Yleistä keskustelua musiikista ›

Media kuin media, ei kait voi olla alituiseen törmäämättä vertailuun eri artistien välillä. Tyypillisimmät tavat taitavat olla "similar artists" -listat ja levyarvosteluiden "...has done it so much better (in 70's)" -tyyppiset nostalgiahuuruiset vertailevat arvostelmat.
 
Miksi, oi miksi?
 
Onko kyse kirjoittajien laiskuudesta ja täydellisestä mielikuvituksettomuudesta, vai onko vertailulle useimmiten painaviakin perusteita? Onko sivumarkkinoitava omia suosikkeja, tai pädettävä name-droppauksella? Aivan kuin millekään ei voitaisi suoda ainutlaatuisuutta (edes genressään) - että lopulta Muse ja A Perfect Circle ovat samankaltaisia. Ja sitä rataa.
 
Henkilökohtaisesti voinen laskea yhden käden sormilla ne kerrat, jolloin olen saanut kiksejä "tää on vähän ku x, kokeiles!" -suosituksista, ja silloinkin olen mitä todennäköisemmin ihmetellyt samaistusta. Pitkin hampain saatan itsekin turvautua artistivertailuun, jos verbaaliset kyvyt eivät riitä kuvailemaan muutoin.
 
Ei siis ole kyse genre-ajattelusta ja sen kritiikistä, vaan astetta tuhoisammasta tavasta ja puistatuksesta sitä kohtaan. Painotetaan vielä kerran: Ei ole kyse siitä että yksi jos toinenkin artisti liittyy erilliseen kategoriaan/genreen/virtaan, vaan juurikin artistien _välisistä_ samaistuksista, mikä mielestäni (niin ikään) osoittaa lähinnä älyllistä laiskuutta, mutta myöskin tuo karkeat arvostelmat alueelle, jossa niille ei ole sijaa: lähden kuitenkin siitä, että artisti on luova toimija. Oli se sitten naivia uskoa tai ei.
 
Muutan mieltäni vain mikäli joku etsii kaksi samanlaista lehteä puistosta ja toimittaa ne minulle.
 
Näin minusta, näin aluksi.
 
Entä teistä?

Taidat olla Leibnizilainen...levyarvosteluissa nimien mainitseminen on valistusta, jos olet kuullut tästä, tiedät edes vähän miltä tämä uusi täysin tuntematon bändi suunnilleen kuulostaa. Jos vaikka arvostelee jonkun muusikko.nettiläisen bändin ensiomakustanteen niin voi tietenkin kuvailla, että se kuulostaa vihreältä, levottomalta ja kierolta, mutta onkohan noi adjektiivit vielä vähemmän ymmärrettäviä kuin että mainitsee levyn kuulostavan vähän YUPltä? Hyvä aihe kyllä.

YUPn mainitsemisen ja Feggyn kuvaaman valistuksen taakse jää vielä syvä elitismin suo, kun ryhdytään kaivelemaan esiin moldovalaisia ug-akteja tai "aivan liian vähän arvostettuja" menneiden vuosikymmenten pikkusuuruuksia :) Okei, ehkä tuo on marginaali-ilmiö, ja ehkä joskus perusteltuakin.
 
Ymmärrän kyllä tuon funktion, ja keskinäisvertailunhan voi toki tehdä luovastikin kietomalla vihreyden, kierouden ym. adjektiivit kenties ihan osuviinkin sommitelmiin ('...kuin kuumehoureinen Björk soittaisi polkuharmoonilla Manowar-covereita') sortumatta tietämyksellä brassailuun tai toisaalta silkkaan latteuteen tai typeryyteen ('vähän kuin YUP mutta huonompi, älä osta'), mitä myös olemuksellinen samaistaminen useimmiten ja samalla on.
 
Genrejen kautta valistus on sinänsä harmittomampaa ja perustellumpaa, koska niiden olemassaolon peruste lienee juurikin se, valistus (olkoon se sitten kaupallista tai tiedollista). Edelleenkin, artisteilla on omat tarinansa ja metodinsa toimia, vähintäänkin tulisi tuntea ne tarkkaan nimenomaisten artistien kohdalla, ennen kuin asettaa ne samalle viivalle. Se, että soitetaan jotakuinkin samalta kuulostavaa nypläystä, ei välttämättä takaa juuri minkäänlaista yhteyttä. Tom Waitsin ja Björkin samaistamiselle löytyy varmasti parempia perusteita (vierailevien artistien ja muutamien luottomiesten keskeinen rooli luomistyössä, yllättävät käänteet "uralla" jne.) kuin (70-luvun) Tom Waitsin ja Bob Dylanin samaistamiselle. IMO. Tämäkin tosin saattoi olla hieman karkea esimerkki.
 
Okei, ehkä on myönnettävä sekin, että jotkut osaavat ottaa musan pelkkinä nuotteina tai yleisemmin ääninä. Silloinkin olisi kait mielekkäämpää puhua vaikkapa sitten leibniz-/spinozalaisittain mielenliikutuksista kuin teknisesti plagiaateista ja/tai yhtäläisyyksistä tekijä-artistien välillä.

Eniten sapettaa, kun tulee jokin uusi bändi markkinoille ja sitten se poljetaan alta nanosekunnin maanrakoon sanomalla "Bändi X teki tämän jo paljon paremmin".
 
Viimeksi kun kerroin eräälle ystävälleni kuuntelevani Wolfmotheria, niin sain osakseni vihaisia katseita ja sen jälkeen hän tokaisi, "Joo-o, Led Zeppelin teki tätä matskua hieman paremmin".

Eniten sapettaa, kun tulee jokin uusi bändi markkinoille ja sitten se poljetaan alta nanosekunnin maanrakoon sanomalla "Bändi X teki tämän jo paljon paremmin".
 
Viimeksi kun kerroin eräälle ystävälleni kuuntelevani Wolfmotheria, niin sain osakseni vihaisia katseita ja sen jälkeen hän tokaisi, "Joo-o, Led Zeppelin teki tätä matskua hieman paremmin".
 
Jep, näinpä. Jos bändejä aletaan karsimaan sillä perusteella, että se kuulostaa joltain muulta joka on tehnyt saman jo aiemmin, mahtaa bändit ja tyylit loppua aika nopsasti kesken :D
 
Ei tietenkään sillä, että ei kannattaisi kehittää omia ideoitaan ja tuoda omaa juttuaan musaan, mutta aika vaikea on mennä keksimään jotain aivan uutta ja innovaatista enää - tosin mahdollistahan sekin varmasti vielä on.

Miksi, oi miksi?
 
Pitkin hampain saatan itsekin turvautua artistivertailuun, jos verbaaliset kyvyt eivät riitä kuvailemaan muutoin.
 
Taisit vastata omaan kysymykseesi.
 
Luin tuon aloitusviestin useaan kertaan, enkä vieläkään tajunnut, mikä ongelman ydin on. Minkä takia joidenkin yleisten suuntaviivojen vetäminen eri artistien välille olisi jotenkin epäsuotavaa? Toki jokainen kertoo vain oman mielipiteensä, eikä joku toinen välttämättä kuule samoja nyansseja tahi similariteetteja joidenkin bändien välillä, mutta mitä sitten. Minusta hauskuus on juuri siinä, että kahden näennäisesti täysin erilaisen bändin väliltä voi löytää samoja elementtejä, liittyi se sitten itse soittoon, tuotantoon, lyriikkaan tahi johonkin muuhun. Jokainen itse pohtikoon, onko se totta vai tarua, karua elämää vai rattopoikien metkuja.

Luin tuon aloitusviestin useaan kertaan, enkä vieläkään tajunnut, mikä ongelman ydin on. Minkä takia joidenkin yleisten suuntaviivojen vetäminen eri artistien välille olisi jotenkin epäsuotavaa? Toki jokainen kertoo vain oman mielipiteensä, eikä joku toinen välttämättä kuule samoja nyansseja tahi similariteetteja joidenkin bändien välillä, mutta mitä sitten. Minusta hauskuus on juuri siinä, että kahden näennäisesti täysin erilaisen bändin väliltä voi löytää samoja elementtejä, liittyi se sitten itse soittoon, tuotantoon, lyriikkaan tahi johonkin muuhun. Jokainen itse pohtikoon, onko se totta vai tarua, karua elämää vai rattopoikien metkuja.
 
Esitin asioita turhan karkeasti, myönnettäköön se. Myönnetään siis myös ironia: pohjimmiltaanhan yritän kritisoida (ja kenties jopa välttää) juurikin karkeutta, yksinkertaistuksia :) Yritetäänpä vielä kerran, ja sen jälkeen joko myönnän kaiken jo myönnetyn lisäksi sekä leikanneeni että tunkeeni liian suuren palan kakkua metafyysiseen leipäläpeen aloittaessani tällaisen keskustelun, tai sitten jatketaan...
 
Lähdetään siis yhä siitä, ettei yleisten suuntaviivojen piirtäminen artistien välille ole sama asia kuin (suora) vertailu. Ensinnä mainitulla käsittäisin genre-ajattelua tai muunlaista "yleiskäsitteellistämistä" ja jälkimmäisellä - tässä kohden olisi alkujaankin pitänyt olla tarkempi - joko jonkinlaista ranking-ajattelua, tai sommittelua (luovuus-aspekti), TAI analyysiä. Itse asiassa siis, tällaisen erottelun vallitessa, en minäkään näkisi mitään erityisen pahaa vertailussa, mikäli vertailulla tarkoitetaan joko kahden artistin välistä analyysiä tai luovia sommitelmia, joihin saattaa liittyä myös erityisiä artisteja. Tuon sommitelman otinkin esille jo avauspostauksessa ("...kuin kuumehoureinen..."), mutten ehkäpä sitten kietonut sitä kyllin huolella muihin sanomisiini saatika tarjonnut analyysiä sen rinnalle, toisena "sallittuna vertailun muotona", mistä taasen crowfieldin tekstinpätkä muistutti. Antx.
 
Toinen lähtökohta oli karkeasti ottaen (sic) luovan työn kunnioittaminen. Ehkäpä joku saa kiksejä siitä, että pääsee mahdollisesti jopa julkisesti hyötykäyttämään auktoriteettiaan ja töräyttämään koko (rock-)kansan kuullen, että jokin haapavetinen tulokas kuulostaa ihan "vanhalta Radioheadilta", mutta tekee sen 10x paskemmin ja se siitä. Toisen mielestä kyse on väsähtäneen rocktoimittajan narsismin ylentämisestä luovuuden kustannuksella. Entä kolmannen?
 
Eikä aina tarvitse olla kyse artistivertailustakaan, tai "haavottuvaisista" tulokkaista.
 
Tässä kohden voisi jättää tarkoituksellisenkin karkeuden pois. Laitetaanpa lihaa luiden ympärille ja mehut valumaan reidelle:
 
Muistaako joku kenties tämän liki legendaarisen Deftones-arvion Soundissa: http://www.soundi.fi/arvostelut?nid=3237
 
Onhan tuo sinänsä "ihan hauska". Osuvuudesta en uskalla sanoa mitään, en ole kovin perehtynyt ko. yhtyeen tuotoksiin, tekemisiin ja toilailuihin. Tekstin tasolla hra Österman kaiketi laittoi (edes hieman) omaa luovuuttaan peliin, ja tuo toimisikin varmaan (vielä hieman) paremmin avoimen narsistisessa nalleosterman.com -portaalissa kuin alallaan merkittävässä julkaisussa, jossa käsittääkseni yritetään käsitellä ja ehkä jopa elävöittää osiltaan populaarimusiikkia/-kulttuuria. Tosin jonkinlainen kontribuutiohan tuo Östermaninkin kirjoitus varmasti oli/on populaarikulttuurin kentällä, joten ehkä esimerkkini oli jälleen kerran huono! (Ainakin se karkasi otsikon aiheesta hieman yleisemmille ja ristiriitaisemmille vesille. Sorry.)
 
Summa summarum: Yritetään edes, eikä haukuta jos/kun ollaan ittekin. Tai: "Parhaamme lähetään tekeen ja kattotaan mihin se riittää..."

Eikös artisteja/soittajia voi vertailla siinä missä autoja, traktoreita ja kodinkoneitakin? :-)
 
No ei ihan sentään, taiteenlajin kyseessä ollessa kaikki ovat tavallaan samalla viivalla. Toisaalta vertailu tuo ihan mukavasti esiin mm. tyylieroja ja/tai yhtäläisyyksiä bändien ja soittajien välillä ilman sen kummempaa paremmuusjärjestystä. - Eikä minusta niistä pidä kenenkään loukkaantua.
 
Vaikka eihän rockia(kaan) kannattaisi enää nykyään soittaa ollenkaan, koska sitä on tehty ja taltioitu jo 70-luvulla... paremmin! :D Paitsi, että onhan se soittaminen edelleen hauskaa..

Mikäs vertailussa kunhan ei mene sellaiseksi että tämä on parempaa kuin tämä ja jne.
Mielelläni kuitenkin lukisin arvostelun, missä arvostelija kuvailee itse yhtyettä eikä vain totea kuinka se muistuttaa jotakin toista.
 
Eniten sapettaa, kun tulee jokin uusi bändi markkinoille ja sitten se poljetaan alta nanosekunnin maanrakoon sanomalla "Bändi X teki tämän jo paljon paremmin".
 
Totta puhut, kerta kaikkiaan.

Viimeksi kun kerroin eräälle ystävälleni kuuntelevani Wolfmotheria, niin sain osakseni vihaisia katseita ja sen jälkeen hän tokaisi, "Joo-o, Led Zeppelin teki tätä matskua hieman paremmin".
 
heh juum.. http://www.youtube.com/watch?v=THV23g3z5qU
Siellä kommenteissahan tuota kitistään kovasti... Ymmärän Pattonia, vaikka tuossa on selvästi sarkasmiakin. Patton on niityä tyyppejä jotka ainakin pyrkivät tekemään kaikkensa sen eteen ettei musiikki polkisi paikallaa. Mutta eihän se ole mitään keltään pois jos joku haluaa soittaa 70-lukua. Kertaus on ihan jees vaan.
"If music is dying, musicans are killing it".
 
Edit: mutta juu, tuo keskustelu/riitely Wolfmother fanien ja Patton fanien välillä on ihan naurettavaa. Mennyt hieman plörinäksi...

Toinen lähtökohta oli karkeasti ottaen (sic) luovan työn kunnioittaminen. Ehkäpä joku saa kiksejä siitä, että pääsee mahdollisesti jopa julkisesti hyötykäyttämään auktoriteettiaan ja töräyttämään koko (rock-)kansan kuullen, että jokin haapavetinen tulokas kuulostaa ihan "vanhalta Radioheadilta", mutta tekee sen 10x paskemmin ja se siitä. Toisen mielestä kyse on väsähtäneen rocktoimittajan narsismin ylentämisestä luovuuden kustannuksella. Entä kolmannen?
 
No niin, tästä olen täysin samaa mieltä. Ja yleisestikin hard core-musiikkiasiantuntijoiden keskuudessa vallitsee kummallinen vanhan musiikin glorifiointi ja jalustalle nostaminen. Esimerkiksi juuri Wolfmotherin luonnehtiminen Zeppelin-johdannaiseksi jalostustuotteeksi on todellakin luovan työn aliarvioimista ja suoranaista dissausta tuoreita bändejä kohtaan. Radioheadin Ok computer tuntuu olevan brittiläisen popin pyhä lehmä, eikä siellä ilmeisesti voi tehdä pop-albumia kuulematta, kuinka paljon se muistuttaa sitä. Joiltain osin on siis ajauduttu tilanteeseen, jossa sokeasti pidetään kiinni siitä, että pyörää ei voi, eikä saa, keksiä uudelleen.
 
Välillä, ehkä jopa liian usein, törmää myös siihen tilanteeseen, että oikeasti mielenkiintoinen ja innovatiivinen levy laitetaan jalkapuuhun häpeämään, koska se on tullut joltain isolta bändiltä, eikä haapavetisiltä runoilijapojilta, jotka ovat viisi vuotta vääntäneet efektejä ja avaruuspiipitystä ollaakseen niin art, että otsalohkoa heikottaa. Kaupallisuus on perkele, kivireki, myllynkivi kaulassa. Mutta tuliko Toolista itsensä myynyt kaupallinen teuraseläin sen mentyä Amerikan listaykköseksi? Ehkä Tool on mystiikkansa ja outoutensa kautta arvostelun yläpuolella. Sitä on katu-uskottavaa digata. Toisin kuin jotain americametallia Deftonesin tyyliin. Ja onhan se nyt hei hiukan coolimpaa kirjoittaa, että kyllähän toi Wolfmother ihan ok on, mutta minä kuuntelen silti mieluummin Zeppeliniä vinyylinä. Siinä on niinku sitä vanhan ajan oikeaa meininkiä.
 
Lopuksi, pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen ollakseen innovatiivinen ja luodakseen uutta. Aina voi keksiä vaikka avaruusraketin ja ionimoottorin. Pidemmällä niillä pääsee, syvemmälle avaruuden äärettömyyteen, tuntemattomaan.