PJS 10.01.2007 17:25:02 | |
---|
Avoimuutta voitaneen pitää hyveenä. Järkiperäisesti ajatellen se, että on avoin monenlaisia musiikin tyylejä kohtaan ja pystyy kuuntelemaan ennakkoluulotta kriittisellä korvalla kaikkea teknosta heavyn, kautta jazziin ja klassiseen musiikkiin ei voi olla muuta kuin kehittävää muusikon ja musiikinystävän kannalta. Mutta.. Tosiasia on kuitenkin usein toisin; Itse en ainakaan ole niin avoin kuin ehkä toivoisin tai jopa toisinaan väitän olevani, häpeäkseni annan usein varsin negatiivista palautetta hiphopista, elektronisesta musiikista, iskelmästä ja monesta muustakin genrestä. Millä perusteella minä loppujenlopuksi edes haukun näitä, onko reilua haukkua kokonaista genreä ja väheksyä sen arvoa musiikillisesti ilman, että oikeastaan edes tuntee ko.musiikin lajia? Voiko kukaan todellinen musiikinystävä sivuuttaa esim.Populaarimusiikin yksinkertaisena mieltä köyhdyttävänä viihteenä ja keskittyä pelkästään klassiseen musiikkiin? Miksi hevarit stereotyyppisesti eivät pidä hiphopista, ovatko he kuunnelleet ikinä hiphop-musiikkia tosissaan? Miksei ns."konemusiikki" ole oikeaa musiikkia? vastaavanlaisia kysymyksiä on loputtomasti mutta tiivistetynä kyse on siitä olemmeko me oikeasti avoimia musiikinkuuntelijoita. Itse yritän olla avoin, siltikin usein huomaan itseni haukkumasta vaikkapa negativea. Miksi? Onko tekopyhää edes väittää olevansa avoin musiikin kuuntelija jos pelkkä levyhyllyn sisältö (ks.mun levyt) osoittaa, että tiedot muunlaisista genreistä eivät ole kovin tanakalla pohjalla. Entä mitä musiikillinen avoimuus on antanut teille, miten se on kehittänyt teitä muusikoina/musiikin kuuntelijoina? Mielipiteitä.. "...et sutko sais partioasussa myymään jotain keksejä ja olis itse mummo, niin sitä puristelis sun poskia ja sanoi, että awwwww..." -Tomomi |
L4t3 10.01.2007 17:36:59 | |
---|
Minä kuuntelen semmoista musiikkia mikä kuulostaa hyvältä. Voisin jopa väittää, että kuuntelen monipuolisesti musiikkia. Diggailen kaikkea hyvää Benny Goodmanista Count Basieen, The Whosta Kingston Walliin ja Exoduksesta Deicideen. Ainoa musiikki mistä en hirveästi välitä on klassinen musiikki. Uuden ja varsinkin radiossa soivien bändien suhteen olen aika ennakkoluuloinen. Välillä tuntuu, että ne ovat lähes poikkeuksetta väkisin tuotettua paskaa. Tosin helmiäkin on sikojen joukossa, esim. Wolfmother kuulosti erittäin hyvältä. |
gasser 10.01.2007 17:55:33 | |
---|
Pyrin olemaan ja ehkä hieman olenkin. Mulle on ihan yks hailee mikä bändi tai genre on kyseessä, kunhan biisi on hyvä. Kyllä mä dissaan isojenkin tekijöiden biisejä, jos ne eivät itseäni miellytä. Ja toisaalta fiilistelen ja hehkutan hyviä zibaleita. Näin se menee. Porno on |
Wespa 10.01.2007 18:12:01 | |
---|
Minäkin voisin kliseisesti todeta kuuntelevani musiikkia, joka kuulostaa hyvältä. Tosin elektronisen musiikin ja toisaalta hiphopin/rapin "aloilta" en ole vielä törmännyt mihinkään, mitä haluaisin tai useimmissa tapauksissa edes pystyisin kuuntelemaan. "Malmsteen and I broke up over religious reasons... He thought he was God, and I didn't agree... Blackmore's God!"
- Joe Lynn Turner |
Leper Messiah 10.01.2007 18:12:16 | |
---|
Olen. Nykyään. Etenkin soitan mielestäni monipuolisesti. Pääaineena siis soitan musiikkiopistolla klassista pianoa, nykyään olen sen ansiosta alkanut myös kuunnella klassista. Siispä kuuntelen ja soitan klassista hyvin monilta aikakausilta. YMT on myös suoritettu, siispä klassisen musiikin historiaakin on opiskeltu. Kotona toki soitan synalla ja pianolla kaikkea mahdollista muutakin kuin klassista, synapoppia, metallisempaa musiikkia, jazzia.. Mitä eteen sattuu. Sivuaineena taasen soitan pop/jazz -puolella kitaraa. Soittotuntien myötä olen kotonakin innostunut soittamaan musiikkia laidasta laitaan; metallia, jazzia, kantria, rokkia, poppia.. Noh, laidasta laitaan kertonee tarpeeksi. Bändeissä on soiteltu kanssa kaikenlaista, pääsin kuitenkin metallia. Nytkin tuo "pääbändi" on tuommoista thrash-mättöä. Kiippareita olen käynyt soittelemassa rokkibändissä, kesällä soitin koskettimia ja toisinaan bassoa myös humppabändissä ja synaa pilipali-instrumentaalidiscopoppoossa. Musaopiston bändillä soitellaan meneviä covereita laidasta laitaan. Olenpa myös vetänyt pari keikkaa djembe-kvartetissa, soittanut perkussiota lattaribändissä ja laulanut kuorossa mm. Adiemusta. Pianolla tietysti on soiteltu ihan "perusklassista", mutta myös minimalismia vedettiin sekalaisilla kokoonpanoilla. Musiikin kuuntelu on kyllä kieltämättä metallipainotteista, mutta päivittäin kuuntelen kyllä myös jazzia, progea, klassista, kantria.. kaikenlaista. myös hiphopimpaa tulee kuunneltua, esim. Don Johnson Big Bandia. Kuuntelen avoimesti uusia yhtyeitä, mutta se ei tarkoita että tykkäisin kaikesta. Yleensä näistä vähemmän kuunneluista genreistä ei kovin montaa yhtyettä ole, joista pidän. Monipuolisesti kuuntelemalla ja soittamalla saa mielestäni uusia näkökulmia kaikkeen muuhun musiikkiin. Ei sitä aina jaksa räyhätäkään. Punttisika #3 Runkku monsteri #4
Lopettaisit jo pikkuhiljaa ton ininäs. -Julmettu
|
Jani The Rock 10.01.2007 18:18:08 (muokattu 10.01.2007 18:19:27) | |
---|
En kuuntele genrejä, vaan bändejä/artisteja. Tuo pitää varmaan suht hyvin huolen siitä että musiikillinen avarakatseisuus säilyy. Enkä mä halua musiikinteossakaan fakkiutua, vaan varast... eikun siis otan vaikutteita hyvinkin laajalta rintamalta. Silti täytyy myöntää, että uuteen musiikkiin tutustuminen tuntuu vaikealta. Etenkin jos kyseessä on vähänkin mainstreamimpi kama. Your funeral, my trial. |
Rattata 10.01.2007 18:22:43 (muokattu 10.01.2007 18:25:07) | |
---|
Olen aika avoin. Joskus kuitenkin sitä huomaa olevansa jonnin verran ennakkoluuloinen, esim. jazzia kohtaan vaikka jazzia jopa omistankin ja ovat hyviä levyjä siinä missä muutkin. Mutta on sitä vuosien varrella huomannut kuinka "väärässä" joskus omine mielipiteineen on ollut ihan vaan sen takia kun ei ole viitsinyt paneutua paremmin. Entä mitä musiikillinen avoimuus on antanut teille, miten se on kehittänyt teitä muusikoina/musiikin kuuntelijoina? On antanua ihan älyttömän paljon. Ensinnäkin olisin missannut monen monta hienoa musiikkielämystä jos en olisi näin avoin mitä olen. En tiedä onko kehittänyt musiikintekijänä, varmaan osaa ottaa vaikutteita muualtakin kuin siitä yhdestä genrestä. Paha sanoa. |
eewo 10.01.2007 18:25:13 (muokattu 10.01.2007 18:30:05) | |
---|
Olen usein ajatellut, että onpas hienoa omata näin laaja musiikkimaku, kun ensin kuuntelen jotain hirveän taidokasta ja nopeita hevitilusooloja täynnä olevaa mättöä ja sitten soittolistan seuraavana tulee joku J.J.Calen yksinkertainen bluespiisi ja sitten jotain räppiä (kyllä, pidän myös räpistä!) ja kaikki ovat mielestäni todella hyviä kappaleita. En kuuntele genrejä, vaan bändejä/artisteja. Näin. Oikeastaan kuuntelen biisejä, enkä välitä esittäjästä. "The blues ain't about feeling better. It's about making other people feel worse."
-Bleeding Gums Murphy |
Mika Antero 10.01.2007 18:26:46 | |
---|
Olen. En ole. Ei ku olen. Olen. Oikeastaan vain pari genreä on sellaista, joihin ei kiinnostus ollenkaan riitä. Meinaan black metal ja MTV:ltä tuttu löysä sieluton ulinasoul. En tietenkään pidä kaikesta muusta -pois se minusta- mutta mitään muuta en jätä automaattisesti laskuista pois. Ja noissakin kahdessa mainitsemassani tiedän jälkimmäisen kohdalla tekeväni virheen, kun en ota tarkemmin asiasta selvää. Musiikillisen tietoisuuden kasvaminen levykokoelman ja iän lisääntymisen myötä aiheuttaa tietysti väistämättä sen, että on helpompi erottaa jyvät akanoista. Mutta "huonon" musiikin tunnistaminen ei tietenkään ole ristiriidassa avoimuuden kanssa. Ja olen myös sillä tavalla avoin, että tykkään välillä kuunnella sitä huonoakin musiikkia, ihan vaikka nostalgiamielessä välillä. Avoin olen, mutta aika ei riitä. Sen takia uuteen musiikkiin tutustuminen jää hamaan tulevaisuuteen. Menneisyydessä riittää vielä tutkittavaa. |
LexaR 10.01.2007 18:35:08 (muokattu 10.01.2007 18:37:54) | |
---|
Olen. Kuhan musiikki on hyvää niin aivan sama minkätyylistä. elektronisesta musiikista, Myönnettäköön, että ton nimikkeen alle mahtuu jos millasta kuraa mut joukossa on kyllä sellasia helmiä et... tsekkaappa semmonen levy ku Mezzanine sellaselta artistilta kun Massive Attack. Jos siitä ei pidä niin täytyy olla jo päässä vikaa :) Winnipeg is fucking over. |
Härski 10.01.2007 18:36:14 (muokattu 10.01.2007 18:37:01) | |
---|
En. Melkein kaikki musa, jota kuuntelen on linjaa Rock/Rock'n'Roll. Vaikuttaa surulliselle ja sitä se myös on. Muttakun ei liiemmin mikään muukaan nappaa, niin en näe syytä kuunnella Soulia tai Jazzia ihan vaan sen takia, että kuuntelisin erilaista musaa. Toki mullakin on poikkeuksia levyhyllyssä, olenhan ihminen. |
Milkop 10.01.2007 18:45:09 (muokattu 10.01.2007 18:45:52) | |
---|
No kun tuota meikäläisen suosikkilistaa katselee kuvauksessa, niin enköhän minä sen perusteella aika avoin ole. Kantria en joitain poikkeuksia (Johnny Cash) lukuunottamatta siedä ja rockabillykin torttutukkineen aiheuttaa allergiakohtauksia. Tosin jokaisesta genrestä löytyy aina jotain kuunneltavaa. Ja toisaalta myös väh. sama määrä paskaa. "I believe that people who are going to commit crimes should not have guns" -- George W. Bush
R.I.P. Dimebag Darrell | THV-klubi #49 |
Rattata 10.01.2007 18:49:07 (muokattu 10.01.2007 19:00:50) | |
---|
Jos siitä ei pidä niin täytyy olla jo päässä vikaa :) No jaa. Ei se nyt niin ihmeellinen levy ole että kaikki siitä pitäisivät. Jollekin ei ehkä iske hidas ja raskas konemusa, eikä siinä sen kummempaa. Tuskin tuo levy sen enempää mielipiteitä muuttaa. E: äläkä ymmärrä väärin, pidän todella kyseisestä levystä. |
Aerodactev 10.01.2007 18:56:05 (muokattu 10.01.2007 18:56:47) | |
---|
Musiikki on minulle sarja ääniä eri tasoissa. Jos nämä äänet saavat aikaan halutunlaisen reaktion, olkoon se sitten ilo, suru, haikeus, adrenaliinitason nousu, tanssijalan kutkutus, positiivinen hämmästys tai muu, niin silloin se on hyvä. Jos kyseinen musiikki kutkuttaa väärällä tavalla tai ei aiheuta minkäänlaista reaktiota, jätän sen omaan arvoonsa enkä kiinnitä siihen juuri enempää huomiota. Artistit, bändit ja heidän levynsä ovat kaikki yksittäistapauksia, joskus jopa biisitkin. Se on vain musiikkia. Yksin yskin, kaksin läksin, juuu!
Kp: P F |
Piepe 10.01.2007 18:58:03 | |
---|
No olen avoin siinä mielessä että kuuntelen monenlaista musiikkia ja aidosti tykkään todella siitä kaikesta paskasta. Se että lempimusiikistani ja levyhyllystä on suurin osa siitä ja siitä genrestä, ja se, että kuuntelen ennimäkseen näitä bändejä, ei vähennä minun mielestä yhtään sitä avoimuutta. Avoimuus on miun mielestä myös sitä, että voit (sallit itsesi) ottaa vaikutteita mistä vain, ja sitä, että jos nyt sanon "Negative on paska aaaargh!! En voisi koskaan kuunnella sitä himassa", niin voin myös objektiivisesti latoa 10 asiaa mitkä bändin musassa toimii, mikä on hyvin tehtyä ja miksi Negative on niin monen mielestä helvetin hyvä bändi. Minä edes YRITÄN ymmärtää minun mielestäni käsittämättömän huonoa musiikkia. Äää joo. go create. |
Teijo K. 10.01.2007 19:04:53 | |
---|
Tämä nyt on kohtuu vaikea kysymys. Kyllähän sitä tavallaan monenlaista tulee kuunneltua, ja äkkiseltään voisin pitää omaa musiikkimakuani jopa laajahkona, mutta turhan paljon olen kuitenkin rajoittunut kuuntelemaan lähinnä kahta genreä. Länsimaista taidemusiikkia ja länsimaista kevyttä musiikkia (teoston määritelmien mukaan). Paljon on hyvää musiikkia mihin en ole ehtinyt edes tutustumaan, että tietäisin voisinko tykätä siitä. Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1
Silloin olet ajatteleva asioita, ja kun käsität basson Tieksi. olet ymmärtävä Tien bassona. |
Lesko 10.01.2007 19:34:10 | |
---|
No niinpä, siinä on kysymys. Minusta maailman paras bändi on Led Zeppelin ja rakastan 60-70 luvun musiikkia muutenkin valtavan paljon, mutta välillä tulee kausia kun kuuntelen Sibeliusta ja muuta klassista, joskus taas lyön Sentencedin Downin soimaan ja synkistelen sen kanssa, kuitenkin pidän itseäni "kukkaislapsena" maailmanrauhan aatoksineni ja haluan kuunnella Dylania, Donovania, Baezia yms. Paras rap-kappale on mielestäni Avaimen Kuka on Esko? Mutta helposti silti tyrmään rap-mussikin, joka kyllä usein osoittautuu ihan hyväksi vaihtoehdoksi. Turhanpäiväinen örinä musiikissa pilaa sen aina, vaikka sävellys olisikin hyvä ja sellainen renkutus v*tuttaa suurissamäärin. Musiikkia pyrin kuitenkin kuuntelemaan aina uutena ja en häpeä sitä jos Technicolour tai Negative tekee(joskus tekisi) hyvän biisin. Näin minä ajattelen! "Mitä takoittaa groove?"
"Sen voi parhaiten selittää kahdella sanalla, Led Zeppelin " |
Notefix 10.01.2007 19:54:06 (muokattu 10.01.2007 20:30:01) | |
---|
Jep, musiikillinen monipuolisuus on mun mielestä hyvin tärkeää. Mun tausta on klassisella puolella, mutta nykyään uppoaa kaikki metallit, hip hopit, etnot, r&b:t, rokit, jazzit, listapopit, kantrit, iskelmät, teknot, proget mitä noita nyt onkaan. Kunhan niissä on vain "sitä jotain", hyvä biisi ja toimiva esitys. Jotenkin sitä on tottunut jo siihen asenteeseen että kun kuulee jotain vierasta, ei ala heti torjumaan. Itseasiassa on ärsyttävää kun joidenkin ihmisten kanssa tulee puhetta musiikista, joku ryhtyy lähes aina dissaamaan jotain, jota yleensä meikä diggaa! "Layers of layers of shit!" |
gasser 10.01.2007 20:24:44 | |
---|
Jotenkin sitä on tottunut jo siihen asenteeseen että kun kuulee jotain vierasta, ei ala heti torjumaan. Nimenomaan. Mulla homma on just silleen, että kun kuulen jotain vierasta, niin korvat on heti höröllään ja on ihan pakko kuunnella, ihmetellä ja makustella kyseistä juttua. Mä tykkään pitää ties mitä nettiradioita päällä ihan vaan sen takia, että sieltä tulee milloin mitäkin random tavaraa. Listaan tietokoneelle yhteen tiedostoon kiinnostavien artistien ja biisien nimet, jotta myöhemmin voin tutustua kyseisen tekijän muuhunkin tuotantoon. Porno on |
-Cale 10.01.2007 20:29:06 (muokattu 10.01.2007 21:03:44) | |
---|
Olen avoin kaikelle hyvälle musiikille, tosin se rajoittuu hyvin paljon noihin mitä kuvauksessakin on listattu. Toki muitakin bändejä/artisteja on, eri genreistäkin, joita en ole listannut, muutamia mainitakseni esim. Michael Jackson, Ready For The World, Jean Michel Jarre, osa vasta aivan alkuasteella tutustumisessa. Mutta tästä näkee että kyllä sitä suht. laajalta skaalalta hyvää musiikkia tulee kuunneltua, tosin onhan se niinkin, että ei sitä mitään huonoa musiikkia itselleen väkisin viitsi pakkosyöttää, jazz, r'n'b, rap, jne... Edit |