Keikka: Hated

Päivämäärä:Lauantai 16.12.2017
 
Esiintyjät:Hated
Maniac Abductor
Torchia
 
Paikka:Joensuu, La Barre
Lisätietoja:A CURSE UPON FINLAND TOUR 2017

Tamperelainen metallibändi Torchia julkaisi mairittelevia arvosteluita keränneen debyyttialbuminsa 'Of Curses and Grief' lokakuun 27. päivä. Orgaaniseen soundimaailmaan vahvasti pohjautuvan albumin tuotti Suomen legenda Hiili Hiilesmaa (HIM, Amorphis, Ensiferum). Vokalisti Edward Torchian johtama yhtye käväisi syksyllä levyn julkaisun kynnyksellä kiertueella Taiwanissa saakka ja tuo nyt raivokkaan ravistelevan livemessunsa Joensuuhun osana A Curse Upon Finland -kiertuettaan.

Illan manaukseen liittyy mukaan nelihenkinen thrash metal-yhtye HATED. Tamperelainen orkesteri on ollut kasassa juhannuksesta 2015, ja ensimmäinen kolmen kappaleen äänite ”Elevator Beatdown EP” nauhoitettiin lokakuussa 2015 Tampereen Monitoimitalo 13:ssa. Alkuvuonna 2016 yhtye julkaisi kahden kappaleen EP:n. Lisää materiaalia on lyhytsoiton muodossa luvassa loppuvuodesta 2017. Yhtyeen vaikutteina ovat toimineet legendaariset ”Big Four”- yhtyeet Metallica, Megadeth, Slayer ja Anthrax, sekä liuta modernin metallin edustajia kuten Lamb of God ja Mastodon. HATED ei yritä keksiä pyörää uudelleen, vaan vaikutteet kuuluvat musiikissa vahvasti. Yhtyeen fokus on hyvissä riffeissä sekä koukuttavissa kappaleissa.

Kolmantena bändinä nähdään paikallinen rässijyrä Maniac Abductor! 100% Thrash Metal No Bullshit!

Torchia
'Of Curses and Grief' album stream: http://bit.ly/2zwwFb6
'Fury' musavideo: http://bit.ly/2A5F56g

HATED
'Elevator Beatdown' EP: http://bit.ly/2iEoZfL

Maniac Abductor
'Fight or Die' musavideo: http://bit.ly/2j0v8Ts


Torchia, HATED, Maniac Abductor
La Barre, Joensuu
la 16.12.2017
Ovet klo 22:00
Liput 6¤


https://www.facebook.com/events/653340248389219/
Internet:https://www.facebook.com/hatedheavymetal
http://ravintolalabarre.fi/wordpress/

Keikkakuva (#115738)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.