Yleistä keskustelua musiikista ›

Kun olen tehnyt levylistaani, olen kirjoittanut pikku arvosteluja (Christgau-tyylisiä pikatuomioita) levyistäni. Otan mielelläni vastaan palautetta, erityisesti negatiivista. Kaikki tarpeettomat maneerit, väärinkäsitykset ja muut idiotismit olisi hyvä saada kitkettyä pois. Kuuntelusuosituksia otetaan vastaan. Riitelen myös mielelläni makukysymysistä. Tässä linkki: http://muusikoiden.net/levylista/selaa.php?list_id=2791
 
Ja kiitos sn:lle linkin korjaamisesta!

Ei onnistu tuo linkin avaaminen listaasi, sillä se tulee oman listan valikkoon. Pistäs listas näkyviin profiiliis niin voin mennä tsekkaan.
 
Mullakin oli tuo idea kirjoittaa kunnon arvostelut jokaisesta levystä, mutta enpä sitten jaksanut aloittaa ollenkaan. Olisi voinut olla ihan mukavaa.

Näin käy linkitys että muutkin voi lukea:
 
http://muusikoiden.net/levylista/selaa.php?list_id=2791
 
Makuasioista en ala kiistelemään koska ne on suhteellisen kohdillaan ja noita on ärsyttävä kliksutella auki. Kyllä Gang of Four ansaitsee enemmän tähtiä kuin joku Strokes.

Sulla on hieno levylista kyll ja aikamonet mielipiteesi olivat yhtä omani kanssa.

Vol 4.:lle vain kolme tähteä :-(
Christgaun mainitseminen :-)
 
E: ja tuo schifrinin black widowhan on ihan paska

Loistavia levyjä!
 
Minusta Smithsien Strangeways Here We Come oli melkoinen notkahdus Queen Is Deadin jälkeen. Vaikka olihan silläkin omat valonpilkkunsa; eritoten Stop Me If You Think You've Heard This One Before, jossa Marrilla on jälleen yiimaalliset kitarakuviot.

Master Of Realitylle neljä tähteä? Sehän on kuuden tähden levy! En myöskään allekirjoita Children Of The Graven parhaimmuutta, koska levyltä löytyy reilusti kovempiakin kappaleita, kuten proto-stonerklassikot Sweet leaf ja Into The Void.
 
Mutta hyviä levyjä ja hyviä arvosteluja. Hienoa, että joillain riittää energia tuollaisten tekemiseen.

Molemmat Kyussin levyt vain kolme tähteä? Sen saatan vielä ymmärtää jos ei ole tyylilajin miehiä, mutta sitä ihmettelen että miten jollakulla on pokkaa antaa Jane's Addictionin Ritual de lo Habitualille kolme tähteä ja Nothing's Shockingille neljä, tai NIN:in The Downward Spiralille kolme, sikäli kun minun kirjoissani kaikki nuo ovat viiden tähden levyjä. Olet tietysti nähnyt aika paljon vaivaa noiden kirjoittelussa, mutta olen aika pettynyt kun listallasi on noin paljon hyviä levyjä ja on kivuliasta lukea niistä huonoja arvioita.

Hieno lista. Poweragen tähdistä en tosin ole samaa mieltä, omasta mielestäni se on viiden tähden albumi.

Molemmat Kyussin levyt vain kolme tähteä? Sen saatan vielä ymmärtää jos ei ole tyylilajin miehiä, mutta sitä ihmettelen että miten jollakulla on pokkaa antaa Jane's Addictionin Ritual de lo Habitualille kolme tähteä ja Nothing's Shockingille neljä, tai NIN:in The Downward Spiralille kolme, sikäli kun minun kirjoissani kaikki nuo ovat viiden tähden levyjä. Olet tietysti nähnyt aika paljon vaivaa noiden kirjoittelussa, mutta olen aika pettynyt kun listallasi on noin paljon hyviä levyjä ja on kivuliasta lukea niistä huonoja arvioita.
 
Huonoja arvioita, jos levyt saavat "vain" kolme tai neljä tähteä viiden sijaan? Makuasioitahan nämä kuitenkin ovat, ei kannata liikaa stressata jos jollain vähän erilainen katsantokanta kyseisiin levyihin. On tuolla listalla vaikka kuinka monta sellaista mielipidettä, joista minä voisin alkaa vääntää kättä ("annoit sille ja sille levylle neljä tähteä, mutta minä antaisin kaksi, kun taas tuolle antaisin viisi vaikka sinä annoit kolme...") mutta ei nyt jaksa. Piristävää kuitenkin lukea vähän perusteellisempia kommentteja levyistä pelkän listauksen/tähdityksen sijaan, siitä levylistan tekijälle plussaa.
 
Se oli muuten hienoa, että Pink Floydin Dark Side of the Moon sai kerrankin vähemmän tähtiä kuin viisi! Onhan tuo levy noin tuotannollisesti ja teknisesti yllättävän hyvin ajan hammasta kestävää tavaraa, mutta sävellyksiltään ei kovinkaan kaksinen. Kuin koko levy olisi yhtä pitkää, väsynyttä ja koomamaista introa ilman että se missään vaiheessa kohoaa kunnon mittasuhteisiin.

Molemmat Kyussin levyt vain kolme tähteä? Sen saatan vielä ymmärtää jos ei ole tyylilajin miehiä, mutta sitä ihmettelen että miten jollakulla on pokkaa antaa Jane's Addictionin Ritual de lo Habitualille kolme tähteä ja Nothing's Shockingille neljä, tai NIN:in The Downward Spiralille kolme, sikäli kun minun kirjoissani kaikki nuo ovat viiden tähden levyjä.
 
Niin, ne ovat _sinun kirjoissasi_ viiden tähden levyjä.

Haa, Vol 4 oli alunperin 4 tähteä, mutta muutin sen kolmeen. Powerage voisi melkein olla neljän tähden levy, mutta nämä ovat niitä pieniä nyansseja. Yksi keskeisimpiä tavoitteitani on tehdä itselleni selväksi mistä musasta oikeasti pidän ja mikä on vain yleisesti kehuttua, tai paljon muihin muusikoihin vaikuttanutta. Tässä olen onnistunut, lista edustaa juuri minun yksilöllistä makuani täysin, ja tähdet vastaavat hyvin paljon myös sitä, kuinka paljon olen kutakin levyä kuunnellut. Olen ostellut aika paljon lehtiarvostelujen perusteella, joten kehuttuja levyjä mahtuu listalle paljon.
 
Hauska jos sepustuksiani on ollut viihdyttävä lukea.

Mies joka diggaa Duran Duranin Rioa ja ABC:n Lexicon of lovea ei voi olla aivan toivoton tapaus.

Tai Human Leaguen Darea. Mutta missä on Miles Davisin Kind of Blue?

Tai Human Leaguen Darea.
 
Meiksille Dare on vähän liian syntikkaa, vaikka Don't you want me onkin järkyttävän hieno viisu.
 
Mutta missä on Miles Davisin Kind of Blue?
 
Olihan siellä In a silent way, joka on ihan yhtä hyvä.

Olihan siellä In a silent way, joka on ihan yhtä hyvä.
 
On on, Mileksestä tulee vaan aina tämä Kind of mieleen. Yhtä hyvin se voisi olla Bitches Brew... Vaan eihän tässä olla levyjä ostattamassa (siis mie), vaan arvioimassa.
 
Hyvin ja nasakasti kirjoitetut arvioinnit!

Sopivan lyhyitä ja ytimekkäitä arvioita. Pitäisi itsekin joskus aloittaa tällainen projekti, mutta tuskin tulee koskaan tapahtumaan.

On aina ilo lukea luonnehdintoja itselle tutuista levyistä ja vertailla näkemyksiä, meillä kun näkyy olevan kohtuullisesti yhtäläisyyksiä musiikkimaussa. Tekstisi ei lopulta muistuta kovin paljon Christgauta, sillä olet kommenteissasi paljon varovaisempi ja kiltimpi.
 
Eniten yllätti Rammsteinin Reise, Reisen täydellinen lanaaminen. Vai että epämelodista ja koukutonta!
 
Toivomuslistallani olisi ainakin arviot muista King Crimsonin, Mastodonin ja Mr. Bunglen levyistä.
 
PS & röyhkeää mainontaa: allekirjoituksessa olevan linkin takaa löytyy oma vastaava (ikuisuus)projektini. Lontooksi ja ilman arvosanoja tosin.

Listassasi on paljon yhtäläisyyksiä minun levyhyllyni kanssa. Kaiken lisäksi omistat bändeiltä paljolti niitä levyjä, joita minäkin pidän heidän parhainaan, ja niistä kirjoittamasi kommentit muistuttavat hämmästyttävän omia ajatuksiani. Hyvää ja ytimekästä kommentointia, josko tästä itsekin innostuisi vähän skrivaamaan.

On aina ilo lukea luonnehdintoja itselle tutuista levyistä ja vertailla näkemyksiä, meillä kun näkyy olevan kohtuullisesti yhtäläisyyksiä musiikkimaussa. Tekstisi ei lopulta muistuta kovin paljon Christgauta, sillä olet kommenteissasi paljon varovaisempi ja kiltimpi.
 
Eniten yllätti Rammsteinin Reise, Reisen täydellinen lanaaminen. Vai että epämelodista ja koukutonta!
 
Toivomuslistallani olisi ainakin arviot muista King Crimsonin, Mastodonin ja Mr. Bunglen levyistä.
 
PS & röyhkeää mainontaa: allekirjoituksessa olevan linkin takaa löytyy oma vastaava (ikuisuus)projektini. Lontooksi ja ilman arvosanoja tosin.
 
Ainakin Crimsonia ja Bunglea on tarkoitus hankkia lisää jossain vaiheessa. Kun kirjoitin Christgau-tyylistä, tarkoituksenani oli viitata pikemminkin arvostelujen lyhyyteen ja pinnallisuuteen kuin kyseisen arvostelijan paikoin hyvinkin kiemuraiseen ulosantiin. Kiltimpi en varmasti ole, kaikki nämä levyt ovat sentään ylittäneet ostokynnyksen. Siksi arvosteluissa ei ole mahdollisesti tulenarkoja haukkuja esimerkiksi gangstarapin, singer-songwriter-ulinan, umpitylsän indiepopin, monotonisen äärimetallin tai haukotuttavan uussoulin klassikoista. Christgau sentään arvostelee satoja levyjä vuodessa, siihen nähden mies on aika reilu.