kyllä riippuvat aivan genrestä. Mitenkäs Reverend Bizarren uusin jossa on 7 kappaletta ja 130 min? Minusta se toimii loistavasti kokonaisuutenakin, tosin harvoin sitä jaksaa kerralla kuunnella.

Pituudet kyllä riippuvat aivan genrestä. Mitenkäs Reverend Bizarren uusin jossa on 7 kappaletta ja 130 min? Minusta se toimii loistavasti kokonaisuutenakin, tosin harvoin sitä jaksaa kerralla kuunnella.
 
Minusta pituudet riippuvat aivan kuuntelijasta eli siis toisinaan levystä.

Tjaah. Mun mielestä musiikin kuuntelu on vähän kuin karkin syöntiä. Jos karkki on hyvää, ensimmäiset palat maistuvat tosi hyvältä. Se hyvä maku kestää jonkin aikaa, mutta en mä ainakaan jaksa vetää kahta Fazerin Sinistä putkeen. Paraskin karkki menettää makunsa, jos sitä syö liikaa.
 
Eikä tää päde pelkästään musiikkiin, vaan myös puheiden pitoon, koulutunteihin jne. Kyse ei ole siitä, että musiikki tai asia olisi huonoa, vaan siitä, että ihmismielellä on rajoituksensa. Vaikka asia olisi kuinka hyvää, ei kukaan jaksa keskittyä intensiivisesti loputtoman pitkään.
 
Levyt ovat kokonaisuuksia, ja minä tykkään yleensä kuunnella ne alusta loppuun. Jos levy ei ole jotain aivan poikkeuksellisen hienoa, niin en mäkään jaksa keskittyä siihen kovin paljon tuntia pidempään.

Joo, kyllä nykyään levyt on turhan venytettyjä. Pahin tapa venyttää on esim. Iron Maidenin käyttämä, että kaikki piisit on vähintään 7 minuuttia pitkiä. Ne kun toimisi paremmin lyhennettyinä ja hieman nopeutettuina.
 
Tällaiset viestit ovat taas pahin tapa venyttää ketjuja. Omasta mielestäni Maidenin biisit toimivat loistavasti juuri sellaisina kuin ne levyillä ovat.

Mulla on usein kyllä hankaluuksia jaksaa seurata noita megapitkiä levyjä. Musan laadulla ei ole ollut niinkään vaikutusta. Saisi olla kyllä erikoisen nousujohteista mielenkiinnon kannalta levy loppua kohti, ettei lopahda.
 
Tosin eipä tuo haittaa enää kun tulee pelkästään vinyyliä kuunneltua, vähän harvemmassa noi täyteen tungetut tuplat.

Tällaiset viestit ovat taas pahin tapa venyttää ketjuja. Omasta mielestäni Maidenin biisit toimivat loistavasti juuri sellaisina kuin ne levyillä ovat.
 
Älähän provosoidu. Olen itsekin ollut Maidenin ystävä aina 80-luvun alusta lähtien. Omistan kaikki levyt ja mielestäni vaikka uudet levyt hyviä onkin, ne kärsii hieman em. ongelmasta. Number Of the Beastilla pisin kappale oli 7:10 ja piisien keskipituus 4:71 (levyn kesto 37:68) . A Matter Of Life And Death levyllä piisien keskipituus 7:18 (levyn kesto 71:83). Ja minusta uudet levyt ei silti ole sen progressivisempia kuin vanhat. Niitä on vaan turhaan venytetty.

Älähän provosoidu. Olen itsekin ollut Maidenin ystävä aina 80-luvun alusta lähtien. Omistan kaikki levyt ja mielestäni vaikka uudet levyt hyviä onkin, ne kärsii hieman em. ongelmasta. Number Of the Beastilla pisin kappale oli 7:10 ja piisien keskipituus 4:71 (levyn kesto 37:68) . A Matter Of Life And Death levyllä piisien keskipituus 7:18 (levyn kesto 71:83). Ja minusta uudet levyt ei silti ole sen progressivisempia kuin vanhat. Niitä on vaan turhaan venytetty.
 
Omasta mielestäni mainitsemasi Maidenin levyt ovat yhtyeen selvästi parhaat teokset. Omasta mielestäni on hyvä juttu, että Maiden on kehittynyt 2000-luvulla selkeästi progressiivisempaan suuntaan. 80-luvun levyt ja niissä olleet hieman lyhyemmät ja suoraviivaisemmat biisit on jo tehty, antaa Maidenin ihan rauhassa vaan tehdä pitempiä ja progempia biisejä.

Omasta mielestäni mainitsemasi Maidenin levyt ovat yhtyeen selvästi parhaat teokset. Omasta mielestäni on hyvä juttu, että Maiden on kehittynyt 2000-luvulla selkeästi progressiivisempaan suuntaan. 80-luvun levyt ja niissä olleet hieman lyhyemmät ja suoraviivaisemmat biisit on jo tehty, antaa Maidenin ihan rauhassa vaan tehdä pitempiä ja progempia biisejä.
 
Mutta kun minusta ne uudet ei ole progempia. Minusta vanhoissa kappaleissa on vähintään yhtä paljon koukkuja, ne on vaan tiheämmässä. Ei pelkkä piisin pituus, 3 kertaa pitemmät teemakuviot, joka piisissä 3 sooloa, ja piisin nimen loputon toistaminen kertosäkeenä ja syntikalla tehdyt orkesterit minusta ole progressiivista. Minusta uudet kappaleet on turhan tasaisia ja junnaavia. Ne paranisi lyhentämällä.

"Täytekappaleet" usein myös pilaavat levyn kokonaisuuden, ennemmin lyhyt ja ytimekäs hyvillä biiseillä kuin pitkä levy, joissa puolet turhaa.
 
Lähinnä kai se on kuulija, joka määrittää mikä on täytebiisi ja mikä ei (juu, oli lainausmerkeissä). Olisin, naiivistikin, taipuvainen uskomaan, että artisti kokee kaikilla biiseillä olevan jonkun funktion kokonaisuudessa. Ehkäpä vain mittatikuksi osoittamaan miten hyviä ne muut biisit on.
 
Raskaitahan nuo pitkät levyt joskus ovat, mutta mikä pakko niitä kertalaakista on aina kuunnella? Vaikka näinä iPod-aikoina kokonaisuuden vaaliminen tulisi nostaa esille entistä keskeisemmin. Taitaa tämän sukupolven attention span vaan olla tommosta ep'n luokkaa...

Raskaitahan nuo pitkät levyt joskus ovat, mutta mikä pakko niitä kertalaakista on aina kuunnella? Vaikka näinä iPod-aikoina kokonaisuuden vaaliminen tulisi nostaa esille entistä keskeisemmin. Taitaa tämän sukupolven attention span vaan olla tommosta ep'n luokkaa...
 
Kyllä mieluummin kuuntelen hyvän tunnin mittaisen levyn kuin 40min mittaisen levyn. Mielestäni levy on aina kokonaisuus, ja todella harvoin kuuntelen yksittäisiä kappaleita. Tietyissä tapauksissa on vaan harmillista, ettei pari hyvää yksittäistä biisiä jaksa pitää mielenkiintoa yllä niin paljon, että jaksaisi koko levyn kuunnella. Ennemmin tulee kuunneltua niitä hyviä kokonaisuuksia sitten.

Suosikkiykkösbändin levy ei voi koskaan olla liian pitkä. Mutta sellaiset joista "vain diggailee" voivat kyllä sortua ylipitkiin albumeihin.