Aihe: Mikä on paras kotimainen lastenlaulu?
1 2 3
Lux
24.08.2012 11:34:40
 
 
Hei m.nettiläiset!
 
Lasten oma radio etsii syksyn äänestyksessään kaikkien aikojen parasta kotimaista lastenlaulua ja lastenlevyä. Täällä on varmasti myös lastenmusaa tekeviä muusikoita, mutta tähän kysymykseen saavat tietysti vastata ihan kaikki.
 
Lapsille on Suomessa tehty musaa yli 80 vuotta, ja ennen sitäkin oli olemassa ainakin tuutulauluja ja opettavaisia tai muuten lapsille laulettavia kansanlauluja. Ensimmäisenä varsinaisena lastenlevynä pidetään Georg Malmsténin Sairasta karhunpoikaa vuodelta 1930, ja sen jälkeen onkin lapsille tehty iskelmää, poppia, rokkia, punkkia, klassista, kansanmusaa, jatsia, hiphoppia, progea ja mitä vaan kuvitella saattaa.
 
Mikä on m.nettiläisten näkemys aiheesta? Mikä on hyvää lastenmusaa ja onko joku levy tai artisti ylitse muiden?
 
Meikäläinen diggaili lapsena M.A.Nummisen levyjä, Aimo Mustosen Pupujussi-levyltä erityisesti Maarit Hurmerinnan laulamia biisejä sekä Mikko Alatalon Elämää suomalaismetsissä -levyä. Omat lapsuussuosikit on tietty nostalgian kultaamia, mutta aika hyvältä ne soundaa edelleenkin. Uudempia suosikkeja on ainakin Loiskis ja Kengurumeininki, ja jos nyt joku biisi ja levy pitäisi valita, niin ehkäpä ne olis Nummisen Henkilöauto synnyttää ja Pokelan Mörköooppera.
 
Oon tullut siihen tulokseen, että hyvän lastenlaulun soitto-, laulu- ja tuotannolliset kriteerit on aivan samat kuin aikuistenkin musassa. Ainoa oma juttunsa on tekstissä, jonka täytyy olla lapsen mielestä kiinnostava/hauska/tarttuva. Mitä se sitten tarkoittaa onkin ihan oma juttunsa. Lapsi kun ei välttämättä aina innostu siitä, mistä aikuinen kuvittelisi.
 
Ja jos teillä on jo omat suosikit tiedossa, niin käykää toki äänestämässä!
www.lastenomaradio.fi
vapaus veljeys vandalismi
Feline
24.08.2012 12:28:03
Omia suosikkeja oli Röllin laulut (erityisesti varsin proge Omituisten otusten kerho ja haikea Usvametsän neito) sekä Lounatuulen laulu, Puff lohikäärme ja Pöllön charleston.
 
Lasten lauluissa on/oli tärkeää hauskat sanat (tarina), mielenkiintoiset ja menevät rytmit, dynamiikkavaihtelu ja mielikuvat.
 
:)
 
Kävin äänestämässä.
JudeJude
24.08.2012 14:56:47
Kävin äänestämässä. Mun lapsuuden soundtrackia olivat vanhempien levyhyllyn Beatles, Van Morrison ja Tom Waits; lastenmusiikkia oli lähinnä kasetille äänitetty Reijo Karvosen Kuka lohduttaisi Nyytiä? Kuuntelin Nyytin hiljan uudestaan ja aika hyvin se on kestänyt aikaa. Toinen kova tapaus oli Ohilyönti-orkesteri.
 
Viime aikojen kovin juttu lastenmusapuolelta on ollut ensimmäinen Ipanapa-levy.
"Kaikki jotka soittavat bassoviulua tai pasuunaa, ovat useimmiten neuvottomia." -Anton Tsehov, Romaani bassoviulusta http://soundcloud.com/hohka
StJerky
24.08.2012 15:03:07 (muokattu 24.08.2012 15:03:41)
Feline: Omituisten otusten kerho
 
Tuon laitoin yhtenä (ja Usvametsän neitoa ja Sammakoiden kuoroa harkitsin). Lisäksi laitoin "Humppa ja Pomppa" sekä "Pikkuoravien Kuuraketti". Myös laitoin levyt, joilta nuo alunperin löytyy (paitsi Rölliltä "Röllin laulut 1")
Prophet
24.08.2012 15:49:55
krautio
24.08.2012 16:55:45
 
 
Tätä on tullut soiteltua oppilaiden kanssa, kovasti ovat tykänneet.
 
http://www.youtube.com/watch?v=SgXDfeORLiM
 
Eli Irwin Goodmanin Jesse James. Sanat ovat loistavat.
Hey Ho, Let's Go!
-J
24.08.2012 22:53:23
Olen joskus työskennellyt Särkänniemen huvipuiston alueella paikassa, jossa on soitettu koko päivän samaa lastenlaulusoittolistaa ympäri ja ympäri ja ympäri. Niinä hetkinä kehitin syväanalyysin suomalaisen lastenmusiikin sairaista piirteistä. Ne ovat melko hälyttäviä.
 
Esimerkiksi eräässäkin kappaleessa laulettiin näin:
 
"Olen porsas nimeltä Pentti,
käyn porsaiden koulua.
Olen porsasta ihan joka ikinen sentti,
maistakaa mua jouluna"
 
...
Tirskukaamme säälistä rölöttäjille, sillä toiset ovat heitä etevämpiä olennaisuuksissa.
bedlam
25.08.2012 18:10:19 (muokattu 25.08.2012 18:11:23)
 
 
^ No mutta eihän tuo vielä mitään. Oma lemppari lastenmusiikkilevyni oli Iso mies ja keijukainen, jonka yhdessä biisissä Nummisen Mauri lauloi myöskin samaisesta eläimestä tähän tapaan:
 
Tyhmä Antti, tyhjän pantti
Meni kerran metsään, tapas siellä kolme sikaa
Yhden söi, yhden möi
Yksi hyppäs puuhun, kakkas Antin suuhun
Antti luuli rusinaks, puri pieneks tusinaks
Sitten sylki pois.
http://www.petrilampela.net
-J
25.08.2012 20:12:32
Ja tietenkin "Telefooni Afrikassa", jossa lauletaan:
 
"häntä pannaan toiseen korvaan..."
Tirskukaamme säälistä rölöttäjille, sillä toiset ovat heitä etevämpiä olennaisuuksissa.
oo-p
26.08.2012 15:00:58
 
 
bedlam: ^ No mutta eihän tuo vielä mitään. Oma lemppari lastenmusiikkilevyni oli Iso mies ja keijukainen, jonka yhdessä biisissä Nummisen Mauri lauloi myöskin samaisesta eläimestä tähän tapaan:
 
Tyhmä Antti, tyhjän pantti
Meni kerran metsään, tapas siellä kolme sikaa
Yhden söi, yhden möi
Yksi hyppäs puuhun, kakkas Antin suuhun
Antti luuli rusinaks, puri pieneks tusinaks
Sitten sylki pois.

 
tuo on kaikkien aikojen suosikkini. Ja toinen on myös Nummisen Voi Permannon Permanto.
 
Rölliä on tullut kuunneltua paljon myös, sieltä ehkäpä Mauno Mato nousee kärkeen, tai se kiukuttelulaulu.
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
statistiÖ
26.08.2012 17:32:05 (muokattu 26.08.2012 17:43:51)
 
 
Kappale, minkä muistan olleen mulle ensimmäinen 1-kappale: 7 seinähullua veljestä - Nakit ja muusi (onko tämä lastenlaulu etes :)))
 
Alaluokilta: Kas, metsämökin ikkuna; Raparperin alla; Matkalaulu; Elefanttimarssi; Hyvin hiljaa; Pikku poika posteljoon'; Etkö ymmärrä..
"vähän omituisella tyylillään katkaisi vähän kamelin selkää" - sahkuifk
Prophet
26.08.2012 18:05:30 (muokattu 26.08.2012 18:05:49)
Uudemmista aika loistava:
 
Benny Törnroos - Fixu vekotin
 
http://www.youtube.com/watch?v=k5AM2eUriS0
Påskägg
26.08.2012 18:25:50
Saku Sammakko
INTO THE JUNGLE'S DEPTH,INTO THE DESERT STORM
L.Ruoska
27.08.2012 21:13:53
 
 
Sami Mammutti on todella boss, jos jollain on linkki vielä niin postatkoon tai olkoon iäti vaiti :P
"The fear of blood tends to create fear for the flesh."
Kailis
28.08.2012 22:02:21
 
 
Poika, 9-v., vastasi "Leijonan metsästys", joka onkin aika hienosti rakennettu tarina.
pekka montin: Rummutuksesta sen verta(yleisestiottan tässä maassa) että se on lajiteltavissa n. neljään eri kategoriaan:
CountX
28.08.2012 22:21:37
Se on hyvä biisi se jossa joko jänis tai orava laskee mäkeä. Hitto kun en muista nimeä.
Toinen hyvä on se jossa lauletaan jotain että; "Pieni vesikirppu vain uiskenteli veessä. Pieni vesikirppu vain lumpeenlehden eessä... jne.
Whatever you got, I'm against it.
Kailis
29.08.2012 01:18:35
 
 
pekka montin: Rummutuksesta sen verta(yleisestiottan tässä maassa) että se on lajiteltavissa n. neljään eri kategoriaan:
stokstoks
29.08.2012 11:55:16 (muokattu 29.08.2012 12:09:18)
CountX: Se on hyvä biisi se jossa joko jänis tai orava laskee mäkeä. Hitto kun en muista nimeä.
Toinen hyvä on se jossa lauletaan jotain että; "Pieni vesikirppu vain uiskenteli veessä. Pieni vesikirppu vain lumpeenlehden eessä... jne.

 
Tais tuo biisi olla Pikkujussin mäenlasku.
 
Yksi vielä mainitsematon tuli mieleen: Katri Helena - Ihme ja Kumma.
CHORUS:
Maailmassa monta
On ihmeellistä asiaa,
Se hämmästyttää, kummastuttaa
Pientä kulkijaa.
 
Ja vielä täytyy hehkuttaa uudemmasta päästä lastenlaulua, jota ei kyllä ole missään kuulunut mielestäni:
Konginkankaan kantri - Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan
http://www.youtube.com/watch?v=ZfZnFz44gaw
 
Edit: Oho. Tuohan onkin jo 90-luvun puoliväliltä. Kuulin vasta pari vuotta sitten, ja luulin sen olevan reippasti uudempi.
 
Muuten tulee mieleen vain lastenohjelmien tunnusmusiikkeja, jotka silloin joskus oli mahtavuutta. Rölli, Alfred J Kvak ja Matka maailman ympäri nyt ainakin tuli mieleen.
http://img98.imageshack.us/img98/6665/img3426t.jpg
Kailis
29.08.2012 11:59:04
 
 
pekka montin: Rummutuksesta sen verta(yleisestiottan tässä maassa) että se on lajiteltavissa n. neljään eri kategoriaan:
elsewhere
29.08.2012 14:13:41
Mörköooppera oli lapsuuden suosikki. Muuten onneksi tuli vierailtua vanhempien vinyylihyllyn rock-päässä, niin pahimmilta Isi aja hiljaa-renkutuksilta tuli säästyttyä...
~ Love broke out and I forgot it's war.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)