Yleistä keskustelua musiikista ›

Heräsin miettimään eräs päivä tietokoneelta musiikkia
kuunellessa, miten kuunteluni eroaa(jos eroaa) entisestä,
instrumentin opettelemista edeltävästä ajasta,
ja millainen on suhteeni musiikkiin.
 
Älkää antako filosofisen alustuksen hämätä. Tarkoitan tällä
sitä, että onko treenaamiseni ja opiskeluni musiikin saralla
muokannut korvastani analyyttisemman verrattuna aikaisempaan,
jonka seurauksena musiikki ei "virtaa", vaan sen kuuntelee
tavallaan yhteennivottuina "palasina." Rumpalit saattavat ehkä
olla harjaantunempia kuulemaan rytmejä, pianistit harmonioita
jne. Eli "palasia" joista musiikki rakentuu.
 
Uskoakseni tämä on aivan luonnollista ja myös edellytys sille,
jos musiikkia alkaa jossain vaiheessa tekemään itse. Lähinnä
mietin tälläisen tietoisen tai tiedostamattoman analysoinnin
vaikutusta kuuntelunautintoon.
 
Mietteitä tästä? Oletteko törmänneet samaan?

Olen kyllä huomannut, että monella tutulla aikoinaan esim. kitaraharrastuksen myötä muuttui musiikkimaku kovasti.
 
Omalta kohdaltani en nyt osaa suoraan sanoa muuta kuin, että näin basistina kyllä tsekkailen tarkemmin mitä basisti (tai muu alapäätonttia hoitava) biisissä tekee. Sen sijaan esim. tarkkuus, tietty soundi tai soittotyyli eivät mielestäni erityisesti vaikuta siihen, mitä musiikkia kuuntelen.

Tottahan nämä "teoriset" asiat kiinnostavat nykyään enemmän kuin silloin aikanaan kun ei tullut juuri soittimia soiteltua. Usein tulee napattua kitara käteen kun jotain biisiä kuuntelee ja sitten samalla selvittelee mitä biisissä käytännössä tapahtuu.
 
Mutta pyrin yleensä kuuntelemaan musiikkia ihan musiikin takia, keskittymättä liikaa ko. musiikin tekniseen puoleen, mutta joskus uteliaisuus vie voiton.

Kyllähän erityisen makeaan kitarariffiin tai harvinaisen taidokkaaseen rumpuosuuteen tulee kiinnitettyä huomiota, mutta kyllä se kokonaisuus silti on se tärkein juttu. Paskaa biisiä ei voi fiksata hyvällä kitarasoololla imo.

En ole huomannu, tai ainakaan en muista, mainittavia eroja kuuntelijana ennen ja jälkeen soittamisen aloituksen. Lähinnä kyse oli siitä, että huomasi kuinka yksinkertaisia jotkut aiemmin vaikeina pitämät jutut oli. Sen sijaan MERKITTÄVÄN eron huomasin siinä vaiheessa, kun kiinnostuin studiotekniikasta ja aloin hankkia sen puolen tietoa/kamoja: Nykyään ei pysty kuuntelemaan mitään ajattelematta "mitenhän tuo juttu on äänitetty....... kuinkahan tuo miksausjippo toteutettiin...." YM.

Itse olen huomannut tällaista, että jotain biisiä kuunneltaessa tulee mietittyä että kuinka se soitettaisiin, taikka jos on opetellut jonkun kappaleen niin kuunnellessa aina miettii, (tai lähes aina) että miten se soitetaan jollain instrumentilla - kuten vaikkapa kitaralla. Tavallaan soittaa mielessään sitä mukana.
Monesti jokin tosi cool kohta jossain biisissä "lässähtää" kun sen opettelee soittamaan, arvo tavallaan laskee. Hassua, sekä rasittavaa.

Itse en analysoi kuuntelemaani, paitsi silloin kun sitä pitää/haluaa tehdä tarkoituksella. Saan vieläkin fiilikset hyvästä biisistä tai keikasta ihan niin kuin ennenkin, en soitto/sävellysteknisiä asioita kyttäämällä. Jonkin verran tulee keikoilla joskus kytättyä, miten livenä joku juttu soitetaan, tai millaista kalustoa on, mutta nämäkin enemmän sellaisia fiilispohjaisia juttuja.

Sikäli kun voin itseäni muusikoksi kutsua...kyllähän noita tulee kuunneltua eri korvilla. Lähinnä kuitenkin saundi- ja efektimielessä, tyyliin 'kylläpä saadaan yksinkertainen juttu kuulostamaan hyvältä'. Täytyy yrittää ottaa oppia noista miljoonia myyneistä nimistä, kai nekin on jotain tehneet oikein... :P
 
Toisaalta, jos biisi on oikeasti hyvä niin se on hyvä millä tyylillä tai saundilla tahansa, efekteillä tahi ilman. Mutta silti.

Itseasiassa on fakta, että musiikkia harrastanut kuulee musiikin eri tavalla kuin "maallikko". Musiikin kuuntelu aktivoi eri aivojen alueita kuin ei-muusikoille ja musiikki "ymmärretään": sävellajin vaihdokset, intsrumentaatio, kappalerakenteet yms. käsitellään yksittäisinä palasina ja niistä muodostuu kokonaisuus.
Ero on vähän samanlainen kuin jos kuuntelisimme kieltä, jota emme ymmärrä - se soljuu korvissamme yhtenä sanasotkuna - tai osaamaamme kieltä - rakenteet ja yksittäiset sanat erottuvat.

Itseasiassa on fakta, että musiikkia harrastanut kuulee musiikin eri tavalla kuin "maallikko". Musiikin kuuntelu aktivoi eri aivojen alueita kuin ei-muusikoille ja musiikki "ymmärretään": sävellajin vaihdokset, intsrumentaatio, kappalerakenteet yms. käsitellään yksittäisinä palasina ja niistä muodostuu kokonaisuus.
Ero on vähän samanlainen kuin jos kuuntelisimme kieltä, jota emme ymmärrä - se soljuu korvissamme yhtenä sanasotkuna - tai osaamaamme kieltä - rakenteet ja yksittäiset sanat erottuvat.
 
Kuuleman mukaan vieraan kielen voi oppia suht sujuvasti kuudessa kuukaudessa kielikylpymenetelmällä, itse asiassa uskon siihen itsekin ja voisin vieläpä perustella, ainakin omalta osaltani. Tuskin sitä kuitenkaan voi soveltaa musiikin kuunteluun mutta on tuossa rutkasti perää. Eihän kukaan mieti miten joku biisi soitetaan ennen kuin itsellä on kitara/rummut/basso/lisää-oma-soittimesi-tähän sylissä, eikä voikaan ennen kuin on mitään hajua siitä miten kyseistä soitinta soitetaan.

Eka tuli paljon teknisempää musaa kuunneltua kun sitä "tiedosti" ekaa kertaa ns. kunnolla, mutta tällä hetkellä tullut uppouduttua mahdollisimman tunteikkaaseen musaan, että saisi omasta soitostaa irti paremmin sitä suurta tunnetta :)
En välttämättä ilman musiikkiharrastusta kuuntelisi pinnallista musaa, koska kehtaan kuunnella ennen kitaran soiton aloittamista kuuntelemaani musaa (aloitin 18v:nä) ,mutta kuuntelisin musaa pinnallisesti.

jossain vaiheessa tuli sellainen liiallinen analyyttisyys musaa kohtaan, tai kuunteli liikaakin ja mielessään kelasi miten kitaristi sormet vipeltää missäkin jutussa. Nyt olen onneksi päässyt takaisin fiilispohjaiseen kuunteluun, jossa en läheskään kelaa miten mikäkin juttu erottuu mistäkin, vaan tärkeintä hyvät vibat. Tai että musiikki herättää sussa paljon tuntemuksia. Tärkeintä hyvät vibat, tuli ne sitten minkälaisen musan kautta tahansa
 
Toistetaan vielä, muistakaa, tärkeintä on hyvät vibat
 
Olen huomannut saman, mutta vaikka kuuntelenkin musiikkia tarkasti niin annan sen siltikin vain virrata.
 
mahtavaa, itsekin pääsin takaisin tähän malliin

Ainoa että kun kuuntelen musiikkia missä on oikeaa taituruutta instrumentin äärellä niin hämmästyn vielä enemmän. Tieto siitä miten paljon saa treenata/lahjakas se joku on tullut hyvin pintaan itse soittamalla. Muuten kokonaisuus on paljon tärkeämpi enkä onneksi kuuntele mitenkään teoreettisesti musiikkia.

Monesti jokin tosi cool kohta jossain biisissä "lässähtää" kun sen opettelee soittamaan, arvo tavallaan laskee. Hassua, sekä rasittavaa.
 
Sama homma. Eikö oo rasittavaa?

Sama homma. Eikö oo rasittavaa?
 
No on todellakin. Moni tosi cool homma jostain kumman syystä menettää arvonsa kokonaan - "Joo osaan mieki ton."
 
Eihän sen näin pitäisi mennä...

Johtuukoha tästä samasta asiasta että en pahemmin kuuntele enää musiikkia...? Tai ainakaan uutta. Vanhat hyvät biisit on kyllä yhä hyviä, mutta viimeisin hankinta Ozzy Osbournen uusin ... levy kuulosti niin konemusalta että en pystynyt edes loppuun kuuntelemaan. Ikävä kyllä rummutkin on taidettu tehdä koneella. Ainakin yhdessä biisissä rumpufillit oli ihan selkeesti koneella tehdyt.
 
Ehei, en ole rumpali. .. mutta en usko että tavallinen, tai vähän vähemmän musan kanssa tekemisissä ollut tuota huomaa.
 
Nyt joku voi korjata sanomalla että "kyllä on oikea rumpali soittanut". Siinä tapauksessa editoija on ollut huono.
 
Kai tää vielä asiaan liittyi. :D
 
EDIT:
No kyllähän minä uuttakin musaa kuuntelen, hehee. Uusin "hyvä" levy oli MCRän uusin, mutta siis joo, "hmmm... mikäköhän sämple tossa virvelissä on...? " ja " .... katos, tuohon on tuikattu yhtäkkiä kitaraa päälle kun ei ole nopeus riittänyt pikkaamaan yhteen suuntaan noin kauan..."

Olen opetellut soittamaan instrumentteja kovin nuorena, joten en pysty sanomaan onko kuuntelutaito kehittynyt luonnollisesti iän myötä vai soittoharrastuksen kautta. Kuitenkin, muistan selvästi miten pienenä kappaleista oli vaikea erottaa eri instrumentteja, ja nyt kun kuuntelee joitain kappaleita joita pienenä kuunteli paljon, huomaa paljon enemmän juttuja ja etenkin miten ne on tehty.

Vaikka en ikinä pääsisi musiikin kanssa pitkälle, niin siitä on ollut se hyöty, että kuunnellessa musiikkia osaan nauttia siitä enemmän kun tiedän siitä paljon ja osaan analysoida musiikkia. Ihan kun osaisin lukea sitä. Osaan myös paremmin arvostaa musiikintekijöitä kun itsekin teen sitä ja tiedän miten paljon vaivaa siihen on nähty.

Minä mikään muusikko ole, mutta kyllähän sitä musaa eri tavalla kuuntelee kun muinoin. Lähinnä kuuntelee tarkemmin ja erottelee soittimia päässään ja odottaa kaikkia pikkujippoja jotka normaalisti jäisi kuulemati.
 
En mitenkään kriittisemmäksi ole muuttunut, hyvä biisi on aina hyvä biisi vaikka olisi vähän huonosti tehtykin..
 
Turha tarkkuus mäkeen, fiilis on pääasia.

En ole koskaan osannut kuunnella musiikkia "analyyttisesti", tai olen kyllä yrittänyt mutta se tekee homman väistämättä tylsäksi. 100% fiilispohjalta. Kyllähän sitä tiettyjä rumpaleita kuuntelee "innoissaan", ja esim. Josh Hommen kitarointi on yksi suurimpia kicksejä antava "yksittäinen" tekijä QOTSA:n musiikissa. Mutta minulle tosi asia on, että mitä enemmän fiiliksiä musasta saa, sitä parempaa se on.