Aihe: Nokia ja Warner Music kimppaan
1 2
Bonham
01.07.2008 12:27:48
Turun Sanomat:
 
Talous
Warner Music Group mukaan Nokian musiikkikauppaan
 
Helsinki, STT
Levyjätti Warner Music Group lähtee mukaan Nokian Comes With Music -musiikkikauppaan, Nokia kertoi tänään. Sopimus on merkittävä, sillä WMG on yksi maailman suurimmista levy-yhtiöistä.
Comes With Music on Nokian musiikkikauppajärjestelmä, jonka on määrä käynnistyä tämän vuoden loppupuolella. Siinä kuluttajat voivat vuosimaksulla ladata vapaasti hankkeessa mukana olevien levy-yhtiöiden musiikkia Nokia-laitteisiinsa ja tietokoneisiinsa. Kuluttajat voivat jatkaa lataamansa musiikin kuuntelua tilausajan päättymisen jälkeenkin.
Nokia on jo aiemmin tehnyt vastaavanlaiset sopimukset Universal Music Groupin ja Sony BMG:n kanssa, joten WMG:n mukaantulon myötä Nokia on saanut hankkeeseensa mukaan maailman kolme suurinta levy-yhtiötä. Yhtiö kertoo käyvänsä vielä neuvotteluja useiden muiden musiikkiyhtiöiden kanssa.
Warner Music Groupin mittavaan artistivalikoimaan kuuluu pitkä lista huippuesiintyjiä Jimi Hendrixistä ja Led Zeppelinistä Madonnaan ja Red Hot Chili Peppersiin.
Julkaistu 1.7.2008 9:49:33 (Päivitetty 1.7.2008 10:58:32)
 

 
Jaaha, jokohan loppuu se levyjen tekeminen näiden suuntien mennessä eteenpäin..
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
-J.-
01.07.2008 13:39:20
Jaaha, jokohan loppuu se levyjen tekeminen näiden suuntien mennessä eteenpäin..
 
Eheij... Internet on koko ajan laajeneva ja ihmisiä yhdistävä asia. Ennen pitkää se kuitenkin laajenee liikaa ja koko homma repeää käsiin. Sillon ihmiset huomaa levyjen, kasettien ja vinyylien tärkeyden. Mikään ei suju ilman tilanteeseen sopivaa musiikkia. Ja ketkäs sitten on vahvoilla?
 
Noi voi käydä tai sitten ei... valoinpa vähän uskoa teihin jotka niitä levyjä, kasetteja ja vinyylejä olette keränneet viimmesen 30vuoden ajalta. Do not give up!
''Välillä mullekki huudellaa että "Leikkaa lettis!"...Ja minähän vastaan asiallisesti että: "Nussi sikaa!". -Ushimir
L.Ruoska
01.07.2008 15:53:40 (muokattu 01.07.2008 15:55:21)
 
 
Jotain tällästä vuosimaksu-henkistä juttua olen odotellutkin. Tai jotain joka esim. sisältyy kännykkälaskuun eli esim. 500 minuuttia puhetta, 100 tekstaria ja 30 biisiä tjsp. Hieno juttuhan toi on että musiikki on yhä helpommin erilaisten ihmisten kuultavilla. Varsinkin nykytekniikkaa taitamattomat varmaan saavat yhä helpommin itselleen digitaalista musaa. Vaikka mp3-soittimille meneekin helposti gigatolkulla biisejä niin biisien synkkaaminen jostain soitto-ohjelmasta tai kopsaaminen kovalevyltä suoraan on kuitenkin sellasta että ääh ei jaksa taas ja mikä piuha se nyt olikaan. Tai ainakin suurinosa mimmeistä ja keski-ikäisistä ihmisistä kuuluu siihen luokkaan ;-)
 
Jaaha, jokohan loppuu se levyjen tekeminen näiden suuntien mennessä eteenpäin..
Ei se levyjen teko lopu mihkään. Suurinosa ihmisistä varmaan haluaa edelleen omistaa fyysisenkin tuotteen ainakin niiltä omilta lempibändeiltä. Ei ihan jokaiselta kuitenkaan löydy sitten piuhoja tai edes tietoa siitä että mp3-soittimen tai kännykänkin saa suoraan stereoihin kiinni. Musta olis kyllä jokseenkin pop jos levyt halpenisi, mutta se nyt on taas sit vähän off-topic eikä edes tule tapahtumaan.
Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
tatta
02.07.2008 00:22:26
 
 
Jaaha, jokohan loppuu se levyjen tekeminen näiden suuntien mennessä eteenpäin..
 
Levyjen tekeminen ei lopu ikinä!!!! Ainoa mitä tapahtuu tulevaisuudessa on se, että ne jotka musiikista oikeasti pitävät ja jotain tajuavat, ostavat niitä oikeita levyjä ja ne jotka lataavat ja ostavat "trendi musaa" netistä "soittareiksi" asettuvat vastakkain loppujenlopuksi ja muodostavat "apinoiden planeetta" tyylisen sodan maapallolle ja koko maailmaa rupeaa *tuttamaan niin paljon, että rakennetaan viimeisillä voimilla iso aikakone, joka on koko maapallon mentävä, että siirrytään takaisin vinyyli aikaan. Piste.
Tatta the orginal Grazy Mama! Sepä se, so not! Jos elämää seuraa kuolema... on väistämätöntä, että me molemmat olemme yhtä aikaa perillä....
Thomy
02.07.2008 10:13:08
Warner Music Groupin mittavaan artistivalikoimaan kuuluu pitkä lista huippuesiintyjiä Jimi Hendrixistä ja Led Zeppelinistä Madonnaan ja Red Hot Chili Peppersiin.
 
Noi muut voi ehkä myydä sielunsa Nokialle, mut Jimi ei tuu ikinä lähteen mukaan tällaiseen !
M-Juhana
02.07.2008 12:50:15
 
 
Jaaha, jokohan loppuu se levyjen tekeminen näiden suuntien mennessä eteenpäin..
 
Ei niin kauan, kun meitä vastaan hankaajia piisaa.
"Akaan Saabisti" -Veikko
Bonham
02.07.2008 13:46:27
Ei niin kauan, kun meitä vastaan hankaajia piisaa.
 
Jos suurin osa musasta menee latauksina, levyjen painosmäärät pienenevät ja tietysti silloin hinnat nousee... tappamisen meininki, sanon mä!
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
M-Juhana
02.07.2008 13:52:54
 
 
Jos suurin osa musasta menee latauksina, levyjen painosmäärät pienenevät ja tietysti silloin hinnat nousee... tappamisen meininki, sanon mä!
 
Täähän se näkymä on.
 
Olkoon, en lähde mukaan.
"Akaan Saabisti" -Veikko
pimp
02.07.2008 16:06:44
Jos suurin osa musasta menee latauksina, levyjen painosmäärät pienenevät ja tietysti silloin hinnat nousee... tappamisen meininki, sanon mä!
 
Uusiutumattomia luonnonvaroja kuluu myös vähemmän, ja näin nokia ja warner auttavat pelastamaan maailman tinkimättä musiikista, jea.
Milkop
02.07.2008 19:07:29
 
 
Uusiutumattomia luonnonvaroja kuluu myös vähemmän, ja näin nokia ja warner auttavat pelastamaan maailman tinkimättä musiikista, jea.
 
Pläh, kuollaan tässä kumminkin kohta. Mä ainakin haluan ne levyt fyysisessä muodossa enkä minään ykkösinä ja nollina.
"I believe that people who are going to commit crimes should not have guns" -- George W. Bush
Kuvataide
Musta Arkipyhä
02.07.2008 19:23:24
Enpä usko tämän merkitsevän perinteisen levykaupan loppua.Levyjä ostavat mun havaintoni mukaan edelleen eniten ns.harrastajat jotka ei kovin helposti lähde ostamaan musiikkia vain tiedostoina.
 
Lähinnä nämä mp3:sen kuuntelijat on porukkaa joka muuten olis ostaneet levyn kerran kahdessa vuodessa: Kari Tapiota tai Anna Abreuta tai Madonnaa.Tai sitten se Timbalandin viimesin.
 
Eli tämä ei minusta ole sinänsä poissa potentiaalisista levynostajista vaan koskee lähinnä ns."taviksia" joille musa ei ole se tärkein asia elämässä.
"I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva"
goos
02.07.2008 20:04:12
 
 
Voisin kyllä aika pitkälti olla eri mieltä melkeen kaikkien kanssa.
Itse kuuntelen vaan mp3:ia koska ovat niin paljon kätevempiä emmä oikeesti jaksa alkaa kaivaa jotain levyä hyllystä että sitä voisi kuunella, puhumatta siitä että hankkisin kalliin cd vaihtajan millä voisin kuunellä isompaa skaalaa.
 
MP3:t ovat jokamuodossa parempia kuin cd levyt eivätkä mene rikki. Samoin jos musiikin ostaa mp3:na hinnat ovat fiksumpia ja turhia välikäsiä häviää välistä pois.
www.pleijerit.net vauhtia elämään
M-Juhana
02.07.2008 20:12:10
 
 
Voisin kyllä aika pitkälti olla eri mieltä melkeen kaikkien kanssa.
Itse kuuntelen vaan mp3:ia koska ovat niin paljon kätevempiä emmä oikeesti jaksa alkaa kaivaa jotain levyä hyllystä että sitä voisi kuunella, puhumatta siitä että hankkisin kalliin cd vaihtajan millä voisin kuunellä isompaa skaalaa.
 
MP3:t ovat jokamuodossa parempia kuin cd levyt eivätkä mene rikki. Samoin jos musiikin ostaa mp3:na hinnat ovat fiksumpia ja turhia välikäsiä häviää välistä pois.

 
Niijoo, tää latailu onkin suunnattu pers'aukisille. Sori, kun en heti ymmärtänyt.
"Akaan Saabisti" -Veikko
Klezberg
02.07.2008 20:16:50
 
 
MP3:t ovat jokamuodossa parempia kuin cd levyt eivätkä mene rikki. Samoin jos musiikin ostaa mp3:na hinnat ovat fiksumpia ja turhia välikäsiä häviää välistä pois.
 
Kyllä ne tavallaan voi mennä rikki. Varsinkin jos niissä on kopiointisuojaus, joka estää niiden kuuntelun muulla koneella kuin sillä johon sille on hankittu käyttöoikeus. Minulta katosi nuo käyttöoikeudet yhdeltä koneelta, sinne meni ne tiedostot.
 
Silti kuuntelen itse enimmäkseen mp3:sina, kävellessä pikkusoittimesta ja olohuoneeseen olen virittänyt pikkuserverin: ohjaan sitä selaimen kautta ja se soittaa stereoista mitä haluan. Juuri nyt olen kokoamassa mp3-levyjä autossa kuunneltavaksi.
Nuo mp3:t ovat omistamiltani cd:eiltä peräisin. CD on mukava varmuuskopio.
kai tää on joku nettiriippuvuus, kun on tää internetti ja sitten toi klarinetti ja ne vie kaiken ajan
Teijo K.
02.07.2008 20:29:17
 
 
Voisin kyllä aika pitkälti olla eri mieltä melkeen kaikkien kanssa.
Itse kuuntelen vaan mp3:ia koska ovat niin paljon kätevempiä emmä oikeesti jaksa alkaa kaivaa jotain levyä hyllystä että sitä voisi kuunella,

 
Jos on noin voimat vähissä niin kannattaisi jotain berokkaa tai muuta piristävää kokeilla.
Lälly, humanisti, puuseppä. Basisti.
Alkuperäiskokoonpano
Klezberg
02.07.2008 21:35:39
 
 
Jos on noin voimat vähissä niin kannattaisi jotain berokkaa tai muuta piristävää kokeilla.
 
Heh heh... Kyse voi olla siitäkin että ei jaksa/kerkiä/viitsi etsiä sitä levyä mitä juuri haluaisi kuunnella. Kaikilla ei ole nuo niin hyvässä järjestyksessä. Kyllä minä olen mieltynyt kuuntelemaan koneelta jossa kaikki ovat hyvässä järjestyksessä, vaikka vierastankin sitä että äänitteet olisivat pelkästään mp3:sien varassa.
 
Siksipä on kaksi eri asiaa: missä muodossa haluaa äänitteet ostaa ja missä muodossa niitä mieluimmin kuuntelee.
 
Meillä on erilaisia mieltymyksiä ja kummastelen sitä että jonkin niistä pitäisi olla oikea.
 
nimim. Berocca on jo käytössä
kai tää on joku nettiriippuvuus, kun on tää internetti ja sitten toi klarinetti ja ne vie kaiken ajan
Thomy
02.07.2008 23:35:42
MP3:t ovat jokamuodossa parempia kuin cd levyt
 
Paskempilaatuisia tosin...mutta riippuu tietysti kuuntelujärjestelmän (ja korvien) "hifiydestä".
JCM
03.07.2008 00:42:36
 
 
Jos suurin osa musasta menee latauksina, levyjen painosmäärät pienenevät ja tietysti silloin hinnat nousee... tappamisen meininki, sanon mä!
 
Ihan oikein. Jos mä haluan jonku levyn niin mä ostan sen vaikka se maksais 40 euroa. Enkä takuulla lataa mistään, oikea levy on oikea levy.
JCM
03.07.2008 00:57:28
 
 
Nykyään on niin paljon paskaa musaa, että sitä ei viitsitä edes painaa levyille kun typerät ihmiset ostaa sen paskan hyvään hintaan netistä.
 
Vittu, että ihmiset onkin typeriä. Niin oli RMJ (vaikka ei mikään musiikin riemujuhla ole koskaan ollutkaan) myös siirretty Poriin (miksi, kunnollisten ihmisten läheltä pois vai?) ja ykkösnimeksi oli kiinnitetty joku saatanan Jay-Z (piti tarkistaa oikein googlesta kun en muistanut) josta kukaan ei ole Suomessa mitä ilmeisemmin kuullutkaan. Eikä sitä ilmeisesti kukaan ollut jaksanut kuunnellakaan, ja jengi oli vielä valittanut esiintyjälistasta.. kaiketi? Mitä perkelettä, googlettamalla selvisi, että tuo hemmetin ruma tummahipiäinen mies seukkaa Beyoncen kanssa?? En oo koskaan kummemmin tykännyt Beyoncestakaan, mutta se osaa sentään laulaa ja se näyttää hyvältä. Kumpikaan ominaisuus ei päde lättänokkaiseen Jay-Z:hen puhumattakaan siitä, että joitakin Beyoncen biisejä pystyy meikäläinenkin kuuntelemaan, mutta ei yhtään Jay-Z:n.
 
Vittu ostakoon tyhmät netistä ja tilatkoot tekstiviesteinä, mutta vittu perkele minä ostan levyt levyinä kansien kanssa enkä mitää mielikuvia ja bittejä. Vittu, käypä graafikoita sääliksi.
 
Vittu, että nyt alkoikin vituttaa...
 
Ei sinänsä nettiä ja bittejä vastaan, vaan typeriä ihmisiä ja vitun paskaa musatarjontaa vastaan. Nykymusa kun tehdään koneella, tai se vähä mitä ei tehdä niin se korhataan koneella "kelvolliseksi". Vittu.
 
Mutta, kysyntä määrää tarjonnan. Nyt olisi korkea aika suorittaa jonkin sortin positiivista eugeniikkaa..
trih
03.07.2008 01:00:30
Mä en kyllä olisi levyfanaatikkona peloissani. Esim norskibändi Satyricon julkaisi juuri viimeisimmän tekeleensä 7" vinyylinä jonka mukana tulee sama shitti cd-versiona. Lisäksi tuon voi ostaa myös netistä ämpäreinä.
Just.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)