Nuages 02.02.2015 19:17:15 | |
---|
Nyt kun voimapolitiikka on tehnyt sotaärjyisän paluun Euroopan kartalle, on vakavaa huomiota kohdistettava siihen tosiseikkaan, että tämänkaltainen kehityskulku luo pienille kansallisvaltioille merkittäviä uhkakuvia ja on hyvinkin mahdollista, että Isänmaan vapautta ja suvereniteettia on vielä kerran noustava aseellisesti puolustamaan suuren itänaapurin imperialistisilta pyrkimyksiltä. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että monissa iltamissa ja miehuullisissa illanistujaisissa on enenevässä määrin tarpeen olla saatavilla isänmaallista musiikkia, jonka käyttökelpoisuutta kansallisen yhteishengen ja taistelumielen kohottamiseksi ei voi liiaksi alleviivata. Erityisesti sota-ajan sävelmät ovat perinteisten marssilaulujen ja hymnien ohella osoittautuneet oivallisiksi mainittuun tarkoitukseen. Myös ns. valkoisen Suomen laulut ovat tärkeitä kulttuuriaarteita, joiden sanoma ei saa unohtua ikinä: http://open.spotify.com/album/1scnJlj0Zz2UrFqM0rxRAW Mitkä ovat teidän suosikkejanne? "Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Eino Kyrköösjärvi |
carnation 02.02.2015 19:31:41 | |
---|
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." |
Nuages 02.02.2015 19:32:49 | |
---|
"Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Eino Kyrköösjärvi |
Nuages 02.02.2015 19:35:54 | |
---|
"Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Eino Kyrköösjärvi |
Påskägg 02.02.2015 19:49:38 | |
---|
Tää vala on, murtumaton INTO THE JUNGLE'S DEPTH,INTO THE DESERT STORM |
barclay 02.02.2015 20:09:45 | |
---|
|
Nuages 02.02.2015 20:22:33 | |
---|
Älkääpä rölöttäkö asiallista keskustelunavausta lukkoon. "Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Eino Kyrköösjärvi |
Jormaz 02.02.2015 20:22:47 | |
---|
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän.. |
barclay 02.02.2015 21:32:30 | |
---|
|
Vessajono 02.02.2015 22:01:43 | |
---|
Lähetetty Windows Phonesta |
Quru 02.02.2015 23:08:42 | |
---|
"Jännä juttu, että yleensä ihmiset tulevat kehumaan, että olen siitä ihmeellinen ihminen, että kanssani voi keskustella - etenkin sellaiset jotka ovat keskusteltavasta asiasta täysin eri mieltä kanssani."
-JuhaHo |
McNulty 03.02.2015 09:23:32 (muokattu 03.02.2015 09:29:34) | |
---|
Tästä... www.youtube.com/watch?v=WUbFrUayUNw Ja jos joku ihmettelee, niin liittyy melko voimakkaasti itsenäisyyden ajan Suomeen ja suomalaiseen sielunmaisemaan, myös isänmaallisuuteen. Shall I take you to Keillers Park? |
Påskägg 03.02.2015 20:10:05 | |
---|
https://www.youtube.com/watch?v=tBlWfpK0Nb0 Vapaussoturin valloituslaulu. Käy myös mainiona historiantuntina vapaussodan tapahtumiin tietämättömille: Kauan on kärsitty ryssien valtaa Suomen kansan vapautta suojellessa. :,: Ylös pojat Pohjanmaan! Urhot kalliin Karjalan! Jäämit ja Savon miehet rintamahan! :,: Sotahan nyt marssimme kotikulta jääköön Jääkäriveri tässä velvoittaa. :,: Ylös veljet valkoiset! Alas ryssät punaiset! Ei auta vihamiestä armahtaa! :,: Voittoja väkeviä saatu jo monta Meillä on Valkoisessa Suomessa: :,: Oulu olkoon omamme! Vaasa varsin varmamme! Viipuria vastahan nyt vierimme! :,: Veriset on taistelut takanamme käyty Kuka heitä kaikkia muistaakaan :,: Vaskivesi, Varkaus! Mäntyharjun harppaus! Karjalan kaikkivoipa varjelemus! :,: Hannilan harjuilla pommit ne paukkuu! Raudussa shrapnellit räiskähtelee! :,: Ahvola se ankarin! Suninmäki sankarin! Pullilankin punikit viel' rangaistaan! :,: Tulkohon ryssiä tuhannen tuhatta! Karjalan armeija kestää sen. :,: Aika on jo ahdistaa! Punakaartit puhdistaa! Venäläisen verikoiran karkoittaa! :,: Kuolema korkea - sankarin palkka! Urhojen haudoilla hurratahan. :,: Ruumis saakoon haavan vaan! Kuulat käykööt kulkuaan! Sielu jääpi perinnöksi syntymämaan. :,: Viaporin linnahan leijonalippu Jukoliste, poijat, me nostetahan! :,: Suomen voimat näytetään! Keinot karskit käytetään! Jääkäriveri tässä velvoittaa! : INTO THE JUNGLE'S DEPTH,INTO THE DESERT STORM |
ReBeat 04.02.2015 00:42:58 | |
---|
|
Herrasmiekkoinen 04.02.2015 10:11:09 | |
---|
Olisin ostanut Nauravien natsien levyn kun kolmellakympillä huomasin sen internetissä olevan myytävänä, mutta oli kerjennyt mennä toiselle ostajalle hieman aiemmin saatana. En laita youtube-linkkiä kun siellä olevat pari laulua ovat niin kehnolaatuisia. Keba: "Tähän voisi melkein kirosanan sanoa! Onneksi kuitenkin muusikoiden.netissä ihmiset osaavat tehdä kappaleita oikein ja hyvin." |
Epämuusikko 04.02.2015 11:47:35 | |
---|
Jääkärimarssista olen aina pitänyt. Instrumentaaliosastosta on kolahtanut norjalaisen Johan Halvorsenin Einzugs-marsch der Bojaren elikkäs Pajarien tulo :D "Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
jra 04.02.2015 13:39:39 (muokattu 04.02.2015 13:40:51) | |
---|
Mikään ei ole tässä maailmantilanteessa yhtä isänmaallista kuin hiihto, paitsi ampumahiihto. Vielä kun artistin nimi on noin kansalliskatu-uskottava, niin kyseessä on erittäin isänmaallista musiikkia: https://www.youtube.com/watch?v=v1568srn5Pc- Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - |
Burn 04.02.2015 14:01:12 | |
---|
|
Bongowing 04.02.2015 15:50:36 | |
---|
But where the heck is magenta? |
elsewhere 04.02.2015 17:29:45 | |
---|
~ Love broke out and I forgot it's war. |