Yleistä keskustelua musiikista ›

Eli siis kosketutko (ei kostutko) joskus omasta hekumoinnistasi instrumentin parissa? Tähän väliin sanon että itse en narsistisesti ole itkuun asti sentään hajonnut (vielä) =) Mutta joskus soittoon kanavoituu tunnepurkauksia sieltä jostain sisältä ja silloin on vain iloinen ettei ole reenikämpillä.
 
Tänään taas palasi elävästi mieleen tämä aihe, kun telkkarista kuului jossain välissä Chris Isaakin Wicked Game, josta saa joka kerta uskomattomat sävärit, niin hämyisellä kitaralla kuin pianollakin.
 
Vuodattakaa tekin itseänne, ettei tule kauhean nolo kolmen kirjoituksen turhuus.

Ei mutta paha tapa soittaa sängyssä maaten ja joskus menen omituiseen horrokseen tai melkein nukahdan jos soitan jotain yksinkertaista kuviota toistuvasti. Yhden tuollaisen tapauksen jälkeen hätkähdin hereille ja löin stratoni lavan pöydän kulmaan ja siihen tuli pieni reikä. Jees. Fiksua.

Oma soittoni liikuttaa lähinnä käsiä.

Ei mutta paha tapa soittaa sängyssä maaten ja joskus menen omituiseen horrokseen tai melkein nukahdan jos soitan jotain yksinkertaista kuviota toistuvasti. Yhden tuollaisen tapauksen jälkeen hätkähdin hereille ja löin stratoni lavan pöydän kulmaan ja siihen tuli pieni reikä. Jees. Fiksua.
 
Ei tän nyt mikää psykiatrian riemuvoitto ollu tarkotus olla.

Joskus ihan oikeesti itkettää kun kuulee omaa soittoa, mutta sitten taas hammasta purraan ja treenaamaan.

Joskus ihan oikeesti itkettää kun kuulee omaa soittoa, mutta sitten taas hammasta purraan ja treenaamaan.
 
Tää on mullekkin tutumpi juttu.

Joitain riffejä soittaessa tulee sellasia hyviä tunnepurkauksia että PRKL KU ON TIMMI RIFFI. Pienenä esimerkkinä vaikkaa Panteran 5 minutes alone "the riffi"

Muutaman kerran on käynyt noinkin, kun on ollut täydellinen tunnelma ja olen tarttunut vaikkapa akustiseen kitaraan tai pianoon ylhäisessä yksinäisyydessä. Ei nyt itkuun saakka, mutta silmät ovat kyllä kostuneet.
 
Bändin kanssa taas metallia veivatessa silmät kostuu ainoastaan, jos lyö päänsä kipeästi johonkin moshauksen seassa. :D

Joskus ihan oikeesti itkettää kun kuulee omaa soittoa, mutta sitten taas hammasta purraan ja treenaamaan.
 
Joo ainakin, jos on joutunut kuulemaan kännipäissään "hekumoituja" nauhoja=) Ai sitä epätaimin määrää...

Ehkä sitä likuttuu, joskus mikrosekunnin ajaksi, mutta sitten huomaa kuullensa väärin ja se on siinä. Onneks sitä omaa soittoa voi aina editoida, ettei muita ala itkettää, jos joutuvat äänityksiä kuuntelemaan.

Ei mutta paha tapa soittaa sängyssä maaten ja joskus menen omituiseen horrokseen tai melkein nukahdan jos soitan jotain yksinkertaista kuviota toistuvasti. Yhden tuollaisen tapauksen jälkeen hätkähdin hereille ja löin stratoni lavan pöydän kulmaan ja siihen tuli pieni reikä. Jees. Fiksua.
 
Ei riitä sormet laskemaan kertoja ku oon heränny sängyltä kitara vattanpäältä. Erittäin yleistä esim. baari-illan jälkeen sammua tuolla tavalla.
 
Ja mitä liikuttumiseen tulee, niin kyllä niitä hienoja tunnetiloja tulee välillä, mutta liikuttumisia harvemmin. Ehkä silloin kun saa jotain helvetin hieona nauhalle ja vuodenpäästä kuuntelee että huh menipä hyvin

Ei liikuta. Minua liikuttaa vaan söpöt eläimet, kuten vaikkapa siilit.

Ei liikuta. Minua liikuttaa vaan söpöt eläimet, kuten vaikkapa siilit.
 
Mua ei noi siilit jaksa liikuttaa, ainakaan kovin kauas. Jos tahallaan pistävät piikeillään, saatan siirtyä.

Tottakai. Mutta enemmän haen soittoon metodisesti tunnetiloja elämästä, vaikka miettimällä jotain mimmiä joka on jättänyt rumasti. Tai jos rauhallista hakee niin vaikka sukeltamista Thaimaassa. Mulla toimii.

Joskus sitä settiä tulee vaan jostain ja kaipa se siinä jotain tunteita purkaa kun tunninkin liirumlaarumia pistää kiipparista tulemaan. Joskus luulee keksineensä jonkin kauniin melodian joka "liikuttaa" jopa ittiään mutta sitten huomaa jonkun ajan päästä kuinka säälittävä se onkaan! Joop.

No en ehkä pelkästä omasta soitosta niinkään mutta bändin kaa reeneissä tulee joskus kylmiäväreitä kun joku kohta biisistä jostain syystä kuulostaa vaan ihan jumalaiselta. Viimeeksi viikko sitten tälläisiä fiiliksiä oli kehissä.
On sitä joskus sixtarin oloissa kaverin kaa akustisella jammaillessa tullut pieniä liikutuksen tunteita kun on iteltä sattunut tyyliin kerran vuoteen irtoamaan jotain hyvää improa kehiin, mutta aika harvassa noi omasta soitosta saatavat liikutukset on!

Kyl sitä on toisinaan tullut liikututtua jonkin biisin ääressä kun oikein antaumuksella on soittanut. Osa on varmaan myös perujaan jostain lapsuuden muistoista kun ensimmäinen pianomaikka läksi ennenaikaisesti.. ja vielä jouluna.

No en ehkä pelkästä omasta soitosta niinkään mutta bändin kaa reeneissä tulee joskus kylmiäväreitä kun joku kohta biisistä jostain syystä kuulostaa vaan ihan jumalaiselta.
 
Minulla tulee välillä ihan omasta soitostakin, että kylläpäs tuo meni loistavasti! Näin käy tosin valitettavan harvoin.
 
Hiukan ohi aiheesti, mutta olen huomannut että ostettuani Sg:n tuossa tovi takaperin olen soitellut nyt paljon AC/DC:tä ja aina pakko veivata jalkaa samalla tavalla kuin Angus ja heilua hyvin energisesti.

En liikutu. Toivotaan jos joskus sitten tulevaisuudessa.

Omalla soitolla koitan liikuttaa ilmaa parhaani mukaan, bassolla harvemmin sellaisia liikutus-fiiliksiä pääsee syntymään :)