sauhusanttu 17.03.2008 19:32:54 | |
---|
Taas on yksi poissa. Abba-yhtyeen kaikilla levyillä rumpuja soittanut Ola Brunkert, 61, on kuollut. Hänet löydettiin kuolleena asuntonsa puutarhasta Mallorcalta. Paikallinen poliisi on todennut, että kuolemaa pidetään tapaturmaisena, kertoo Dagens Nyheter -lehti verkkosivuillaan. Ola Brunkert oli syntynyt vuonna 1946. Jazzrumpali soitti ennen Abbaa useissa kokoonpanoissa muun muassa bluesia ja popia. Brunkert oli mukana Abban ensimmäisellä singlellä People Need Love ja hän on soittanut sen jälkeen kaikilla Abba-levyillä yhdessä basisti Rutger Gunnarssonin kanssa. Hän oli myös mukana useilla Abban kiertueilla. "On uskomattoman surullista, että Ola Brunkert on poissa. Hän merkitsi todella paljon Abballe, erityisesti ensimmäisillä levyillämme", kommentoi rumpalin kuolemaa säveltäjä Benny Andersson. Anderson kertoi DN:lle tavanneensa Brunkertin viimeksi runsas vuosi sitten Abban kunniaksi Tukholmassa järjestetyssä tilaisuudessa. Ola Brunkert on asunut jo vuosia Artàn kylässä Mallorcalla ja soitti siellä paikallisessa jazz-yhtyeessä. |
Kukkis 77 17.03.2008 19:35:51 | |
---|
Hmm. Bizarre gardening accident.. Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn. |
Kailis 17.03.2008 20:06:53 | |
---|
Hieno oli soittaja. Enpä taida puutarhanhoitoa alkaa eläkkeellä harrastamaan. Remember Porcaro? |
Anonymous-jazz 17.03.2008 23:17:52 | |
---|
Hieno oli soittaja. Enpä taida puutarhanhoitoa alkaa eläkkeellä harrastamaan. Remember Porcaro? Kolaamisesta puhumattakaan... "In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act"
- George Orwell |
sub zero 18.03.2008 01:06:51 | |
---|
loistavaa että joku jaksaa surra tämmösiäkin. inhimillinen paikka tämä foorumi. huile alimentaire et la nudité est la paix mondiale |
rintapek 18.03.2008 02:55:58 | |
---|
loistavaa että joku jaksaa surra tämmösiäkin. Siis niinko mitä? Jos meikää vaikkapa itkettää ja surettaa. Mutta minua ei kyllä tippaakaan kiinnosta miten teikä minun suremiseen suhtautuu. Voit puolestani olla pitämättä omat fiilistelysi. Minä pidän omani ja sit meidän ei tartte tapella. One kind of music only - the good kind |
-Aleksi- 18.03.2008 11:55:48 | |
---|
"Paikallisten viranomaisten mukaan rumpali oli törmännyt ruokailuhuoneensa lasioveen, jolloin lasi oli viiltänyt hänen kurkkunsa auki. Brunkert oli yrittänyt tyrehdyttää verenvuotoa pyyhkeellä ja selviytynyt pihalle tarkoituksenaan ilmeisesti hälyttää naapureilta apua. Verenhukan vuoksi hän menetti kuitenkin tajuntansa ja menehtyi." |
Lennu 18.03.2008 12:03:52 | |
---|
"Paikallisten viranomaisten mukaan rumpali oli törmännyt ruokailuhuoneensa lasioveen, jolloin lasi oli viiltänyt hänen kurkkunsa auki. Brunkert oli yrittänyt tyrehdyttää verenvuotoa pyyhkeellä ja selviytynyt pihalle tarkoituksenaan ilmeisesti hälyttää naapureilta apua. Verenhukan vuoksi hän menetti kuitenkin tajuntansa ja menehtyi." Kunnon röytämistä. Rauhallista matkaa vaan. "Paras olla oma juro itsensä, homma toimii jos on toimiakseen. Esimerkkinä käy Lennu, se ei ikinä sano mitään järkevää ja se elää silti vakiintuneessa parisuhteessa!"
- Sam Other |
Burn 18.03.2008 12:24:19 | |
---|
"Paikallisten viranomaisten mukaan rumpali oli törmännyt ruokailuhuoneensa lasioveen, jolloin lasi oli viiltänyt hänen kurkkunsa auki. Brunkert oli yrittänyt tyrehdyttää verenvuotoa pyyhkeellä ja selviytynyt pihalle tarkoituksenaan ilmeisesti hälyttää naapureilta apua. Verenhukan vuoksi hän menetti kuitenkin tajuntansa ja menehtyi." Tämä tieto teki tapauksesta mielenkiintoisen. Kaikennäkösillä tavoilla sitä voikin lähteä... Olipa kerran pedofiili, raiskaaja ja pappi. Ja siinä oli vasta tarinan ensimmäinen henkilö... |
Karlsson 18.03.2008 14:17:12 | |
---|
loistavaa että joku jaksaa surra tämmösiäkin. inhimillinen paikka tämä foorumi. Joo, inhimilliset tunteet roskikseen ja blastbeatin tahdissa nyrkkinaintia, ai että. Kuolleen formaatin puolesta. |
Sarko 18.03.2008 15:07:24 | |
---|
Mystinen puutarhaonnettumuus, haiskahtaa Spinal Tapilta. Tokihan jokainen tapaturmainen kuolema on tragedia, kepeät mullat siis. Tsäpätitsäijjää |
Bongowing 18.03.2008 15:07:37 | |
---|
Kaksi sanaa: Spinal Tap There is no ought from is. |
Anonymous-jazz 18.03.2008 15:24:33 | |
---|
Timmiä biitiähän toi Ola takoi kaikille Abban levyille. Uskoisin kyllä että hänellä riittää kysyntään yläkerran orkestereissa :D "In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act"
- George Orwell |
paice60 18.03.2008 22:35:11 | |
---|
Kyllä hyvät miehet taas näköjään menee. Vittu näitä hommia. |
Kailis 18.03.2008 22:46:56 | |
---|
Kaksi sanaa: Spinal Tap Ei, kyllä tää oli Abbasta. |
Bongowing 18.03.2008 22:53:21 | |
---|
Ei, kyllä tää oli Abbasta. No kabbasta vaan. Dust to stardust ja R.I.P hänelle. There is no ought from is. |