Päivää, arvon muusikot.
Paikallinen soittoruokalamme ET Charlie(
http://www.kolumbus.fi/e.t.charlie/ )Espoon Haukilahdessa uudistaa ilmettään ja ohjelmistoaan, joten nyt tarvittaisiin bändejä veivoomaan. Tähän asti livemuusikkia ovat tarjonneet esimerkiksi The Scaffolds, Fat Mama ja Jimmie Lawson muutamia mainitakseni.
Meikäläinen valtuutettiin vastaamaan uudesta ohjelmistosta, joten tämä lienee paras kanava asiallisten bändien löytämiseksi.
Lienee selvää että mikään tr00-bläkmedal ei kyseisessä paikassa uppoa, eikä välttämättä uransa eilen aloittanut kaksihenkinen hardcore-kiljupunk-show-ryhmä.
Coverit toimii aina, ja ovat jopa suositeltavia. Saa soittaa pelkästään niitäkin, tai sitten omaa matskua, miten vaan.
Aika rokki-blues-groove-poppi-hässäkkä-meiningillä olisi aikomus mennä. Ja tällä ohjelmistouudistuksella olisi tarkoitus osua noin 25-vuotiaisiin ja siitä vanhempiin asiakkaisiin, joten jos luulet bändisi olevan ko. tarkoitukseen sopiva niin saa lähestyä allekirjoittanutta vaikka musanäytteen muodossa.
Ensimmäinen järkkäämäni bändi-ilta (ja koko homman avaus) on näillä näkymin 5. päivä tammikuuta lauantaina, eli loppiaisen hujakoilla. Bändizydeemejä on suunniteltu alustavasti joka kuun ensimmäiseksi lauantaiksi.
Oli myös puhetta jamien järkkäämisestä silloin tällöin bändin shown päätteeksi, mutta siitä täytynee aina neuvotella tapauskohtaisesti.
Elikkästen, jos keikka kiinnostaa, niin meikälle voi laittaa pikaviestinä musiikkinäytettä ja liksatoivomusta, ja puhelinnumeron voin laittaa pikaviestinä jos joku haluaa aiheesta puhelimitse lörpötellä.
Kumartaen,
Olli T.
Klikki, Beat Detective, triggerit, Autotune ja Pro Tools, siitä syntyy vittu Rock'n'Roll!